Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Viola rutisi Miralle kun se ilmoitti että ei pääse lähtee mukaan, että se on "meidän kihlajaisreissu". Eihän millekään kihlajaisreissulle lähdetä mikää Nella mukana. Koko ajan myös Viola suunnittelee kaiken, eivät Miran kanssa yhdessä. Kuvitellussa Tallinnassa Viola kulkee Nellan mukana naama norsulla, kun Mira ei ole mukana. Miksi sitten edes lähti.
Asia on vuodenvarma. Nellan ja Kristianin välille kehitellään suhde. Todennäköisesti samassa jaksossa kun Nella ja Viola päätyy takaisin Suomeen, Kristian päätyy myös ja yllätys yllätys, Mooseen jonne asiakkaaksi päätyy myös Nella.
Vierailija kirjoitti:
Akin voitossa kiinnostaa eniten se, että minkä uuden nimen hän tulee antamaan Mustavaara-yhtiöille? Hänhän jo aiemmin ehdotti kokouksessa, että nimi voisi olla kansainvälisempi ja sai silloin muutamilta osakkailta tukea.
Joo mietin kanssa, että nythän Nikkinen voi toteuttaa kaikki ne jutut jotka Mustavaarat torppasi ja hävittää yhtiöstä kaiken mikä viittaa Mustavaaroihin. Mutta arvaten yllätys yllätys, ei sitten toimikkaan niin.
Sami puhui ig livessä Ilonan kanssa näyttelemisestä menneessä muodossa. No kyllähän Gunnarin näyttelijä toisaalta paljasti jo Sabrinan poistuvan, mutta näihin spoilauksiin voisi kiinnittää enemmän huomiota

Helpoin ratkaisu: ei seuraa näyttelijöitä eikä katso heidän Ig-tilejä.
Olipa kiva kun Sami oli livessä mukana, toivottavasti saataisiin jatkossakin vähän enemmän noita konkareita somepäiviin ja liveihin.
Multipeukuttajat vetävät lampaita kuin pässiä narusta :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sami puhui ig livessä Ilonan kanssa näyttelemisestä menneessä muodossa. No kyllähän Gunnarin näyttelijä toisaalta paljasti jo Sabrinan poistuvan, mutta näihin spoilauksiin voisi kiinnittää enemmän huomiota
Helpoin ratkaisu: ei seuraa näyttelijöitä eikä katso heidän Ig-tilejä.
Muuten varmaan tekisinkin näin, mutta näitä livejä on kiinnostava kuunnella kun näyttelijät keskustelevat työstään sarjassa tai ylipäätään näyttelijän työstä
Vierailija kirjoitti:
Viola rutisi Miralle kun se ilmoitti että ei pääse lähtee mukaan, että se on "meidän kihlajaisreissu". Eihän millekään kihlajaisreissulle lähdetä mikää Nella mukana. Koko ajan myös Viola suunnittelee kaiken, eivät Miran kanssa yhdessä. Kuvitellussa Tallinnassa Viola kulkee Nellan mukana naama norsulla, kun Mira ei ole mukana. Miksi sitten edes lähti.
Asia on vuodenvarma. Nellan ja Kristianin välille kehitellään suhde. Todennäköisesti samassa jaksossa kun Nella ja Viola päätyy takaisin Suomeen, Kristian päätyy myös ja yllätys yllätys, Mooseen jonne asiakkaaksi päätyy myös Nella.
Sekin suhde kaatuu aika nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Olipa kiva kun Sami oli livessä mukana, toivottavasti saataisiin jatkossakin vähän enemmän noita konkareita somepäiviin ja liveihin.
Mitä enemmän livejä pidetään, sitä todennäköisempää "vahinko"paljastukset ovat. Vähempikin riittää.
Tietääköhän Vivi, mikä on kämmen?
Mä kyllä innolla odotan millä juonenkäänteellä Aki saadaan alas johtajan pallilta, kauaa ei siellä tule istumaan. Herääkö Camilla?
Suurin osa on ennalta arvattavissa Salkkareissa.
Eikä kenenkään onni kestä kuin hetken ja poks💥, se siitä sitten. Kunhan Camilla herää, ei onni kestä kuin hetken pienen Akin kanssa.
Ja eiköhän jo kesällä tule ryppyjä Noelin ja Elinan avioliittoon, näin se saippua sarjoissa tuppaa olemaan.
Käy kyllä sääliksi Parikoiden vanhinta tyttöä Matildaa. Etenkin äiti postailee pelkästään keskimmäisestä ja kuopuksesta ja hehkuttaa heidän ”saavutuksiaan”, kun selkeästi lapsista lahjakkain esikoinen jää kokonaan huomiotta. Silloin kun hänet joskus suvaitaan mainita, se on neutraalia kun taas muiden kohdalla kehuja ja emojipläjäys.
Vierailija kirjoitti:
Tietääköhän Vivi, mikä on kämmen?
Niin, kuulemma kuivat kämmenet laikukkaat itseruskettavasta. Harvemmin kämmenet kovin kuivat ovat tai niitä tarvitsisi peitellä, kun ovat muutenkin sisäpuolella.
