"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(

Kyllä ihan jokainen voi kokea yksinäisyyttä vaikka olisi perhettäkin. Niinhän edesmennyt Robin Williamskin sanoi, että pahinta ei ole olla yksin vaan olla ympäiöimänä sellaisessa ympäristössä, missä tunnet itsesi yksinäiseksi. Terapiassa käy paljon rikkaitakin yksinäisiä ihmisiä, jotka kertovat kaverisuhteidensa olevan usein näennäisiä, pinnallisia ja onttoja, ja he eivät tiedä onko joku heidän kaveri vai heidän omaisuuden kaveri.

Tämä ei ollenkaan vähättele niitä, joilla ei ole juuri ketään ihmistä elämässä. Myös hekin kokevat yksinäisyyttä, surua, toivottomuutta ja monia muita negatiivisia tunteita. Se myös helposti aiheuttaa masentuneisuutta ja muita mielenterveyden sairauksia. Yksinäisyys on vakava asia ja se on valitettavan yleistäkin.

Meillä suomessa on vähän sellainen erakko-kulttuuri, missä ihminen helposti kokee yksinäisyyttä. Siksi itse yritän tilanteesta riippuen jutustella tuntemattomankin kanssa vaikka bussipysäkillä tai muuta, monesta se voi olla rasittavaa, mutta siltä varalta, että jos se yksi henkilö olisikin yksinäinen niin edes vähän voisin piristää heidän päiväänsä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin siis tiedän sen avaimen tähän ystävystymiseen, olen vain liian laiska ja epäsosiaalinen toimimaan. Te jotka kärsitte yksinäisyydestä - lopettakaa itsenne ajattelu. Kun juttelette, kohdistakaa kaikki huomio toiseen. Kyselkää, nyökytelkää, kuunnelkaa. Ihmiset rakastavat sitä kun heistä ollaan kiinnostuneita.

Joo, hyviä neuvoja. Muistakaa vain ettei kuunteleminen ja täysi fokus toiseen toimi joka tilanteessa. Itse ainakin ahdistun jos minusta tuntuu siltä että minuun keskitytään liikaa. Pahimpia ovat keskustelut, joissa toinen oikein haastattelee, mutta ei puhu mitään omista asioistaan. Joskus on hyvä puhua itsestäänkin jotta vuorovaikutus ei jää liian yksipuoliseksi. Balanssin löytäminen vaatii välillä harjoittelua, mutta se on ihan opeteltavissa. 

Ja se, mitä ihmiset ystävältä hakevat, riippuu tilanteesta. Ei ole olemassa pomminvarmaa reseptiä toisen hurmaamiseen. Minä en ainakaan kaipaa aina seurakseni hyviä kuuntelijoita ja oman elämänsä maaretkallioita, vaan useammin hauskoja ihmisiä joilla on hyvä huumorintaju, ja joilla on omaperäisiä ajatuksia. Toki syvällisemmille keskusteluillekin on aikansa ja paikkansa. 

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Minäkin ihmettelen aina vähän tuollaista yksinäisyyttä, jossa kuitenkin on seurustelukumppani. Kutsuisin sitä ennemmin kaverittomuudeksi.

Sen ymmärrän, jos joku jolla ei ole ketään muuta kuin esim. vanhemmat ja muita sukulaisia elämässään, sanoo olevansa yksinäinen noista läheisestä sukulaisistaan huolimatta. Yksinäisyys on olennaisesti sitä, että ei ole ketään, joka olisi kanssani ns. vapaaehtoisesti.

Partnerini ei voi tulla kanssani luennoille tai syömään, koska hänellä on omat työnsä. Musiikki- ja harrastusmakumme on osittain erilaista, eli niitä pitää sitten yksin harrastaa. Emme voi olla toisissamme kiinni joka päivä tai edes joka viikonloppu, koska silloin molemmilla alkaa naksumaan päässä. Käytännössä arkeni on siis sitä, että istun luennoilla yksin, menen suoraan kotiin syömään, koska en vielä ole saanut rohkeutta mennä yksin ruokalaan. Koulun jälkeen olen yksin kotona, koska partnerini asuu kauempana. Viikonloppuna olen sitten partnerin kanssa, mutta en voi omia häntä.

Yksinäisyys tulee siitä, ettei ole ketään, jonka kanssa hengailisi koulussa tai sen ulkopuolella, opiskelijabileisiin joutuisi menemään myös yksin. Melkein kukaan ei lähetä minulle tekstareita tai soittele, partneri ainoastaan välillä kaipailee, muttei ole puheliasta sorttia. Muutenkin partnerini on aika epäsosiaalinen ja vähemmän empatiakykyinen, mutta hänellä on iso kaveripiiri, eli hänen sosiaaliset tarpeensa tulevat täyteen ja hänen ei tarvitse olla kanssani yhtä paljon kuin minä, jonka kokonainen sosiaalinen piiri on pelkästään hän. Monesti yksinäisenä menen partnerini menoihin mukaan, vaikka en edes pidä tapahtumasta, mutta tarvitsen silti jotain sosiaalista kontaktia. Kaipaan isompaa ihmisverkostoa sen sijaan, että olisi pelkästään tämä yksi partneri, joka ei yksinkertaisesti voi olla koko sosiaalinen verkostoni.

