Lue keskustelun säännöt.
Voidaanko ikinä päästä tämän yli?
27.11.2018 |
Tein abortin vasten miehen tahtoa. Lapsi oli vakavasti sairas, ja eliniäniodoite alle vuosi, jos selviäisi rakkaudesta. Miehen moraaliin ei abortit sovi. Kokemus oli minulle rankka, surullinen ja hirveä. En haluaisi tähän tuomitsevia kommentteja (olen pahimmat kuullut jo omalta mieheltä). Päätin kuitenkin keskeyttää raskauden, koska kaikki lääkärit olivat sitä mieltä, aivan kaikki. Äidinvaisto sanoi toista, järki toista. Meillä on jo 3 lasta.
Tästä tuli riita viikko sitten. Keskeytyksestä on kuukausi. Mies palasi aiheeseen kun poltin lapselle kynttilää (uskovaisena tämä on minulle vielä normaalia rankempaa). Mies sanoi että miksi suren tappamaani lasta, sanoin että mies ei olisi lasta hoitanut vaan minä kuten nykyisiäkin (olisi ollut vammainen joka tapauksessa ja kolmessa on jo suuri työ). Mies sanoi että hoidan vaimon velvollisuudet muutenkin surkeasti, enkä arvosta häntä. Vaimon velvollisuudet oli liikaa, ja aivan refleksinomaisesti löin ja nipistin miestä (en ole ikinä ollut väkivaltainen) mies löi takaisin ja kaaduin lattialle. Veti minut sieltä ylös, sanoi jotain ja lähti ulos.
Ollaan nukuttu eri huoneissa, ei olla puhuttu sanaakaan. Minulla ei ole ketään kenelle voisin puhua. Olen niin yksin ja aivan maassa.
Voidaanko me ikinä selvitä tästä? En ikinä kuvitellut eroavani. En haluaisi olla mieheni silmissä murhaaja.
Kommentit (52)
Olisin itsekin aborttipäätöksessä erittäin varovainen ja uskon, että myös sinä olet ollut. Ei ole tapahtunut murhaa, enkä menisi sellaista syyttelemään edes ns. mukavuusaborteista. Miten miehesi perusteli, että sitä ei pidä tehdä, vaikka kaikki mitä tällaisista tilanteista tiedetään, osoitti, että lapsi ei olisi jäänyt eloon? Jotain että jos olisit ahkerammin ja tunteikkaammin rukoillut, olisi voinut tapahtua ihme, ja syntyäkin terve lapsi? Sellainen on epäreilun suuren vastuun sälyttämistä sulle. Tilanne on surullinen ja painostava hänellekin, silti hänen tapansa toimia ei edistä yhteistä rakkautta eikä uskon voimaannuttavuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olisi ollut helpompi pitää lapsi. Tiedän, että mies olisi tukenut minua. Jos olisimme menettäneet lapsen luonnollisesti, mies olisi silittänyt ja lohduttanut, itkenyt kanssani. Tiedän, että hän on oikeassa. Äidinvaistoni oli oikeassa. Elämän ei kuuluisi päättyä näin.
Olemme sanoneet kaikille, että sain keskenmenon. Siitä saatu sympatia on erilaista ja valheella saatua..
Toivon, että edes jouluna voisimme lasten takia leikkiä onnellisia.
Ap
Sinä teit oikein. Oikein tekeminen ei ole aina helppoa. Helpointa on joskus tehdä kuten miehesi teki, syyllistää toinen, kuvitella olevansa oikeassa ja kieltää totuus vedoten satuolentoihin. Hän on armoton, typerä ja varmaan sokissa. Tulee ehkä järkiinsä jos jaksat odottaa. Jos ei tule, jätä se sika. Ja lyömistä ei pidä sietää ollenkaan, ei minkään syyn varjolla. Katsokin että jäi viimeiseksi, jos toistuu, lähdet välittömästi ja teet rikosilmoituksen.
Ja sinuna miettisin totuuden kertomista kaikkein läheisimmille. Ainakin, ellei heidän kantansa asiaan ole yhtä puupäinen kuin ukkosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä lasta yksin tehnyt. Ketään et murhannut. Miehen siitiöt happanevat vanhetessaan joten vammaisen lapsen saaminen todennäköisempää. Jos eliniänodote kovin lyhyt ja täynnä kärsimystä niin ...?
