Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvanne tipahtaneet koskaan?
Vuoden surkein äiti
07.12.2018 |
Tämä nyt ei ehkä omaa parasta ajatellen ole se paras paikka tulla hakemaan vertaistukea, sillä aina joukkoomme mahtuu niitä, jotka haluavat ojentaa niitä vuoden surkein äiti -pokaaleja. Eli jos haluat sellaisen antaa, voisin sanoa, että annoin jo itselleni sellaisen. Toisinsanoen, jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, on kivempi olla pahoittamatta toistemme mieliä enempää. Mutta, koska uskon ihmisten hyvyyteen, toivon saavani täältä vertaistukea!
Se miksi tunnen näin, johtuu vauvan (6kk) putoamisesta. Aamuyöllä vauva oli tissittelyn jälkeen jäänyt viereeni nukkumaan. Toisella puolella sänkyä seinä vastassa, ja vauva tietysti sillä puolellä. Herään aamusta siihen, että kuuluu vaimea kumahdus ja sitä seuraa välitön parkaisu. Sillä samalla sekunnilla tajuan, että elämäni rakkain makaa siinä maassa (luojan kiitos paksun, pehmeän taljan päällä) ja sydämeni särkyy miljooniksi palasiksi. Olin (en todella muista milloin) vaihtanut vauvan kanssa puolia. Luultavasti kertynyt väsymys on osallisena tähän. Otin välittömästi vauvan syliin, itku oli lähinnä sellaista säikähdys-itkua, joka loppui aika pian. Oli heti sen jälkeen oma itsensä ja nauroi, höpötteli. Totta olen seurannut hänen vointiaan kokoajan. Yhtään tilannetta vähättelemättä, uskon, että tuo talja lattialla oli iso pelastus (joo, vuoden surkein äiti myös kokeili itse pudottautua sängystä siihen, ei toki verrattavissa vauvan kokoisen putoamiseen)
Mutta, kauheinta tästä asiasta tekee se, etten voi tajuta miten surkeasti olin toiminut. Että sillä lailla pääsi lapsi putoamaan. Olen lukenut täältä netistä kommentteja, kuinka osa ihmisistä kertoo, että on enemmän "sääntö kuin poikkeus" että vauva joskus tipahtaa. Mutta taas on sitten myös näitä, jotka ihmettelevät miten surkea äiti täytyy olla jotta saa vauvansa pudotettua.
Tuntuu niin kauhean pahalta. En tiedä yhtään, miten päin asian kanssa olla. Aina vastasyntyneestä asti vauvaa ei ikinä ole jätetty hetkeksikään mihinkään, hoitopöydälle, sängylle...mihinkään, mistä voisi tippua. Lattialle peiton päälle aina, jos on pitänyt laskea pois käsistä. Mutta en sitten näköjään tämän parempi äiti osaa olla. Että sitten menen nukahtamaan vauvan viereen niin, että tipahtaa raukka sängystä.
Asiasta on konsultoiltu ammattilaisilta, ja tiedän miten toimia (tarvittaessa vauvan tilan muuttuessa). Tuossa tuo poika kyllä isänsä kanssa touhuaa kovasti.
Onko täällä ketään, kelle olisi tapahtunut vastaavaa?
Kommentit (35)
On pudonnut sängyltä, vaihdoin muistaakseni vaippaa.Sen verran aikaa etten muista miten reagoi joten minä tod.näk säihkähdin enemmän kuin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hätää, olet selvästi hyvä äiti! Iloista Joulun odotusta.
Minulla on kolme lasta ja keskimmäisen olen kerran pudottanut. Hän oli minulla sylissä käärittynä peittoon kun istuin tuolilla. Jotenkin peitto ja otteeni eivät sitten kuitenkaan oikein olleet kunnolla vauvan ympärillä, sillä vauva solahti peito alapäästä lattialle. Olen soimannut asiasta itseäni nyt jo 25 vuotta, vaikka kyseinen vauva on jo aikuinen parimetrinen mies, jolle ei putoamisesta tullut mitään vahinkoa. Silti vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin minuun iskee valtava syyllisyys aina kun asia syystä tai toisesta tulee mieleeni.
Oikeasti ällöttää tuo TISSITTELY-sana! Siis kaaressa-oksennus-YÖK!
vauva tippu ja on nyt jälkeenjäännyt aaro poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen putosi 5kk iässä sängystä, onneksi paksuhkolle matolle. Sekunniksi herpaannuin ja hän pääsi putoamaan. Lapsi alkoi huutaa tietenkin, mutta hetken päästä jo naureskeli. Itkuhan siinä pääsi multakin ja seuraavan yön tarkistelin vähän väliä, että nukkuu normaalisti. Mitään ei käynyt, ja nyt on jo 5-vuotias.