Välillä sitä miettii, kuinka tyhmää jengiä tuonne palkataan, tai kuinka idiootti lukion käynyt voi olla?
Vierailija kirjoitti:
Käy kyllä sääliksi Parikoiden vanhinta tyttöä Matildaa. Etenkin äiti postailee pelkästään keskimmäisestä ja kuopuksesta ja hehkuttaa heidän ”saavutuksiaan”, kun selkeästi lapsista lahjakkain esikoinen jää kokonaan huomiotta. Silloin kun hänet joskus suvaitaan mainita, se on neutraalia kun taas muiden kohdalla kehuja ja emojipläjäys.
Onko sinne Saran instaan pakko mennä? Sitten tulla tänne voivottelemaan.
Akin voittoa kovasti täällä hehkutetaan. Olenko ainoa joka ei tykkää yhtään ?
Tuulin ja Samin ig-live oli tosi hyvä! Etenkin Samilla oli paljon miekenkiintoisia juttuja, kun on niin pitkä salkkarihistoria ja paljon kokemusta. Sami melkein herkistyi muistellessaan Akin ja Camillan viimeisiä kohtauksia helikopterissa, koska molemmat tiesi, että pitkä tauko edessä. Sain vaikutelman, ettei Camilla ole ainakaan lähiaikoina heräämässä koomasta.
Ja sain myös vaikutelman, ettei Sabrina ole lähiaikoina palaamassa. Sami kehui Ilonan (Sabbe) määrätietoisuutta ja rempseyttä. Tuuren (Henkka, pikku-Nikkinen) kanssa Sami on myös tehnyt hauskoja kohtauksia ja on kuulemma huikea näyttelijä ja hyvä hahmo.
Sanoi, ettei ole muistaakseen tehnyt Kiiran näyttelijän kanssa kohtauksia ja Laurinkin näyttelijän kanssa vain ohimennen, eli ehkä kopteriturma ei vieläkään selviä (tai sen on orkestroinut joku muu)?
Ihmettelin vähän kun Sami kertasi sääntöä, ettei saa kertoa yksityiskohtia kuvaustilaanteesta, kun Tuuli kyseli oliko kopteri oikeasti noussut ilmaan kohtausta kuvatessa. Miksiköhän oli niin tarkka tässä, ettei voinut tuohon vastata? Olikohan Sami kenties saanut juuri noottia siitä kun paljasti somessaan sen jakkaran käytön kuvaustilanteessa? :D
Eihän mikään periaatteessa viitannut siihenkään, että Lauri kostaisi Isabellan puolesta. Siitä kyllä paljon puhuttiin, mutta jos totta puhutaan niin en kyllä itsekään uskonut tähän. Yllätyin kun Laurin sukunimi oli Luokkanen. Ajattelin, että sieltä tulee Kurki tai Vaalanne tms. Ajattelin hetken myös Laitelaa ihan vaan kiusaamis mielessä. Eli olisi hyötynyt jotenkin Kallesta ja lavastamalla syylliseksi tiettyihin asioihin lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Tuulin ja Samin ig-live oli tosi hyvä! Etenkin Samilla oli paljon miekenkiintoisia juttuja, kun on niin pitkä salkkarihistoria ja paljon kokemusta. Sami melkein herkistyi muistellessaan Akin ja Camillan viimeisiä kohtauksia helikopterissa, koska molemmat tiesi, että pitkä tauko edessä. Sain vaikutelman, ettei Camilla ole ainakaan lähiaikoina heräämässä koomasta.
Ja sain myös vaikutelman, ettei Sabrina ole lähiaikoina palaamassa. Sami kehui Ilonan (Sabbe) määrätietoisuutta ja rempseyttä. Tuuren (Henkka, pikku-Nikkinen) kanssa Sami on myös tehnyt hauskoja kohtauksia ja on kuulemma huikea näyttelijä ja hyvä hahmo.
Sanoi, ettei ole muistaakseen tehnyt Kiiran näyttelijän kanssa kohtauksia ja Laurinkin näyttelijän kanssa vain ohimennen, eli ehkä kopteriturma ei vieläkään selviä (tai sen on orkestroinut joku muu)?
Ihmettelin vähän kun Sami kertasi sääntöä, ettei saa kertoa yksityiskohtia kuvaustilaanteesta, kun Tuuli kyseli oliko kopteri oikeasti noussut ilmaan kohtausta kuvatessa. Miksiköhän oli niin tarkka tässä, ettei voinut tuohon vastata? Olikohan Sami kenties saanut juuri noottia siitä kun paljasti somessaan sen jakkaran käytön kuvaustilanteessa? :D
Ihmettelin myös tuota kopterikysymystä. Sami ei taida tietää että sehän on paljastettu jo kauan sitten ainakin onnettomuuteen liittyvällä videolla että ei oikeasti ollut ilmassa.
Yhtiön uusi nimi: Mr. Jackal Nikkinen :D