Lue keskustelun säännöt.
"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(
25.11.2018 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b868b978-127e-49e8-bbbc-c3adb3147fdf
Olisiko tässä k-miehelle kumppani?
Kommentit (518)
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(
Aina saa valittaa, mutta ärsyttäisikö sinua edes vähän jos joku jolla olisi vaikka se mies, lapset ja 10 läheistä sydänystävää valittaisi siitä että hän tahtoisi 50 läheistä sydänystävää? Siis että tietenkään mies ei korvaa ystäviä, mutta tuo termi yksinäinen ei minusta oikein sovi tilanteeseen jossa asuu monen ihmisen kanssa. Miksei voi sanoa olevansa kaveriton?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(
Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minäkin ihmettelen aina vähän tuollaista yksinäisyyttä, jossa kuitenkin on seurustelukumppani. Kutsuisin sitä ennemmin kaverittomuudeksi.
Sen ymmärrän, jos joku jolla ei ole ketään muuta kuin esim. vanhemmat ja muita sukulaisia elämässään, sanoo olevansa yksinäinen noista läheisestä sukulaisistaan huolimatta. Yksinäisyys on olennaisesti sitä, että ei ole ketään, joka olisi kanssani ns. vapaaehtoisesti.
Partnerini ei voi tulla kanssani luennoille tai syömään, koska hänellä on omat työnsä. Musiikki- ja harrastusmakumme on osittain erilaista, eli niitä pitää sitten yksin harrastaa. Emme voi olla toisissamme kiinni joka päivä tai edes joka viikonloppu, koska silloin molemmilla alkaa naksumaan päässä. Käytännössä arkeni on siis sitä, että istun luennoilla yksin, menen suoraan kotiin syömään, koska en vielä ole saanut rohkeutta mennä yksin ruokalaan. Koulun jälkeen olen yksin kotona, koska partnerini asuu kauempana. Viikonloppuna olen sitten partnerin kanssa, mutta en voi omia häntä.
Yksinäisyys tulee siitä, ettei ole ketään, jonka kanssa hengailisi koulussa tai sen ulkopuolella, opiskelijabileisiin joutuisi menemään myös yksin. Melkein kukaan ei lähetä minulle tekstareita tai soittele, partneri ainoastaan välillä kaipailee, muttei ole puheliasta sorttia. Muutenkin partnerini on aika epäsosiaalinen ja vähemmän empatiakykyinen, mutta hänellä on iso kaveripiiri, eli hänen sosiaaliset tarpeensa tulevat täyteen ja hänen ei tarvitse olla kanssani yhtä paljon kuin minä, jonka kokonainen sosiaalinen piiri on pelkästään hän. Monesti yksinäisenä menen partnerini menoihin mukaan, vaikka en edes pidä tapahtumasta, mutta tarvitsen silti jotain sosiaalista kontaktia. Kaipaan isompaa ihmisverkostoa sen sijaan, että olisi pelkästään tämä yksi partneri, joka ei yksinkertaisesti voi olla koko sosiaalinen verkostoni.
Voi herra jestas. Tietenkään kukaan ei voi yksin mennä ruokalaan ja vaikkapa jutella siellä tuntemattomien kanssa. Puhumattakaan opiskelijabileistä-siellähän ei kukaan tutustu kehenkään. Siis ihan tosi, toimi nyt hyvä ihminen. Sinulla on elämäsi tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, saada kavereita ja ystäviä. Ei se opiskeluaika ikuisesti kestä ja sen jälkeen onvielä hankalampi tavata muita.
Jestas tosiaan. Joillakin on melkoisen harhaisia käsityksiä siitä kuinka yliopistoilla sosiaaliset kuviot toimivat.
Ruokalaan juttelemaan tuntemattomien kanssa? :D
Itse asiassa kaveri kokeili kerran avata keskustelua jonkun lähellä istuneen random jätkän kanssa yliopiston ravintolassa. Tuloksena oli erittäin vaivaantunut tunnelma kun tyyppi oli ihmeissään siitä miksi joku tuntematon alkaa kyselemään kesken syömisen.
Onhan niistä omista unicafe ajoista aika kauan, mutta kyllä silti ennenwanhaan juteltiin tuntemattomemmillekin. Toki omalla kampuksella kaikki tavallaan "tiesi" toisensa eli vähintään pääaineen ja suunnilleen vuosikurssin. Ehkäpä tuo, joka ei edes uskalla mennä ruokailemaan voisi esim jo aiemmin kysellä samoilla luennoilla/harjoitustöissä käyviltä, että onko joku menossa syömään. Ja mennä yhtä matkaa. Ennenwanhaan usein myös kahviteltiin porukalla.
Tiedän että jos itse kysyisin tuollaista, minulle sanottaisi että "ei olla menossa syömään".
Mistä sen tiedät?
Koska kaikissa ryhmätapahtumissa missä olen vuosien saatossa ollut jään syrjään vaikka aloittaisin keskustelua jonkun kanssa, hän vain lakkaa puhumasta minulle hetken päästä ja menee pois.
