Lue keskustelun säännöt.
Paperilla naimisissa, käytännössä yksinhuoltaja
02.12.2018 |
Olen jo todella kyllästynyt tähän. Lapsi on kummankin osalta toivottu ja haluttu, mutta itseäni on alkanut ärsyttämään tämä yksinhuoltajan rooli, vaikka naimisissa olemmekin.
Mies vinkuu ja vonkuu päästä kaiken maailman kissan ristiäisiin, ja jos en halua, että menisi, alkaa mökötys ja mykkäkoulu. Kun tiedän, että makaa koko päivän ja minä teen aivan kaikki yksin, hoidan muksun ja kotityöt. Vähillä unilla itse teen koko ajan kaiken ja en saa hetken rauhaa ollenkaan tai että mies edes kerran nousisi muksun kanssa aikaisin, hoitaisi tämän aamutoimet jne. ja minä saisin nukkua. Ei, aivan mahdoton toive.
En saanut palautua synnytyksestäkään kuin 2 päivää osastolla (ai että siellä olo oli luxusta kotona olemiseen) ja kotiin päästyämmme, minä kirjaimellisesti valvoin 3 viikkoa vuorokauden ympäri ja mies otti isyysvapaansa jonain lomailuna.
Sitten itselle tuli masennus ja aloin palaa jo loppuunkin, eikä se miestä kinnostanut eikä kiinnosta vieläkään. Minä menen ja teen koko ajan oman jaksamiseni äärirajoilla, en enää edes nuku kuin 1-2 h yössä, muuten menee valvoessa, kun ei uni enää tule.
Mies vaatii jatkuvasti omaa aikaa jne.
Mulla ei ole omaa aikaa eikä mitään muutakaan. Kaikki omat juttuni olen laittanut sivuun, lapsi on ykkönen.
Nytkin kuorsaa krapuloissaan oikein tyytyväisenä saunailtansa jälkeen.
Kommentit (23)
Tsemppiä. Ota neuvolassa puheeksi toi unen vähyys ja katso että lapsen isä on mukana kuulemassa mitä neuvolassa siihen sanotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen vauva? 1-2h nukkuminen on jo hälyyttävää, sun pitää saada enemmän lepoa. Saisitko vaikka vanhemmiltaai apua? Tai Turva/Ensikodista?
Noin tilanne ei voi jatkua!
Naimisissa ja parisuhteessa ei ole pakko olla.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen vauva? 1-2h nukkuminen on jo hälyyttävää, sun pitää saada enemmän lepoa. Saisitko vaikka vanhemmiltaai apua? Tai Turva/Ensikodista?
Noin tilanne ei voi jatkua!
Kohta 1v.
Vanhempani asuvat toisella paikkakunnalla.
Olen jo sitä mieltä ettei tämä liitto toimi, ja parempi asua yksin, kuin odotella sitä ihmettä, että mies ryhdistäytyisi. Mitään en voi puheeksi ottaa, kun se tulkitaan jäkättämiseksi joka kerta. Olen lopettanut puhumisenkin kokonaan miehelle mistään.
Ja mieluummin teen kaiken itse, kun odotan kenenkään tekevän yhtään mitään. Itsellä on migreenikohtauksetkin lisääntyneet, mutta niinäkään hetkinä en saa levätä, olla rauhassa ja mies ei ota vastuuta edes sillä hetkellä.
Mutta kyllä pitää hänen krapulansa ja huono olonsa huomioida -aina.
Ap
Sitten vielä ihmettelee, miksi olen huonolla tuulella, kärttyinen, huudan ja raivoan. Menee hermot nykyisin ihan koko ajan aivan kaikkeen ja kaikkiin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, tunne kun teet kolmivuorotyötä ilman vapaapäiviä ja lomia. Sitä tämä vauva-arki on.
Itse sä tuon tilanteen itsellesi ja miehelle mahdollistat. Ja uhriudut. Tiiedät kyllä, mikä on ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin exältäni...Sano vielä, että sun homma oli laittaa talo tiptop ja ruoka valmiiksi Herran töistä kotiutumista varten ja sun kotona olo on lomailua kun lapsihan nukkuu päiväunia.
Sairastuin pahaan masennukseen valvomisen takia ja kävin lähellä psykoosia ja osastohoitoa, olin ihan hajalla. Lopulta sain ensin perhetyöntekijä avuksi, että sain nukuttua/levättyä vähän. Lopetin imetyksen ja sain masennus ja unilääkkeitä, sekä toimivan migreenilääkkeen. Ehkä eniten auttoi silti ero. Eron jälkeen mies halusi yhteishuoltajuuden ja se sai häntä hiukan ryhdistymään, kehtasi silti inistä, että on se vaan ihan kamalan rankkaa lapsen kanssa kun pitää ihan yksin huolehtia kaikki. Tietysti miehelle rankempaa kuin naiselle.