Henkinen väkivalta ei kuulu rakkauteen. Jatkuva lärpätys tekee hullux.
Ehkä olisi mennyt kesken joka tapauksessa. Kriisit aina pistää miettimään.
En pidä uskonnoista. Enkä kotiväkivallasta. Hyvä mies ei lyö ei sanoilla ei nyrkeillä.
Jumalan silmin kaikki on yhtä arvokkaita ja kaikki pääsee taivaaseen eli lepoon. Elämässä tulee tilanteita mutta jatkuva taakka sen ei tarvitse olla.
Solmut aukee, tavalla tai toisella.
Vaimoko saa lyödä miestä, kuten tässä tapauksessa. Vaimo aloitti lyömisen. Minusta se on aivan yhtä väärin.
Ei saa lyödä, mutta pitää ottaa huomioon, että ap on kantanut lapsen, päätynyt aborttiin lääkärien suosituksesta, kokenut abortin ja mitä mies tekee? Syyttää vaimoaan murhaajaksi ja ilkeilee vielä kuukauden päästäkin! Mies käyttää henkistä väkivaltaa vaimoonsa, joka on menettänyt lapsensa myös, vaikkakin abortin myötä.
Minkälainen mies tekee niin? Ja vielä lyö takaisin vaimoaan?Lyönti on väärin molemmilta. Miehen mielestä abortti on murha. Hän on erittäin pettynyt ja järkyttynyt vaimoonsa, koska kokee että hänen lapsensa on murhattu, kysymättä hänen mielipidettään. Siinä vaimo teki ison virheen. Lapsi on molempien, ei vain äidin. Se usein unohtuu.
Miehellä on siis lapsen isänä täysi oikeus tunteisiinsa.
On täysi oikeus tunteisiinsa, mutta ei niitä vaimoon tarvitse purkaa ja sanoa murhaajaksi.
Vaimo teki niin kuin lääkärit sanoivat. Uskon, että heidän ammatilliseen mielipiteeseen kannattaa luottaa enemmän kuin miehen, joka on nyt näyttänyt todelliset karvansa. Vaimonko olisi pitänyt synnyttää sairas lapsi, hoitaa häntä vuoden, nähdä miten lapsi kärsii, miten sisarukset kärsivät, kun sairaan lapsen hoito vie äidin kaikki voimavarat ja vielä se suru, kun sisarus kuolee. Vaimo olisi todennäköisesti hoitanut lapsen myös hautaan. Mies ei ole pahemmin hoitanut edellisiä lapsiaankaan, sellaiset eivät todellakaan muutu ainakaan erittäin vaativan lapsen kanssa.
Ap toimi oikein, hyvin yksinkertaista.
Voi tyttö kulta! Sinä teit oikein. Sinä et ajatellut itseäsi vaan sitä pikkuista, joka olisi kärsinyt jokaisen elämänsä hetken. Mietipä sitä...
Moni mies ei kykene samaistumaan lainkaan toisen ihmisen tunteisiin tai kokemuksiin. Heille tärkeintä on oma ego. Vaimo on statussymboli ja kodinkone, lapset pelkkiä osoituksia toimivista kiveksistä ja mulkusta, mutta eivät ne viitsi niitä edes hoitaa. Muistavat lasten olemassaolon vasta kun vaimo pakkaa ja muuttaa lasten kanssa pois. Siinä kohtaa lapsi muuttuu äkisti miehen omaisuudeksi ja siitä aletaan riidellä.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olisi ollut helpompi pitää lapsi. Tiedän, että mies olisi tukenut minua. Jos olisimme menettäneet lapsen luonnollisesti, mies olisi silittänyt ja lohduttanut, itkenyt kanssani. Tiedän, että hän on oikeassa. Äidinvaistoni oli oikeassa. Elämän ei kuuluisi päättyä näin.
Olemme sanoneet kaikille, että sain keskenmenon. Siitä saatu sympatia on erilaista ja valheella saatua..
Toivon, että edes jouluna voisimme lasten takia leikkiä onnellisia.
Ap
Miehesi löysi ketjun ja laittaa sut kirjoittamaan näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Uskovaisena tämä on minulle vielä normaalia rankempaa." Ole hyvä ja selitä, vai lipsahtiko provon puolelle..?
