Lapsen laittaminen laitokseen

Laitokseen vaan, siitä on turha mitään huonoa omaatuntoa kokea.

Kerroit, että hän käy kerran kuussa jossain hoitopaikassa. Pitkänkö ajan on kerrallaan?

Vanhimman lapsen elämää laitokseen laittaminen ei pilaa kuten kahden muun lapsen elämän pilaa se, että vanhin lapsia asuu kotona.

Ilman muuta tarvitsette lisää apua. Kukaan ei tule sitä sanomaan teille suoraan, että lapsenne pitäisi laittaa laitokseen, jos ongelmia ei näy perheen ulkopuolelle, koska kukaan muu ei elä teidän arkeanne. Teidän pitää osata se itse päättää ja vaatia. Teen itse töitä kehitysvammaisten kanssa.

Aika helppo päätös olisi minulle laittaa lapsi laitokseen, 1 ihmisen elämä vs 4 ihmisen elämä. Miksi kaikkien muiden pitäisi kärsiä siitä, että yksi asuu kotona?

Hankala tilanne. Olisiko mahdollista, että lapsi olisi laitosasumisessa osa-aikaisesti, esim. 3-4 päivää viikossa, ja loput kotona. Kannattaa keskustella lapsen hoitavan tahon kanssa myös. Jaksamista perheellenne.

Joskus se on lapsellekin parasta, käsittääkseni osa vain ahdistuu tunteenilmaisuista eikä lainkaan kaipaa vanhempiaan? Mitä asiantuntijat ovat teille suositelleet?

Kakkos kommentoija jatkaa.. Voisitte esim pidentää hiljalleen hoitojaksoja jos se tuntuisi helpommalta teille. Saisitte kaikki aikaa sopeutua ajatukseen, että lapsi muuttaa muualle.

Voi ei.. jaksamista teidän koko perheelle! En voi edes kuvitella miten rankkaa arki on erityislapsen kanssa.

Minulla ei ole muuta neuvoa kuin se, että mikäli te (vanhemmat ja koko muu perhe) uuvutte ja sairastutte, ei siitä ole teille kenellekään hyötyä. Ei erityslapselle eikä muillekaan. Toivon teille rohkeutta hakea apua ja mahdollisesti pysyvämpää hoitopaikkaa lapsellenne kodin ulkopuolelta. Hyvää vanhemmutta on myös kyky myöntää avuntarve ja tarttua apuun.

Täällä yksi vammaisen äiti vastaa: esikoinen laitokseen hetimiten. Ryhtykää heti huomenna valmistelemaan asiaa. Ota yhteyttä teidän palveluohjaajaan ja pyydä häntä tekemään uudistunut palvelutarpeen arviointi.

Tsemppiä todella paljon elämäänne.

Laitosajatus noin vaikeassa tilanteessa tuntuu ymmärrettävältä. Lapsen laitokseen laittaminen ei suinkaan tarkoita lapsen hylkäämistä. Lapsella voi olla kotona oma huone ja hän voi käydä viikonloppuisin tai koska vain kotona, kuten nuoret jotka opiskelevat toisella paikkakunnalla. Tämän ratkaisun olen nähnyt lähipiirissä ja heillä on näyttänyt toimivan hyvin. Paljon voimia sinulle ja koko perheelle!

On nyt siis yhden viikonlopun kuussa hoitopaikassa ja vähän pahalta tuntuu sekin, kuinka ihania viikonloppuja ne ovat, kun voidaan oikeasti puuhata pienempien kanssa kaikenlaista tavallista, käydä koko muu perhe yhdessä vaikka luistelemassa tai uimahallissa tai kylässä, tehdä yhdessä ruokaa ja leipoa, katsoa elokuvaa ja syödä popcornia sohvalla, ovet voivat olla auki ja tavaroita voi tuoda pois lukituista tiloista.

Esikoinen on rakas, mutta niin ovat nuoremmatkin ja nyt tuntuu, että tämä tilanne on vain heitä kohtaan aivan väärin. Toisaalta ajatus esikoisen muuttamisesta näin pienenä pois on raskas sekin, enkä oikein edes tiedä, mistä hänelle sopiva pysyvämpi paikka edes löytyisi. Nyt tuolla, missä on viikonloppuhoidossa joutuvat tekemään aika paljon erikoisjärjestelyjä, kun hän menee sinne, ei siellä varmaan voisi pysyvämmin olla, kun nyt hänen viikonloppunsa siellä vievät kai kolmen lapsen paikan.

ap

Vaikka yleensä en mammojen huolille ja heidän raskaalle elämälleen paljoakaan painoarvoa anna, niin yh-isänä en voi kuin nostaa hattua sinulle ja toivottaa jaksamista vaikean tilanteen takia. Luulen että teet oikein, mitä ikinä päätätkään tehdä.

