Tapaus Christopher ja Shanann Watts -- mitä voikaa piillän kiltin oloisen perhenisän naamion takana?
Mitä helkkaria tuossakin tapahtui?
Uskomaton tapaus onnellisen oloisen perheen tragediasta kunnolliselta vaikuttavan lapsiaan rakastavan perheenisän toimesta.
Kommentit (8526)
Palstalla on bugi jossa lainauksessa viimeisenä oleva linkki rikkoo lainaukset ja myös linkki lakkaa toimimasta koska selaimen osoiteriville tulee blockquote. Poista tuo linkistä ja se alkaa toimia.
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Mulla sama. Oon koukuttanut itseni tähän. Aluksi tämä oli vaan kaukainen asia, mutta sitten eksyin tänne ja alkoi kiinnostamaan. Jotenkin niin ahdistavaa ja kamalaa 😢 Itken kun katson videoita, missä nuo ihanat pikkutytöt leikkivät. Etenkin pikku Cece on vienyt sydämeni täysin. Niin ihana ja elämäniloinen, muistuttaa omaa samanikäistä tytärtäni.
Se, että tästä on olemassa niin paljon materiaalia, tekee jutusta koukuttavan. Ja ei pysty ymmärtämään, miten tuo isä on saanut vuosikausia pidettyä itsensä ”täydellisenä miehenä ja isänä” ja sitten yhtäkkiä kaikki tämä.
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Linkki?
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmalta tytöistä oli murrettu raajoja , sillä hän ei olisi muuten mahtunut ahtaasta öljytankin aukosta.
Ei ole totta. Mustelmia ja/tai nirhaumia oli sullomisesta, mutta ei murtumia. Ruumiinavausraportista käy ilmi.

Anteeksi, unohtui linkki, elikkä tässä:

Minä myös. Tää tulee tosi lähelle jotenkin, ehkä siksi, koska olen itse myös perheenäiti ja on lapset. Herään keskellä yötä ja valvon vain. Mietin tätä tapausta. Tämä on jotain liian ahdistavaa. Jenkeissä kyllä ovat antaneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman julkisuuteen, esim. tuntikausia poliisien kuulusteluja jne. Ei kyllä koskaan Suomessa julkaistaisi. Dr Philliä ja uutisia myöten tästä on siellä uutisoitu ja analysoitu. Ei koskaan Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Palstalla on bugi jossa lainauksessa viimeisenä oleva linkki rikkoo lainaukset ja myös linkki lakkaa toimimasta koska selaimen osoiteriville tulee blockquote. Poista tuo linkistä ja se alkaa toimia.
Ja sama sitten suomeksi.

Itse jäin aikanaan kuvailemallasi tavalla "koukkuun" Laci Petersonin ja syntymättömän Connerin murhaan. Tuosta 2003 tapahtuneesta murhasta vain on paljon vähemmän mitään ns. live-materiaalia saatavilla. Joskus oli joku Diane Saywerin tekemä haastattelu, jossa tämä murhaana (naisen oma puoliso) teki kaikki klassiset virheet - puhui vaimostaan menneessä aikamuodossa, unohti mitä oli jo sanonut / sanomassa ja toisteli itseään valehtelijan maneerein. Luin kuulustelupöytäkirjoja, seurasin Scottin perheen ylläpitämää sivua - he siis uskoivat ja uskovat kai edelleen, että Scott on syytön.
Minustakin tuolloin (ja edelleen) ko. tapaus oli karmeudessaan jotekin "kiehtova" juuri sen kompleksisuuden takia - miksi, miksi, miksi?? Tuolloin törmäsin jonkin asiantuntijan artikkeliin, jossa selitti tätä tapahtumaa ei-niin-tavattomana, kun "kahlittu mies" löytää uuden rakkauden ja haluaa nimenomaan aloittaa puhtaalta pöydältä ilman avioerosotkua ja elatusmaksuja ym. uusperhekuvioita ja niiden tuomia hankaluuksia. Siinä jotenkin tuon ihmisen mielessä tapahtumat yksinkertaistuvat ja hän kuvittelee, ettei kukaan kysenalaista kertomusta, asia unohtuu ajan mittaan ja henkilö voi jatkaa elämäänsä salaisuutensa sekä uuden rakkauden kanssa. Toki komboon tarvitaan myös kohtalaisia mielenterveyden ongelmia, jotta murha/vapausfantasian pystyy toteuttamaan.