"Tee vaimon hommat". Melko vanhoilla arvoilla liikkeellä. Ilmeisesti mieskin vahvasti uskovainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tunnet varmasti pettymystä ja epäluottamusta miestäsi kohtaan, joka on osoittanut pakenevansa paikalta ja jättävänsä sinut yksin kun onkin tosi kyseessä. Kestää varmasti pitkään ennen kuin suhteenne voi tästä korjaantua, vaikka mies tajuaisikin virheensä.
Hän ei ole hoitanut hänelle kuuluvaa vastuutaan parisuhteen ja perheen toisena osapuolena, vaan sysää sun harteille sekä ahdistavat raskaat päätökset, sen lisäksi että jos olisit päättänyt toisin, vastuu vammaisesta lapsesta olisi ollut silti sinulla.
Voimia sinulle ja perheellesi. Toivottavasti asiat paranevat.
Onnea vaan tuon uskispaskan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on vaikeaa teillä molemmilla. Anna miehellesi aikaa käsitellä asiaa, hänellekkin se on kova paikka niin kuin sinulle. Samassa veneessä ootte ja kyllä pysyttekin. Ei miehesi varmasti noin jyrkästi oikeasti tarkoita vaan tunnekuohuissa tulee joskus sanottua asioita joita ei pitäisi, pistä ne sen piikkiin, ja yritä olla ottamatta itseesi, ei se ole helppoa mutta yritä. Ehkä ratkaisusi oli kuitenkin oikea vaikka vaikea.
Voimahalit!
Olet vielä shokissa tapahtuneen jäljiltä. Eutanasia on armeliaisuutta. Joskus on parempi armahtaa toista, päästää hänet pois vaikka kuinka itseenkin sattuisi...
Oletko varma, että olisit kestänyt seurata pienokaisesi kärsimysnäytelmää? Pientä elämää, täynnä kitumista. Elämää, joka on supistunut pelkkään kipuun?
Lääkärit, jotka ovat näiden asioiden asiantuntijoita, varmasti tiesivät, mitä sanoivat ja tekivät.
Sinulla on täysi oikeus surra pienokaistasi, rakastaa häntä ja polttaa hänelle kynttilää!
Se, mitä miehesi teki (hänkin on varmaan shokissa) oli järkyttävää ja kypsymätöntä!
Hae itsellesi pikaisesti kriisiapua. Teillä on kolme lasta, jotka tarvitsevat vanhempiaan. Kokeilkaa ammattiapua. Miehesi vaikuttaa olevan sekavassa mielentilassa.
Luulisi, että tämä abortti oli se "parempi" vaihtoehto kuin kantaa "tietoisesti" sisällään kuolemansairasta lasta raskauden loppuun tietäen että hänelle ei kannata kehtoa hankkia vaan arkun... Itse en olisi kestänyt sitä täysjärkisenä... Ei sellaista voi vaatia keneltäkään äidiltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisessa kriisissä yllättävä väkivaltainen teko on normaali inhimillinen reaktio.
Olette uskovaisia, onko teillä seurakunta ja siellä joku taho, jonka kanssa voisitte käsitellä asian uskon kannalta ja loput terapiassa.
Uskovaisena näen, että teit väärän valinnan etkä jaksanut luottaa Jumalan varjelukseen asiassa. Synti rikkoo nyt sinun mieltäsi ja teidän välejänne. Jumala kuitenkaan ei sinua hylkää vaan rakastaa katuvaa lastaan ja antaa anteeksi ja voimaa päästä asiasta yli. Ehkä miehen on vaikea antaa anteeksi, kun et kadu vaan pidät asiaa oikeutettuna. Jos onnistuisit olemaan sitä mieltä, että harkintakyky ja luottamus Jumalaan petti, saisit kokea taas vapaammin sekä Jumalan että miehen rakkauden ja yhteyden.
Niin tai näin, tilanne on sinulle järkyttävä ja traumaattinen. Olen pahoillani puolestasi ja toivon sinulle voimia surussasi ja kaikkea hyvää.
Usko pois, abortti oli tuossa tapauksessa se "inhimillisin vaihtoehto". Moni äiti joutuu siihen sydäntäsärkevään tilanteeseen, että heidän pitkään kärsineen pienokaisen elämää ylläpitävät laitteet suljetaan kun katsotaan, että lapsi on jo kärsinyt liikaa ja mitkään hoidot eivät ole auttaneet muuta kuin pitkittäneet kärsimystä. Täytyy olla "todellinen pyhimys" jos sellaista touhua ihan noin niin kuin vapaaehtoisesti lähtee kokeilemaan... Ihan vain vakaumustaan testatakseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa kriisissä yllättävä väkivaltainen teko on normaali inhimillinen reaktio.
