Lue keskustelun säännöt.
"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(
25.11.2018 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b868b978-127e-49e8-bbbc-c3adb3147fdf
Olisiko tässä k-miehelle kumppani?
Kommentit (518)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Oikeastaan on. Ystävyys kun ei riipu ulkonäöstä, tai ammatillisista taidoista. Hyvä käytös ja toisen huomioonottaminen riittää.
Ei ole riittänyt. Kiusaajillakin ja öykkäreillä on kavereita. Hyvä käytös ja toisten huomioonottaminen ei kyllä riitä. Ei kukaan sellaista arvosta. Pitää olla munaa ja tehdä itsensä näkyväksi hinnalla millä hyvänsä. Muuten jäät yksin ja näkymättömäksi.
Minä voin edelleen olla jonkun yksinäisen nettiystävä. Miksi kukaan ei tahdo edes tutustua, peli on auki. Kättä pystyyn. Muuta en voi tässä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on tunne, jonka ihminen itse kokee.
Minut voisi luokitella yksinäiseksi. Käyn töissä, missä teen töitä yksin. Tulen kotiin, missä on vain mies enää, kun lapset on maailmalla. En tapaa kavereita tai ystäviä tuskin koskaan. Käyn harrastuksissa, missä harrastan yksin. Eli lenkkeilen ja salilla ja uimassa. Ja niissä käyn yksin. Luen paljon kirjoja yksin. Katson netflixiä yksin.
Mutta silti en tunne itseäni yksinäiseksi. En ole tuntenut koskaan. Eli näin ollen ajattelen, että yksinäisyys on subjektiivinen tunne ja ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi isossa porukassakin.
Tottahan se on. En itse tuntenut itseäni yksinäiseksi aikana, jona oli aina mahdollisuus nähdä ihmisiä ja ottaa yhteyttä tyyppeihin ja silloin viihdyin pitkäänkin omissa oloissani. Silloin se oli valinta.
Sitten myöhemmin kun ei enää ollutkaan samalla lailla mahdollisuutta nähdä ketään, eikä mitään säännöllistä paikkaa minne mennä tapaamaan ihmisiä, aloin tuntea syvää yksinäisyyttä.
Ihan samalla tavalla sinulla on mahdollisuus mennä paikkoihin, kuin muillakin. Se on ihan itsestä kiinni, jos vain haluaa.
Kun ei ole. Sinä et tiedä elämästäni joten turha tulla latelemaan jotain yleisiä viisauksia ja elämänohjeita.
Minä en ole yksin. Minulla on pehmoeläin.
Tämä naisten "yksinäisyys" ei jostain kumman syystä ole niin empatiaa herättävää, kun heillä kuitenkin on kumppani ja työkaverit jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Voi olla myös jo kuollut. Eikö nuo luettelemasi ongelmat ole itsenäisiä ongelmia mitä tulisi hoitaa kuntoon? Ei kai tässä puhuttukaan sairaista ihmisistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on tunne, jonka ihminen itse kokee.
Minut voisi luokitella yksinäiseksi. Käyn töissä, missä teen töitä yksin. Tulen kotiin, missä on vain mies enää, kun lapset on maailmalla. En tapaa kavereita tai ystäviä tuskin koskaan. Käyn harrastuksissa, missä harrastan yksin. Eli lenkkeilen ja salilla ja uimassa. Ja niissä käyn yksin. Luen paljon kirjoja yksin. Katson netflixiä yksin.
Mutta silti en tunne itseäni yksinäiseksi. En ole tuntenut koskaan. Eli näin ollen ajattelen, että yksinäisyys on subjektiivinen tunne ja ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi isossa porukassakin.
Tottahan se on. En itse tuntenut itseäni yksinäiseksi aikana, jona oli aina mahdollisuus nähdä ihmisiä ja ottaa yhteyttä tyyppeihin ja silloin viihdyin pitkäänkin omissa oloissani. Silloin se oli valinta.
Sitten myöhemmin kun ei enää ollutkaan samalla lailla mahdollisuutta nähdä ketään, eikä mitään säännöllistä paikkaa minne mennä tapaamaan ihmisiä, aloin tuntea syvää yksinäisyyttä.
Ihan samalla tavalla sinulla on mahdollisuus mennä paikkoihin, kuin muillakin. Se on ihan itsestä kiinni, jos vain haluaa.
Kun ei ole. Sinä et tiedä elämästäni joten turha tulla latelemaan jotain yleisiä viisauksia ja elämänohjeita.
No kerro miksi ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
No jos ei ole mitään varsinaisia ongelmakohtia joita korjailla? Jos ei vain löydä ihmistä jonka kanssa molemminpuolisesti olisi sellainen fiilis, että tahdotaan viettää aikaa yhdessä. Joidenkin vain on vaikeampi löytää kavereita vaikkei heissä olisi mitään vikaa, ei tarvitse edes olla ujo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
Okei, no kerro sitten mulle millainen mun pitäisi olla että saisin kavereita? Miten mun pitäisi käyttäytyä?
