Ystävä jätti ilman selitystä. Miten päästä asiasta yli?

Älä välitä, se on tuuliviiri ja sillä on nyt muuta tärkeää tekemistä. Jos et ole kerran tehnyt mitään ikävää niin itse sen tiedät. Unohda koko tyyppi.

Mä tein samoin. Tosin kyse ei mun puolelta ollut ystävyydestä, vaan ainoastaan naapuruudesta. Toinen piti meitä ylimpinä ystävinä, mutta hänen käytöksensä sai mut lähinnä pelkäämään, jotenn muutin pois. Ei mun piireissä kaverisuhteita ylläpidetä kiristämällä, uhkailemalla ja pelottelemalla...

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä, se on tuuliviiri ja sillä on nyt muuta tärkeää tekemistä. Jos et ole kerran tehnyt mitään ikävää niin itse sen tiedät. Unohda koko tyyppi.

Ei aina näinkään. Tämä on se itselle mukavin selitys joka ei kuitenkaan johda mihinkään hyvään. Totuus, vaikka se sattuu, on että moni on täydellisen sokea oman käyttäytymisensä vaikutuksille toiseen. Ei huomaa ollenkaan miten toimii ja sitten ihmettelee kun toinen vetäytyy. Toista ei voi määritellä tuuliviiriksi vain siksi että hän kenties suojelee itseä joltakin joka saa huonon olon.

No oletkos kysynyt suoraan voitteko puhua vai onko keinosi työstää erimielisyytenne vauva-palstalla?

Ei siitä pääse yli. Ainoastaan aika auttaa siirtämään tuskalliset muistot epävakaasta kusipäästä taka-alalle. Oikea ystävä ei jättäisi ilman selityksiä.

Mullakin kävi näin. Oli valehdellut mulle 10 vuotta, kai vaan teeskennelly pitävänsä. Oltiin niinku siskokset, ainakin mä luulin niin. Ikää on mulla 17v ja meni aikalailla paskaks kaikki luottamukset ihmisiin.

Miettikää vähä miten jätätte ihmisiä, ellette halua pilata luottamussuhteita ja muita tärkeitä asioita. Vittu.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin kävi näin. Oli valehdellut mulle 10 vuotta, kai vaan teeskennelly pitävänsä. Oltiin niinku siskokset, ainakin mä luulin niin. Ikää on mulla 17v ja meni aikalailla paskaks kaikki luottamukset ihmisiin.

Miettikää vähä miten jätätte ihmisiä, ellette halua pilata luottamussuhteita ja muita tärkeitä asioita. Vittu.

Samanlainen kokemus minullakin melkein 3-kymppisenä. Jätti jälkensä, melkein yhtä pahan jäljen kuin todella rankalla tavalla päättynyt parisuhde.

Olen lopettanut yhden ystävyyden, jossa toinen käyttäytyi inhottavasti, mutta ei varmaan tajunnut sitä oikeasti. Uskon, että hän ei olisi todellisia syitä halunnut kuulla, ja jos olisi halunnut niin ei olisi uskonut, olisi loukkaantunut ja ei olisi muuttunut. Olisin kertonut vain, jos hän olisi ehdoin tahdoin kysynyt.

Yksi mies halusi kovasti kuulla, miksi suhde ei hänen kanssaan kiinnosta. Aluksi sanoin monta kertaa, että ei tunnu vaan siltä. Lopuksi meni hermot kyselyyn ja kerroin oikeat syyt, mies ei ole älyllisesti tasollani eikä pysty keskusteluun mitä kaipaan, eikä ole muutenkaan sen tyylinen mistä tykkään, esim. pukeutumis- ja hiustyylistä en pidä ulkonäössä. Jälkeenpäin tuo oli ihan tarpeetonta ja olisi kannattanut pitää suu kiinni tuolloinkin. Mutta loppui tivaaminen.