Olette uskovaisia, onko teillä seurakunta ja siellä joku taho, jonka kanssa voisitte käsitellä asian uskon kannalta ja loput terapiassa.
Uskovaisena näen, että teit väärän valinnan etkä jaksanut luottaa Jumalan varjelukseen asiassa. Synti rikkoo nyt sinun mieltäsi ja teidän välejänne. Jumala kuitenkaan ei sinua hylkää vaan rakastaa katuvaa lastaan ja antaa anteeksi ja voimaa päästä asiasta yli. Ehkä miehen on vaikea antaa anteeksi, kun et kadu vaan pidät asiaa oikeutettuna. Jos onnistuisit olemaan sitä mieltä, että harkintakyky ja luottamus Jumalaan petti, saisit kokea taas vapaammin sekä Jumalan että miehen rakkauden ja yhteyden.
Niin tai näin, tilanne on sinulle järkyttävä ja traumaattinen. Olen pahoillani puolestasi ja toivon sinulle voimia surussasi ja kaikkea hyvää.
Mielestäni suurempi synti olisi ollut synnyttää se lapsi kun hyvin tiesi että lapsen elämä tulee olemaan maanpäällistä helvettiä: ehkä kovia tuskia letkuissa ja kivuliaita hoitotoimenpiteitä. Ei kai jumala oikeasti vaadi sellaista? Jos vaatii, niin aika raa'an ja julman kaverin olette jumalaksenne löytäneet. Itse en moista haluaisi palvoa vaan yrittäisin löytää vähän rakastavamman tyypin. En voisi palvoa ketään sadistia, omatuntoni, vajavainen älyni ja empatiantajuni kieltäisi sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa kriisissä yllättävä väkivaltainen teko on normaali inhimillinen reaktio.
Olette uskovaisia, onko teillä seurakunta ja siellä joku taho, jonka kanssa voisitte käsitellä asian uskon kannalta ja loput terapiassa.
Uskovaisena näen, että teit väärän valinnan etkä jaksanut luottaa Jumalan varjelukseen asiassa. Synti rikkoo nyt sinun mieltäsi ja teidän välejänne. Jumala kuitenkaan ei sinua hylkää vaan rakastaa katuvaa lastaan ja antaa anteeksi ja voimaa päästä asiasta yli. Ehkä miehen on vaikea antaa anteeksi, kun et kadu vaan pidät asiaa oikeutettuna. Jos onnistuisit olemaan sitä mieltä, että harkintakyky ja luottamus Jumalaan petti, saisit kokea taas vapaammin sekä Jumalan että miehen rakkauden ja yhteyden.
Niin tai näin, tilanne on sinulle järkyttävä ja traumaattinen. Olen pahoillani puolestasi ja toivon sinulle voimia surussasi ja kaikkea hyvää.
Mielestäni suurempi synti olisi ollut synnyttää se lapsi kun hyvin tiesi että lapsen elämä tulee olemaan maanpäällistä helvettiä: ehkä kovia tuskia letkuissa ja kivuliaita hoitotoimenpiteitä. Ei kai jumala oikeasti vaadi sellaista? Jos vaatii, niin aika raa'an ja julman kaverin olette jumalaksenne löytäneet. Itse en moista haluaisi palvoa vaan yrittäisin löytää vähän rakastavamman tyypin. En voisi palvoa ketään sadistia, omatuntoni, vajavainen älyni ja empatiantajuni kieltäisi sen.
Sinä et ole jumala, joten sinun mielipiteesi synnistä on epärelevantti.
Saat kokea Jumalan miten haluat, mutta ap kertoi perheensä olevan uskovaisia ja oletusarvoisesti ovat kristittyjä.
Vaikka aborttia ei olisi tehty, raskaus olisi saattanut päättyä tai kuolema tullut helposti tai asiat menneet paremmin. Tai sitten ei. Uskossahan on juuri kyse siitä, luotatko Jumalan järjestykseen ja pystytkö asettumaan sen alle.
