Lue keskustelun säännöt.
"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(
25.11.2018 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b868b978-127e-49e8-bbbc-c3adb3147fdf
Olisiko tässä k-miehelle kumppani?
Kommentit (518)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Yleisesti ottaen ihmiset aika vähän kaipaa toisten seuraa ja välittää toisista. Kun katselette kadehtien niiden kavereiden biletyskuvia, oletteko ihan varmoja, että siinä ollaan bestiksiä ja ystäviä ja aidosti välitetään toisista. Kyllä se on aika pintapuolista näidenkin porukoiden ystävyys. Mutta nykyään saadaan näyttämään kuvissa niin menevältä ja puspus-ihanalta ja sydämiä yms.
Oikeasti siinäkin ryhmässä kun kaksi tapaa, haukutaan niitä muita ja puukotetaan selkään ja taas toisen kanssa juoruillaan, että kuulitko, kun se Mirkku munas itsensä ja mää tunnen niin myötähäpeää, kun se meinas munata minutkin.
Sitten taas kokoonnutaan ja ollaan meneviä ja ystäviä ja trendikkäitä ja biletetään aamuyöhön. Oikeasti kukaan ei pahemmin välitä toisista, vaan se oma elämä on kuitenkin tärkein kaikille.
Silloin pettyy jatkuvasti, jos luulee, että ihmiset sitoutuu sinuun. Aikuisten elämässä ihmiset kohtaavat, mutta unohtavat kulman takana, kun omat huolet painavat mieltä. Ei se sen kummempaa ole oikeastaan kellään. Mutta jotkut kuvittelevat, että juuri heillä ei ole sitä syvää ystävyyttä, vaikka harvalla sitä on kellään muullakaan.
Minulla on monta tosi hyvää ystävää. Kukaan ei ole kateellinen toisilleen eikä puukot heilu. Apua saa aina ja sitä usein saa ihan pyytämättä. Rahallistakin avustusta jos jollain menee huonosti. Mikään ei ole koskaan niin huonosti etteivätkö ystävät auttaisi. Jos apua ei arvosta ja sitä pitää itsestäänselvyytenä silloin se loppuu nopeasti. Ystävät ei myöskään jää toisille palveluksia velkaa, vaan auttavat ihan omasta ja yhteisen ilon vuoksi. Voi myös olla että tuo ystävyysjuttu on miehille helpompi kuin naisille. Ehkä miehet ei laita ystävyyden niskaan suuria toiveita , vaan nämä asiat tulevat ikäänkuin itsekseen ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.
Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.
Mutta että kavereita saadaan käskemällä ihmisiä hankkimaan parempi itsetunto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Niinpä. Mä luulen että ei ole maanpäällä ihmistä jolla olisi niin rautainen itsetunto ettei se murtuisi jatkuvasta yksinäisyydestä ulkopuolelle jäämisestä. Vaikka kuinka yrittäisi muuttua sellaiseksi joka hyväksytään joukkoon, niin lopulta kuitenkin aina jää yksin. Ei sitä lopulta enää jaksa yrittää tai välittää. Eikä silti kelpaa omana itsenäänkään.
Miten paljon helpompaa elämä onkaan, kun on tukiverkko. Mikään ei tunnu silloin niin pahalta, tukiverkko pehmentää elämän iskuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.
Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.
Joo, siis mähän puhun just näin ja tällaisista aiheista tuolla livenä. Nyt ihan oikeesti, totta kai puhun ketjussa yksinäisyydestä ja sen syistä kun se on ketjun aihe.
Kuulostat itse myös sellaiselta besserwisseriltä että en minäkään sinua jaksaisi kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.
Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.
Martat, Spr, vpk...
Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta.
