Lue keskustelun säännöt.
Voidaanko ikinä päästä tämän yli?
27.11.2018 |
Tein abortin vasten miehen tahtoa. Lapsi oli vakavasti sairas, ja eliniäniodoite alle vuosi, jos selviäisi rakkaudesta. Miehen moraaliin ei abortit sovi. Kokemus oli minulle rankka, surullinen ja hirveä. En haluaisi tähän tuomitsevia kommentteja (olen pahimmat kuullut jo omalta mieheltä). Päätin kuitenkin keskeyttää raskauden, koska kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, aivan kaikki. Äidinvaisto sanoi toista, järki toista. Meillä on jo 3 lasta.
Tästä tuli riita viikko sitten. Keskeytyksestä on kuukausi. Mies palasi aiheeseen kun poltin lapselle kynttilää (uskovaisena tämä on minulle vielä normaalia rankempaa). Mies sanoi että miksi suren tappamaani lasta, sanoin että mies ei olisi lasta hoitanut vaan minä kuten nykyisiäkin (olisi ollut vammainen joka tapauksessa ja kolmessa on jo suuri työ). Mies sanoi että hoidan vaimon velvollisuudet muutenkin surkeasti, enkä arvosta häntä. Vaimon velvollisuudet oli liikaa, ja aivan refleksinomaisesti löin ja nipistin miestä (en ole ikinä ollut väkivaltainen) mies löi takaisin ja kaaduin lattialle. Veti minut sieltä ylös, sanoi jotain ja lähti ulos.
Ollaan nukuttu eri huoneissa, ei olla puhuttu sanaakaan. Minulla ei ole ketään kenelle voisin puhua. Olen niin yksin ja aivan maassa.
Voidaanko me ikinä selvitä tästä? En ikinä kuvitellut eroavani. En haluaisi olla mieheni silmissä murhaaja.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi ei ole aborttiin mitään sanomista, koska hän ei lasta kanna sisällään. Päätös on yksin sinun ja mielestäni tekemäsi päätös oli oikea.
Minkälainen ihminen ajattelee näin?
Tällä en ota kantaa aloituksen tapahtumaan, vain tähän kommenttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä lasta yksin tehnyt. Ketään et murhannut. Miehen siitiöt happanevat vanhetessaan joten vammaisen lapsen saaminen todennäköisempää. Jos eliniänodote kovin lyhyt ja täynnä kärsimystä niin ...?
Henkinen väkivalta ei kuulu rakkauteen. Jatkuva lärpätys tekee hullux.
Ehkä olisi mennyt kesken joka tapauksessa. Kriisit aina pistää miettimään.
En pidä uskonnoista. Enkä kotiväkivallasta. Hyvä mies ei lyö ei sanoilla ei nyrkeillä.
Jumalan silmin kaikki on yhtä arvokkaita ja kaikki pääsee taivaaseen eli lepoon. Elämässä tulee tilanteita mutta jatkuva taakka sen ei tarvitse olla.
Solmut aukee, tavalla tai toisella.
Vaimoko saa lyödä miestä, kuten tässä tapauksessa. Vaimo aloitti lyömisen. Minusta se on aivan yhtä väärin.
Minkälainen mies tekee niin? Ja vielä lyö takaisin vaimoaan?
Minkälainen vaimo lyö miestään?
Tuossa on kaksi ihmistä, traumaattisessa tilanteessa eivätkä osaa tukea toisiaan tällä hetkellä ja molempiin sattuu ja on pettymys toisen toimintaan.
Lyöminen on väärin, mutta ihan normaali reaktio. Ketään ei jääty hakkaamaan sairaalakuntoon. Tuo on herätys sille, että asiat ovat solmussa ja apua tarvitaan puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa kriisissä yllättävä väkivaltainen teko on normaali inhimillinen reaktio.
Olette uskovaisia, onko teillä seurakunta ja siellä joku taho, jonka kanssa voisitte käsitellä asian uskon kannalta ja loput terapiassa.
Uskovaisena näen, että teit väärän valinnan etkä jaksanut luottaa Jumalan varjelukseen asiassa. Synti rikkoo nyt sinun mieltäsi ja teidän välejänne. Jumala kuitenkaan ei sinua hylkää vaan rakastaa katuvaa lastaan ja antaa anteeksi ja voimaa päästä asiasta yli. Ehkä miehen on vaikea antaa anteeksi, kun et kadu vaan pidät asiaa oikeutettuna. Jos onnistuisit olemaan sitä mieltä, että harkintakyky ja luottamus Jumalaan petti, saisit kokea taas vapaammin sekä Jumalan että miehen rakkauden ja yhteyden.
Niin tai näin, tilanne on sinulle järkyttävä ja traumaattinen. Olen pahoillani puolestasi ja toivon sinulle voimia surussasi ja kaikkea hyvää.
Kiitos kommentista. Kiitos muillekin.
Haluaisin, että mies tulisi vastaan ensin. Että mies hyväksyisi minut tekoni kanssa, ymmärtäen miksi siihen päädyin.
