Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Noelin kunnon psykopaattinen puoli pääsee valloilleen. Johan epäpoikkeavaa käytöstä on nähty mm. lähettämällä Gunnarin tissikuva medialle, jotta Noel pääsi keplottelemaan Mustavaara-yhtiön johtajaksi.
Kunnon syyllistämistä Noelilta, kun Elina kysyi ajoiko Matiaksen yli. Alkoi kyseenalaistamaan Elinan parantumista ja raivoamaan. Yllätyin kanssa, että Noelin ostama aine olikin Elinalle suunnattu. Salkkareissa aineita ja jopa aseita saa helposti ostettua esim. Evan tapaus. Mitäköhän se aine oli? Jotakin nestenmäistä, jota pistetään pari tippaa niin kohta ollaan ihan kuutamolla. Tuossa kohtauksessa taisi olla samaa soundtrackiä kuin vainoojan casessa. Jotenkin hyvin samanlainen kuumottava äänimaailma. Hauskaa, että tollaset huumekauppiaat on yleensä ihan hyviä rooleissaan. Harvoin on ketään huonoa.
Muutenki toi, kun Noel myhäili Elinaa teen juonnin jälkeen. Loppu olikin suoraan kuin Elinan omista harhoista. Noel puhuu yksin Toivolle kuinka hänet vietäisi pois, jos jää kiinni Matiaksen yliajosta eikä äitiin voi luottaa, kun se on epävakaa. Kunnon sairasta peliä kaikinpuolin vaihteeksi. Paljon on puhuttu Elinan poistumisestakin. Mitä kävisi? Onnettomuus tai katoaminen harhoilla uudelleen tai vahinkokuolema tipoista?
Danielalla on ihanan nätti ääni, kaunis artikulaatio ja sanoo kaiken selkeästi. Näyttelijä voisi myös lukea äänikirjoja tuolla äänellä.
Vierailija kirjoitti:
Robin ei voi olla Pauli, mutta luultavasti Robinista tulee vakituinen hahmo. Mietin sitä, että minkä ikäinen Noel ja Pauli olivat ennen kuin tämä teki itsemurhan. Oliko veljeksillä riitaisat välit? Veljesten ulkonäkö on saattanut muuttua paljon vuosikymmenten aikana. Ehkäpä Robin ei tunnistanut veljeänsä, kuten ei Noelkaan, kun molemmat olivat yhtäaikaa autokaupoilla.
Juuri niin, Robin ei ole Pauli. Turhaan jankkaat asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Dahlia saapuu sarjaan 13.10 Buongiorno.
Joonatan saapuu 14.10 Veikkaa pukkaa.
Ja palaisiko Ulla sitten 15.10 Gunnarin osto elää.
Joonatan palaa 2021 puolella. Dahlia ja Ulla vasta 2022.
Vierailija kirjoitti:
Salkkareiden pressisivuilla on muuten uudet kuvat Ullasta ja Kristianista. Miksiköhän Dahliasta ei laiteta kuvaa kun on tulossa takaisin? Ja Sepon kuva roikkuu edelleen pressissä vaikka hahmo tuskin on tekemässä paluuta
Tuota Dahliaa olen kans ihmetellyt, miksi hänen kuvat on poistettu, vaikka pian tulee kohtauksia paluusta Helsinkiin. Maija-Liisa on aloittanut kuvaukset muutenkin vasta kesäloman jälkeen. Onko Inkerillä kiireellinen aikataulu eikä ehditä ottamaan uusia?
Ilmeisesti Ismo pelastaa Kallen ja poistaa sen videon. Jaksokuvan perusteella meinaan, kun seuraavan viikon ennakoiden perjantain jaksossa Ismo on Aaron ja Jutan asunnossa puhelin kädessä. Muuten viikko ei taida sisältää juurikaan työhakemista enää, kun tulee Jeren tai Severin onnettomuus ja Elina jotakin sekoilee Amandassa. Vasta yli viikon päästä taitaa olla ns. toinen tai kolmas kierros, kun Jutta salakuuntelee. Tosin ei ainakaan Aaron haastattelua. Jää varmaan kiinni ja tulee ongelmia. Niin Kalle sanoi, että johtokunta valitsee hakijoista parhaat vielä uudelleen jatkoon. Jos heitä oli enää viisi niin lopussa varmaan enää kaksi tai kolme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salkkareiden pressisivuilla on muuten uudet kuvat Ullasta ja Kristianista. Miksiköhän Dahliasta ei laiteta kuvaa kun on tulossa takaisin? Ja Sepon kuva roikkuu edelleen pressissä vaikka hahmo tuskin on tekemässä paluuta
Tuota Dahliaa olen kans ihmetellyt, miksi hänen kuvat on poistettu, vaikka pian tulee kohtauksia paluusta Helsinkiin. Maija-Liisa on aloittanut kuvaukset muutenkin vasta kesäloman jälkeen. Onko Inkerillä kiireellinen aikataulu eikä ehditä ottamaan uusia?