No kun avaat linkin ja se ei toimi, katso selaimen osoitesriviä. Siellä on tekstiä joka ei kuulu linkkiin. Blockquote ja siihen liittyvää koodisälää. Poista ne ja kas, linkki toimii.
Mä luen paljon noita youtube videoiden kommentteja. Siellä pohditaan asiaa ihan samalla tavalla kuin täällä.
Vierailija kirjoitti:
Chrisin naapurin youtube-kanava? Onko hän surveillance camera-naapuri?
Ei ole se naapuri, joka näytti sitä valvontakameranauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Minä myös. Tää tulee tosi lähelle jotenkin, ehkä siksi, koska olen itse myös perheenäiti ja on lapset. Herään keskellä yötä ja valvon vain. Mietin tätä tapausta. Tämä on jotain liian ahdistavaa. Jenkeissä kyllä ovat antaneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman julkisuuteen, esim. tuntikausia poliisien kuulusteluja jne. Ei kyllä koskaan Suomessa julkaistaisi. Dr Philliä ja uutisia myöten tästä on siellä uutisoitu ja analysoitu. Ei koskaan Suomessa.
Joo sama juttu, herään yöllä enkä saa enää unta. Itselläni myös kolme lasta ja senkin takia varmasti tämä koskettaa niin syvältä. Olen jopa alkanut ajatella ihan hulluja ajatuksia omasta miehestäni. Ahdistaa niin kovasti, että tuollainen kaikkien rakastama, normaali perheenisä pimahtaa yhtäkkiä täydellisesti. Mitä jos omallekin miehelleni kävisi niin? Ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Itse jäin aikanaan kuvailemallasi tavalla "koukkuun" Laci Petersonin ja syntymättömän Connerin murhaan. Tuosta 2003 tapahtuneesta murhasta vain on paljon vähemmän mitään ns. live-materiaalia saatavilla. Joskus oli joku Diane Saywerin tekemä haastattelu, jossa tämä murhaana (naisen oma puoliso) teki kaikki klassiset virheet - puhui vaimostaan menneessä aikamuodossa, unohti mitä oli jo sanonut / sanomassa ja toisteli itseään valehtelijan maneerein. Luin kuulustelupöytäkirjoja, seurasin Scottin perheen ylläpitämää sivua - he siis uskoivat ja uskovat kai edelleen, että Scott on syytön.
Minustakin tuolloin (ja edelleen) ko. tapaus oli karmeudessaan jotekin "kiehtova" juuri sen kompleksisuuden takia - miksi, miksi, miksi?? Tuolloin törmäsin jonkin asiantuntijan artikkeliin, jossa selitti tätä tapahtumaa ei-niin-tavattomana, kun "kahlittu mies" löytää uuden rakkauden ja haluaa nimenomaan aloittaa puhtaalta pöydältä ilman avioerosotkua ja elatusmaksuja ym. uusperhekuvioita ja niiden tuomia hankaluuksia. Siinä jotenkin tuon ihmisen mielessä tapahtumat yksinkertaistuvat ja hän kuvittelee, ettei kukaan kysenalaista kertomusta, asia unohtuu ajan mittaan ja henkilö voi jatkaa elämäänsä salaisuutensa sekä uuden rakkauden kanssa. Toki komboon tarvitaan myös kohtalaisia mielenterveyden ongelmia, jotta murha/vapausfantasian pystyy toteuttamaan.