Minulla oli vuosia sellainen ystävä joka aina arvosteli ja moitti minua ja tekemisiäni, ihan pienimmistä asioista alkaen. Hänen mielestään mm. pukeudun huonosti, asun aivan kauhean näköisellä asuinalueella ja vielä aivan väärässä asunnossa koska osakehuoneistossa en omista kuulemma mitään sillä omakotitalo täytyy vähintään olla, pesen pyykkiä väärällä pyykinpesuaineella ja väärällä pyykinpesukoneella ja niin edelleen, jatkuvaa tykitystä siitä kuinka minä ja minun elämä on täysin vääränlaista. Muutaman kerran välit meni vuosien aikana poikki tämän takia, sanoin silloin suoraan etten hyväksy hänen jatkuvaa huonoa käytöstä. Lisäksi hän puhui perättömiä selkäni takana, mm. oli sanonut vuosia sitten että olen niin köyhä ettei minulla ole vaatteita eikä leluja lapsilleni.  Viimeksi kun näin hänet, sain jälleen kuulla kaikin tavoin kuinka epäonnistunut olen ihmisenä niin päätin että on turha enää edes vaivautua keskustelemaan ja vain lakkasin pitämästä häneen yhteyttä. Viimeisiin pisara oli se kun hän alkoi moittimaan lastani sen vuoksi koska lapseni opiskelee lukiossa. Alkoi inttämään lapseni kuullen kuinka turha koulu koko lukio on. Että se siitä "ystävyydestä", en enää kaipaa tuollaista ankeuttajaa omaan elämääni. Tämä oli vain oma tarinani siitä miksi päädyin siihen ratkaisuun että vain lakkasin pitämästä yhteyttä. Turhaa sitä on hakata päätään montaa kertaa seinään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli vuosia sellainen ystävä joka aina arvosteli ja moitti minua ja tekemisiäni, ihan pienimmistä asioista alkaen. Hänen mielestään mm. pukeudun huonosti, asun aivan kauhean näköisellä asuinalueella ja vielä aivan väärässä asunnossa koska osakehuoneistossa en omista kuulemma mitään sillä omakotitalo täytyy vähintään olla, pesen pyykkiä väärällä pyykinpesuaineella ja väärällä pyykinpesukoneella ja niin edelleen, jatkuvaa tykitystä siitä kuinka minä ja minun elämä on täysin vääränlaista. Muutaman kerran välit meni vuosien aikana poikki tämän takia, sanoin silloin suoraan etten hyväksy hänen jatkuvaa huonoa käytöstä. Lisäksi hän puhui perättömiä selkäni takana, mm. oli sanonut vuosia sitten että olen niin köyhä ettei minulla ole vaatteita eikä leluja lapsilleni.  Viimeksi kun näin hänet, sain jälleen kuulla kaikin tavoin kuinka epäonnistunut olen ihmisenä niin päätin että on turha enää edes vaivautua keskustelemaan ja vain lakkasin pitämästä häneen yhteyttä. Viimeisiin pisara oli se kun hän alkoi moittimaan lastani sen vuoksi koska lapseni opiskelee lukiossa. Alkoi inttämään lapseni kuullen kuinka turha koulu koko lukio on. Että se siitä "ystävyydestä", en enää kaipaa tuollaista ankeuttajaa omaan elämääni. Tämä oli vain oma tarinani siitä miksi päädyin siihen ratkaisuun että vain lakkasin pitämästä yhteyttä. Turhaa sitä on hakata päätään montaa kertaa seinään.

Eri juttu kuin ap:lla, jos olet kertonut käytöksen ärsyttävän.

Vierailija kirjoitti:

No oletkos kysynyt suoraan voitteko puhua vai onko keinosi työstää erimielisyytenne vauva-palstalla?

Olen kysynyt. Siksi tiedän, että ei halua puhua. Ap

Ex-ystävä pyrki lompakolleni.

Luottamuksellisen ihmissuhteen päättyminen yllättäen koskee syvästi hylätyksi tulemisen kokemukseen sielussa. Siksi harva ihminen voi noin vain unohtaa tapahtuneen vaan se jää vaivaamaan ja pyörii mielessä. Mitä tein väärin? Miten olisi pitäny toimia jne?

Mutta toinen ihminen pysyy tietyllä tavalla aina arvoituksena ja erillisenä, vaikka olisi oltu kuinka läheisiä tahansa. Jos hän ei suostu kertomaan mitä tapahtui tai antamaan tilaisuutta jutella, ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen. Toki aina voi myös olla niin, että ystävällesi on tapahtunut jotain täysin sinusta riippumatonta (kuten vaikka saanut tietää sairastuneensa vakavasti), niin että hänen oma kykynsä olla kanssakäymisissä on heikentynyt kriisin takia. Silloinkaan et voi pakottaa häntä olemaan tekemisissä.