Ei se pressikuva ole niin tärkeä.
Pressikuvat pitäisi aina ottaa kaikista kerrallaan uudet ja vetää kaikki alas ja pistää uudet eikä lisätä aina uusia vanhojen sekaan. Tuolla, kun on monia eri versiota ja uskoisin, että halutaa uusimpia käytettävän.
Vierailija kirjoitti:
Dahlia saapuu sarjaan 13.10 Buongiorno.
Joonatan saapuu 14.10 Veikkaa pukkaa.
Ja palaisiko Ulla sitten 15.10 Gunnarin osto elää.
Mertasen haastattelussa mainittiin kuvauksista lokaatioissa, eli niiden kohtausten luulisi tulevan ihan lähiaikoina.
Vierailija kirjoitti:
Dahlia saapuu sarjaan 13.10 Buongiorno.
Joonatan saapuu 14.10 Veikkaa pukkaa.
Ja palaisiko Ulla sitten 15.10 Gunnarin osto elää.
Lähde?
On liian myöhäistä parantaa laatua. Laatu pysyy laskusuunnassa. Pieni hetki vain, niin on 2023.
Todella outoa, että Kiira ei ollenkaan kysynyt Karilta, mistä on kuullut Matista. Jopa Kristian varoitteli epäsuorasti, kun Nella kävi vähän puhumassa sen kanssa ja kyselemässä tietoja Kiirasta ja sen päivän ohjelmasta. Itse olisin ihan hämmentynyt ja ahdistunut, että mistä kaikki yhtäkkiä tietäisi seurustelukuvioistani.
Vierailija kirjoitti:
Aino on vaan niin turha ja raskas roolihahmo.
Itse pidän Ainoa vähän parempana hahmona, kun ei enää pyöri kahden miehen ympärillä ja on muita kuvioita.
Vierailija kirjoitti:
Noelin kunnon psykopaattinen puoli pääsee valloilleen. Johan epäpoikkeavaa käytöstä on nähty mm. lähettämällä Gunnarin tissikuva medialle, jotta Noel pääsi keplottelemaan Mustavaara-yhtiön johtajaksi.
Kunnon syyllistämistä Noelilta, kun Elina kysyi ajoiko Matiaksen yli. Alkoi kyseenalaistamaan Elinan parantumista ja raivoamaan. Yllätyin kanssa, että Noelin ostama aine olikin Elinalle suunnattu. Salkkareissa aineita ja jopa aseita saa helposti ostettua esim. Evan tapaus. Mitäköhän se aine oli? Jotakin nestenmäistä, jota pistetään pari tippaa niin kohta ollaan ihan kuutamolla. Tuossa kohtauksessa taisi olla samaa soundtrackiä kuin vainoojan casessa. Jotenkin hyvin samanlainen kuumottava äänimaailma. Hauskaa, että tollaset huumekauppiaat on yleensä ihan hyviä rooleissaan. Harvoin on ketään huonoa.
Muutenki toi, kun Noel myhäili Elinaa teen juonnin jälkeen. Loppu olikin suoraan kuin Elinan omista harhoista. Noel puhuu yksin Toivolle kuinka hänet vietäisi pois, jos jää kiinni Matiaksen yliajosta eikä äitiin voi luottaa, kun se on epävakaa. Kunnon sairasta peliä kaikinpuolin vaihteeksi. Paljon on puhuttu Elinan poistumisestakin. Mitä kävisi? Onnettomuus tai katoaminen harhoilla uudelleen tai vahinkokuolema tipoista?
Sitähän tuossa kuvataan, ensin meni sekaisin Elina ja nyt vuorostaan Noel. Elina huumasi Noelin ensin ja nyt Noel Elinan. Kaikki kuitenkin lähti Elinasta vaikka osittain syytön olikin.
Vierailija kirjoitti:
Noelin kunnon psykopaattinen puoli pääsee valloilleen. Johan epäpoikkeavaa käytöstä on nähty mm. lähettämällä Gunnarin tissikuva medialle, jotta Noel pääsi keplottelemaan Mustavaara-yhtiön johtajaksi.