No martoissa voi toimia ihan parikymppisetkin esim helsingissä toimii opiskelevat martat. Itseasiassa yhdistyksen voi perustaa itsekkin ja silloin toiminnan saa järjestää miten haluaa. Itselläsi on luutuneita ennakkokäsityksiä yhdistystoiminnasta. Monien yhdistysten säännöissä myös on pykälä, jpka pakottaa kokoontumisista ilmoittamaan julkisesti. Monilla yhdistyksillä on nettisivut, facesivut jne jossa annetaan yhteyshenkilöiden tiedot joihin voi ottaa yhteyttä ja toiminnasta kysellä. Miten esim kulttuurijutut tai luontoasiat olisi parikymppisille täysin mahdottomia? Jokaisella toki on omat kiinnostuksen kohteensa, mutta turha sanoa ettei mitään ole tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.
Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.
Martat, Spr, vpk...
Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta.
Niinpä. Liian vaikeaahan se olisi ollutkin.
Helpompi kotona istua puhelin kourassa ja odottaa, että eikö kukaan laita viestiä. Mitäpä sitä nykyihminen osaisi ilman Messengeriä tehdä
No jos multa kysytään millaisten tyyppien kaveri en halua olla, niin sinä taidat olla sellainen.
Kun ei mene yksinkertainenkaan viesti perille, niin aika raskasta on keskustella.
Pointtini ei ollut etteikö pitäisi olla aktiivinen saadakseen kavereita.
Pointtini oli se, että monet tuollaiset kerhot niin kuin martat ja rotaryt ovat täynnä sitä 50+-jengiä, ja siksi ne soveltuvat huonosti parikymppiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Yleisesti ottaen ihmiset aika vähän kaipaa toisten seuraa ja välittää toisista. Kun katselette kadehtien niiden kavereiden biletyskuvia, oletteko ihan varmoja, että siinä ollaan bestiksiä ja ystäviä ja aidosti välitetään toisista. Kyllä se on aika pintapuolista näidenkin porukoiden ystävyys. Mutta nykyään saadaan näyttämään kuvissa niin menevältä ja puspus-ihanalta ja sydämiä yms.
Oikeasti siinäkin ryhmässä kun kaksi tapaa, haukutaan niitä muita ja puukotetaan selkään ja taas toisen kanssa juoruillaan, että kuulitko, kun se Mirkku munas itsensä ja mää tunnen niin myötähäpeää, kun se meinas munata minutkin.
Sitten taas kokoonnutaan ja ollaan meneviä ja ystäviä ja trendikkäitä ja biletetään aamuyöhön. Oikeasti kukaan ei pahemmin välitä toisista, vaan se oma elämä on kuitenkin tärkein kaikille.
Silloin pettyy jatkuvasti, jos luulee, että ihmiset sitoutuu sinuun. Aikuisten elämässä ihmiset kohtaavat, mutta unohtavat kulman takana, kun omat huolet painavat mieltä. Ei se sen kummempaa ole oikeastaan kellään. Mutta jotkut kuvittelevat, että juuri heillä ei ole sitä syvää ystävyyttä, vaikka harvalla sitä on kellään muullakaan.
Minulla on monta tosi hyvää ystävää. Kukaan ei ole kateellinen toisilleen eikä puukot heilu. Apua saa aina ja sitä usein saa ihan pyytämättä. Rahallistakin avustusta jos jollain menee huonosti. Mikään ei ole koskaan niin huonosti etteivätkö ystävät auttaisi. Jos apua ei arvosta ja sitä pitää itsestäänselvyytenä silloin se loppuu nopeasti. Ystävät ei myöskään jää toisille palveluksia velkaa, vaan auttavat ihan omasta ja yhteisen ilon vuoksi. Voi myös olla että tuo ystävyysjuttu on miehille helpompi kuin naisille. Ehkä miehet ei laita ystävyyden niskaan suuria toiveita , vaan nämä asiat tulevat ikäänkuin itsekseen ajan kanssa.