Vaikea tilanne. Joku kommentoikin että ota yhteyttä vammaispalveluun. Palvelusuunnitelma pitää päivittää. Tarvitsette enemmän apua arkeenne.

Itselläni on autistinen lapsi. Hänellä on vähän puhetta, kommunikointi on väillä vaikeaa kun puheen tuotto ja ymmärtäninen ei ole ikätasoista. Hän tulee aina tarvitsemaan tukea. Jotain tuetun asumisen muotoa on mietittävä kun se aika tulee.

Lapselle voi olla parempikin olla pysyvässä säännöllisessä rutinoituneessa laitoshoidossa, jos vain löydätte paikan jossa omahoitaja ei vaihdu. Pienetkin muutokset usein ovat autistille vaikeita. Tilanne kuulostaa aika ikävältä pienempien sisarusten ja heidän kehityksensä kannalta. Pystyvätkö he iloitsemaan sisaruksestaan vai aiheuttaako hän enemmänkin pelkoa ja toivottomuutta? Kotona ei pitäisi kenenkään pelätä.

Olen työskennellyt asumisyksikössä, jonne kaikki asukkaat tulivat vanhempiensa "siipien suojista".

Vanhemmille ratkaisu on kova paikka ja herättää paljon tuntemuksia niin syyllisyyttä, huolta kuin luottamuspulaa henkilökuntaa kohtaan.

Kaikki asukkaat sopeutuivat ja viihtyivät uudessa kodissaan. Vanhemmille tämä luopumisprosessi oli pidempi, mutta noin kahden vuoden sisällä kaikki vanhemmatkin olivat saaneet tämän muutoksen aiheuttamat tunteet hallintaan ja antaneet anteeksi itselleen sen, että päättivät " antaa lapsensa" pois.

Lähes kaikissa paikoissa saa vierailla aina kun haluaa ja ottaa lapsensa kotiin kotilomille aina kun pystyy ja haluaa.

Olette siinä pisteessä mielestäni, että ihan oikeaa ratkaisua harkitsette. Ymmärrän hyvin kyllä sen, että tuntuu samalla ihan hirveältä antaa lapsensa kohtalo vieraiden ihmisten käsiin.

Suurin osa paikoista on ihan hyviä ja jos paikka ei tunnu riittävän hyvältä aina voi harkita toista yksikköä. Toivottavasti teillä on suht lähelle mahdollista saada lapsenne asumaan, jos siihen ratkaisuun päädytte.

Jaksamisia teille!

Jos lapsella on hyvin vakavat ongelmat, voi olla ettei kykene asumaan koskaan omillaan, joten on hienoa, että pidätte hänestä huolta, mutta kuulostaa aivan todella raskaalta tuo teidän arki. Ymmärrän halusi tarjota pienemmille tasapainoinen koti. Kyllä tuon perusteella kuulostaa että ei millään kevyellä perusteella häntä laitokseen laiteta. Joten jos päädyt ratkaisuun, tee se hyvällä mielin. Tuntuu varmasti pahalta tilanne jo tälläkin hetkellä.

Joskus on suurinta rakkautta luopua.

Ei ole itsellä kokemusta, mutta halusin vain kirjoittaa, että vaikutat hyvältä äidiltä ja ihmiseltä.

Laitoksessa voi elää hyvää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Meidän vanhin lapsi on autisti ja vaikeasti kehitysvammainen. Nonverbaalinen ja käytöshäiriöinen. On ahdistuessaan aggressiivinen, tarttuu kovasti ja puree välillä yllättäenkin. Tavaroita "järjestelee" jatkuvasti, eli mitään särkyvää irtainta ei kotona oikein voi olla. Hänellä on ruokavaliorajoituksia ja mitään hänelle sopimatonta ei voi olla kuin lukituissa kaapeissa ja valitettavasti sopimatonta ovat monet viljat, maitotuotteet, pähkinät ja monet vihannekset, marjat ja hedelmät.

Onneksi, vai valitettavasti, ehdimme saada kaksi nuorempaa lasta ennen kuin tyttäremme vammaisuuden vakavuus ja ennen muuta hänen kanssaan elämisen todellisuus valkeni. Tuntuu ihan hirveältä, että meidän pienemmät lapset elävät näin.