Ettekö te koskaan keskustele ryhmänä eli pikkuporukka hengaa vaikkapa luennon jälkeen yhdessä. Puhutaan luennosta, luennoitsijasta, ruokalistasta , tehtävistä, suunnitelmista jne jne yleisesti niin että kaikki osallistuu keskusteluun?
Itse olin aika ujo ja hiljainen opiskelun aloittaessani enkä tuntenut ketään. Tutor ryhmästä sain ensimmäiset tuttavat ja pikkuhiljaa tutustuin samoilla luennoilla ja harjoistustöissä käyviin. Pikkuhiljaa siinä sitten tutustui heidän kavereihinsa ja sosiaalinen verkosto laajeni. Ensimmäiseen kevääseen mennessä osasta tuttavia oli jo sitten tullut läheisiä ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä vieläkin. Ainejärjestötoiminnan kautta taas tutustui saman pääaineen vanhempiin opiskelijoihin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(
No kerroppa ratkaisu ongelmaasi, koska pelkkä turha valittaminen ei vie asioita eteen päin. Toki voit valita valittamisen, mutta kuka sitäkin jaksaa kuunnella vuodesta toiseen. Sillä nyt ei ainakaan yksinäisyyttä poisteta.
Tässä on juuri se pointti,mihin ihmiset väsyy. Valitetaan ja valitetaan, mutta ei yritetä keksiä ratkaisua. Odotetaan vain, että kun tarpeeksi valittaa, ihmiset tulevat ja auttavat ja tuovat ilon elämään, kuin manulle illallisen. Mutta kuka jaksaa olla se jatkuvasti antava osapuoli, joka valittajan elämää yrittää helpottaa. Väsyy siinä se auttajakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Etköhän itsekin käyttäytyisi juuri noin, jos sinulla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja puhuisit lähinnä kaupan kanssa kerran viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Etköhän itsekin käyttäytyisi juuri noin, jos sinulla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja puhuisit lähinnä kaupan kanssa kerran viikossa?
Olen eri, mutta tuollaisen ihmisen pitäisi itse ymmärtää, että syy hänen yksinäisyyteensä on hänen oma käytöksensä ja toimintansa eikä suinkaan se toinen ihminen, jota ei yksinäisen seura lopulta kiinnostakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Etköhän itsekin käyttäytyisi juuri noin, jos sinulla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja puhuisit lähinnä kaupan kanssa kerran viikossa?
Olen eri, mutta tuollaisen ihmisen pitäisi itse ymmärtää, että syy hänen yksinäisyyteensä on hänen oma käytöksensä ja toimintansa eikä suinkaan se toinen ihminen, jota ei yksinäisen seura lopulta kiinnostakaan.
No jos sinulla olisi syöpä ja lääkäri sanoisi että koita ymmärtää, sinussa se syöpä on eikä muissa, niin auttaisiko se vai tahtoisitko jotain muutakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Etköhän itsekin käyttäytyisi juuri noin, jos sinulla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja puhuisit lähinnä kaupan kanssa kerran viikossa?
Olen eri, mutta tuollaisen ihmisen pitäisi itse ymmärtää, että syy hänen yksinäisyyteensä on hänen oma käytöksensä ja toimintansa eikä suinkaan se toinen ihminen, jota ei yksinäisen seura lopulta kiinnostakaan.
Vika on kyllä aina muissa ihmisissä, jos jollakulla ei ole ystäviä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Etköhän itsekin käyttäytyisi juuri noin, jos sinulla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja puhuisit lähinnä kaupan kanssa kerran viikossa?
Olen eri, mutta tuollaisen ihmisen pitäisi itse ymmärtää, että syy hänen yksinäisyyteensä on hänen oma käytöksensä ja toimintansa eikä suinkaan se toinen ihminen, jota ei yksinäisen seura lopulta kiinnostakaan.
No jos sinulla olisi syöpä ja lääkäri sanoisi että koita ymmärtää, sinussa se syöpä on eikä muissa, niin auttaisiko se vai tahtoisitko jotain muutakin?
No niin. Nyt yksinäisille yksinäisyys on jo syöpä, mihin ei ole parannuskeinoa. Huh, mitä draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Ja tämä on myös syy, miksi kukaan ei kiinnostu ystävystymäänkään heidän kanssaan.
Oma kokemus on aika lailla samanlainen. Eletään toisten ihmisten kautta ja tunteet riippuu siitä, mitä toinen ihminen sanoo ja tekee ja kuinka paljon viettää aikaa heidän kanssaan. Vatvotaan, kuinka kauan se ystävä puhui puhelimessa tai kuinka kauan oli tapaamisessa. Ei olla kiinnostuneita asioista ja siitä asiayhteydestä, missä tavataan. Vaan kaikki pyörii sen ympärillä, millainen ilme ystävällä oli ja kuunteliko ystävä aidosti murheita ja halusiko ystävä jatkaa tapaamista ja omistautuko ystävä juuri hänelle vai kehtasiko jutella muiden kanssa siitä asiayhteydestä.
