Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanantain jakson nimi on "Rakkauden loppu", joka varmaan liittyy Kalleen ja Lauriin. Kellään muulla parilla ei ole juuri nyt mikään suhde päättymässä. Lauri vaikuttaa vankilassa myös aika reppanalta, että taitaa olla sille kohtalaisen iso asia. Voi syyttää pelkästään itseään. Jos Lauri ois vaan lopettanut niin kaikki olisi voinut säilyä.
Voi olla myös Susu ja Miki
On toki mahdollista, mutta Mikiä juuri ammuttiin. Vasta maanantaina viedään sairaalaan ja joutuu oletettavasti leikkaukseen. Susu oli todella huolissaan Mikistä. Uskon heidän jatkavan yhdessä. Susu tajuaa kenet oikeasti haluaa. Ongelmia voi alkaa ilmaantua myöhemmin uudelleen ja Marika astuu silloin kuvioihin.
En kauheasti pitänyt siitä, että kartanosta vapautumisen loppukohtaus oli tehty samalla tavalla kuin Evan ja Nadjan vapautuminen mökkireissulta. Hidastettua kuvaa vuoron perään ulos tulevista kaapatuista.
Vierailija kirjoitti:
En kauheasti pitänyt siitä, että kartanosta vapautumisen loppukohtaus oli tehty samalla tavalla kuin Evan ja Nadjan vapautuminen mökkireissulta. Hidastettua kuvaa vuoron perään ulos tulevista kaapatuista.
Oliko hidastetun kuvan ohessa ikään kuin pitkiä katseita ja synkeää musiikkia? Siitä tiedät, että sielunvihollinen on sinua koetellut.
Kallella kesti hetki mennä avaamaan ovi. Jostain keittiöstä tuli joten en ihmettelisi jos siellä olisikin poliisit valmiina, jotka jossain kohtaa hyppää esille ja nappaa Laurin mukaansa. Katsojille vaan tuodaan jännitystä uskottelemalla, että Lauri voisi tehdä jotakin. Oletettavasti ase on mukana, kun sen keräsi talteen kartanosta.
Toivottavasti tuo vainoamiskuvio ei nyt lässähdä kun kaikki vapautui. Pitäisi tulla kunnon selvitys ja avata taustoja, mutta pahoin pelkään, ettei sellaista tule ollenkaan. Petyin myös siihen, ettei tehty mitään takaumaa koulukiusaamisajoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihminen voi olla noin itsekäs kuin Sabrina?
Siis ihminenhän voi olla vaikka kuinka itsekäs, eikös vaan. Sabrina on kuitenkin rooli joka on käsikirjoitettu. Yksityishenkilönä hän lienee erittäin sympaattinen nainen. Näin yhden videon joka perustui hänestä tehtyyn haastatteluun, liittyen pikkuisena tapahtuneeseen Suomeen tuloon. Voi, että oli kaunis ja herttainen, jopa liikuttava muistelo.
Kummallinen vastaus. Eihän lainaamassasi kommentissa edes väitetty Sabrinan näyttelijän olevan itsekäs, vaan puhuttiin pelkästään hahmosta. Eihän kukaan (täysjärkinen) katsoja luule, että hahmojen luonne = näyttelijöiden luonne.
Vierailija kirjoitti:
Saran ja Mikon vanhin joutui nyt jopa muistuttamaan omasta olemassaolostaan, kun äiti huomioi pelkkää nuorempaa leluissakin.
Voisitko lopettaa jo ?
Jos vaikka paukkupatruunalla ampuu itseään lähes kosketuslaukauksena, syntyy vakavemmat vammat mm. tasapainoaistiin ja ruutipalon jäljet. Ei vain pientä laikkua kuten Sabrinalla. Myös verta valuisi korvasta koska tärykalvo menetetty.
Omituista passiivisuutta vangituilla. Lauri teki hyvin selväksi, teistä ei kukaan lähde täältä elävänä joten mitä menetettävää heillä on, joukolla kimppuun.
Aarokin on nyt yksi paskahousu!
En voi ymmärtää, miksi Kuulat eivät pärjänneet yksikätiselle Heiskaselle. :D
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tuo vainoamiskuvio ei nyt lässähdä kun kaikki vapautui. Pitäisi tulla kunnon selvitys ja avata taustoja, mutta pahoin pelkään, ettei sellaista tule ollenkaan. Petyin myös siihen, ettei tehty mitään takaumaa koulukiusaamisajoista.
