Lue keskustelun säännöt.
"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(
25.11.2018 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b868b978-127e-49e8-bbbc-c3adb3147fdf
Olisiko tässä k-miehelle kumppani?
Kommentit (518)
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on tunne, jonka ihminen itse kokee.
Minut voisi luokitella yksinäiseksi. Käyn töissä, missä teen töitä yksin. Tulen kotiin, missä on vain mies enää, kun lapset on maailmalla. En tapaa kavereita tai ystäviä tuskin koskaan. Käyn harrastuksissa, missä harrastan yksin. Eli lenkkeilen ja salilla ja uimassa. Ja niissä käyn yksin. Luen paljon kirjoja yksin. Katson netflixiä yksin.
Mutta silti en tunne itseäni yksinäiseksi. En ole tuntenut koskaan. Eli näin ollen ajattelen, että yksinäisyys on subjektiivinen tunne ja ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi isossa porukassakin.
Tottahan se on. En itse tuntenut itseäni yksinäiseksi aikana, jona oli aina mahdollisuus nähdä ihmisiä ja ottaa yhteyttä tyyppeihin ja silloin viihdyin pitkäänkin omissa oloissani. Silloin se oli valinta.
Sitten myöhemmin kun ei enää ollutkaan samalla lailla mahdollisuutta nähdä ketään, eikä mitään säännöllistä paikkaa minne mennä tapaamaan ihmisiä, aloin tuntea syvää yksinäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on tunne, jonka ihminen itse kokee.
Minut voisi luokitella yksinäiseksi. Käyn töissä, missä teen töitä yksin. Tulen kotiin, missä on vain mies enää, kun lapset on maailmalla. En tapaa kavereita tai ystäviä tuskin koskaan. Käyn harrastuksissa, missä harrastan yksin. Eli lenkkeilen ja salilla ja uimassa. Ja niissä käyn yksin. Luen paljon kirjoja yksin. Katson netflixiä yksin.
Mutta silti en tunne itseäni yksinäiseksi. En ole tuntenut koskaan. Eli näin ollen ajattelen, että yksinäisyys on subjektiivinen tunne ja ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi isossa porukassakin.
Tottahan se on. En itse tuntenut itseäni yksinäiseksi aikana, jona oli aina mahdollisuus nähdä ihmisiä ja ottaa yhteyttä tyyppeihin ja silloin viihdyin pitkäänkin omissa oloissani. Silloin se oli valinta.
Sitten myöhemmin kun ei enää ollutkaan samalla lailla mahdollisuutta nähdä ketään, eikä mitään säännöllistä paikkaa minne mennä tapaamaan ihmisiä, aloin tuntea syvää yksinäisyyttä.
Ihan samalla tavalla sinulla on mahdollisuus mennä paikkoihin, kuin muillakin. Se on ihan itsestä kiinni, jos vain haluaa.
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle tosi tuttua. Vikaa on itsessäkin, mutta toisaalta elämä vaan mennyt jo nuorena siihen suuntaan, että tämä yksinäisyys ei ole lopputuloksena mikään yllätys. Siinä mielessä on pakko antaa itselle anteeksi, kun on päätynyt näin surkeaan tilanteeseen. Joillakin on jotenkin "helppo" nuoruus ja jää niitä kavereita sitten aikuisuuteen asti. Samaten nämä onnistumisen kokemukset antavat sitten pohjaa tutustua uusiin ihmisiin. Monet vanhoista luokkatovereista ovat saaneet kaveripiiriin pohjan jo alakoulusta ja pitävät vieläkin yhteyttä. Vaikeaa aikuisena enää saada mitään ainakaan sellaista syvällistä ystävyyttä. Tuntuu, että monilla on niin paljon kavereita jo ennestään tai sitten eivät edes kaipaa uusia. Sitten on tietysti ne yksinäiset, jotka ovat kuin "piilossa" niin kuin minäkin, koska kuka nyt viitsisi edes tunnustaa olevansa yksin. Häpeää, epäonnistumisen ja epätodellisuuden tunnetta. Monesti tuntuu ihan, että on vaikeaa uskoa, että itselle on käynyt näin, vaikka melko tavallinen ihminen olen ja omasta mielestä en ansaitsisi tätä ja monilla ilkeillä ihmisilläkin tuntuu olevan iso kaveriporukka. Itse ajattelen jotenkin, että ihminen on "olemassa" vain muiden keskellä. Ei ole mukavaa olla se erillinen ja se jonka katoamista kukaan ei edes huomaisi.
