Astioita 17-vuotiaalle joululahjaksi? Ei kai ajattele, että odotan muuttavan pois kotoa?
Kommentit (10)
Passeli joululahja, etenkin jos on jotain henkilökohtaisempaa lisäksi. Meillä se 17-vuotias odotti itse pääsevänsä muuttamaan kotoa, joten kerättiin kaikkea tarpeellista joulun, synttäreiden jne varjolla.
Ei ellei ole nimenomaan keräämässä tiettyä sarjaa ja toivo. Ostaisit siis kaappiin niitä pölyttymään ja viemään tilaa?
Monet haluavat kerätä jotain tiettyä astiasarjaa, joten en ostaisi laseja, aterimia tai astiastoja. Ainakin itse säästin ja ostin mieleisiä ennen kuin muutin pois kotoa. Mutta laadukkaat veitset tai kattilat ja paistinpannut taas voisivat olla hyvä valinta lahjaksi. Monet kodinkoneetkin ovat sellaisia, joita uskaltaa hankkia: silitysrauta, kahvinkeitin (ellei ihan erikseen toivo jotain tiettyä), tehosekoitin, mikroaaltouuni.
Riippuu varmaan nuorestakin. Itse olin niin pettynyt, kun sain parina jouluna jotain lakanoita. Ehkä ei haittaa, jos saa vähän jotain muutakin, ehkä aikuisten mielestä turhaakin ;)
Itse olisin halunnut vain hyvän konvehtirasian ( ja mulle olisi "hyvä" ollut ihan pandan juhlapöydän konvehdit, markan minttunappien sijaan)
Anna rahaa että saa itse ostaa mieluisia.
Itse sain 14-vuotiaasta hiljalleen lahjaksi erilaisia asioita omaan kotiin ja tykkäsin siitä. Muutin kotoa pois 20-vuotiaana, joten montaa hankintaa ei tarvinnut sitten enää tehdä. Viimeisen vuoden olin itsekin ostellut kaikkea pikkuhiljaa, kuten juustohöylää yms.
Samat asiat ovat edelleen minulla käytössä, vaikka olen asunut jo 15 vuotta omillani.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan nuorestakin. Itse olin niin pettynyt, kun sain parina jouluna jotain lakanoita. Ehkä ei haittaa, jos saa vähän jotain muutakin, ehkä aikuisten mielestä turhaakin ;)
Itse olisin halunnut vain hyvän konvehtirasian ( ja mulle olisi "hyvä" ollut ihan pandan juhlapöydän konvehdit, markan minttunappien sijaan)
Eipä ole omena kauas puusta pudonnut, oma 18- vuotias poikani kävi kysymässä, että tuleekohan tänäkin vuonna paradis konvehtirasia lahjaksi ;D
Mä sain astioita lahjaksi jo 12-vuotiaana. Musta ne olivat kivoja eivätkä ne aikaistaneet mun muuttoa.Ei se sitä tarkoita.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain astioita lahjaksi jo 12-vuotiaana. Musta ne olivat kivoja eivätkä ne aikaistaneet mun muuttoa.Ei se sitä tarkoita.
Mutta eikö kuitenkin ole turhaa ostaa jotain odottamaan aikaa, jolloin mahdollisesti tarvii. Vuosikausiksi säilöön ja sitten ei muuta lahjaa saakaan.
no ei ja voit varmistaa vielä sanomalla että pidät hänet mielellään kotona