Minun on mahdotonta sanoa kun en sinua tunne. Olemalla ystävällinen ja jutustella monien ihmisten kanssa on ainakin hyvä alku, niin ainakin minä saan ystäviä. Positiivisuus ja yhdessä nauraminen on aika tehokkaita juttuja. Jos sinua ei naurata mikään, niin sinulla on ongelma.
Kyllä mua monikin. Asia naurattaa. En mä ole mikään negatiivinen ihminen ja töissä ja opiskelupaikoissa olen ollut sellainen että "tulen kaikkien kanssa toimeen". Mutta nämä työkaverit ovat jääneet vain sellaiseksi, työkavereiksi. Kun työpaikka vaihtuu, "kavereita" ei enää kiinnosta mun jutut. En tiedä miten työkavereista saisi oikeita kavereita. Harrastuksistakin on tullut korkeintaan hyvänpäiväntuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä naisten "yksinäisyys" ei jostain kumman syystä ole niin empatiaa herättävää, kun heillä kuitenkin on kumppani ja työkaverit jne.
Tämä on sama kuin 2500€/kk käteen saava ihminen valittaa että ei tienaa tarpeeksi, koska asuntolainaan menee 1500€/kk. Etelänmatkakin on niin kallis kun on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä naisten "yksinäisyys" ei jostain kumman syystä ole niin empatiaa herättävää, kun heillä kuitenkin on kumppani ja työkaverit jne.
Ei kaikilla kyllä ole.
Miksiköhän ei tehdä juttuja täysin yksinäisistä ja syrjäytyneistä naisista, meitäkin kuitenkin on. Ja nuoriakin jos se on yksi kiinnostava pointti yksinäisyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
No jos ei ole mitään varsinaisia ongelmakohtia joita korjailla? Jos ei vain löydä ihmistä jonka kanssa molemminpuolisesti olisi sellainen fiilis, että tahdotaan viettää aikaa yhdessä. Joidenkin vain on vaikeampi löytää kavereita vaikkei heissä olisi mitään vikaa, ei tarvitse edes olla ujo.
Onko tämä sama kun kumppani ei heti "kolahda" joten hän on nounou.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että puhutaan kaikenlaisesta yksinäisyydestä ei pitäisi olla mitenkään pois muilta yksinäisiltä ihmisiltä. Aina on joku, jolla menee huonommin tai paremmin kuin itsellä. Yksinäisyys on spektri, josta ei pitäisi tehdä kilpailua siitä, kuka kärsii eniten ja kenen kärsimys ei ole validia.
Itse olin vuosia erittäin yksinäinen siihen pisteeseen asti, että todellisuudentajuntani hämärtyi. Minulla ei ole nimeksikään perhettä, joiden kanssa voisi aikaa viettää, ja kaveritkin ovat vuosien saatossa huvenneet nollaan. Lukion aikana eristäytymiseni alkoi siitä, että muut valmistuivat ja muuttivat ulkomaille. Päivittäiset hyvänpäiväntutut katosivat vähintään, kun valmistuin lukiosta sairaslomalle, ja syvät kaverisuhteet murenivat, kun tiet veivät eri suuntiin. Yksinäisyyteni kulminoitui raastavana sosiaalisena ahdistuksena: Hädin tuskin uskalsin mennä ihmisten pelossa kauppaan ja kassalle sanoa "hei" ja "kiitos". Tuntui, että kaikki tuijottivat ja vihasivat minua ja tiesivät, kuinka "säälittävä" olin. Kotona seinät kaatuivat päälle ja minulle tuli yksinäisyydestä rankkoja harhaluuloja. Ajatukset demoneista ja murhaajista pyrkimässä asuntooni olivat jokapäiväisiä. Ainoa vähän positiivinen ihmiskontaktini oli terapeutti.
Hankin jossain vaiheessa Tinderin ja tapasin sitä kautta nykyisen partnerini. Uskon, että ilman häntä olisin varmasti tappanut itseni, koska yksinäisyys ja masennus oli niin raastavaa. Siltikin olen edelleen yksinäinen, tosin vähimmän tietysti kuin ennen. Suren mm. sitä, että en voi viettää tupareita tai synttäreitä, koska niihin ei kukaan partneriani lukuunottamatta tulisi. Parisuhteemme on ollut jo vuoden aikana monta kertaa kriisissä, koska partnerista itsenäisen sosiaalisen elämän puute on asettanut liikaa paineita ja odotuksia häneen kohdistuen. Hän ei voi kokonaan korvata ystäviä ja perhettä, se ei ole tervettä tai realistista. Hänellä on oma elämänsä enkä minä voi tai aijo tukkeutua aina hänen mukaansa. En ole ikinä sanonut hänelle, että saattaisin kuolla, jos eroamme, koska sellainen paine toisen hartioilla on epäreilua ja kauhistuttavaa.
