Itsensä uhraaminen ei ole rakkautta

Kirjoitin toiseen ketjuun, miten tällä palstalla on erityisen paljon sellaisia parisuhdekäsityksiä, jotka korostavat uhrautumista ja toisen tarpeiden asettamista muiden edelle. Sillä ei minusta ole juurikaan tekemistä rakkauden kanssa.

Minä olen aikuinen pitkäaikaissairas ihminen, ja selviän omasta arjestani ja omista vaivoistani ihan itse. Kumppania tarvitsen seksiin, läheisyyteen, romantiikkaan, kivaan yhteiseen tekemiseen, keskusteluihin ja silloin tällöin rohkaiseviin halauksiin. Jos kumppanini kokee, että kanssani on raskasta tai ikävää, silloin kuuluukin erota. Eroaisin itsekin, vaikka todennäköisesti olen aina suhteessa se sairaampi osapuoli.