Miehelläsi ei ole aborttiin mitään sanomista, koska hän ei lasta kanna sisällään. Päätös on yksin sinun ja mielestäni tekemäsi päätös oli oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä lasta yksin tehnyt. Ketään et murhannut. Miehen siitiöt happanevat vanhetessaan joten vammaisen lapsen saaminen todennäköisempää. Jos eliniänodote kovin lyhyt ja täynnä kärsimystä niin ...?
Henkinen väkivalta ei kuulu rakkauteen. Jatkuva lärpätys tekee hullux.
Ehkä olisi mennyt kesken joka tapauksessa. Kriisit aina pistää miettimään.
En pidä uskonnoista. Enkä kotiväkivallasta. Hyvä mies ei lyö ei sanoilla ei nyrkeillä.
Jumalan silmin kaikki on yhtä arvokkaita ja kaikki pääsee taivaaseen eli lepoon. Elämässä tulee tilanteita mutta jatkuva taakka sen ei tarvitse olla.
Solmut aukee, tavalla tai toisella.
Vaimoko saa lyödä miestä, kuten tässä tapauksessa. Vaimo aloitti lyömisen. Minusta se on aivan yhtä väärin.
Minkälainen mies tekee niin? Ja vielä lyö takaisin vaimoaan?
Sellainen joka ei halua toimia jonkun raivohullun nyrkkeilysäkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et heivaa ukkoo pellolle? Tommonen ilmapiiri myrkyttää teitä kaikkia...
Ihme äijä....
Miksi tämä on aina ensimmäinen vaihtoehto? Ymmärrän, että mies on ollut vakaumuksensa takia aborttia vastaan. Joillakin vakaumukset ovat vahvat ja perusta omalle persoonallisuudelleen. Hänelle on jäänyt katkeruus, jonka purkaa vaimoonsa. Jos liitto on ollut huono koko ajan, niin ero on perusteltu. Mutta yhden kriisin takia eroaminen , on hätiköity vaihtoehto. Siitä päästää yli helpoiten terapialla. Usein myös ajan kanssa, jos jokainen on valmis kasvamaan. Tilanne han on epäreilu molemmille. Ymmärrän enemmän vaimoa ja olen enemmän hänen puolellaan. Mutta miehen puolikin on olemassa.
Itse näen tilanteen niin, että miehesi voi olla shokissa ja täysin lukossa myös. Teitte molemmat yhtä väärin lyödessänne. Minusta ei ole väliä, kumpi nyt ottaa ratkaisevan askeleen toista kohti, mutta suosittelen tekemään sen aika pian. Tarvitsette ehdottomasti ulkopuolista apua joko terapiasta tai omasta seurakunnasta.
Anteeksiantamiseen puolin ja toisin voi mennä aikaa, mutta on täysin mahdollista. Aika ehkä auttaa, kun pystyy tarkastelemaan tilannetta paremmin myös toisen näkökulmasta.
Tunnet syyllisyyttä abortista, ja uskon, että on todella raskasta vielä.siihen lisäksi, että mies kokee sinun tehneen väärin. Oleellista on, että ajan kanssa mies pystyy ymmärtämään ja hyväksymään ratkaisusi, vaikka olisi itse toiminut toisin.
Auttaisiko oman syyllisyydentunteesi kanssa ajatus, että se minkä teit, teit äidin rakkaudesta lasta kohtaan. Mikään ei ole vaikeampaa kuin tilanne, johon äitinä jouduit. Teit parhaasi sen hetkisen tiedon, oman uskosi ja voimasi mukaan. Jos olet uskovainen, kannattaa tosiaan kääntyä Jumalan puoleen kipeiden asioiden kanssa, että saat mielenrauhaa.
Tsemppiä!
Juttelimme miehen kanssa tästä kyllä ennen päätöstä. Haimme tietoa ja saman kokeneiden, lapsen pitäneiden kokemuksia. Mies oli sitä mieltä, että pidettäisiin lapsi, että ei ole ihmisen päätös päättää alkavaa elämää. Muistaakseni 7% selvisi ensimmäisestä vuodesta, mutta vammaa ei pystytä korjaamaan mitenkään. Lapsella olisi ollut poikkeavuutta myös älyllisesti.
En väitä, etteikö mies olisi ollut oikeassa. Luultavasti hän oli, riippuu miltä kannalta asiaa katsoo. Tiedostan kuitenkin omat voimavarani, en tiedä olisinko jaksanut.
Haluaisin saada tämän sovittua. Kiitos kommenteista.
Ap