Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsellanne äidin vai isän sukunimi vai yhdistelmänimi?
05.12.2018 |
Moi!
Meillä odotetaan vauvaa ensi keväänä, ja pientä skismaa on havaittavissa siitä, mikä vauvan sukunimi tulee olemaan. Mies on sitä mieltä, että totta kai poika (tämä tiedetään jo) saa isänsä nimen. Tiedän, että miehen sukukin olettaa näin, vaikka heidän kanssaan ei ole asiasta keskusteltu. Ensimmäinen lapsenlapsi siis kyseessä molempien vanhemmille. Ongelma on vain siinä, että minulla on harvinainen sukunimi, joka on Suomessa melkein yläluokkainen (vaikka en rikas olekaan) ja miehellä taas niin tavallinen nimi kun voi olla, yksi yleisimmistä Suomessa. Haluaisin antaa lapsellemme kaikki mahdollisuudet edetä elämässä ja koen, että tuo ns. "hienompi" sukunimi voisi avata enemmän portteja tulevaisuudessa kuin tuo tuikitavallinen. Olen yrittänyt tätä miehelleni perustella, mutta hän on vain tuhahdellut ajatukselle ja ehkä vähän loukkaantunutkin. Yhdistelmänimi taas kuulostaisi naurettavalta, en tykkää noista väliviivavirityksistä muutenkaan.
Miten on, pitäisikö minun antaa asiassa periksi? Onko hölmöä ajatella, että lapsi saisi ns. paremmat mahdollisuudet harvinaisemman nimen myötä? Voihan hän toki vaihtaa nimeään aikuisena jos haluaa. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2018 eikä mielestäni ole enää mitenkään itsestäänselvyys, että lapsi kantaa miehen sukunimeä. Onko kellään ollut samanlaista tilannetta ja miten olette asian ratkaisseet? Jos tulevaisuudessa saamme lisää lapsia, haluaisin ehdottomasti että heillä olisi sama sukunimi, menee muuten niin sekavaksi.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
No on se nyt outoa jos pojalla ei isän nimeä ole. Veikkaan että miehesi pelkää vanhempiensa reaktiota ja ehkä jotain kavereiden kuittailua jos lapsi saa sinun nimesi. Tätäkö haluat miehellesi? Jos lapsi olisi tyttö niin ei ehkä olisi niin ehdotonta, mutta kun kyse on esikoispojasta niin kyllä nyt pitää miehen nimi olla. Nämä on sellaisia juttuja että voipi isä vielä vieraantua pojastaan jos ei näe tätä oman sukunsa jatkajana...
Oletko kännissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No on se nyt outoa jos pojalla ei isän nimeä ole. Veikkaan että miehesi pelkää vanhempiensa reaktiota ja ehkä jotain kavereiden kuittailua jos lapsi saa sinun nimesi. Tätäkö haluat miehellesi? Jos lapsi olisi tyttö niin ei ehkä olisi niin ehdotonta, mutta kun kyse on esikoispojasta niin kyllä nyt pitää miehen nimi olla. Nämä on sellaisia juttuja että voipi isä vielä vieraantua pojastaan jos ei näe tätä oman sukunsa jatkajana...
Aika paksua puhetta kyllä nyt, että isä lapsestaan vieraantuisi nimen takia :D Miettisi tuleva isä vähän sitä lastakin eikä omaa egoaan.
työllistymisen suhteen on varmaan samantekevää, jos kumpaisenkin nimi on suomalaiseksi tunnistettavissa.. jos sinulla ei ole julkisuudessa olevia sukulaisia tai eivät ole missään sellaisessa asemassa että voisivat esistää lapsesi uraa, niin harvinaisesta sukunimestä ei ole mitään hyötyä.
Meillä lapsilla on mun sukunimi, on niin harvinainen ja paljon kauniimpi kuin miehen sukunimi että se oli aika itsestään selvä valinta. Jotenkin ärsyttää asenne että pitää olla miehen sukunimi vaikka se olisi kuinka hirveä, olen näitä nähnyt ikävä kyllä, siis niin että naisella on ihan normaali sukunimi (tyyliin Kuusisto, Ahonen) ja silti lapselle annettu miehen aivan karmea sukunimi (Mällinen, Tampio jne.). Ikävä kyllä olen tällaiseen töissäni jo törmännyt usein. Miksi ihmeessä täytyy lasta tuolla tavalla kiusata? Ihanko vain periaatteen vuoksi? Todella itsekästä...
