En yksinkertaisesti ymmärrä ihmisten vihaa ja negatiivisuutta, tuntuu etten jaksa elää
Lapsena luulin, että ihmiset ovat kaikki mukavia ja rakastavia ja heidän kanssaan on kiva olla.
Kunnes sitten alkoi koulu ja aloin kokea kiusaamista ja nimittelyä, koska mulla oli silmälasit.
Olin puolustuskyvytön, koska en ymmärtänyt, että miksi mua kohtaan käyttäydytään niin vihamielisesti, olin todella hämilläni.
Siitä sit aloin vetäytyä kuoreen hieman, kunnes yläasteella jouduin taas aluksi kiusaamisen uhriksi, mutta fyysisellä väkivallalla sain sen lopetettua. V*ttuilua tottakai jatkui vielä amiksessa ja armeijassa (vaikka olikin hyviä kavereita siellä), koska olin ja olen vaan niin perhanan herkkä ihminen. Tosin erityisherkkyyttä en sillon vielä tunnistanut itsessäni vaikka siitä olisi ollut paljon hyötyä.
Oloani helpottais paljon, jos jotenkin osaisin ymmärtää sen logiikan, että mitä siitä pään aukomisesta ja pahan fiiliksen aiheuttamisesta saa itselleen? Miksi joku haluaa pahaa minulle, vaikken ole tehnyt mitään?
En tietenkään oo ainoa, kuka on saanut kokea tällaista, mutta ois ihan kiva jotenkin ymmärtää, että minkä takia mulle on tavallaan osotettu, että oon arvoton paska, vaikka todellisuudessa haluan hyvää ihmisille ym?
Sen verran tosin oon osannut päätellä, että heillä itellään on varmasti ollut ensin toi "arvoton paska" fiilis ja sit sen takia mäkin koen samoin heidän käsittelynsä jälkeen.
Mut mikähän tässä ihmisyydessä on niin vaikeaa, että ei vaan voi käyttäytyä hyvin?
Oon niin p*rkeleen kyllästynyt siihen, kun ahdistaa 24/7 ja viimiset kolme vuotta noi asiat ja tuntuu, että ei tässä maailmassa ja elämässä oo mitään järkeä, koska ihmiset on niin perseestä.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos usko on turhaa niin, mitä sillä on väliä miten toisia kohtelee?
Silloin hyvältä ja pahalta putoaa pohja, jokainen vain repii itselleen sen, minkä irti saa, keinoja kaihtamatta ja siitä on silloin kenenkään turha valittaa, nopeat syö hitaat ja vahvat syö heikot.Koska ihmisillä on useimmilla OMATUNTO ja ihan terve empatiakyky ihan lapsuudesta saakka, jonka takia he pyrkivät hyvään ja auttavat toisia, eivät loukkaa tahallisesti ym.
Negatiivisilla eli usein katkerilla ihmisillä on jotain ikävää sattunut elämän varrella, eikä ole kyennyt sitä käsittelemään tai pääsemään yli ja täten ainoa, mitä he antavat ulos, on sitä myrkkyä mitä itse ovat joutuneet juomaan.
Toki uskon Kristuksen pelastustyön, koska jokainen meistä on jollain tavalla syntinen, mutta en usko, että pelkästään uskovaiset voisivat olla ja käyttäytyä hyvin tässä maailmassa.
Olenhan sen itsekin omin silmin nähnyt.
Lapselle hyvät tavat joutuu opettaa, pahat tavat taas joutuu kitkemään, ne tulee luonnostaan.
On kirjoitettu:
"jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee?
Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.
Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee?
Niinhän syntisetkin tekevät. Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee?
Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.
Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille."
Montako ihmistä tunnet, jotka rakastaa vihamiehiään ja tekee hyvää myös heille, saamatta itse heiltä sitä takaisin?
Sanot:
"Toki uskon Kristuksen pelastustyön, koska jokainen meistä on jollain tavalla syntinen, mutta en usko, että pelkästään uskovaiset voisivat olla ja käyttäytyä hyvin tässä maailmassa."
Jumalan koko laki on tiivistetty yhteen ainoaan käskyyn ja se on tämä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"
Rakkaus on lain täyttymys, sillä rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa.
Siis joka rikkoo yhden Jumalan käskyn se on rikkonut ne kaikki, sillä silloin, hän ei ole, rakastanut lähimmäistään, niin kuin itseään.