Ystävyys on tuollaista. Mutta kyllä aika usein sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta esim. työporukoissa haetaan haukkumalla jotakin, etsimällä yhteistä vihollista. Eikö olekin näin? Vai miksi se puhe niin usein kääntyy niin negatiiviseksi? Mikä sen kuorovalittamisen ja pahan puhumisen funktio on? Sitähän tapahtuu ja paljon, kaikki sen tiedämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.
Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.
Martat, Spr, vpk...
Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta.
Niinpä. Liian vaikeaahan se olisi ollutkin.
Helpompi kotona istua puhelin kourassa ja odottaa, että eikö kukaan laita viestiä. Mitäpä sitä nykyihminen osaisi ilman Messengeriä tehdä
No jos multa kysytään millaisten tyyppien kaveri en halua olla, niin sinä taidat olla sellainen.
Kun ei mene yksinkertainenkaan viesti perille, niin aika raskasta on keskustella.
Pointtini ei ollut etteikö pitäisi olla aktiivinen saadakseen kavereita.
Pointtini oli se, että monet tuollaiset kerhot niin kuin martat ja rotaryt ovat täynnä sitä 50+-jengiä, ja siksi ne soveltuvat huonosti parikymppiselle.
Jep, ensin annetaan soveltumattomia vinkkejä, sitten kun joku kertoo että no ei nää nyt ihan toimi tähän tilanteeseen, niin vedetään herne nenään oikein kunnolla ja käännetään asia ihan päälaelleen. "Kun et minun vinkkiä huoli niin selvästi et edes halua yrittää!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.
Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.
Mutta että kavereita saadaan käskemällä ihmisiä hankkimaan parempi itsetunto?
Itsesäälissä kieriskelevä surkea valittaja ei taatusti ole halutuinta kaverimatskua. Jokaisella meistä on ihan varmasti omat vaikeutemme ja ongelmamme, mutta kysymys onkin siitä miten niistä selviytyy. Myönteinen, ystävällinen, itsensä kanssa sinut oleva iinen saa ystäviä kyllä. Luuletteko tosiaan, ettei muiden ihmisten tarvitse ollenkaan ponnistella ja nähdä vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Oletko miettinyt mistä tämä johtuu?
Tietty. Ainakin nykyään se johtuu varmaan pitkälti siitä huonosta itsetunnosta joka luultavasti heijastuu käytökseen ja olemukseen. Vähän hankala paikka kun tuntuu etten varsinkaan tässä yksinäisyyden tilassani sitä saa parannettua.
Olen myös kuullut että näytän ylimieliseltä kun oikeasti tunnen olevani alempiarvoinen kuin muut.Aikoinaan mulla oli kavereita ja tunsin silloinkin itseni alempiarvoiseksi kuin he. Tuntui että kaikki mitä sanoin oli jotenkin typerää. Elämän myötä kävi kaikenlaista, itsetunto vain huononi ja kaverit katosivat kuka mistäkin syystä.
Ehkä sinun tulisi pyrkiä nauttimaan elämästä ensin itseksesi ja unohtaa koko ystävyys. Netistä löydät juttuseuraa, sekin helpottaa kummasti. Se on varmaa että kukaan muu ei keneenkään puolestasi tutustu.
Tätä itsekseen nauttimista on nyt vain tehty niin monta vuotta ja tässä kun vain vanhenen ja pitäisi elämääkin rakentaa, niin alkaa pikkuhiljaa riittää.
Netistä puheenollen, onko nykyään enää oikein mitään foorumeita pystyssä? Niissä pyörin paljon joskus hyyvin kauan sitten, nykyään on lähinnä vain av.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.
Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.
Mutta että kavereita saadaan käskemällä ihmisiä hankkimaan parempi itsetunto?