Kunnon syyllistämistä Noelilta, kun Elina kysyi ajoiko Matiaksen yli. Alkoi kyseenalaistamaan Elinan parantumista ja raivoamaan. Yllätyin kanssa, että Noelin ostama aine olikin Elinalle suunnattu. Salkkareissa aineita ja jopa aseita saa helposti ostettua esim. Evan tapaus. Mitäköhän se aine oli? Jotakin nestenmäistä, jota pistetään pari tippaa niin kohta ollaan ihan kuutamolla. Tuossa kohtauksessa taisi olla samaa soundtrackiä kuin vainoojan casessa. Jotenkin hyvin samanlainen kuumottava äänimaailma. Hauskaa, että tollaset huumekauppiaat on yleensä ihan hyviä rooleissaan. Harvoin on ketään huonoa.
Muutenki toi, kun Noel myhäili Elinaa teen juonnin jälkeen. Loppu olikin suoraan kuin Elinan omista harhoista. Noel puhuu yksin Toivolle kuinka hänet vietäisi pois, jos jää kiinni Matiaksen yliajosta eikä äitiin voi luottaa, kun se on epävakaa. Kunnon sairasta peliä kaikinpuolin vaihteeksi. Paljon on puhuttu Elinan poistumisestakin. Mitä kävisi? Onnettomuus tai katoaminen harhoilla uudelleen tai vahinkokuolema tipoista?
Siis tässä on jotenkin aiempi Elina Noel asetelma käännetty päälaelleen jolloin Elina laittoi huumaavaa lääkettä Noelin teekuppiin ja myhäili itsekseen ja Elinahan myö höpisi Toivolle että isi ja muut on pahoja ja yrittää viedä sut pois. Eli tässä vedetään joku uusintakierros samat kuin Elina aiemmin mutta nyt Noel on se joka on ns. pipipää.
Veemäisimmät hahmot tällä hetkellä ovat Aino, Aki ja Jutta. Vaikea ymmärtää Akin motiiveja tuossa Marikan uhkailussa. Ensin Marika halusi kertoa ja Aki kielsi, nyt sitten Aki ei muka pysty pitämään asiaa salassa Susulta, jonka kanssa on ollut yhdessä noin viisi minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävää, kun juonet jää roikkumaan. Jutta kiristää Kallea, mutta ei enää näytetty kertoiko Kalle Ismolle tästä tai vetikö Kalle hakemuksensa pois kuten Jutta vaatii. Hakemus pois tai näyttää videon ja silloin menee nykyinen virka myös. Huvittavaa, että Jutta oli tätä ennen hiippaillut viemässä sen kaiuttimen ja salakuunteli haastattelut.
Ainahan näitä kuvioita jätetään roikkumaan seuraavaan viikkoon, se kuuluu saippuasarjaan :)
Totta, se vaan tuntu jäävän typerästi kesken. Torstain jaksossa Jutta uhkailee ja lähtee, mutta perjantain jaksossa asiaa ei enää näytetä. Kalle oli normaalisti töissä tutkimassa Joannan jalkaa seuraavana päivänä. Katsojalle jäi tietysti odotettavaa, että mihinkäs lopputulokseen Kalle sitten päätyy. Toisaalta haluaisin nähdä Kallen heittämässä Jutan ja Aaron kadulle. Tuskin niitä haittaisi, kun on majatalo. Siellä kaikki aina asuu. Aaro tuskin on siitä kiristyksestä mielissään eikä varmaan muutenkaan tiedä. Jutta haluaa väkisin kontrolloida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dahlia saapuu sarjaan 13.10 Buongiorno.
Joonatan saapuu 14.10 Veikkaa pukkaa.
Ja palaisiko Ulla sitten 15.10 Gunnarin osto elää.Lähde?
Lähde: mielikuvitus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusista jaksoista ajatuksia:
Pööpiäinen Kari :D Tuolla nimellä Karin numero on tallennettu Sallan puhelimeen.
Noelin hiukset ne kasvaa ja lyhenee, kasvaa ja lyhenee, kasvaa ja lyhenee eri kohtauksien välillä. Ilmeisesti kaikki ensi viikon jaksojen Noelin ulkokohtaukset on kuvattu samalla kerralla pidemmillä hiuksilla ennen näyttelijän parturikäyntiä. Toivoisin silti tarkkuutta ohjelman tekijöiltä. On katsojien aliarvioimista ajatella, ettei kukaan huomaa hiusten eri pituuksia saman jakson kohtauksissa.