Synnin palkka on kuolema.
Kristuksen lisäksi, ei kukaan ole kyennyt edes tätä yhtä yksinkertaista käskyä "rakastaa lähimmäistään, niin kuin itseään" täyttämään, eikä tule täyttämään.
Ainoastaan Kristus voi sen yhä tänäkin päivänä itelleen kuolleessa ihmisessä täyttämään.
Jeesus sanoi:
"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen."
Molempia ei voi tuottaa, joko tai.
Kaikki ihmiset ovat jollain asteella pahoja. Olemme kaikki tehneet jossain vaiheessa pahaa toisille. Me emme vain muista sitä, koska yleisemmin tuollaiset asiat muistaa se, jolle pahaa on tehty tai jolle on pahasti sanottu, koska heihin se vaikuttaa enemmän kuin meihin.
Varsinkin lapsuudessa tulee sanottua ja tehtyä pahasti, koska lapsilla ei ole samanlaista empatiaa ja ymmärrystä kuin aikuisilla. Kiusatut lapset yleisemmin ymmärtävät sen nopeammin, että kiusaaminen on pahasta koska he tietävät miltä se tuntuu.
Lapset muuten ottavat mallia aikuisista. Kun katsotte nettiä ja keskustelupalstoja, niin siellä yleisemmin kiusaavat ja kirjoittelevat pahasti aikuiset.
Vierailija kirjoitti:
Jumalan koko laki on tiivistetty yhteen ainoaan käskyyn ja se on tämä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"
Rakkaus on lain täyttymys, sillä rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa.
Siis joka rikkoo yhden Jumalan käskyn se on rikkonut ne kaikki, sillä silloin, hän ei ole, rakastanut lähimmäistään, niin kuin itseään.
Synnin palkka on kuolema.
Kristuksen lisäksi, ei kukaan ole kyennyt edes tätä yhtä yksinkertaista käskyä "rakastaa lähimmäistään, niin kuin itseään" täyttämään, eikä tule täyttämään.Ainoastaan Kristus voi sen yhä tänäkin päivänä itelleen kuolleessa ihmisessä täyttämään.
Jeesus sanoi:
"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen."Molempia ei voi tuottaa, joko tai.
Okei, ymmärrän nyt pointtisi tuosta ihmisten pahasta perusluonteesta ja tottahan se kyllä on.
Ja totta on myös se, että Kristus saa aikaan hyvän ihmisessä jos ihminen hänet ottaa vastaan.
MUTTA "Hedelmistään puu tunnetaan".
Niin miten selität sen, että mun työpaikallakin tunnen monta ihmistä, jotka ihan oikeasti ovat luonteeltaan hyviä ja mielestäni tuottavat hyvää hedelmää? Siis ilman Kristustakin.

Lisäksi tiedän tapauksen, joka oli todella masentunut ja käytökseltään hyvin katkera, kunnes sitten itseään niskasta kiinni ottamalla sai korjattua elämänsä ja tekee nykyään haluamaansa työtä ihmisten auttamisen parissa? Eikä enää tippaakaan katkeruutta.
Vai meinaatko, että ihminen on ihan täysin avuton kehittämään itseään, ellei ole kristitty?

He tekevät siis pelkkää hyvää, niin ystävällisille kuin epäystävällisillekkin?
Eivät lähde siis ollenkaan mukaan kaksimielisiin vitseihin, mollaukseen, juoruiluun, selkään puukotukseen, manipulointiin, oman edun tavoitteluun, haistatteluun, valehteluun, pilkkaamiseen, ahdisteluun, nokitteluun, ylpistelyyn, itsetunnon pönkitykseen, taikka mihinkään tälläiseen?
Jeesus sanoi:
Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Ja vielä:
"Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan;
sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen."
Täydellisiä tekoja, joita Kristus haluaa ei kukaan pysty tekemään ilman Jumalan Voimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalan koko laki on tiivistetty yhteen ainoaan käskyyn ja se on tämä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"
Rakkaus on lain täyttymys, sillä rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa.
Siis joka rikkoo yhden Jumalan käskyn se on rikkonut ne kaikki, sillä silloin, hän ei ole, rakastanut lähimmäistään, niin kuin itseään.
Synnin palkka on kuolema.