Jos minulla olisi edes tavallinen elämä ( eli pari ystävää) niin olisin varmaan onnellinen. Parisuhdetta välillä toivoo, mutta toisaalta en halua siirtää ongelmiani kenellekään. Pitäisi ehkä jotenkin saada elämää parempaan kuntoon, vaikka välillä meinaa keinot loppua. Jotkut eivät varmaan osaa arvostaa sitä tavallista hyvää elämäänsä, joka olisi jo monen unelma. Tietysti sitä myös pitäisi itse yrittää, mutta toisaalta ei se, että vieressäni on ihmisiä välttämättä poista yksinäisyyttä vaan niiden ihmisten pitäisi olla "samanhenkisiä". Pelkäänkin sitä, että jos pääsen askeleen eteenpäin ( eli minulla pari kaveria) olen edelleen yksin jos ystävyys vain jotain pinnallista. Onhan tämä ihan surkea tilanne ja häpeän paljon itseäni ja elämääni. Tuskin kukaan ainakaan onnellinen olisi tässä tilanteessa. Toisaalta en voisi silti enää olla sellaisessa seurassa, joka saa vain minut surulliseksi. Yksinkin on parempi olla kuin kestää ilkeyttä. Huumori auttaa jaksamaa. En voi edes kertoa mitä kaikkia keinoja minulla on selvitä taas eteenpäin, kun tuntuu ettei enää kestä, olisi muilla liian hauskaa. Toisaalta surullistahan tämä on. Ja olen itsekin nuori ja vielä nainen.
olen pähoillani että tunnet noin, mutta sinun on itse otettava elämästäsi vastuu. Ei yhteiskunnan velvollisuus ole sinulle mukavaa elämää taata, vaan sinun itsesi. Millä tavoin yhteiskunta voisi sinua auttaa?
En minä mitään mukavaa elämää ole vaatinutkaan ja yritän kyllä muuttaa elämääni. Olen kyllä muuten ihan "kunnon" ihminen. Tarkoitin lähinnä sitä, ettei monet osaa edes arvostaa elämäänsä. En minäkään tosin välttämättä edes pysty niitä ystäviä saamaan, vaikka yrittäisin. Ei yhteiskunta pysty minua auttamaan. Korkeintaan joku mukava ihminen voi joskus tulla vähän vastaan ja helpottaa tutustumista jos tuuri käy. Toisilla se ystävien saaminen on vaikeampaa ja vaatii pidemmän tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Oikeastaan on. Ystävyys kun ei riipu ulkonäöstä, tai ammatillisista taidoista. Hyvä käytös ja toisen huomioonottaminen riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa että poikkis kuitenkin löytyy. Taas tätä klassista naisten "yksinäisyyttä".
Juu tuli kanssa mieleen, että "no voi voi". Vastaavalla miehellä ei ole mitään toiveita tyttöystävästä.
Voi pikku ellua. Iltalehteä ei kiinnosta tehdä rehellistä juttua oikeasti yksinäisestä perasta, joka ei ole puhunut viikoihin kenellekkään. Peroja on paljon, mutta ei kiinnosta ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
Okei, no kerro sitten mulle millainen mun pitäisi olla että saisin kavereita? Miten mun pitäisi käyttäytyä?
Olin itse hyvin samassa tilanteessa 22-vuotiaana. Olin töissä, viikonloput poikaystävän kanssa. Asuimme eri kaupungeissa. Tilanne alkoi häiritsemään vasta kun muutimme yhteen. Kaikki kaverit asuivat eri paikkakunnilla, työkaverit vanhempaa ikäpolvea, entiset opiskelukaverit töissä, sukuloinnit harveni joten sosiaalinen piiri supistui. Sosiaalinen piiri kasvoi perheen perustamisen myötä. Tuli perheystäviä, naapuruussuhteita, työkaverien kanssa vapaa-ajan tapaamisia, sinkkukaverien kanssa reissuja.
Tuo on yksi elämänvaihe, ja tilanne muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa että poikkis kuitenkin löytyy. Taas tätä klassista naisten "yksinäisyyttä".
Juu tuli kanssa mieleen, että "no voi voi". Vastaavalla miehellä ei ole mitään toiveita tyttöystävästä.
Voi pikku ellua. Iltalehteä ei kiinnosta tehdä rehellistä juttua oikeasti yksinäisestä perasta, joka ei ole puhunut viikoihin kenellekkään. Peroja on paljon, mutta ei kiinnosta ketään.
Pera ei ole tarpeeksi mediasexikäs. Tämmöiset itkupilli elinat jotka eivät ole edes yksinäisiä jaksavat kiinnostaa. Varmaan ei ole tehnyt tikkua ristiin edes ton poikaystävän takia, vaan sekin tullut ihan itsestään, niin kuin naisille ne miehet tuppaa tulemaan.