Mulle kävi kans noin. Jätin lapset faijalleen jotta faija kasvais aikuiseksi.En ala täysi-ikäisen mutsiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen vauva? 1-2h nukkuminen on jo hälyyttävää, sun pitää saada enemmän lepoa. Saisitko vaikka vanhemmiltaai apua? Tai Turva/Ensikodista?
Noin tilanne ei voi jatkua!
Kohta 1v.
Vanhempani asuvat toisella paikkakunnalla.
Olen jo sitä mieltä ettei tämä liitto toimi, ja parempi asua yksin, kuin odotella sitä ihmettä, että mies ryhdistäytyisi. Mitään en voi puheeksi ottaa, kun se tulkitaan jäkättämiseksi joka kerta. Olen lopettanut puhumisenkin kokonaan miehelle mistään.
Ja mieluummin teen kaiken itse, kun odotan kenenkään tekevän yhtään mitään. Itsellä on migreenikohtauksetkin lisääntyneet, mutta niinäkään hetkinä en saa levätä, olla rauhassa ja mies ei ota vastuuta edes sillä hetkellä.Mutta kyllä pitää hänen krapulansa ja huono olonsa huomioida -aina.
Ap
Ei sun tartte keskustella. Kirjoitat listan asioista joiden pitää muuttua tai sä lähdet lapsen kanssa vaikka takas kotipaikkakunnalle. Et kuuntele "lupauksia" vaan seuraat teoista tapahtuuko asiat ja valmistelet samalla uutta elämää muualle koska mies tuosta tuskin ryhdistäytyy. Sitten kun asiat muualla ovat valmiina mutta mies elää vieläkin kuin sika pellossa, sanot että sulle riitti ja lähdet. Varaat samalla ajan lastenvalvojalle huoltajuus-ja elatusjuttuja varten mutta varustaudut siihen että mies ei lapsesta kiinnostu eikä tapaakaan niin kauan kun hän ei voi sen kanssa kommunikoida ja sen vaipat pitää vaihtaa, koska noin se aika usein menee.
Kunnon faija ei ois krapulassa - sulla on siellä vastuuntunnoton mieslapsi.
Olen pahoillani puolestasi. Itselle kävi vähän samalla tavalla. Puhumalla miehelle sain tilannetta vähän kevennettyä omalta osalta, mutta enimmäkseen vastuu lapsista jäi minulle. Väsyin totaalisesti palattuani töihin ja vuoden sitä menoa jaksoin, kunnes päätin erota. Vastuu on edelleen enimmäkseen itsellä, mutta eipähän ole ketään muuta kotona, jonka olemassaolo vaan ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä onkin, että miehet eivät ota vastuuta jälkikasvustaan? Sitten itketään someryhmissä, kun ei jälkikasvuaan tapaa enää ja haukutaan nainen pystyyn, kuinka onkaan julma. Miehet eivät katso sinne peiliin ikinä, missä mahtaa vika olla, kun vaimo ottaa lapset mukaansa ja jättää miehen. Nainen ei kovin kevyin perustein eroa hae.
Juuri tuo tunne siitä, että olemme joo, naimisissa paperilla, mutta enemmän tämä meno on sitä, mitä lapsiin tulee, sitä tosiaan on enemmän yksinhuoltaja kuin tasavertainen kumppani ja vaimo.
Helpommalla tosiaan pääsee, kun hakee ja ottaa eron, kuin vielä huolehtii lapseksi taantuneesta miehestä.
Miehet vielä pitävät itseään perheen päällikköinä xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä ryhmässä just kauhisteltiin erästä naista joka sanoi aivan suoraan ettei hän kattele kenenkään koko päivän makaamista ja ryyppäysillasta ei anna toipumisaikaa. Ihan oikein.
Olen samalla linjalla. Jos on pakko vetää viinaa kaksin käsin, on ihan itse syypää oloonsa ja päänsärkyynsä. Ei ole oikein, että toinen hoitaa kaikki vastuualueet yksin, kun toisella on vähän krapula aamulla, väsyttääkin ehkä valvominen ja niin edelleen.
Aloittajalla on raskasta. Uupumus, masennus ja unettomuus = aivan varmasti krapulainen olo ilman viinaakin 24/7 ja ei saa levätä yhtään, ei saa nukkua ollenkaan.
Tilanne varmasti helpottaisi jos et joutuisi noita krapula-aamuja ja miehen osallistumattomuutta katselemaan.
Tee se lista, mitä joku tuolla jo ehdotti, että minkä pitää muuttua ja keskustele kunnolla miehen kanssa. Jos ei suostu keskustelemaan tai kuitenkaan ota mitään vastuuta, niin tiedät mikä on parasta.
Yksin on varmasti rankkaa, mutta ei niin rankkaa kuin nyt miehen välinpitämättömyyttä seuratessa.
