Rahat ei meinaa riittää, miten ruokkia teinit kunnolla, mutta tiukentaa ruokabudjettia?
Joka kuukausi sama juttu, palkkapäivän jälkeen maksetaan laskut ja sitten ärsyttää.
Ollaan periaattessa ihan ok:sti pärjäävä keskituloinen perhe, mutta käytännössä kaikki rahat menee laskuihin ja ruokakauppaan.
Saadaan kyllä hoidettua kaikki lastenharrastukset ym. mutta tuntuu, ettei koskaan ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kaikki menee laskuihin ja ruokaan.
Ymmärrän hyvin, että asumisen ja autojen kustannukset ovat ihan oma valinta ja niihin ”pakollisiinkin” laskuihin voi vaikuttaa.
Uskon silti, että kauppalaskut ovat meillä se helpoin säästön paikka.
Mutta nuo lapset syövät kuin hirvet. Kolme teiniä ja päiväkoti-ikäinen syövät niin paljon kuin jaksan ruokaa kotiin kantaa.
Teen joka päivä töiden jälkeen lämpimän ruuan ja mielestäni hyvin proteiinipitoisen. Silti se aamu-, väli- ja iltapalojen ruokamenekki on ihan jäätävä.
Teineillä on huutava nälkä koko ajan. Vetävät banaanin, pari leipää ja pari lasia maitoa aina keittiön ohi kävellessään. Aamulla syövät usein pussipuuroa, raejuustoa, keitettyjä munia.
Koulun jälkeen katoaa kaikki mahdolliset edellisen iltaruuan tähteet.
Ihan niin paljon kuin jaksan ruokaa laittaa tai kaupasta kotiin kantaa, niin kaikki katoaa. Ja ihan riukuja ovat kaikki eli eivät myöskään yli kulutuksensa näytä syövän.
Pitkä alustus, mutta miten olette saaneet loputtoman nälkäisten teinien ruokinnan ja kohtuullisen kauppabudjetin yhdistettyä?
Kommentit (831)
Juha Mieto pärjää pelkällä mämmillä. Pakastin täyteen.
No jos ostaa kauppareissuilla kaiken mitä ne keksivät vaatia ei varmaan rahat riitä.
En jaksa lukea koko ketjua, eli joku on todennäköisesti sanonut jo tämän, mutta sanonpa silti että hoikille teineille on turha syöttää pelkkää laihduttajan ruokaa eli proteiinia, kasviksia, hedelmiä ja puuroa. Niissä ei ole paljoa kaloreita ja kasvamiseen kuluu energiaa. Teinit tarvii kaloreitakin eli hiilareita ja rasvaa ei tarvi pelätä yhtään. Monet teinit tosin syö ihan tylsyyteenkin ja tavan vuoksi napostelee sitä sun tätä. Ei se toki haitaksikaan ole, mutta aina se ei suinkaan tarkoita sitä että taas olisi oikeasti nälkä. Toki jos syö kaikkea vähäenergistä, niin silloin saattaa joutua napostelemaan pitkin päivää että saa tarpeeksi energiaa, mahaan kun ei kerralla hirveitä määriä mahdu.
Vierailija kirjoitti:

Aivan,ei ole "nälkä" kuten ap kuvittelee kun syödään huvikseen 10min. välein.

Nimenomaan voi olla kauhea nälkä. Olen jo nelikymppinen, ja muistan vieläkin lapsuudesta sen kauhean näläntunteen, kun äitini teki vähäkalorista ”superterveellistä” painonhallintaruokaa, jota sai vielä säännöstellyn oikeaoppisen määrän. Kuten vaikka kaksi isoa perunaa lisukkeineen, kun olisi tarvinut viisi.
Isäni osti äidiltä salaa tukusta suklaata ja keksejä kilopakkauksissa, ja minulla oli niitä jemmassa huoneessani. Siitä sitten vedin aterian päälle nälkääni herkkuja satoja grammoja päivän mittaan, kun jatkuvasti piti siihen kalvalvaan nälkään saada vähän vielä lisää jotain. Painoa oli hädin 40 kg, vaikka pituutta oli jo saman verran kuin aikuisena.