Käy töissä jossa tapaa muita ja on poikaystäväkin ja kehtaa rutista. On olemassa ihmisiä jotka on täysin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään.
Ei kyse ole alkamisesta. Itseään voi kehittää ja tunnistaa ongelmakohtia. Ei tuo tarkoita sitä että kaikilla olis yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ystävyys on täysin eri asia. Omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa.
Okei, no kerro sitten mulle millainen mun pitäisi olla että saisin kavereita? Miten mun pitäisi käyttäytyä?
Minun on mahdotonta sanoa kun en sinua tunne. Olemalla ystävällinen ja jutustella monien ihmisten kanssa on ainakin hyvä alku, niin ainakin minä saan ystäviä. Positiivisuus ja yhdessä nauraminen on aika tehokkaita juttuja. Jos sinua ei naurata mikään, niin sinulla on ongelma.
Eihän tuo edes ole yksin, naurettavaa. Todelliset yksinäiset ovat ne, joilla ei ole edes kumppania. Yksinäisyyden tunteeseen mahtavee auttaa puolison vaihto tai terapia jossa oppii arvostamaan sitä mitä on.
Vierailija kirjoitti:
No sehän asuu poikaystävänsä kanssa. 😄 olin ite samassa iässä samassa tilanteessa ja ihan hyvin pärjäsin miehen seuralla. En oo ikinä käyny baarissa tai kaivannu sitä, nyt nai,isissa, perhe ja vakaa työ. Ei se elämä niin kamalaa ole ilman baarissa juoksemista tai kanalaumassa kahvilla käymistä..
N28
Minäminäminä. Kun minä niin ei muutkaan. Nyt on kyse hänestä ja hänen kokemuksestaan, miksi vähättelet? Yksinäisyys voi olla hyvin kipeä kokemus ja yksinäisyyttäkin on erilaista. Mitä väliä, vaikka hänellä on kumppani? Hän kaipaa myös muuta seuraa ja ymmärrän todella hyvin, että kumppani ei sitä tyhjyyttä pysty täyttymään.
Vierailija kirjoitti:
No sehän asuu poikaystävänsä kanssa. 😄 olin ite samassa iässä samassa tilanteessa ja ihan hyvin pärjäsin miehen seuralla. En oo ikinä käyny baarissa tai kaivannu sitä, nyt nai,isissa, perhe ja vakaa työ. Ei se elämä niin kamalaa ole ilman baarissa juoksemista tai kanalaumassa kahvilla käymistä..
N28
Näinpä juuri. Töissä työyhteisö kuitenkin. Mitähän jutulla halutaan sanoa? Herjataan siinä ainakin oikeasti yksinäisiä sinkkuja, vaikkapa työttömiä tai muita kaiken ulkopuolelle jääneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.
Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.
Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin vastauksena on hirveä kitinä.
Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.
Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata.
Oikeastaan on. Ystävyys kun ei riipu ulkonäöstä, tai ammatillisista taidoista. Hyvä käytös ja toisen huomioonottaminen riittää.
Ei ole riittänyt. Kiusaajillakin ja öykkäreillä on kavereita. Hyvä käytös ja toisten huomioonottaminen ei kyllä riitä. Ei kukaan sellaista arvosta. Pitää olla munaa ja tehdä itsensä näkyväksi hinnalla millä hyvänsä. Muuten jäät yksin ja näkymättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän asuu poikaystävänsä kanssa. 😄 olin ite samassa iässä samassa tilanteessa ja ihan hyvin pärjäsin miehen seuralla. En oo ikinä käyny baarissa tai kaivannu sitä, nyt nai,isissa, perhe ja vakaa työ. Ei se elämä niin kamalaa ole ilman baarissa juoksemista tai kanalaumassa kahvilla käymistä..
N28
Minäminäminä. Kun minä niin ei muutkaan. Nyt on kyse hänestä ja hänen kokemuksestaan, miksi vähättelet? Yksinäisyys voi olla hyvin kipeä kokemus ja yksinäisyyttäkin on erilaista. Mitä väliä, vaikka hänellä on kumppani? Hän kaipaa myös muuta seuraa ja ymmärrän todella hyvin, että kumppani ei sitä tyhjyyttä pysty täyttymään.
Eri, mutta eikö silloin olisi aika muuttaa toimintatapoja jos ei onnistu? Minusta tuntuu että olen huono kokki ja siksi ostankin valmisruokaa ja kärsin siitä.
Niin, miksiköhän?