Tämän jälkeen voisin myöntää toimineeni väärin. Uskon, että Jumala näkee suruni ja kulkuni pimeässä, uskon että Jumala antaa anteeksi koska hän näkee kokonaiskuvan.
Haluaisin, että mies ymmärtäisi ja antaisi anteeksi, sitten voisin myöntää hänen olleen ehkä oikeassa. Voisin antaa hänen kaikki puheensa ja tekonsa anteeksi, jos hän ensin ymmärtäisi millainen on minulle ollut. Miten väärin on kohdellut ja jättänyt yksin. Haluaisin vain inhimillisen puolison. Hänen ei tarvitsi hyväksyä aborttia, pelkästään ymmärtää.
Olen varma jos kadun, pyydän anteeksi mieheltä jne, hän antaisi ajan myötä anteeksi. Mutta en halua pyytää anteeksi, koska osa minusta ei kadu. Osa uskoo, että tein oikein. Lääkäri käski palata niihin fiiliksiin mitä tein kun tein päätöksen, aina kun suren ja kadun. Niin olen tehnyt ja se on auttanut.
Teko ei ollut yksin äidinrakkautta, vaan osittain itsekkyyttä. Päivittäin tulee hetkiä, kun haluaisin lapseni takaisin, oli hän kuinka sairas tahansa. Että saisin edes päivän pidelllä häntä ja siirtää häneen hellyyttä ja rakkautta. Että edes hetken lapsi tuntisi suurellani ja poskeni.
Tuntuu etten ikinä selviä tästä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä lasta yksin tehnyt. Ketään et murhannut. Miehen siitiöt happanevat vanhetessaan joten vammaisen lapsen saaminen todennäköisempää. Jos eliniänodote kovin lyhyt ja täynnä kärsimystä niin ...?
Henkinen väkivalta ei kuulu rakkauteen. Jatkuva lärpätys tekee hullux.
Ehkä olisi mennyt kesken joka tapauksessa. Kriisit aina pistää miettimään.
En pidä uskonnoista. Enkä kotiväkivallasta. Hyvä mies ei lyö ei sanoilla ei nyrkeillä.
Jumalan silmin kaikki on yhtä arvokkaita ja kaikki pääsee taivaaseen eli lepoon. Elämässä tulee tilanteita mutta jatkuva taakka sen ei tarvitse olla.
Solmut aukee, tavalla tai toisella.
Vaimoko saa lyödä miestä, kuten tässä tapauksessa. Vaimo aloitti lyömisen. Minusta se on aivan yhtä väärin.
Minkälainen mies tekee niin? Ja vielä lyö takaisin vaimoaan?
Sellainen joka ei halua toimia jonkun raivohullun nyrkkeilysäkkinä.
Nyrkkeilysäkkiä nipistellään? Mieshän on ainoa joka kunnolla löi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trollolololololololololololollolllllll
Lololololololololollolololmololollolollool.
Toimit niin kuin lapsen parasta ajatteleva äiti toimii, itseäsi säästämättä. Saat surra lastasi ja miehesi kommentteja. Älä tuomitse itseäsi, armahda itsesi ja yritä saada ympärillesi oikeita ihmisiä auttamaan. Uskonnon pitäisi auttaa, ei tuomita ja lisätä taakkaa. Pidä itsestäsi hyvää huolta ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et heivaa ukkoo pellolle? Tommonen ilmapiiri myrkyttää teitä kaikkia...
Ihme äijä....
Miksi tämä on aina ensimmäinen vaihtoehto? Ymmärrän, että mies on ollut vakaumuksensa takia aborttia vastaan. Joillakin vakaumukset ovat vahvat ja perusta omalle persoonallisuudelleen. Hänelle on jäänyt katkeruus, jonka purkaa vaimoonsa. Jos liitto on ollut huono koko ajan, niin ero on perusteltu. Mutta yhden kriisin takia eroaminen , on hätiköity vaihtoehto. Siitä päästää yli helpoiten terapialla. Usein myös ajan kanssa, jos jokainen on valmis kasvamaan. Tilanne han on epäreilu molemmille. Ymmärrän enemmän vaimoa ja olen enemmän hänen puolellaan. Mutta miehen puolikin on olemassa.
Se on ensimmäinen ja paras vaihtoehto aina kun mies on väkivaltainen sortaja joka ei edes osallistu lasten hoitoon.
Miehelle vaihtoehdoiksi puoli vuotta aikaa hyväksyä että et synnyttänyt lasta tänne kitumaan tai ero. Hän on itsekäs paska. Ajattelee vain omia uskomuksia, ei sinua eikä etenkään lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten teille kävi? Seurasin ketjua kun liippaa läheltä.
Oman lapsen kuolemasta ei pääse yli.
Tilanteessa on vähintäänkin kaksi ihmistä, jotka molemmat ovat mielestään oikeassa. Miksi toisen mielipide ei muka merkitsisi mitään? Molemmat ovat oikeassa, mutta asian purkaminen menee väärin.