Eli nainen on vaarassa silloin, jos perheenisä löytää salarakkaan? Näitähän on maailma pullollaan, mutta vain pieni osa päätyy murhaan. Ehkä se just vaatii sen psykopatian tai narsismin, että näin voi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmalta tytöistä oli murrettu raajoja , sillä hän ei olisi muuten mahtunut ahtaasta öljytankin aukosta.
Ei ole totta. Mustelmia ja/tai nirhaumia oli sullomisesta, mutta ei murtumia. Ruumiinavausraportista käy ilmi.
Miksi dr. Phil sanoo keskusteluohjelmassaan, että Chrisin piti rikkoa luut, jotta sai survottua lapsen tankkiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Minä myös. Tää tulee tosi lähelle jotenkin, ehkä siksi, koska olen itse myös perheenäiti ja on lapset. Herään keskellä yötä ja valvon vain. Mietin tätä tapausta. Tämä on jotain liian ahdistavaa. Jenkeissä kyllä ovat antaneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman julkisuuteen, esim. tuntikausia poliisien kuulusteluja jne. Ei kyllä koskaan Suomessa julkaistaisi. Dr Philliä ja uutisia myöten tästä on siellä uutisoitu ja analysoitu. Ei koskaan Suomessa.
Joo sama juttu, herään yöllä enkä saa enää unta. Itselläni myös kolme lasta ja senkin takia varmasti tämä koskettaa niin syvältä. Olen jopa alkanut ajatella ihan hulluja ajatuksia omasta miehestäni. Ahdistaa niin kovasti, että tuollainen kaikkien rakastama, normaali perheenisä pimahtaa yhtäkkiä täydellisesti. Mitä jos omallekin miehelleni kävisi niin? Ahdistaa.
Mulla ihan sama! Vielä ku miehellä ei ole koskaan ollu mitenkään hirveän paljon empatiaa, on jäänyt aikoinaan valehteluista kiinni ja jopa halusi jossain vaiheessa erota. Jotenkin on alkanu pelottaa, vai olenko vain lukenu liikaa tätä juttua ja valvonu liikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Minä myös. Tää tulee tosi lähelle jotenkin, ehkä siksi, koska olen itse myös perheenäiti ja on lapset. Herään keskellä yötä ja valvon vain. Mietin tätä tapausta. Tämä on jotain liian ahdistavaa. Jenkeissä kyllä ovat antaneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman julkisuuteen, esim. tuntikausia poliisien kuulusteluja jne. Ei kyllä koskaan Suomessa julkaistaisi. Dr Philliä ja uutisia myöten tästä on siellä uutisoitu ja analysoitu. Ei koskaan Suomessa.
Joo sama juttu, herään yöllä enkä saa enää unta. Itselläni myös kolme lasta ja senkin takia varmasti tämä koskettaa niin syvältä. Olen jopa alkanut ajatella ihan hulluja ajatuksia omasta miehestäni. Ahdistaa niin kovasti, että tuollainen kaikkien rakastama, normaali perheenisä pimahtaa yhtäkkiä täydellisesti. Mitä jos omallekin miehelleni kävisi niin? Ahdistaa.
Jenkkien analyysien mukaan, Chris ei todellakaan vain yhtäkkiä pimahtanut, vaan hän oli jo valmiiksi mielenvikainen, narsisti ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmalta tytöistä oli murrettu raajoja , sillä hän ei olisi muuten mahtunut ahtaasta öljytankin aukosta.
Ei ole totta. Mustelmia ja/tai nirhaumia oli sullomisesta, mutta ei murtumia. Ruumiinavausraportista käy ilmi.
Miksi dr. Phil sanoo keskusteluohjelmassaan, että Chrisin piti rikkoa luut, jotta sai survottua lapsen tankkiin?
