Antibiootti korvatulehdukseen, menikö ihan oikein
Lyhyesti, lapsella oli korvatulehdus, sain siihen amorion-kuurin. Tulehdus parani hetkeksi, mutta parin viikon päästä alkoi oireilla uudestaan. Mentiin lääkäriin, sai amoxin-kuurin.
Onko ihan tavallista, että laitetaan samaa vaikuttavaa ainetta uudestaan? Ainakin ennen jos yksi kuuri ei tehonnut, laitettiin mielestäni eri valmistetta?
Ja kyllä, olisin kysynyt, mutta lapsi kävi miehen kanssa ja tämä ei ollut asiaa tajunnut.
Kommentit (14)
Jos on pari viikkoa ollut oireeton, niin tuo on jo eri tauti siinä mielessä, että vika ei ole ollut välttämättä tehoamaton antibioottikuuri. Nykyään korvatulehdukseen ei edes suositella antibioottia ainakaan alkuun, vaan odotetaan, että paranee itsestään ja hoidetaan vain kipua. Mutta jos antibiootti, niin sitten penisilliini tai amoksisilliini, eikä mitään tujumpaa, jos ei ole ihan välttämätön pakko ja hätätilanne. Eli meni oikein. Jos ei tuollakaan parane kokonaan, niin putkitus lienee jossain vaiheessa edessä. Mutta ei nyt kuitenkaan lähdetä ampumaan hirvikiväärillä niitä kärpäsiä varmuuden vuoksi, jos ei ole tosiaan ihan pakko, ettei kohta olla pulassa, kun mikään antibiootti ei enää tehoa.
Vierailija kirjoitti:
En ole lääkäri, mutta kyllä meille aina on annettu eri antibiootti, jos yksi ei ole tehonnut. Mitä järkeä on ottaa samaa uudestaan?
No näin minäkin asian järkeilin. Ap

Hmm joo, ymmärrän toki tuonkin, mutta kaikkein tyhmimmältä tuntuu syödä turhaan antibioottia, joka lähes varmasti ei toimi. Suolisto kiittää.
Ap
Soita sinne lääkäriin ja kysy? En minäkään haluaisi lapsen syövän samaa antibioottia kahta kuuria putkeen, mieluummin vaikka katselee muutaman päivän ihan särkylääkettä ottaen. Voihan se olla eri tautiin tietty, en tosin pidä kovin todennäköisenä.

Jätin lääkärille jo soittopyynnön, katsotaan soittaako takaisin. Ap
Jos korvatulehdus alkaa uudestaan lyhyen ajan sisään (alle kk), ei ole järkeä määrätä samaa vaikuttavaa ainetta. Parasta on seurata muutama päivä, mihin tauti kehittyy ja tarpeen mukaan joku toinen antibiootti, jos ei parane itsekseen. Labrat on hyvä ottaa, että selviää mikä bakteeri on kyseessä, eli onko antibiooteista edes hyötyä.
Olen kuullut, että nykyään ei edes anneta antibioottia korvatulehdukseen. Mietin vaan omien lasten kanssa, kun ei ole parantuneet helposti antibiootillakaan, niin mikä oletus on, että tauti paranee ihan seurailemalla?
Meinaatko, että olet parempi lääketieteen asiantuntija kuin lääkäri?

No ihan sama kokemus itsellä. Esikoisella oli paha liimakorva aikoinaan, kun oli lieväoireinen tulehdus josta lapsi ei osannut kertoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että olet parempi lääketieteen asiantuntija kuin lääkäri?
En, mutta jos nyt vaikka ei ollut tajunnut Kannasta varmistaa edellistä lääkettä tai jotain.. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos korvatulehdus alkaa uudestaan lyhyen ajan sisään (alle kk), ei ole järkeä määrätä samaa vaikuttavaa ainetta. Parasta on seurata muutama päivä, mihin tauti kehittyy ja tarpeen mukaan joku toinen antibiootti, jos ei parane itsekseen. Labrat on hyvä ottaa, että selviää mikä bakteeri on kyseessä, eli onko antibiooteista edes hyötyä.
Ihan samoilla linjoilla itsekin. Tosin joskus kuulin lääkärissä, että tuo bakteeriviljely on vaikea, koska se pitäisi ottaa sieltä korvan sisästä, mikä on käytännössä mahdotonta. Itse flunssa kun yleensä on virusperäinen. Ap
Nostelen vielä, jos jollain olisi jotain tuoretta kokemusta.. ei ole lääkäri palaillut asiaan. Ap
Jos antibiootti tehoaa, oireiden pitäisi aika nopeaan hävitä. Sillähän se selviää tehosiko.