No jos joku tulisi jonkun kuntosalin pukkarissa vaikka kertomaan, että mitä hän tekee, kun hänellä ei ole ystäviä, kun on niin huono itsetunto. Vastaisin varmaan, että kannattaa hommata parempi. Mitäpä siihen nyt muuta osaisi vastata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Yleisesti ottaen ihmiset aika vähän kaipaa toisten seuraa ja välittää toisista. Kun katselette kadehtien niiden kavereiden biletyskuvia, oletteko ihan varmoja, että siinä ollaan bestiksiä ja ystäviä ja aidosti välitetään toisista. Kyllä se on aika pintapuolista näidenkin porukoiden ystävyys. Mutta nykyään saadaan näyttämään kuvissa niin menevältä ja puspus-ihanalta ja sydämiä yms.
Oikeasti siinäkin ryhmässä kun kaksi tapaa, haukutaan niitä muita ja puukotetaan selkään ja taas toisen kanssa juoruillaan, että kuulitko, kun se Mirkku munas itsensä ja mää tunnen niin myötähäpeää, kun se meinas munata minutkin.
Sitten taas kokoonnutaan ja ollaan meneviä ja ystäviä ja trendikkäitä ja biletetään aamuyöhön. Oikeasti kukaan ei pahemmin välitä toisista, vaan se oma elämä on kuitenkin tärkein kaikille.
Silloin pettyy jatkuvasti, jos luulee, että ihmiset sitoutuu sinuun. Aikuisten elämässä ihmiset kohtaavat, mutta unohtavat kulman takana, kun omat huolet painavat mieltä. Ei se sen kummempaa ole oikeastaan kellään. Mutta jotkut kuvittelevat, että juuri heillä ei ole sitä syvää ystävyyttä, vaikka harvalla sitä on kellään muullakaan.
Minulla on monta tosi hyvää ystävää. Kukaan ei ole kateellinen toisilleen eikä puukot heilu. Apua saa aina ja sitä usein saa ihan pyytämättä. Rahallistakin avustusta jos jollain menee huonosti. Mikään ei ole koskaan niin huonosti etteivätkö ystävät auttaisi. Jos apua ei arvosta ja sitä pitää itsestäänselvyytenä silloin se loppuu nopeasti. Ystävät ei myöskään jää toisille palveluksia velkaa, vaan auttavat ihan omasta ja yhteisen ilon vuoksi. Voi myös olla että tuo ystävyysjuttu on miehille helpompi kuin naisille. Ehkä miehet ei laita ystävyyden niskaan suuria toiveita , vaan nämä asiat tulevat ikäänkuin itsekseen ajan kanssa.
Ystävyys on tuollaista. Mutta kyllä aika usein sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta esim. työporukoissa haetaan haukkumalla jotakin, etsimällä yhteistä vihollista. Eikö olekin näin? Vai miksi se puhe niin usein kääntyy niin negatiiviseksi? Mikä sen kuorovalittamisen ja pahan puhumisen funktio on? Sitähän tapahtuu ja paljon, kaikki sen tiedämme.
Tätä ei varmaankaan saisi sanoa, varsinkaan täällä, mutta sanonpa silti: miesporukoissa tuota viholliseksi määrittelyä harvemmin tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.
Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.
Mutta että kavereita saadaan käskemällä ihmisiä hankkimaan parempi itsetunto?
Itsesäälissä kieriskelevä surkea valittaja ei taatusti ole halutuinta kaverimatskua. Jokaisella meistä on ihan varmasti omat vaikeutemme ja ongelmamme, mutta kysymys onkin siitä miten niistä selviytyy. Myönteinen, ystävällinen, itsensä kanssa sinut oleva iinen saa ystäviä kyllä. Luuletteko tosiaan, ettei muiden ihmisten tarvitse ollenkaan ponnistella ja nähdä vaivaa?
Niin, kun edelleenkään en tietenkään kenellekään näytä tarkoituksella sitä huonoa itsetuntoani enkä todellakaan ole negatiivinen uusia ihmisisiä tavatessa. Silti huono itsetunto luultavasti näkyy jollain tavalla käytöksessä. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että netissä ihmiset kirjoittaa just mitä ajattelee, eikä se tarkoita että samanlaisia ollaan oikeassakin elämässä? Omien kirjoitustesi perusteella olet myös negatiivinen ja tuomitseva, ei tuollakaan käytöksellä mitään kavereita saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Oletko miettinyt mistä tämä johtuu?
