Miks salkkareissa osa II
Uusi ketju poistetun tilalle.
Kommentit (45476)
Mielestäni vainoajan Camillan ruksittaminen periaatteessa voi kertoa mitä tahansa. Jakso on kuvattu maaliskuun lopussa 2020 ja esitetty televisiossa elokuussa. Tiesikö käsikirjoittajatkaan miten asia on. Se jätettiin hyvin tulkinnan varsaiseksi. Laurin rooliin ei välttämättä oltu palkattu ketään. Paljon kertoo sekin, kun Miki puhui Siiristä ja Laurista vain kuukautta ennen. Jotenkin tuntuu, ettei tuotannolla oltu edes keksitty nimeä vainoojalle eli Laurille tässä kohtaa. Jos oli niin aika kummallinen moka, kun Lauri ei taida liittyä Kajandereihin.
Super Sampo täysi vässykkä. Kerta toisensa jälkeen epäonnistunut Sabrinan suojelussa. Olevinaan niin machoa että mutta kyllä on yks surkein turvamies ever.
Seiskan paljastusten mukaan Elina ja Noel pyytävät Mikiä ja Susua vauvan kummeiksi. Eikö Miki suostu vai onkohan hänellä töitä juuri ristiäisten aikaan, kun ainoastaan Susu näkyy Pressin ristiäiskuvissa, mutta Mikiä ei?
Voisko joku laittaa seiskan paljastukset kokonaan, mikäli saa ne käsiinsä?
Vierailija kirjoitti:
Jos täällä on multipeukuttajia paikalla, minua kiinnostaa tietää, miten pystytte antamaan useamman kerran "peukkuja"? Joissakin kommenteissa (ellei niitä ole poistettu) on satoja tykkäyksiä tai ei-tykkäyksiä?
Sanotaan näin, että jos saat tietää, käytät tilannetta hyväksi. Mitä vähemmän tiedät, sen parempi.
3960 Mun koti on ja ei oo täällä
3961 Ainolla on hirveä kiira
3962 Tyhjään kaikuvat rakkauden sanat
3963 Taalasmailla on karkausvuode
3964 Nella on open uupunut
Eli kun Anna sai häädön majatalosta ja Bensku potkut sometähden hommeleista, tietenkin Anna muuttaa hetkeksi Taalasmaille, eli Karille. Severi muuttaa Jeren tykö ja Aino jää jotenkin "rappuun" siinä kuviossa. Henrik jää kuitenkin Akin luokse vaikka höpistää omasta asunnosta. Lasse siis jää yksin... Vai jääkö?
VAIN täydellisissä ( 😂 ) saippuasarjoissa pahikset eivät ( tämä teoria KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ) ikinä tule yllätetyksi jostain pahuuden juonesta jo suht alkuvaiheessa ! 😤😖
Just tää hiillostaja Lauri ( Late 😈) ! Aina vaan kukaan ei nää, kukaan ei muka voi tulla samalla hetkellä esim.rappukäytävään kun Late jyrää ovea säpäleiksi !
Niin teko teko teko pitkitystä .
Tämä Ismon näkijä-kyky ja vaisto on myös niin tuulesta temmattu, ... Ismon , joka ei yleensä huomaa onko kyseessä rosvo vai poliisi.
Lindan ja Mikin saamattomuus vainoojan suhteen on niin alkeellista.
Sergein paluuta odotellessa 🤭

Ehkäpä Cindy muuttaa Sievisille.

Tämä ei ainakaan johdu loogisesta käsikirjoituksesta, vaan ihan muusta syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VAIN täydellisissä ( 😂 ) saippuasarjoissa pahikset eivät ( tämä teoria KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ) ikinä tule yllätetyksi jostain pahuuden juonesta jo suht alkuvaiheessa ! 😤😖
Just tää hiillostaja Lauri ( Late 😈) ! Aina vaan kukaan ei nää, kukaan ei muka voi tulla samalla hetkellä esim.rappukäytävään kun Late jyrää ovea säpäleiksi !
Niin teko teko teko pitkitystä .
Tämä Ismon näkijä-kyky ja vaisto on myös niin tuulesta temmattu, ... Ismon , joka ei yleensä huomaa onko kyseessä rosvo vai poliisi.