Meillä: lapsilla ja äidillä on äidin sukunimi. Äidin sukunimi hieman harvinainen. Kaikki sen nimiset ovat sukua keskenään jollain tavoin.
Esikoisen isällä tuiki tavallinen nimi, äiti piti oman nimensä naimisiin mennessä. Lapsi kun tuli niin äidin nimi. Ei tarvinnut edes riidellä siitä. Molemmat oli samaa mieltä.
Uudessa avioliitossa äiti piti myös oman nimensä vaikka puolisolla myös suht harvinainen nimi, ei kuitenkaan ruma tms.
Sisaruksilla sama nimi kuin ensimmäisellä lapsella..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle oli aivan selvää, että lapselle tulee minun sukunimi, koska emme ole naimisissa. Jos mies olisi halunnut mennä naimisiin, niin sitten olisi lapsella ollut hänen sukunimi (kuten minullakin).
Lakihan menee niin, että sukunimen saa äiti yksin päättää, jos asiasta on erimielisyyttä.
Lain mukaan täyssisaruksilla on aina sama sukunimi, eli ensimmäisen kohdalla kun valitsette jommankumman sukunimen niin se tulee automaationa teidän seuraavillekkin yhteisille lapsillenne.
Viitaten lähinnä siihen kun aiemmissa kommenteissa vedottiin siihen että tästä asiasta joutuisi tappelemaan vielä uudestaan seuraavan lapsen kohdalla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No viimeinen, jolla on sanavaltaa lapsesi sukunimeen on joku anoppi (tai sinun äitisi senpuoleen myöskään). Päätätte itse miehesi kanssa, ihan sama mitä muut on mieltä.
Me ollaan miehen kanssa riidelty tulevan lapsen sukunimestä. Molemmilla harvinaiset sukunimet, mutta miehellä vähän hölmö/hassu nimi, minkä vuoksi häntä on koulussa aikoinaan kiusattu (ja on nykyäänkin aikuisissa ihmisissä herättänyt välillä huvittuneisuutta). Mies ei kuitenkaan suostu antamaan periksi, sillä haluaa "jatkaa sukuaan" ja muutenkin kokee että lapsella täytyy olla isän nimi. Ahdistava tilanne, sillä mies tuntuisi mieluummin vaikka eroavan kuin suostuisi siihen, että lapselle tulisi minun sukunimeni, ja itse en taas halua lapselleni nimeä, josta häntä kiusattaisiin.
Aplle sanoisin, että älä anna periksi. Ei miehen nimi nykyään ole enää mikään oletus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on harvinaisempi, ns. "hieno" sukunimi, ja kyllä se on auttanut minua monessa kohdin elämässä. Ikävä sanoa, mutta totuus on se, että tietynlaisella nimellä aukeaa paljon enemmän ovia kuin jollain Mällisellä tai Möttösellä.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan miehen kanssa riidelty tulevan lapsen sukunimestä. Molemmilla harvinaiset sukunimet, mutta miehellä vähän hölmö/hassu nimi, minkä vuoksi häntä on koulussa aikoinaan kiusattu (ja on nykyäänkin aikuisissa ihmisissä herättänyt välillä huvittuneisuutta). Mies ei kuitenkaan suostu antamaan periksi, sillä haluaa "jatkaa sukuaan" ja muutenkin kokee että lapsella täytyy olla isän nimi. Ahdistava tilanne, sillä mies tuntuisi mieluummin vaikka eroavan kuin suostuisi siihen, että lapselle tulisi minun sukunimeni, ja itse en taas halua lapselleni nimeä, josta häntä kiusattaisiin.
Aplle sanoisin, että älä anna periksi. Ei miehen nimi nykyään ole enää mikään oletus.