Välipalaksi saattoi mennä kokonainen fazerin paahtoleipä, hupsista, ja sitten äiti oli taas raivona, kun sen oli pitänyt hänen laskuissaan riittää koko perheelle pariksi päiväksi. Vaihtoehto oli sitten ottaa siivosti vain kaksi leipää, ja ostaa kaupasta tuplapaketti dominokeksejä energiavajeeseen.
Teinin nälkä on hirmuinen luonnonvoima.

Eihän noita säännöstellä vaan syövät huvikseen.Säästökohteita siinä talossa kyllä riittäisi.
Leivo leipä itse. Tai vielä parempi, pistä teinit leipomaan.
Vierailija kirjoitti:
Leivo leipä itse. Tai vielä parempi, pistä teinit leipomaan.
Sen voi tehdä suoraan lautaselle ja lautanen grilli-mikroon,jos laittaa kaurahiutaleita sekaan ei tarvitse hiivaakaan.
Tulojen nostamisesta ei tässä maassa hyötyä, veroihin menevät, kaikki maksut nousevat.. parempi palkka tarkoittaa enemmän töissä, aina kiire eikä aikaa miettiä ostonska
Oma tapani:
Lidlistä 90% koko viiko. ostoksista sunnuntaisin
-teen aina ison satsin terveellistä perusruokaa kuten makaronilaatikko, sitä syövät kasvavat pojat meillä jopa aamiaiseksi.
laitan parempaa jauhelihaa, teen tupla-annoksen ja silti kahden päivän satsi alle kympin.
-juureksia ostan isoissa pusseissa, kuorin ja pilko ison kulhollisen pöytään, katoavat aina
-käytän paljon leipäkonettta, teen sillä esim sämpylätaikinat
-pojat tekevät nykyisin osansa keittiöstyä
-viikonloppuna puuroja kun on enemmän aikaa
Satsaa maitoon lihan tms. sijasta. Edullisinta eläinproteiinia, jos ei tarjouksia ja "teurasjätettä" oteta huomioon.
Sitten karsit pois einekset, leikkeleet, pienet kalliit välipalatuotteet yms.
Jos leipää menee paljon, niin leipäkoneella saa oikeasti säästöä vähällä vaivalla.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä on teidän mielestä iso ruokalasku? Kun kukin ajattelee sen erilain. Meillä esim 3 alle kouluikäistä paljon liikkuvaa lasta ja ruokalaskut on noin 700-800€/kk. Nyt jouluna meni viikon ostoksiin jo 350€. Eikä siihen sisälly karkit yms.
Meillä on kaksi teiniä 15 ja 16 ja ihan normaalisti kasvaneet. Syövät paljon vähemmän kuin teillä, mistä lie johtuu.. kuluttavat ihan normaalisti kyllä, mutta eivät tosiaan ole mitään kilpaurheilijoita.
Yleensä aamuisin syövät sämpylän tai mysliä, koulussa lämpimän ruuan, koulun jälkeen jaksavat odottaa viiteen iltaruokaa, jota syövät lautasellisen. Iltapalaa pitää oikein tuputtaa. Poika saattaa syödä illalla munakkaan, tyttö ei ikinä.
Joten en tiedä, olemme kai pieniruokaisia.
Meillä teinin kaveri syö ihanjärkyttävän paljon, jos on yökylässä. Saattaa vetää iltapalalla 6 karjalanpiirakkaa päällisineen, 5 lasia kaakaota, kulhollisen jugurttia, banaania ym. Oma syö yhden, korkeintaan 2 piirakkaa ja lasin kaakaota. Ovat saman kokoisia. Olen ajatellut että nuo syömistottumukset kostautuvat myöhemmin, vaikka ei vielä nuoressa varressa näy, mutta kyllä ennenpitkää alkaa mahaa muodostumaan.paras olisi pysyä kohtuudessa.

Niin,ja ap kuvittelee että syövät pelkkään nälkään kun syödään huvikseen.No jos mamma ostaa kaikki turhuudet helppohan se on mässäillä.