Tietty. Ainakin nykyään se johtuu varmaan pitkälti siitä huonosta itsetunnosta joka luultavasti heijastuu käytökseen ja olemukseen. Vähän hankala paikka kun tuntuu etten varsinkaan tässä yksinäisyyden tilassani sitä saa parannettua.
Olen myös kuullut että näytän ylimieliseltä kun oikeasti tunnen olevani alempiarvoinen kuin muut.Aikoinaan mulla oli kavereita ja tunsin silloinkin itseni alempiarvoiseksi kuin he. Tuntui että kaikki mitä sanoin oli jotenkin typerää. Elämän myötä kävi kaikenlaista, itsetunto vain huononi ja kaverit katosivat kuka mistäkin syystä.
Ehkä sinun tulisi pyrkiä nauttimaan elämästä ensin itseksesi ja unohtaa koko ystävyys. Netistä löydät juttuseuraa, sekin helpottaa kummasti. Se on varmaa että kukaan muu ei keneenkään puolestasi tutustu.
Tätä itsekseen nauttimista on nyt vain tehty niin monta vuotta ja tässä kun vain vanhenen ja pitäisi elämääkin rakentaa, niin alkaa pikkuhiljaa riittää.
Netistä puheenollen, onko nykyään enää oikein mitään foorumeita pystyssä? Niissä pyörin paljon joskus hyyvin kauan sitten, nykyään on lähinnä vain av.
En tiedä. Minä olen tarjoutunut ainakin juttuseuraksi 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.
Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.
Martat, Spr, vpk...
Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta.
Niinpä. Liian vaikeaahan se olisi ollutkin.
Helpompi kotona istua puhelin kourassa ja odottaa, että eikö kukaan laita viestiä. Mitäpä sitä nykyihminen osaisi ilman Messengeriä tehdä
No jos multa kysytään millaisten tyyppien kaveri en halua olla, niin sinä taidat olla sellainen.
Kun ei mene yksinkertainenkaan viesti perille, niin aika raskasta on keskustella.
Pointtini ei ollut etteikö pitäisi olla aktiivinen saadakseen kavereita.
Pointtini oli se, että monet tuollaiset kerhot niin kuin martat ja rotaryt ovat täynnä sitä 50+-jengiä, ja siksi ne soveltuvat huonosti parikymppiselle.
Jep, ensin annetaan soveltumattomia vinkkejä, sitten kun joku kertoo että no ei nää nyt ihan toimi tähän tilanteeseen, niin vedetään herne nenään oikein kunnolla ja käännetään asia ihan päälaelleen. "Kun et minun vinkkiä huoli niin selvästi et edes halua yrittää!"
No ethän edes halua yrittää jos et edes viitsi selvittää mitä toimintaa omalla paikkakunnallasi on. Kyllähän tässä on tullut selvääkin selvemmäksi se, että mieluummin keskitytään kaivelemaan omaa napaa kuin etsimään harrastuksia tai edes muita kiinnostuksen kohteita. Esim meidän nuoriso toimii aktiivisesti vpkssa, parissa urheiluseurassa , valokuvauskerhossa ja eräässä kuntamme luononsuojeluyhdistyksessä. Lisäksi soittavat paikallisessa puhallinorkesterissa. Alle 20 v ovat.
Vierailija kirjoitti:
Se, että puhutaan kaikenlaisesta yksinäisyydestä ei pitäisi olla mitenkään pois muilta yksinäisiltä ihmisiltä. Aina on joku, jolla menee huonommin tai paremmin kuin itsellä. Yksinäisyys on spektri, josta ei pitäisi tehdä kilpailua siitä, kuka kärsii eniten ja kenen kärsimys ei ole validia.