Todennäköisesti lässähtää, koska loppuviikon jaksoissa ollaan ainakin osittain jo tammikuussa.
Vierailija kirjoitti:
Jos Lauri aiheutti helikopterin putoamisen, ennemmin hän olisi ollut h-hetkellä näkemässä ja kuvaamassa tilanteen kuin olla kiusaamassa Sabrinaa. Siksi en usko Laurin olevan turman takana.
Samalla logiikalla ajateltuna Lauri ei olisi syyllistynyt Sabrinan piinaamiseen, jos hänestä ei olisi tehty tunnistuskuvaa, eihän?
Sabrina paniikissa yrittää tarjota Laurille osakkeita tai rahaa, jotta ei tappaisi tätä. Tavallaan olisi ollut mielenkiintoinen juonikuvio jos Lauri olisikin päättänyt, että jompi kumpi kelpaa ja Mustavaarat olisivat Sabrinan johdolla pitäneet suunsa kiinni. Miten olisi onnistunut elämään stalkkerin kanssa samassa tilassa, mutta kuitenkin varmasti pelko teon uusimisesta olisi koko ajan mielessä. Ymmärrän kyllä, että Lauri piti sarjasta kirjoittaa ulos ja silloin vankila on oikea osoite Laurin kaltaiselle ihmisille kaikki teot huomioiden.
Aaro on ehdottomasti liian nyhvero. Siitäkin huolimatta, että ei muista mitään, niin voisi Aarossa sentään olla jotakin vanhaa särmää ja pelottomuutta. Muutenkin noi olisi saanut Laurin taltutettua jos kaikki olisivat vain juosseet kovaa vauhtia Laurin päälle esim. tossa pöydän ympärillä ollessa, kun asekin oli pöydällä hetken aikaa.
Nellako palasi Pihlajakadulle kolmiodraaman takia? Siinä tapauksessa Hanko olisi ollut parempi vaihtoehto kuin paluu.
Mikä se Konstan työnkuvan muuttuminen oli josta vaimonsa puhui joululoman jälkeen? En huomaa, että olisi ainakaan työtunnit Salkkareissa vähentyneet merkittävästi. Ja käsittääkseni musiikkihommatkin rullaa eteenpäin, eikös tuo #hyväämoodii-kuvakampanja liity uuteen sinkkuun tms?
Vierailija kirjoitti:
Nellako palasi Pihlajakadulle kolmiodraaman takia? Siinä tapauksessa Hanko olisi ollut parempi vaihtoehto kuin paluu.
On todennäköisempää, että saat vastauksen heiltä, jotka kirjoittavat Salkkareita.
Miksei jotkut nuorista hahmoista voisi lähteä oikeastikin armeijaan Salkkareissa? Benkku olisi voinut poistua armeijan harmaisiin ja Severi sitten perässä, kuten näyttelijätkin. Tai joku voisi valita siviilipalveluksen. Viime armeija-/sivarijuonikuvioista on jo aikaa.
Miten ne yo-kirjoitukset? Kukaan ei puhu niihin valmistautumisesta eikä koulusta muutenkaan. Eikö Nellakin alussa pelännyt miten raskaus ja vauva vaikuttaa valmistumiseen ja opiskeluun. Jättikö Benjamin ja Anna lukionsa kesken? Miksei Kari maininnut mitään siitä, että kannattaisi lähteä Keniaan vasta sitten kun on yo-lakki päässä.
Lukeeko kukaan pääsykokeisiin? Mitä suunnitelmia Violalla, Nella, Miralla ja Severillä on jatko-opintojen suhteen?
Vierailija kirjoitti:
En voi ymmärtää, miksi Kuulat eivät pärjänneet yksikätiselle Heiskaselle. :D
Ehkäpä Heiskanen uhkasi vauvan hengellä? Muistaakseni taisi joskus niin tehdä vaikka Heiskasin oli vain tarkoitus tappaa Kuulapäät ja alkaa isäksi sille Pepin vauvalle.
Aki voisi taas vaihteeksi esittää oikein kunnolla niitä mister häntäheikki taitojaan ❤️