Iso osa vauvoista putoaa, ja on oikeasti tosi harvinaista, että mitään käy. Tuo, että lapsi itkee ja sen jälkeen on oma itsensä, on hyvä merkki. Todennäköisesti ei käynyt muuta kuin säikähdys.
KäKi kirjoitti:
Minusta kirjoittajan tyyli on erittäin teennäinen. Voisiko kyse olla mielenterveysongelmista. Normaali äiti voi tuntea kovaakin syyllisyyttä vauvan putomisesta tai muusta virheestä, jonka hän on vauva hoidossa tai kasvatuksessa tehnyt ja puhutella itseään kovinkin syytävästi ja voi jopa tuntea, etteilapselle aiheutetun vahingon jälkeen ole oikeutettu elämään.
Mutta tällainen ylimakea tyyli
"Sillä samalla sekunnilla tajuan, että elämäni rakkain makaa siinä maassa (luojan kiitos paksun, pehmeän taljan päällä) ja sydämeni särkyy miljooniksi palasiksi."
lähinnä oksettaa. Epäilen vahavasti, että kyseinen henkilä vain esittää sitä, miten hän kuvittlisi hyvä lapsestaan välittävän äidin kertovan tällaisessa tilaneessa. Haiskahtaa lapsen pahoinpitelyltä.
Lapseni eivät ole vauvana pudoneet, kerran vaunujen jarru, joka ei ollut ala-asennossa, oli vähällä lävähtää vaunujen tavarakoriin kiivenneen vauvani sormille, taisi olla viisikuinen (liikunnallinen tapaus). siinä olisi voinut käydä huonostikin. Vaunut olivat eteisessämme, jonne vauvalla oli vapaa pääsy.
Suunnilleen samaikäisenä hän myös vieressä nukkuessa potkaisi kantapäällään minua silmään, joka meni mustaksi (taatusti kukaan ei uskonut, että vauva potkaisi).
Hei, kiitos kommentistasi. On toisaalta lohdullista huomata, että herää huoli minusta / meistä. Nykyään kun valitettavasti on oikeastikin olemassa perheitä, missä asiat huonosti, mutta sitä ei huomata.
Lähipiirissäni on ihminen menettänyt lapsensa, joten se vaikuttaa vahvasti myös omaan tapaan suhtautua lapseeni, tiedän ettei lapset ole itsestäänselvyyksiä. Ja lapseni on minulle rakas, siksi kirjoitustyyli "tuollainen". Pahoittelen, jos se on mielestäsi teennäinen.
-ap
Ja tuhannet kiitokset kaikille, joilta olen saanut ihania kommentteja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
KäKi kirjoitti:
Minusta kirjoittajan tyyli on erittäin teennäinen. Voisiko kyse olla mielenterveysongelmista. Normaali äiti voi tuntea kovaakin syyllisyyttä vauvan putomisesta tai muusta virheestä, jonka hän on vauva hoidossa tai kasvatuksessa tehnyt ja puhutella itseään kovinkin syytävästi ja voi jopa tuntea, etteilapselle aiheutetun vahingon jälkeen ole oikeutettu elämään.
Mutta tällainen ylimakea tyyli
"Sillä samalla sekunnilla tajuan, että elämäni rakkain makaa siinä maassa (luojan kiitos paksun, pehmeän taljan päällä) ja sydämeni särkyy miljooniksi palasiksi."
lähinnä oksettaa. Epäilen vahavasti, että kyseinen henkilä vain esittää sitä, miten hän kuvittlisi hyvä lapsestaan välittävän äidin kertovan tällaisessa tilaneessa. Haiskahtaa lapsen pahoinpitelyltä.
Lapseni eivät ole vauvana pudoneet, kerran vaunujen jarru, joka ei ollut ala-asennossa, oli vähällä lävähtää vaunujen tavarakoriin kiivenneen vauvani sormille, taisi olla viisikuinen (liikunnallinen tapaus). siinä olisi voinut käydä huonostikin. Vaunut olivat eteisessämme, jonne vauvalla oli vapaa pääsy.
Suunnilleen samaikäisenä hän myös vieressä nukkuessa potkaisi kantapäällään minua silmään, joka meni mustaksi (taatusti kukaan ei uskonut, että vauva potkaisi).