Itse olin vuosia erittäin yksinäinen siihen pisteeseen asti, että todellisuudentajuntani hämärtyi. Minulla ei ole nimeksikään perhettä, joiden kanssa voisi aikaa viettää, ja kaveritkin ovat vuosien saatossa huvenneet nollaan. Lukion aikana eristäytymiseni alkoi siitä, että muut valmistuivat ja muuttivat ulkomaille. Päivittäiset hyvänpäiväntutut katosivat vähintään, kun valmistuin lukiosta sairaslomalle, ja syvät kaverisuhteet murenivat, kun tiet veivät eri suuntiin. Yksinäisyyteni kulminoitui raastavana sosiaalisena ahdistuksena: Hädin tuskin uskalsin mennä ihmisten pelossa kauppaan ja kassalle sanoa "hei" ja "kiitos". Tuntui, että kaikki tuijottivat ja vihasivat minua ja tiesivät, kuinka "säälittävä" olin. Kotona seinät kaatuivat päälle ja minulle tuli yksinäisyydestä rankkoja harhaluuloja. Ajatukset demoneista ja murhaajista pyrkimässä asuntooni olivat jokapäiväisiä. Ainoa vähän positiivinen ihmiskontaktini oli terapeutti.
Hankin jossain vaiheessa Tinderin ja tapasin sitä kautta nykyisen partnerini. Uskon, että ilman häntä olisin varmasti tappanut itseni, koska yksinäisyys ja masennus oli niin raastavaa. Siltikin olen edelleen yksinäinen, tosin vähimmän tietysti kuin ennen. Suren mm. sitä, että en voi viettää tupareita tai synttäreitä, koska niihin ei kukaan partneriani lukuunottamatta tulisi. Parisuhteemme on ollut jo vuoden aikana monta kertaa kriisissä, koska partnerista itsenäisen sosiaalisen elämän puute on asettanut liikaa paineita ja odotuksia häneen kohdistuen. Hän ei voi kokonaan korvata ystäviä ja perhettä, se ei ole tervettä tai realistista. Hänellä on oma elämänsä enkä minä voi tai aijo tukkeutua aina hänen mukaansa. En ole ikinä sanonut hänelle, että saattaisin kuolla, jos eroamme, koska sellainen paine toisen hartioilla on epäreilua ja kauhistuttavaa.
Jos menetän partnerini, pelkään joutuvani uudestaan syvemmän masennuksen, ahdistuksen ja harhojen kierteeseen. Masennukseni takia koulussa käyminen ja uuden harrastuksen aloittaminen on erittäin vaikeaa. Pelkään partnerini kyllästyvän minuun, koska elämäni on niin yksipuolista ja edistys masennuksen suhteen niin hidasta. Ystävät auttaisivat saamaan elämästä kiinni, mutta ironisesti masennus vaikeuttaa ystävien saamista. Luulin jo saaneeni yliopistosta kavereita, mutta nyt olen jo jäänyt porukan ulkopuolelle ja menettänyt uudet kaverikontaktit. Yritän varmasti jossain vaiheessa pakottaa itseni uuteen harrastukseen, mutta tällä hetkellä pahempi masennusvaihe estää sen.
Avaan nyt mietintöjäni lähinnä siksi, että halusin antaa itsestäni esimerkin siitä, että voi olla validisti yksinäinen, vaikka olisi partneri. Olen kuitenkin kokenut erittäin rankan yksinäisyyden, jota partneri helpotti, mutta ei kuitenkaan poistanut. Ymmärrän katkeruuden ja vihaisuuden omasta syrjäytymisestä, koska se on itsellenikin varsin tuttua, mutta muiden yksinäisten syyttely on mielestäni julmaa sen varjolla, että "sinulla on poikaystävä joten lakkaa valittamasta". Parisuhde helpottaa yksinäisyyttä, mutta se ei välttämättä ratkaise sitä, kun ei ole muita sosiaalisia suhteita.