Hän valehteli. Missään rikostutkintamateriaalissa ei mainita rikottuja luita. Ei edes ruumiinavausraportissa. Phil keksinyt omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on video, jossa kerrotaan Chrisin uudesta arjesta vankilassa. Tämän mukaan mies nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, koska hänellä ei ole sellissään mitään muutakaan tekemistä (ei televisiota jne.) Kerran päivässä hän pääsee tunniksi toiseen huoneeseen jossa on mahdollisuus peseytyä ja soittaa puheluita. Chris on masentunut ja häntä erikoistarkkaillaan itsemurhan varalta. Videossa myös mainitaan että teko on iskenyt Chrisin tajuntaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan, luultavasti mies on masentunut omasta tulevaisuudestaan, ei niinkään perheensä kohtalosta.
Mä olen jotenkin jäänyt "koukkuun" tämän jutun seuraamiseen. Olen katsonut varmaan tuntikaupalla videoita YouTubesta, lukenut uutisia ja tätä keskustelua, katsonut Shanannin instaa ja Facebookia... Eilen jo ajattelin että pakko lopettaa, kun alkaa tulla uniinkin. Tämä on jotenkin kaikessa kauheudessaan kiehtova tapaus. Ahdistaa ja surettaa ihan kamalasti lasten ja Shanannin kohtalo.
Minä myös. Tää tulee tosi lähelle jotenkin, ehkä siksi, koska olen itse myös perheenäiti ja on lapset. Herään keskellä yötä ja valvon vain. Mietin tätä tapausta. Tämä on jotain liian ahdistavaa. Jenkeissä kyllä ovat antaneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman julkisuuteen, esim. tuntikausia poliisien kuulusteluja jne. Ei kyllä koskaan Suomessa julkaistaisi. Dr Philliä ja uutisia myöten tästä on siellä uutisoitu ja analysoitu. Ei koskaan Suomessa.
Joo sama juttu, herään yöllä enkä saa enää unta. Itselläni myös kolme lasta ja senkin takia varmasti tämä koskettaa niin syvältä. Olen jopa alkanut ajatella ihan hulluja ajatuksia omasta miehestäni. Ahdistaa niin kovasti, että tuollainen kaikkien rakastama, normaali perheenisä pimahtaa yhtäkkiä täydellisesti. Mitä jos omallekin miehelleni kävisi niin? Ahdistaa.
Jenkkien analyysien mukaan, Chris ei todellakaan vain yhtäkkiä pimahtanut, vaan hän oli jo valmiiksi mielenvikainen, narsisti ainakin.
Miten ihmeessä on pystynyt feikkaamaan 8 vuotta vaimon edessä? Mun ex-miehellä oli jotain narsistisia piirteitä (ei siis narsisti) ja jaksoi puoli vuotta esittää hyvää miestä ja sitten loput 7 vuotta olikin napsahtelua ja raivoamista, jopa uhkailua lasten kustannuksella kun halusin lopulta erota... luulis, että Chris olisi paljastanut todellisen minänsä vaimolleen.
Ajatelkaa miten iso rooli koko jutussa oli S.n ystävällä, joka soitti heti poliisille, kun ei tavoittanut S: aa puhelimella eikä kotoa. Uskon, että hän osasi jo aavistaa, että vaikeaksi mennyt perhetilanne olisi voinut johtaa johonkin kauheaan C:n toimesta. Kun ajattelette itseänne, pitäisi jo aikamoiset varoituskellot kilistä, että tohtisi soittaa poliisille tuossa tilanteessa. ..ja sitten vasta perheen isälle, että olen talollasi etsimässä perhettäsi ja täällä on myös poliisi. Ei olisi varmastikaan C uskonut, että tullessaan hävittämästä ruumiita joutuu jo poliisin kanssa tekemisiin. Samoin naapurin nopea toiminta turvakameran taltioinnin näyttämisestä oli taatusti paha ylläri C:lle.
Mitä tästä opimme? Pidetään huolta ystävistämme . Katsotaan ja kuunnellaan, mitä ympärillämme tapahtuu. Se, mitä tapahtui S:lle ja lapsille tapahtuu vielä moneen kertaan monille muille, myös pienemmässä mittakaavassa.