Meillä miehellä reissutyö, mutta onneksi osallistuu hyvin lasten kanssa. Viikonloppuisin sovitaan kumpi herää la ja kumpi su, niin että yhtenä vapaa aamuna saa edes nukkua. Alkuun mies vinkui, että on rankka työ, kotona pitäisi saada levätä. Ymmärsi onneksi kyllä, kun sanoin että on ainoa joka voi auttaa mua, että mä saan joskus nukutuksi. Lisäksi hänellä mahdollisuus reissussa nukkua keskeytymättömiä yöunia. On ihan oma valinta käyttääkö ajan nukkumiseen vai riekkumiseen reissussa, mutta kotona sitä riekkumisen väsymystä ei paikata mun yksin jaksamisen kustannuksella. Kun lapset kipeitä, yön hoitaa se kummalla aamulla vähemmän tärkeä työtilanne ja vaihdetaan vuoroa tarvittaessa ja tilanteiden salliessa kesken päivän. Rankkaa, mutta toimii.
Hupaisaa se, että minun naisystäväni eivät koskaan voivottele tilannettani (enkä sitä odotakaan), mutta miehen ystävät niin tekevät. Ihmettely on suuri et miten jaksaa töissä kun on pitänyt sairaita lapsia hoitaa kotona, ettei saa levättyä. Mies vastaa heille, että tilanne on ihan sama vaimollakin, vastuullinen työ, valvottuja öitä, eikä kukaan edes ihmettele miten hän jaksaa. On vain jaksettava.
Tsempoiä ja toivottavasti pojasta kasvaa mies!!!
Meillä sama tilanne ja se on kestänyt jo vuosia. Mies makaa ainakin kerran viikossa krapuloissaan puolille päivin. Hän tyhjentää ja täyttää kerran viikossa tiskikoneen, pesee vain omat pyykkinsä, tekee ruokaa kerran kahteen viikkoon, ei hae lapsia päiväkodista tai harrastuksista ellen erikseen pyydä (silloinkin marmatuksen kera) yms. Ja silti mies valittaa, kun hän joutuu liikaa osallistumaan, vaikka hänellä on niin rankkaa töissä. Tavallinen duunariammatti, jossa tarvitsee vain tehdä hommat asia kerrallaan niinkuin pomo määrää. Hänen ei tarvitse sen kummemmin mitään suunnitella tai aikatauluttaa. Koska hän on metalliteollisuudessa töissä, palkka on hyvä. Tällä hyvällä palkalla mies perustelee sen ettei kotona tarvitse mitään tehdä. Olen välillä ollut lasten kanssa kotona, opiskellut ja käynyt töissä. Tuloni ovat suhteemme alkuaikoja lukuunottamatta olleet pienemmänt kuin miehellä. Vähitellen myös kulutustottumuksemme ovat eriytyneet. Miehelle kaiken pitää olla kallista eikä häntä häiritse kertakäyttökulttuuri ja itse taas pyrin ekologisuuteen ja vähäiseen kulutukseen. Mies juuri osti satojen eurojen telkkarin, vaikka entinen oli vain pari vuotta vanha. Nyt minun pitäisi muka olla hyvin kiitollinen tästä törsäilystä, vaikka en mitään uutta telkkaria edes halunnut ja tuollainen tuhlailu on vastoin arvojani.
Pakko sanoa, että olen todella kyllästynyt tähän ja puhunut erosta jo pitkään. Mies sanoo ettei halua erota, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Toisaalta tämä suuntaus oli havaittavissa jo vauva-aikana. Vaikka sairastin synntyksen jälkeistä masennusta ja olin todella uupunut, mies vain totesi, että ongelma on minun pääni sisällä ja että minun täytyisi hoitaa pääni kuntoon. Asia ei siis hänelle kuulunut. Jotenkin selvisin molempien lasten vauva-ajoista hengissä, mutta kunnioitus miestä kohtaan on kuollut. Millainen paskiainen jättää aviovaimon täysin yksin silloin kun tämä tarvitsi eniten tukea?
Jos parisuhteessa joutuu pyytämään toiselta lomaa, niin suhde on tuomittu tuhoon.
Ap, jos päätät erota, niin älä sitten tule tänne vinkumaan, kun lapsella on sellanen ja tällänen äitipuoli. Altistat lapsesi kaikelle uusperhesekoiluille.
Monilla tilanne helposti ajautuu tuohon. Meilläkin, ja siihen auttoi vain se, että aloin "väkisin" ottamaan omaa aikaa. Sanoin vaikka lähteväni kirpparille, ja sitten vain lähdin vaikka olisi vastalauseita kuulunut. Viikonloppuisin toinen heräsi toisena päivänä, ja toinen toisena. Sen ilmoitin lauantaina sanoen; "mä nukun sitten huomenna pitkään" ja aamulla vain muistutin enkä suostunut nousemaan vaikka puoliso olisi väsymystään valittanut.
Miehet. Eivät tajua mitä vastuu on. Aina se kaikki kaadetaan naisen niskaan. Ja itse ollaan ja mennään kuin mitään vaimoa ja perhettä ei olisikaan.