Jos menetän partnerini, pelkään joutuvani uudestaan syvemmän masennuksen, ahdistuksen ja harhojen kierteeseen. Masennukseni takia koulussa käyminen ja uuden harrastuksen aloittaminen on erittäin vaikeaa. Pelkään partnerini kyllästyvän minuun, koska elämäni on niin yksipuolista ja edistys masennuksen suhteen niin hidasta. Ystävät auttaisivat saamaan elämästä kiinni, mutta ironisesti masennus vaikeuttaa ystävien saamista. Luulin jo saaneeni yliopistosta kavereita, mutta nyt olen jo jäänyt porukan ulkopuolelle ja menettänyt uudet kaverikontaktit. Yritän varmasti jossain vaiheessa pakottaa itseni uuteen harrastukseen, mutta tällä hetkellä pahempi masennusvaihe estää sen.
Avaan nyt mietintöjäni lähinnä siksi, että halusin antaa itsestäni esimerkin siitä, että voi olla validisti yksinäinen, vaikka olisi partneri. Olen kuitenkin kokenut erittäin rankan yksinäisyyden, jota partneri helpotti, mutta ei kuitenkaan poistanut. Ymmärrän katkeruuden ja vihaisuuden omasta syrjäytymisestä, koska se on itsellenikin varsin tuttua, mutta muiden yksinäisten syyttely on mielestäni julmaa sen varjolla, että "sinulla on poikaystävä joten lakkaa valittamasta". Parisuhde helpottaa yksinäisyyttä, mutta se ei välttämättä ratkaise sitä, kun ei ole muita sosiaalisia suhteita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä naisten "yksinäisyys" ei jostain kumman syystä ole niin empatiaa herättävää, kun heillä kuitenkin on kumppani ja työkaverit jne.
No ei täysin yksinäisistä naisista ilmeisesti viitsitä kertoa, tai heitä ei löydetä noihin juttuihin. Tuntuu että syrjäytyneet naiset ovat se unohdetuin ryhmä, miesten syrjäytymisestä sentään kirjoitetaan aika paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
Okei, no kerro sitten mulle millainen mun pitäisi olla että saisin kavereita? Miten mun pitäisi käyttäytyä?
Puhua ihmisten kanssa heitä kohdatessasi. Siitä se lähtee. Itse en kaipaa ystäviä enkä tuttavia, mutta niitä kyllä näköjään matkaan tarttuu halusipa tai ei.
Se, miten se on siis itsestä kiinni. Omasta elämästä kokemus
Työkavereista en ole edes hakenut koskaan ystäviä. Olenhan mennyt töihin tekemään töitä ja työkavereilla on aivan taatusti omat jutut ja perheet yms. Mutta juteltu on kahvitauoilla kyllä ihan mukavia. Mutta että menisin töihin saadakseni ystäviä, on ihan väärä ajatus. Ne muutkin tulee sinne tekemään töitä, ei ystävystymään.
Mutta siis sairastuin vakavasti pitkäksi aikaa. En päässyt minnekään kotoa tai jos pääsin, se oli vaivalloista ja sain hoidettua välttämättömät asiat. Mutta netti. Mikä oiva keksintö. Kirjauduin muutamalle harrastesivulle ja keskustelupalstalle. Sinne vain juttua heittämään. Kohta tuntui, että olikin seuraa, vaikka kuinka paljon. Muutaman kanssa tuli kirjoiteltua yksityisviestejä ja tutustuttua sitä kautta. Vaihdettiin puhelinnumeroita ja soiteltiin. Yhden kanssa en ole edes ikinä tavannut, vaikka ollaan tunnettu 10 vuotta. Silti voin sanoa, että ollaan ystäviä. Muiden näiden palstojen kautta tutustumieni kanssa on tavattu pari kertaa, koska asuvat eri puolella Suomea. Mutta yhteyttä pidetään ja soitellaan ja viestitellään. Koen, että hekin ovat tärkeitä ystäviä, vaikka ei puuhaillakkaan yhdessä kaikenlaista.
Olen parantunut täysin ja voin kulkea ja mennä sinne ja tänne. Silti nämä nettiystävät ovat säilyneet tärkeinä ihmisinä minulle. Enemmän varmaan tulee soiteltua heidän kanssaan, kuin livenä tuntemieni ihmisten kanssa.
Joten se, ettei pääse oven ulkopuolelle ja on sidottu sänkyyn, ei ole myöskään mahdoton este tutustua uusiin ihmisiin ja jopa ystävystyä. Kannustan kokeilemaan ainakin. Sieltä voi löytyä todella hienoja ihmisiä ja syviä ihmissuhteita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.
Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.
Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.
Osaako joku ulkopuolinen sanoa miksi joku tuttu on yksinäinen? Tämä voisi vähän valaista asiaa. Minulla on kokemusta ainaisesta valittajasta, joka tietysti syylistää minua jos en jaksa aina kuunnella. Hän saa minun puolestaan valittaa elämäänsä yksinään. On sellainen tapaus, ettei tee juuri mitään ja kaiken pitäisi tulla valmiina eteen. Ajattelee aina ensin omaa etuaan. Ei näe omassa käytöksessään vikaa, tai ei ainakaan myönnä sitä. Surullinen ja yksinäinen tapaus.
Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.