Hei, kiitos kommentistasi. On toisaalta lohdullista huomata, että herää huoli minusta / meistä. Nykyään kun valitettavasti on oikeastikin olemassa perheitä, missä asiat huonosti, mutta sitä ei huomata.
Lähipiirissäni on ihminen menettänyt lapsensa, joten se vaikuttaa vahvasti myös omaan tapaan suhtautua lapseeni, tiedän ettei lapset ole itsestäänselvyyksiä. Ja lapseni on minulle rakas, siksi kirjoitustyyli "tuollainen". Pahoittelen, jos se on mielestäsi teennäinen.
-ap
Ja tuhannet kiitokset kaikille, joilta olen saanut ihania kommentteja! <3
Korjattakoon vielä, että tämä lähimmäiseni lapsen menetys johtui vaikeasta pikkukeskoisuudesta. Syntyi aivan liian aikaisin.
Meidän tyttö putosi 5-kuisena parketille sängyltä. Soitettiin neuvolaan ja ties minne päivystykseen, mutta ihan kunnossa vauva oli. Säikähdyksellä selvittiin. Sanoivat puhelimessa, että alle 1m pudotuksen harvoin aiheuttaa mitään vakavampaa. Eli käytännössä jos sylistä tai hoitopöydältä tippuu, niin voi tulla pahaa jälkeä, mutta sänky ja sohvat yms. on niin matalia, että riskit on pienet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KäKi kirjoitti:
Minusta kirjoittajan tyyli on erittäin teennäinen. Voisiko kyse olla mielenterveysongelmista. Normaali äiti voi tuntea kovaakin syyllisyyttä vauvan putomisesta tai muusta virheestä, jonka hän on vauva hoidossa tai kasvatuksessa tehnyt ja puhutella itseään kovinkin syytävästi ja voi jopa tuntea, etteilapselle aiheutetun vahingon jälkeen ole oikeutettu elämään.
Mutta tällainen ylimakea tyyli
"Sillä samalla sekunnilla tajuan, että elämäni rakkain makaa siinä maassa (luojan kiitos paksun, pehmeän taljan päällä) ja sydämeni särkyy miljooniksi palasiksi."
lähinnä oksettaa. Epäilen vahavasti, että kyseinen henkilä vain esittää sitä, miten hän kuvittlisi hyvä lapsestaan välittävän äidin kertovan tällaisessa tilaneessa. Haiskahtaa lapsen pahoinpitelyltä.
Lapseni eivät ole vauvana pudoneet, kerran vaunujen jarru, joka ei ollut ala-asennossa, oli vähällä lävähtää vaunujen tavarakoriin kiivenneen vauvani sormille, taisi olla viisikuinen (liikunnallinen tapaus). siinä olisi voinut käydä huonostikin. Vaunut olivat eteisessämme, jonne vauvalla oli vapaa pääsy.
Suunnilleen samaikäisenä hän myös vieressä nukkuessa potkaisi kantapäällään minua silmään, joka meni mustaksi (taatusti kukaan ei uskonut, että vauva potkaisi).
Tämä kirjoittajan 'käki' teksti ja tyyli kertoo kyllä enemmän kirjoittajasta itsestään enemmän.
Nimenomaan kuten sanoit normaali äiti voi tuntea kovaakin syyllisyyttä ja vaikuttaa siltä että näin AP tekeekin. Huolestuttavanpaa olisi jos ei millänsäkään tilanteesta.
On pudonnut sängystä montakin kertaa ja ihan tavalliselle matolle tai lattialle. Se on niin pikku pudotus, ettei vauvalle siinä mitään käy.
Mutta ylipäänsä, jos nukut niin sikeästi, ettet havainnoi mitä teet, niin vauva omaan sänkyyn. Siinä on ihan muita riskitekijöitä kuin putoaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On pudonnut sängystä montakin kertaa ja ihan tavalliselle matolle tai lattialle. Se on niin pikku pudotus, ettei vauvalle siinä mitään käy.
Mutta ylipäänsä, jos nukut niin sikeästi, ettet havainnoi mitä teet, niin vauva omaan sänkyyn. Siinä on ihan muita riskitekijöitä kuin putoaminen.
Näin jatkossa varmasti teen, ja näin aiemminkin tehty. Viimeaikainen vähäksi jäänyt uni selvästi vaikuttaa tilanteeseen, joten nyt onkin hyvä sitten fiksumpana ja tila tiedostaen pitää itsensä hereillä imetyksen ajan ja siirtää vauva takaisin omaan sänkyyn!