Löysit kuitenkin helpolla tinderistä sen äijän. Yksinäinen äijä ei löytäisi vastaavassa tilanteessa sitä naista sieltä koskaan, joten moinen reppana joutaa kaulakiikkuun. Mies kun on katkera, niin se on vaan reppana luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.
Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.
Martat, Spr, vpk...
Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta.
No martoissa voi toimia ihan parikymppisetkin esim helsingissä toimii opiskelevat martat. Itseasiassa yhdistyksen voi perustaa itsekkin ja silloin toiminnan saa järjestää miten haluaa. Itselläsi on luutuneita ennakkokäsityksiä yhdistystoiminnasta. Monien yhdistysten säännöissä myös on pykälä, jpka pakottaa kokoontumisista ilmoittamaan julkisesti. Monilla yhdistyksillä on nettisivut, facesivut jne jossa annetaan yhteyshenkilöiden tiedot joihin voi ottaa yhteyttä ja toiminnasta kysellä. Miten esim kulttuurijutut tai luontoasiat olisi parikymppisille täysin mahdottomia? Jokaisella toki on omat kiinnostuksen kohteensa, mutta turha sanoa ettei mitään ole tarjolla.
Miten niihin menee, kun ei ole kaveria, kenen kanssa mennä. Ja niissä on usein jo valmiit porukat, eikä huoli lisää ystäviä porukoihinsa. Niissäkin kuitenkin tuntisi itsensä ulkopuoliseksi ja masentuisi lisää. Ja miten sitä tietää, onko niissä samankaltaisia ihmisiä, kuin minä, joiden kanssa voisi ystävystyä ja tapailla muutenkin. Helppo se on sanoa, jos itsellä on paljon kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.
Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.
Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.
Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.
On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.
Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.
Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.
Mutta että kavereita saadaan käskemällä ihmisiä hankkimaan parempi itsetunto?
No jos joku tulisi jonkun kuntosalin pukkarissa vaikka kertomaan, että mitä hän tekee, kun hänellä ei ole ystäviä, kun on niin huono itsetunto. Vastaisin varmaan, että kannattaa hommata parempi. Mitäpä siihen nyt muuta osaisi vastata
Miksi kukaan tulisi kuntosalin pukkarissa kertomaan sulle sellaista?? :))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.
Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.
Martat, Spr, vpk...
Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta.
No martoissa voi toimia ihan parikymppisetkin esim helsingissä toimii opiskelevat martat. Itseasiassa yhdistyksen voi perustaa itsekkin ja silloin toiminnan saa järjestää miten haluaa. Itselläsi on luutuneita ennakkokäsityksiä yhdistystoiminnasta. Monien yhdistysten säännöissä myös on pykälä, jpka pakottaa kokoontumisista ilmoittamaan julkisesti. Monilla yhdistyksillä on nettisivut, facesivut jne jossa annetaan yhteyshenkilöiden tiedot joihin voi ottaa yhteyttä ja toiminnasta kysellä. Miten esim kulttuurijutut tai luontoasiat olisi parikymppisille täysin mahdottomia? Jokaisella toki on omat kiinnostuksen kohteensa, mutta turha sanoa ettei mitään ole tarjolla.
Miten niihin menee, kun ei ole kaveria, kenen kanssa mennä. Ja niissä on usein jo valmiit porukat, eikä huoli lisää ystäviä porukoihinsa. Niissäkin kuitenkin tuntisi itsensä ulkopuoliseksi ja masentuisi lisää. Ja miten sitä tietää, onko niissä samankaltaisia ihmisiä, kuin minä, joiden kanssa voisi ystävystyä ja tapailla muutenkin. Helppo se on sanoa, jos itsellä on paljon kavereita.
Ei helv.. miten sitä tietää mistään niin. Parempi kai pysyä kotona.
Niinpä. Liian vaikeaahan se olisi ollutkin.
Helpompi kotona istua puhelin kourassa ja odottaa, että eikö kukaan laita viestiä. Mitäpä sitä nykyihminen osaisi ilman Messengeriä tehdä