Suret varmasti tapahtunutta. Tarvittaessa voit käydä keskustelemassa ulkopuolisen tahon kanssa tilanteesta. Voithan vielä vaikka kirjeellä kertoa hänelle, että kaipaat yhteisiä aikoja ja tahtoisit edes yhden keskustelun. Mutta jos hän sanoo ei, niin silloin et voi muuta.

Unohdin, että näissä ketjuissa aina syytetään, että jätetty on paska ystävä.

Minä kuitenkin olen arvailuissani enemmän ajatellut, että hänellä tuli jokin tunneongelma, jota ei osaa käsitellä. Sen tapaista kun on ollut aiemminkin.

En vain tajua miksi sitä ei voi sanoa. Edes sitä, että tarvitsee aikaa yksin. Kun nyt ei tiedä onko tämä ero lopullinen vai onko meidän välit vielä muuten ok. Vai olenko kuitenkin jotenkin loukannut tajuamatta sitä ollenkaan. Vie valtavasti energiaa arpoa mielessään erilaisia syyvaihtoehtoja, kun jotain tarvitsisi, jotta saisi asiaa käsiteltyä mielessään.

On vain kovin surullinen olo.

Ap

kuuppa

Onko teillä mitään yhteisiä tuttuja? Jos on, niin ehkä voisit joltakin heistä vaikka ohimennen kysyä: miten X.llä menee, ei olla oltu nyt yhteyksissä. Tai vaikka ihan kertoa tilanteen tarkemminkin jollekulle ja sen, miltä itsestäsi tuntuu.

Yleensä menee mielestäni niin, että hyvä ja pitkäaikainen ystävä ei jää yksittäiseksi saarekkeeksi, vaan siinä tutustuu edes jossain määrin myös tuon ystävän muihin kavereihin (ja päinvastoin).

Tulee mieleen, että oletko varma ettei hän ole kuollut? Tai pahasti masentunut?

Olen tänä vuonna ollut kaksissa hautajaisissa. Molemmat, nuori mies ja nainen, päättivät itse päivänsä. Facebook, eikä muu sosiaalinen media ei kerro mitään. Elämä näyttää niissä seesteiseltä.

Paha masennus saa vetäytymään kaikista ihmissuhteista ja hyvätkin ystävyydet saattavat hiipua.

Tämä tuskin paljoa auttaa,mutta hyväksy tämä asia, että näin kävi. Joskus ihmiset kasvaa erikseen tai tarvitsevat omaa aikaansa. Jos olisin sinä ottaisin tilanteesta kaiken irti. Ajattele ei ole kaveri ei yritä määräillä ja rajata elämääsi. Ei ole kateellinen eikä yritä sbotoida. Saat enemmän aikaa itsellesi,kehittäisin itseäni, urheilisin,söisin terveellisesti kun ei tarvitse pelätä että kaveri jättää kateuden tai menestyksen takia. Vähentäisin koneidenkäyttöä ja menisin nauttimaan yksin ulkoilmasta. Eläisin tässä hetkessä. Kulkisin kirjastoissa,museoissa ja taidenäyttelyissä,konserteissa mikä ei ystäviäni kiinnosta pätkääkään ja kyllästyvät kun niistä puhun.

T: henkilö, joka tuntee joskus ystävyyden taakaksi ja rajoitukseksi.

Minut "jätti" ystävä koska en ollut tarpeeksi cool hänen porukoihin. Ja ollaan kolmekymppisiä. :D Tervemenoa vaan.

Kyllä sinäkin yli pääset. Äläkä ainakaan ala syöttää päähäsi mitään pajunköyttä siitä miten sinä et ole edes selityksen arvoinen. Elät parhaasi mukaan ja pask at nakkaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä, se on tuuliviiri ja sillä on nyt muuta tärkeää tekemistä. Jos et ole kerran tehnyt mitään ikävää niin itse sen tiedät. Unohda koko tyyppi.

Ei aina näinkään. Tämä on se itselle mukavin selitys joka ei kuitenkaan johda mihinkään hyvään. Totuus, vaikka se sattuu, on että moni on täydellisen sokea oman käyttäytymisensä vaikutuksille toiseen. Ei huomaa ollenkaan miten toimii ja sitten ihmettelee kun toinen vetäytyy. Toista ei voi määritellä tuuliviiriksi vain siksi että hän kenties suojelee itseä joltakin joka saa huonon olon.

Ei se aina ole jätetyn vika.