Kristuksen lisäksi, ei kukaan ole kyennyt edes tätä yhtä yksinkertaista käskyä "rakastaa lähimmäistään, niin kuin itseään" täyttämään, eikä tule täyttämään.Ainoastaan Kristus voi sen yhä tänäkin päivänä itelleen kuolleessa ihmisessä täyttämään.
Jeesus sanoi:
"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen."Molempia ei voi tuottaa, joko tai.
Okei, ymmärrän nyt pointtisi tuosta ihmisten pahasta perusluonteesta ja tottahan se kyllä on.
Ja totta on myös se, että Kristus saa aikaan hyvän ihmisessä jos ihminen hänet ottaa vastaan.
MUTTA "Hedelmistään puu tunnetaan".
Niin miten selität sen, että mun työpaikallakin tunnen monta ihmistä, jotka ihan oikeasti ovat luonteeltaan hyviä ja mielestäni tuottavat hyvää hedelmää? Siis ilman Kristustakin.
Lisäksi tiedän tapauksen, joka oli todella masentunut ja käytökseltään hyvin katkera, kunnes sitten itseään niskasta kiinni ottamalla sai korjattua elämänsä ja tekee nykyään haluamaansa työtä ihmisten auttamisen parissa? Eikä enää tippaakaan katkeruutta.
Vai meinaatko, että ihminen on ihan täysin avuton kehittämään itseään, ellei ole kristitty?
Ihminen on synnin orja ilman Kristusta ja hänen on täysin mahdotonta pelastaa itse itseään.
Hommaa tykkki taskuunn niin olet kuningas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalan koko laki on tiivistetty yhteen ainoaan käskyyn ja se on tämä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"
Rakkaus on lain täyttymys, sillä rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa.
Siis joka rikkoo yhden Jumalan käskyn se on rikkonut ne kaikki, sillä silloin, hän ei ole, rakastanut lähimmäistään, niin kuin itseään.
Synnin palkka on kuolema.
Kristuksen lisäksi, ei kukaan ole kyennyt edes tätä yhtä yksinkertaista käskyä "rakastaa lähimmäistään, niin kuin itseään" täyttämään, eikä tule täyttämään.Ainoastaan Kristus voi sen yhä tänäkin päivänä itelleen kuolleessa ihmisessä täyttämään.
Jeesus sanoi:
"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen."Molempia ei voi tuottaa, joko tai.
Okei, ymmärrän nyt pointtisi tuosta ihmisten pahasta perusluonteesta ja tottahan se kyllä on.
Ja totta on myös se, että Kristus saa aikaan hyvän ihmisessä jos ihminen hänet ottaa vastaan.
MUTTA "Hedelmistään puu tunnetaan".
Niin miten selität sen, että mun työpaikallakin tunnen monta ihmistä, jotka ihan oikeasti ovat luonteeltaan hyviä ja mielestäni tuottavat hyvää hedelmää? Siis ilman Kristustakin.
He tekevät siis pelkkää hyvää, niin ystävällisille kuin epäystävällisillekkin?
Eivät lähde siis ollenkaan mukaan kaksimielisiin vitseihin, mollaukseen, juoruiluun, selkään puukotukseen, manipulointiin, oman edun tavoitteluun, haistatteluun, valehteluun, pilkkaamiseen, ahdisteluun, nokitteluun, ylpistelyyn, itsetunnon pönkitykseen, taikka mihinkään tälläiseen?
No totta, osuit oikeaan. On niin helppoa lähteä mukaan tollaseen käytökseen.
On täysin oman järkeni vastaista, että olisin täällä maailmassa ja eläisin tätä elämää vain "pitääkseni puoleni" tai muuten toisia vastaan kamppaillekseni.
Tai että luovuttaisin elämäni niinsanotusti Jeesukselle ja jotenkin myöntäisin, että olisin läpimätä, voimaton tekemään hyvää ja kiero muuten.
Kyllä mä tiedän ja tunnen itseni, että en ole täydellinen, mutta kuitenkin IHAN ITSE kasvanut ihmisenä pois negatiivisista jutuista.
En keksi mitään muuta järkeä olla olemassa, kuin se, että rakastan, enkä anna sydämeni katkeroitua kaiken tämän jälkeen ja kaiken keskellä.
Koska ihmisillä on useimmilla OMATUNTO ja ihan terve empatiakyky ihan lapsuudesta saakka, jonka takia he pyrkivät hyvään ja auttavat toisia, eivät loukkaa tahallisesti ym.