Meillä putosi sohvalta isompana, kun alkoi kiipeilemään. Vieressä istuin, enkä ehtinyt napata kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia ainakaan vielä, mutta et todellakaan ole mikään maailman surkea äiti!
Odota vaan kun lapsesi kasvaa ja alkaa kiipeillä ja juosta, sitten niitä kopsahduksia vasta tuleekin :) kuulostaa hassulta mutta parempi vain jos kopsahtelee ja kaatuu, siinä oppii paljon ja kehon kivunsieto kasvaa.
Tuolla en nyt tosiaan tarkoita että vauvaa pitäisi nyt pudotella lattialle! Lähinnä sitä koitan sanoa että ei se lapsi kuitenkaan lasia ole ja esim. luut joustavat ja korjaantuvat paremmin ja nopeammin. Enemmän luultavasti itseäsi sattui kun kokeilit tippumista ja vauvasi todella lähinnä vain säikähti. Toki päähän kohdistuneita iskuja tulee tarkkailla, mutta tässä tuskin on mitään hätää. Kyllähän sitä varmasti säikähtää ja varsinkin jos on ensimmäinen lapsi niin silloin on kaikkein hysteerisin lasta suojellaan kuin kallista lasiastiaa. Näin ainakin äitini sanoi.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ällöttää tuo TISSITTELY-sana! Siis kaaressa-oksennus-YÖK!
äläpä. En koe mitään yhteenkuuluvuutta muiden "äityleiden" kanssa, en käytä mitään näitä oksettavia termejä enkä muutenkaan jaksaisi vääntää tänne jotain järkyttävää "olen maailman huonoin äiti byyhy, kertookaa mulle, ettei näin ole" asiasta, mistä vauva selvisi ilman mitään ongelmia. En ole siis koko äitiysaikana ollut tekemisissä muiden äitien kanssa, yritin aluksi, mutta ne jutut olivat sellaisia, että ei kestänyt pää.
On. Esikoinen onnistui n.3kk iässä jotenkin sätkimään itsensä seinän ja minun välistä jalkopään kautta lattialle... Tosi levoton nukkuja oli ja on edelleen.
Siitä "viisastuneena" päätin, että tästä lähtien vauva nukkuu omassa sängyssä ja nousen aina imettämään, kun on tarvis. Johti siihen, että yöt meni TODELLA hulluksi hurlumheiksi ja minä olin kuoleman väsynyt koki ajan... Yhtenä yönä sit nukahdin istuma-astentoon vauva sylissä ja tippui toisen kerran 😬
Sen jälkeen nukkui taas vieressä, mutta otettiin sängystä jalat irti ja pinnasängyn patja lattialle pehmentämään mahdollista muksahdusta.
Ei sitten kyllä pienen pienenä tippunutkaan enää... Sitten kun lähti ryömimään, kellahteli siitä sängyltä yhtenään, mutta tolla matala säky-patja alla systeemillä se oli kokolailla vaaratonta hommaa (laps vaan naureskeli ja lopulta huvikseen "putoili" sieltä).
Juu on meidänkin 1,5 v tainnut jo muutaman kerran tippua sängystä.... Ekan kerran sitä säikähti kyllä aika paljon, mutta nyt taaperona tuo teloo itsensä milloin mitenkin ja ei enää niin jaksa stressata. Ihan normaalilta vaikuttaa kuitenkin.
On pudonnut sylistä, kun seisoin. Väänsi itsensä yhtäkkiä taakse ja sukelsi. On terve ja onnellinen kohta 18-vuotias, mutta äiti ei vaan unohda.
Ei hätää, varmasti suurelle osalle äideistä on käynyt näin.
Esikoinen pyörähti pienenä sohvalta alas ja luiskahti mun sylistä lumihankeen, kun kompuroin kotiovelle kävellessä.... Onneksi säikähdyksellä selvittiin molemmista.
Alue: Aihe vapaa
Jo se että pohdit asiaa paljon kertoo mielestäni siitä, että olet oikeasti välittävä äiti ja haluat lapsellesi parasta. Oletan että kyseessä on esikoinen johon voinkin sanoa, että itse ainakin ylireagoin ja säikähdin tilanteita ihan eri tavalla kuin nyt kun lapsia löytyy useampi. On varmasti tilanteita jossa äiti toimii väärin eikä edes kyseenalaista omaa toimintaa. Silloin pitäisi hälytyskellojen päässä soida. Uskon siis että tilanteessasi voit täysin rauhoittaa itsesi <3