Lindan ja Mikin saamattomuus vainoojan suhteen on niin alkeellista.
Sergein paluuta odotellessa 🤭Tämä ei ainakaan johdu loogisesta käsikirjoituksesta, vaan ihan muusta syystä.
Räjäytit mieleni. Luulin, että koko sarja vedetään ex temporella.
Annan äiti ei vaikuta mitenkään erityisen aivopestyltä, vaan ihan järkevältä/normaalilta. Olisin ehkä kaivannut hahmoon vähän enemmän "lahkolaisuutta".
Miksi Kiiran kopterilentäjän työ ja osuus koko Pihlajakatua järkyttäneeseen onnettomuuteen on ikään kuin unohdettu..? Kiira kuvataan vain viettelevänä Moosen asiakkaana, joka haluaa pitää hauskaa Tomin ja Jeren kanssa. Luulisi, että tuollaisesta järkyttävästä turmasta, jossa menehtyy koko lapsiperhe ja yksi matkustaja on edelleen koomassa, jäisi lentäjälle edes jotain traumoja tai ainakin valtava syyllisyydentunto. Toivoisinkin, että Talen hahmo ilmestyisi myös kuumottamaan Kiiraa. Saataisiin hahmolle edes vähän syvyyttä ja omia juonikuvioita.
Reagoikohan Kari, Elina ja Aki Kiiraan mitenkään sitten kun kohtaavat?
Vierailija kirjoitti:
Miksi Kiiran kopterilentäjän työ ja osuus koko Pihlajakatua järkyttäneeseen onnettomuuteen on ikään kuin unohdettu..? Kiira kuvataan vain viettelevänä Moosen asiakkaana, joka haluaa pitää hauskaa Tomin ja Jeren kanssa. Luulisi, että tuollaisesta järkyttävästä turmasta, jossa menehtyy koko lapsiperhe ja yksi matkustaja on edelleen koomassa, jäisi lentäjälle edes jotain traumoja tai ainakin valtava syyllisyydentunto. Toivoisinkin, että Talen *hahmo ilmestyisi myös kuumottamaan Kiiraa. Saataisiin hahmolle edes vähän syvyyttä ja omia juonikuvioita.
Reagoikohan Kari, Elina ja Aki Kiiraan mitenkään sitten kun kohtaavat?
Talen *haamu, ei hahmo piti siis kirjoittaa...
Vierailija kirjoitti:
Annan äiti ei vaikuta mitenkään erityisen aivopestyltä, vaan ihan järkevältä/normaalilta. Olisin ehkä kaivannut hahmoon vähän enemmän "lahkolaisuutta".
Järkevä normaali äiti ei pakota lastaan syöpähoitoihin lahkoon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Kiiran kopterilentäjän työ ja osuus koko Pihlajakatua järkyttäneeseen onnettomuuteen on ikään kuin unohdettu..? Kiira kuvataan vain viettelevänä Moosen asiakkaana, joka haluaa pitää hauskaa Tomin ja Jeren kanssa. Luulisi, että tuollaisesta järkyttävästä turmasta, jossa menehtyy koko lapsiperhe ja yksi matkustaja on edelleen koomassa, jäisi lentäjälle edes jotain traumoja tai ainakin valtava syyllisyydentunto. Toivoisinkin, että Talen hahmo ilmestyisi myös kuumottamaan Kiiraa. Saataisiin hahmolle edes vähän syvyyttä ja omia juonikuvioita.
Reagoikohan Kari, Elina ja Aki Kiiraan mitenkään sitten kun kohtaavat?
Luulis että Aki ja Kari ois menny jo rähjäämään sille. Kumma että Kiira ei ole sanallakaan maininnut tätä onnettomuutta
Talen haamu tuntuu siltä, että on äkkiä vaan kyhätty kässäriin kun Koronan vuoksi tanssit ei ole tuoneet leipää.
Ilmeisesti Aaron kaappaus on jaksossa "Aaro ja paha saa palkkansa" joka voisi viitata, että Aarolla on jotakin ikäviä asioita myös Laurin sekä Laurin perheen kanssa. Mutta onko tämä jotakin aivan uutta vai vanhaa?