Etköhän itsekin käyttäytyisi juuri noin, jos sinulla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja puhuisit lähinnä kaupan kanssa kerran viikossa?
Olen eri, mutta tuollaisen ihmisen pitäisi itse ymmärtää, että syy hänen yksinäisyyteensä on hänen oma käytöksensä ja toimintansa eikä suinkaan se toinen ihminen, jota ei yksinäisen seura lopulta kiinnostakaan.
No jos sinulla olisi syöpä ja lääkäri sanoisi että koita ymmärtää, sinussa se syöpä on eikä muissa, niin auttaisiko se vai tahtoisitko jotain muutakin?
Ei lääkärin tarvitse sanoa tuollaista, koska eiköhän jokainen syöpäpotilas tiedä tuon asian ihan itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se poikaystävä voi kaikkia muita ystävyyssuhteita korvata varsinkaan jos hänellä on omia ystäviä ja menoja saattaa tuntea jäävänsä yksin jos itsellä ei muita sosiaalisia suhteita ole. On väärin luulla ja olettaa että rakkaus/kumppani olisi ratkaisu kaikkiin omiin ongelmiin, kuten siihen yksinäisyyteen. Varmasti tilanne ilman poikaystävää olisi paljon pahempi, kun ei olisi ketään mutta tuollainen tilanne on sen parisuhteenkin kannalta todella vaarallinen ja kuormittava, sillä se yksinäisyys aiheuttaa takertumista ja mustasukkaisuutta, kun pelkää menettävänsä sen oman ainoan ilon ja valon lähteen. Sitä on ehkä hankala ymmärtää ihminen, joka ei ole vastaavassa tilenteessa tai kokenut pitkäaikaista yksinäisyyttä. Tosin Elisa kuitenkaan ei ole syrjäytynyt, kun käy töissä ja siellä kohtaa muitakin ihmisiä edes jollain tasolla.
Nyt kun tiedämme, että kuinka paljon yksinäisiä ihmisiä on, eikö tehdä huomenna päätös, että itse kukin ei huomenna roiku koneella ja aaveella, vaan miettii jonkun tutun, joka on yksinäinen ja soittaa hänelle ja menee kylään ja tahtoo uimaan tai lenkille. Se aika, mitä tännekkin on jankattu, olisi voinut tänään tehdä hyvän työn ja huomioida yksinäisen ja mennä kahville.
Pidetään huomenna yksinäisten huomioimispäivä, eikä koneella roikkumispäivää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Kyllä mulla tekemistä on, nekin vaan nyt on sellaisia mitä tehdään yksin kotona. Yhdessä on vähän omituista vaikka lukea eikä noita käsitöistä kiinnostuneita oman ikäsiäkään loputtomiin tällä kylällä ole, kun suurinta osaa kiinnostaa juurikin se baareissa juokseminen yms. En kai ole tarpeeksi yksinäinen, kun haluaisin edes jokseenkin samanoloisia kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tiedämme, että kuinka paljon yksinäisiä ihmisiä on, eikö tehdä huomenna päätös, että itse kukin ei huomenna roiku koneella ja aaveella, vaan miettii jonkun tutun, joka on yksinäinen ja soittaa hänelle ja menee kylään ja tahtoo uimaan tai lenkille. Se aika, mitä tännekkin on jankattu, olisi voinut tänään tehdä hyvän työn ja huomioida yksinäisen ja mennä kahville.
Pidetään huomenna yksinäisten huomioimispäivä, eikä koneella roikkumispäivää
Mä en tunne ketään yksinäistä. Mun läheisteni ja ystävieni ei tarvitse olla yksinäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?
Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.
Kyllä mulla tekemistä on, nekin vaan nyt on sellaisia mitä tehdään yksin kotona. Yhdessä on vähän omituista vaikka lukea eikä noita käsitöistä kiinnostuneita oman ikäsiäkään loputtomiin tällä kylällä ole, kun suurinta osaa kiinnostaa juurikin se baareissa juokseminen yms. En kai ole tarpeeksi yksinäinen, kun haluaisin edes jokseenkin samanoloisia kavereita.
Sun tekemisesi siis ovat - olipa sulla ystäviä tai ei - kuitenkin sellaisia, mitä tehdään yksin kotona. Miten olisi joku meilikaveri? Joku, joka myöskin tekee vain yksin kotona? Sitten voisitte kirjoitella, mitä olette tehneet yksin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.
Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.
Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".
Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D
Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(
Käyppä hakemassa kampiasta oma kalastajapoika. Mustaa ja mageeta!
Koska kaikissa ryhmätapahtumissa missä olen vuosien saatossa ollut jään syrjään vaikka aloittaisin keskustelua jonkun kanssa, hän vain lakkaa puhumasta minulle hetken päästä ja menee pois.