Miksi koiria otetaan helpoin perustein ja yhtä helposti luovutaan?

Sitä kuvitellaan itsestään liikoja. Vaikkei tiedä asiasta mitään niin osaataan kasvattaa se lassie kolmessa minuutissa.

Miksi lapsia hankitaan helpoin perustein ja/tai vahingossa ja osasta luovutaan?

 

Olen kasvattanut koiria lähes 20 vuotta, ja ainakaan omassa kasvatustyössäni tällainen ei ole yleistä, ihan yksittäistapauksia. Tosin yritänkin varmistua jo ennen kauppojen tekoa että ostaja olisi sellainen joka ei luovu, jos intuitioni sanoo että ei niin en myy. Samoin esim. pikkulapsiperheisiin en myy jos ei aiempaa koirakokemusta tms. 

Yksittäisiä tapauksia toki on näitä mutta niissäkään lopulta mitään kamalaa ei ole tapahtunut:

- Myin pennun opiskelijatytölle, jolla oli innostus alkaa harrastamaan agilityä ja tottelevaisuuskoulutusta. Hänellä ei ollut ennen ollut koiraa, ja ilmeisesti vastuu pennusta oli sitten vähän liikaa, hän nimittäin soitti jo viikon päästä luovutuksesta itkuisena, että voiko hän palauttaa pennun. Palautti, minä palautin suurimman osan rahoista ja etsin pennulle heti uuden kodin.

- Kiireinen perhe jossa isä lääkäri, äiti taloushallintajohtaja. Koiralle ei lopulta ollut oikein aikaa perheessä. Vuoden verran yrittivät, sitten koiralla alkoi olla erilaisia käytösongelmia. Minä otin sen perheen toiveesta meille hoitoon ja arvioitavaksi ongelman laatua. Koiran ongelmat loppui kuin seinään kun tuli meille. Päätettiin sitten kaikki yhdessä että koiralle varmasti olisi parempi uusi koti, sellainen jossa sille on aikaa. Omistajat myivät itse koiran sukulaisperheelle.

Kaikesta huolimatta se on vain koira.

Mun ensimmäinen avioliittoni kaatui dobermanniin. Ajattelin, että jos jaetaan taakka, ehkä se hyvin menee.

No ei mennyt. En pitänyt koirasta ja mies ei jaksanut hoitaa yhtä paljon kuin minä. Tuli kauheita valtataisteluja ja riitoja. Mies ei halunnut kantaa omaa osaansa, minä en lämmennyt koko koiralle ja lopulta tajusin lähteä avioliitosta. Kyseessä oli mun ensimmäinen koira ja koska se oli uros, se oli varsinainen remmiraivoaja eikä ollut minulla koskaan oikein hallussa kuin sisällä. PIeni nainen ja uhkaava ja räyhäävä dobbis on kauhea yhdistelmä kaupungissa, jossa koiria riittää.

Ajattelin, että mies varmaan hoitaa koiran yksin paremmin. Haha. Antoi sen pois kokonaan.

Ei kaduta, että lähdin. Sitä kadun, että koiraa ei annettu aikaisemmin pois.

Ja joo, kuvittelin itsestäni ja miehestäni liikoja, mutta se ei vaan onnistunut. Enkä olisi halunnut ottaa koiraa alunperinkään.