Itse asiassa oletus on lapselle äidin sukunimi. Vauva saa aina äidin sukunimen heti synnyttyään. Sitten on kaksi kuukautta aikaa vaihtaa se isän sukunimeksi, jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä puolesi, aivan hyvin voi olla äidin nimi lapsilla, meidän tytöllä on minu nimeni eikä miehen nimeäni. Tosin lapsen isä on aika vapaamielinen ja voisiko sanoa feministi itsekin eli sen verran hyvä itsetunto,ettei sitä tarvitse tuollaisilla asioilla pönkittää.
Koko perheellä miehen sukunimi, mutta ihan siitä syystä etten pidä omastani. Tuo tilanne kuulostaa siltä, että keskusteluja tarvii vielä käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapsilla, jotka ovat poikia, on äidin sukunimi.
Puhuin tästä miehelle jo ennen raskautta. Minulla on harvinaisempi nimi. Miehelle asia oli ihan ok. Eivät ole lapset isästään vieraantuneet. Sukulaisilta ei kysytty, tämä on meidän perheen asia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on harvinaisempi, ns. "hieno" sukunimi, ja kyllä se on auttanut minua monessa kohdin elämässä. Ikävä sanoa, mutta totuus on se, että tietynlaisella nimellä aukeaa paljon enemmän ovia kuin jollain Mällisellä tai Möttösellä.
Minkälaisia ovia sukunimesi on konkreettisesti avannut?
Meillä pojilla on minun nimeni. Kysyin mieheltä haluaisiko, että lisätään hänenkin nimi nyt lapsille, niin ei pitänyt tarpeellisena.
Minulle oli sukunimi tärkeämpi asia kuin miehelle ja minun nimeni on harvinaisempi joten päädyttiin minun nimeeni.
Älä tue tuollaista ihmeellistä patriarkaalista takaperoista ajattelua, lapsi on ihan yhtä paljon miehen ja ihan yhtä lailla osa kumpaakin sukua vaikka sukunimi olisi sinun. Onneksi loppujen lopuksihan tästä ei tarvitse vääntää, koska jos ette pääse yksimielisyyteen, niin lapsi saa kuitenkin sinun nimesi automaattisesti.
Itse aion pitää oman harvinaisen sukunimeni avioliitossa ja tuleva/t lapsemme saa joko minun sukunimeni tai yhdistelmänimen. Tässä olen pitänyt kantani ja miehelleni asia on sopinut oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on harvinaisempi, ns. "hieno" sukunimi, ja kyllä se on auttanut minua monessa kohdin elämässä. Ikävä sanoa, mutta totuus on se, että tietynlaisella nimellä aukeaa paljon enemmän ovia kuin jollain Mällisellä tai Möttösellä.
Minkälaisia ovia sukunimesi on konkreettisesti avannut?
Käytännössä jää mieleen paremmin ja ihmiset muistavat vuosienkin takaa. On siitä joskus ollut hyötyä.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Minulle oli aivan selvää, että lapselle tulee minun sukunimi, koska emme ole naimisissa. Jos mies olisi halunnut mennä naimisiin, niin sitten olisi lapsella ollut hänen sukunimi (kuten minullakin).
Lakihan menee niin, että sukunimen saa äiti yksin päättää, jos asiasta on erimielisyyttä.
Itse asiassa laki ei sano, että äiti päättää, vaan tulee äidin nimi, jos ei ole yksimielisyyttä.
Eli jos isä haluaisi lapselle äidin nimen ja äiti isän nimen, lapsi saa lain mukaan äidin nimen.
Molemmilla lapsilla miehen sukunimi, joka on kyllä kieltämättä aika tavallinen ja tylsä verrattuna omaani. :/ Esikoisen kanssa just sama homma tapetilla ja myönnyin sitten miehen ja sukulaistensa tahtoon. Toisen kohdalla ei sitten ollutkaan mitään vaihtoehtoja, koska itsekin olen sitä mieltä että sisaruksilla pitää olla sama nimi. Nämä vaikuttavat koko loppuelämän ja vielä sinne seuraavaankin sukupolveen, eli kannattaa harkita tarkkaan!