Luulin, että Noel hankkii katukaupasta ne dropit omaan käyttöön, mutta kohteena onkin Elina, joka epäili Noelia yliajosta. Miksi ihmeessä Noelistakin tehtiin tuollainen sekopää. Haluaako oikeasti, että Lellu lähtee takaisin hoitoon? Kunpa yliajaksi paljastuisi pian joku muu, jotta Noelin paine helpottuisi.
Daniela selasi Henrikin some-tiliä ja kuvissa näkyi mm. Henkan näyttelijä mustan kissansa kanssa :) Söpöä, että ihastui Henrikiin.
Jutta on inhottava kiristäjä. Miksei Kalle vedä asuntokorttia ässänä hihasta? Mä en katselis tuollaista nenille hyppivää vuokralaista hetkeäkään.
Aaro oli symppis, kun oli itse niin tyytyväinen omaan haastatteluunsa, vaikka se taisikin mennä muiden mielestä vähän pieleen (puhui ummet ja lammet muistinmenetyksestään).
Kallella oli tosi hyvät vastaukset Romppaisen haastattelussa. Vähän kyllä alkoi harmittaa Kallen (ja Ismon:D) tuleva pettymys, jos Robin valitaan. Nyt ei vielä näytetty muita hakijoita. Ihmetyttää myös, ettei noin ison viran haastattelussa ole mukana muita haastattelijoita arvioimassa uuden toimarin pätevyyttä.
Joanna on aikamoinen tuuliviiri. Metsässä mulkoili vihaisesti Lassea onnettomuuden jälkeen ja sairaalassakin vaikutti Lasselle tosi vihaiselta (vaikka eihön se nilkan loukkaaminen ollut edes millään tavoin Lassen vika). Hetki myöhemmin hotellihuoneessa Joanna onkin Lasselle ystävällinen ja jopa flirttaileva. Mistä yhtäkkinen mielenmuutos?
Nyt pitää kehua sitä, että Lailan ja Matiaksen vuorosanoihin oli kerrankin panostettu ja sisarusten välinen naljailukohtaus sohvalla oli luonnollisesti näytelty. Hyvää kehitystä.
Taalasbiili on jälleen kuvioissa mukana, tai ainakin sen edusta ulkokohtauksissa.
Eli Noel hankkii katukaupasta lääkkeitä joilla sekoittaa Elinan pää saadakseen sen takaisin hoitolaitokseen, ettei Elina vaan pääse ilmiantamaan häntä? Mutta eihän tuossa ole mitää järkeä! Miten taas kuvittelisi yksin pärjäävän Toivon kanssa. Homma ehkä päätyy siihen, että Noel viedään vuorostaan hoitolaitokseen. Joka tapauksessa, Noelin puhaltelu on todella ärsyttävää.
Joanna mulkoili Lassea ekan kerran Amandassa ja veti pakit takaisin ovelta ja nyt siis toisen kerran metsässä kun loukkasi itse jalkansa. Ilmeisesti Lasse tarjosi apua mutta torjui tämän? Joannan käytös lienee liittyy jotenkin hänen vanhaa suhteeseen jossa on ollut hyvin dominoiva tai narsistinen mies ja siksi jotkut Lassen maneereista muistuttaa siitä. Tätä narsistimiestä pyöritetään nykyään jokaisella naisten palstoilla kestoaiheena.
Sampo olisi täysin epäuskottava sairaalan johtajana kuten Aarokin menneisyytensä kanssa. Mutta eipä Kalle myöskään oikein olisi uskottava johtaja kun puuttuu johtajalta vaadittava luonteenlaatu. Johtaja ei voi olla alaistensa ystävä tai joku "kaveri jonka kanssa käydään kaljalla". Eli kolme muutakin hakijaa, olisi kiva että edes yksi niistä jotenkin muodollisesti näytettäisiin. Veikkaan että tämä Romppainen mainitsee Kallen ja Aaron läsnäollessa että on vielä yksi hakija ja siinä vaiheessa tämä Robin hyppää sairaalan kuvioihin. Voi katsos käydä niinkin, että Elina ei palaa Amandaan vaan sairaalaan hoitajaksi.
Pomo ei voi olla alaistensa kaveri? Mitä?
Dahlia saapuu sarjaan 13.10 Buongiorno.
Joonatan saapuu 14.10 Veikkaa pukkaa.
Ja palaisiko Ulla sitten 15.10 Gunnarin osto elää.