Kolmen äippä kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä on teidän mielestä iso ruokalasku? Kun kukin ajattelee sen erilain. Meillä esim 3 alle kouluikäistä paljon liikkuvaa lasta ja ruokalaskut on noin 700-800€/kk. Nyt jouluna meni viikon ostoksiin jo 350€. Eikä siihen sisälly karkit yms.
3 teinipoikaa ja 2 aikuista, ruokakauppaan (sisältää myös pesuaineet) noin 1200€ kuukaudessa. Tämän alle ei ole päästy ruuan laadusta tinkimättä.
Alle kouluikäisten kotihoidossa olevian lasten kanssa ruokakulut oli alle puolet nykyisestä, ruokailutottumukset samat (terveellistä, paljon kasviksia, ei juuri eineksiä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teinipoika kuluttaa jopa 3500 kcal päivässä.
Aika syöppö pitää olla.
Sodankylän varuskunnasssa tarjotaan 13,5 MJ/päivä =3224 Kcal. Ja kyse on arktisesta varuskunnasta jossa saa 0,5 MJ enemmän kuin etelässä (3105 Kcal).
Harva kai enää armeijaiässä kasvaa? Meillä teinipojat ovat kasvaneet useamman vuoden noin cm kuukaudessa. Senkin jälkeen vielä rotevoituneet ja kasvatteneet lihasmassaa. Tähän vielä säännöllinen liikunta niin kulutus on taatusti suurempaa kuin varusmiehillä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi teiniä 15 ja 16 ja ihan normaalisti kasvaneet. Syövät paljon vähemmän kuin teillä, mistä lie johtuu.. kuluttavat ihan normaalisti kyllä, mutta eivät tosiaan ole mitään kilpaurheilijoita.
Yleensä aamuisin syövät sämpylän tai mysliä, koulussa lämpimän ruuan, koulun jälkeen jaksavat odottaa viiteen iltaruokaa, jota syövät lautasellisen. Iltapalaa pitää oikein tuputtaa. Poika saattaa syödä illalla munakkaan, tyttö ei ikinä.
Joten en tiedä, olemme kai pieniruokaisia.
No niin kai :) Ihmettelen.
Muistan vielä hyvin oman kasvuaikani normaalipainoisena tyttönä; en mitenkään olisi jaksanut kouluruoalla odottaa perheen ip-päivälliseen, vaan otin aina välipalaa kotiin tultua. Kunnon päivällisen jälkeen vielä illalla iltatee ja voileipää/pannaria tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi teiniä 15 ja 16 ja ihan normaalisti kasvaneet. Syövät paljon vähemmän kuin teillä, mistä lie johtuu.. kuluttavat ihan normaalisti kyllä, mutta eivät tosiaan ole mitään kilpaurheilijoita.
Yleensä aamuisin syövät sämpylän tai mysliä, koulussa lämpimän ruuan, koulun jälkeen jaksavat odottaa viiteen iltaruokaa, jota syövät lautasellisen. Iltapalaa pitää oikein tuputtaa. Poika saattaa syödä illalla munakkaan, tyttö ei ikinä.
Joten en tiedä, olemme kai pieniruokaisia.No niin kai :) Ihmettelen.
Muistan vielä hyvin oman kasvuaikani normaalipainoisena tyttönä; en mitenkään olisi jaksanut kouluruoalla odottaa perheen ip-päivälliseen, vaan otin aina välipalaa kotiin tultua. Kunnon päivällisen jälkeen vielä illalla iltatee ja voileipää/pannaria tms.
Lisäyksenä vielä, että aamiainen oli iso, puuroa, jogurttia, muna, leipää, hedelmiä vaihdellen ja koulussa kouluaterian lisäksi joskus kaakaota ja jätskiä koulun automaatista.
Käy S-marketeissa ilta kahdeksan jälkeen. Lihahyllyt täynnä -30 tuotteita, jotka myydään -60% alennuksella, -koskee muuten myös leipää.
Liian suuret asumiskulut? Itse olen yh kolmelle teinille ja kyllä rahat riittää ruokaan hyvin. Asumme 35km Helsingistä halvassa kerrostalossa(omistus). Kyllä ruokaan ym. Kuluihin jää ainakin 800e/kk.