He eivät saa syödä mitään, jos vanhempi ei ole vieressä vahtimassa tai omissa hyuoneissaan lukitun oven takana. Heidän pitää aina huoneistaan poistuessaan lukita ovensa. He eivät oikein voi tuoda mitään tavaroitaan yhteisiin tiloihin. Heidän ystävänsä eivät uskalla tulla meille kylään, ainoastaan voidaan etukäteen sopia, että isosisko viedään pois kotoa toisen vanhemman kanssa, jolloin meille voi tulla ja nuorempien kanssa voidaan välillä puuhailla normaaleja perhejuttuja.

Pienemmät pelkäävät isosiskoaan ja ihan ymmärrettävästi. Tänäänkin esikoinen ahdistui siitä, että koira haukkui parin naapurin päässä ja puri pikkuveljeään niin, että hampaanjäljet näkyvät vielä nytkin, huomenna siinä on varmaankin iso mustelma.

Tyttö myös nukkuu huonosti ja vaatii hereillä ollessaan jatkuvaa vahtimista, mikä väsyttää meitä vanhempia. Ja koska pari kertaa on käynyt niin, että emme ole heränneet hänen heräämiseensä, pitää pienempien nykyisin pitää oviaan myös öisin lukittuina. Tyttären murrosikä on alkamassa ja tilanne on menossa vaikeampaan suuntaan ja ihan oikeasti olen alkanut pelätä pienempien turvallisuuden ja kehityksen puolesta.

Ei meidän tyttäremme ole paha tai ilkeä, mutta hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, että toiseen sattuu tai että joku menee rikki ja että se on huono juttu. Hän käy nyt kerran kuussa hoidossa eräässä vammaispaikassa ja on tietysti päivisin koulussa, mutta tuntuu, että se ei enää riitä. Tuntuu, että meidän pienempiä lapsia rankaistaan aivan kohtuuttomasti siitä, että isosisko on kehitysvammainen. Ja suoraan sanottuna ollaan me vanhemmatkin ihan loppu. Ikinä ei voi vain olla, vaan silmät pitää olla selässäkin ja silti on pelko persuksissa, koska käy huonosti. Toisalta tuntuisi tosi pahalta olla "se luuserivanhempi, joka pistää lapsensa laitokseen, kun ei itse viitsi hoitaa." Missään tukiryhmissä en oikein uskalla puhua siitä, mitä meidän arki oikeasti on ja miltä se tuntuu. Pitäisi jotenkin olla vaan ajamassa vammaisten oikeuksia ja itsemääräämisoikeuksia ja iloita erilaisesta vanhemmuudesta. Välillä tuntuu, että ainakin täällä päin me ollaan ainoita, joilla on näin vaikeaa ja mitään oikeaa vertaistukea ei saa, pelkkää hymistelyä.

Kiitos, että sain purkaa...

Miten kauniisti ja rehellisesti kirjoitatkaan vaikeasta tilanteesta. Rakkaus kaikkiin lapsiinne huokuu tekstistä. Olen itse työskennellyt juuri tyttäresi kaltaisten autistien kanssa joten tiedän millaista elämä heidän kanssaan voi olla ja ymmärrän hyvin tunteitasi. Komppaan muita kommentoijia ja sanoisin että pikaisesti asia lapsen laitospaikan saamiseksi vireille tai ainakin että saisi enemmän säännöllisiä päiviä ja/tai lomia jossain hoitopaikassa.

Olen melko varma, että jos vain löydätte hyvän paikan, tyttäresikään ei kärsi. Asia voi olla jopa päinvastoin -hoitopaikoissa on mahdollista sopeuttaa toimintaa enemmän autisteille sopivaksi ja karsia "vääriä" ärsykkeitä jne. joka ei kotioloissa ja -arjessa ole aina mahdollista tai johtaa siihen, että muut joutuvat juuri luopumaan kohtuuttoman paljosta. Meillä ainakin oli mielestäni ihan selvää, että autistioppilaat nauttivat päivistään tuolla koulussa, jossa heitä opetin. Samoin me opettajat, ohjaajat ja avustajat heidän seurastaan, sillä meillä on onni saada viettää normaalia arkea työajan ulkopuolella. Silloin jaksaa huolehtia sydämellä hyvinkin vilkkaista ja "vahdittavista" autistilapsista ja -nuoristakin. Voimia teille kaikille, mitä ikinä päätättekin tehdä!

Pienemmät lapset siis elävät pelossa kotonaan