Voi herra jestas. Tietenkään kukaan ei voi yksin mennä ruokalaan ja vaikkapa jutella siellä tuntemattomien kanssa. Puhumattakaan opiskelijabileistä-siellähän ei kukaan tutustu kehenkään. Siis ihan tosi, toimi nyt hyvä ihminen. Sinulla on elämäsi tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, saada kavereita ja ystäviä. Ei se opiskeluaika ikuisesti kestä ja sen jälkeen onvielä hankalampi tavata muita. Mitähän niin omituisia musiikki- ja harrastismakuja teillä on, ettei kertakaikkiaan pysty yhdessä harrastamaan. Miksi ihmeessä roikut tuollaisen omituisen hiipparin kanssa suhteessa? Kyllä minä olen ollut aina mieheni ykkösprioriteetti ja hän on tehnyt kaikkensa, jotta meillä olisi kivaa yhdessä ja sama toisinpäin tietty.

Yksinäiset ovat yleensä yksinäisiä ihan syystä. Liian suuret luulot itsestä, omasta kiinnostavuudestaan ja/tai omista sosiaalisista taidoistaan tai liian suuret odotukset ja vaatimukset muilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysit kuitenkin helpolla tinderistä sen äijän. Yksinäinen äijä ei löytäisi vastaavassa tilanteessa sitä naista sieltä koskaan, joten moinen reppana joutaa kaulakiikkuun. Mies kun on katkera, niin se on vaan reppana luuseri.

Pointtihan oli se, että pelkkä partneri harvoin poistaa täysin yksinäisyyttä. Partneri voi helpottaa yksinäisyyttä, mutta monesti suhde kärsii muiden sosiaalisten suhteiden puutteesta ja sitten on taas helposti yksin. Tuo sinun viimeinen lause siitä, että miehet olisivat katkeria reppanoita ja luusereita on oma sisäistämäsi asia, minä en ole sitä mieltä. Ymmärrän katkeruutta, mutta toivon myös, että erilaisille yksinäisille ihmisille olisi tilaa puhua ja tukifoorumeista yms ei tulisi vertailukilpailuja siitä, kenellä menee huonoiten. Kaikkihan täällä yritämme kuitenkin hakea apua ja saada toisistamme tukea. Jos katkeruus omasta yksinäisyydestä (joka johtuu useimmiten yhteiskunnan rakenteista) kuitenkin kääntyy naisvihaksi, on ihmisellä ongelmia.

Yhteiskunnan rakenteiden pikkiin nyt ihan kaikkea ei voi laittaa. Voisit vähän kuvailla näitä rakenteita, käytä vaikka esimerkkinä ketjun Elisaa.

Tuo jutun nainen loukkaa jutullaan todellisia yksinäisiä. Jos hänellä on poikaystävä niin miten hemmetissä hän voi sanoa itseään yksinäiseksi.

On ihmisiä jotka on oikeesti yksinäisiä.

Vähän sama vissiin nyt tää kuin nää koulukiusatut jotka ei ole koulukiusaamista nähneetkään.

Todelliset yksinäiset ei teetä itsestään lehtijuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Voi herra jestas. Tietenkään kukaan ei voi yksin mennä ruokalaan ja vaikkapa jutella siellä tuntemattomien kanssa. Puhumattakaan opiskelijabileistä-siellähän ei kukaan tutustu kehenkään. Siis ihan tosi, toimi nyt hyvä ihminen. Sinulla on elämäsi tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, saada kavereita ja ystäviä. Ei se opiskeluaika ikuisesti kestä ja sen jälkeen onvielä hankalampi tavata muita. Mitähän niin omituisia musiikki- ja harrastismakuja teillä on, ettei kertakaikkiaan pysty yhdessä harrastamaan. Miksi ihmeessä roikut tuollaisen omituisen hiipparin kanssa suhteessa? Kyllä minä olen ollut aina mieheni ykkösprioriteetti ja hän on tehnyt kaikkensa, jotta meillä olisi kivaa yhdessä ja sama toisinpäin tietty.

En kysellyt neuvoja, selvitin vain, miten parisuhteellinenkin voi olla yksinäinen! Masennus ja ahdistus ovat tällä hetkellä päätekijät siihen, miksi kavereita on vaikea hankkia. Jossain vaiheessa tämä kausi lievittyy tai sitten vain pakotan itseni sosialisoimaan, mutta helppoa siitä ei tule ja yksinäinen olen ollut vuosikausia. Ja partnerini pitää teknosta ja inhoaa valtavirran musiikkia, itse haluaisin käydä kuuntelemassa bluesia, poppia ja kuoromusiikkia. :D Tykkään mm. juoksemisesta, partnerilla huonot polvet ja viha juoksua kohtaan. Arvomaailma, huumorintaju ja yleinen "omituinen hiippariuus" meitä yhdistää kyllä, ja voidaan joissain tapahtumissa käydä yhdessä, mutta ei silti ole omia kavereita ollut vuosiin. Tarvitsen muitakin ihmisiä kuin partnerin, varsinkin kun perhettäkään ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Tuo jutun nainen loukkaa jutullaan todellisia yksinäisiä. Jos hänellä on poikaystävä niin miten hemmetissä hän voi sanoa itseään yksinäiseksi.

On ihmisiä jotka on oikeesti yksinäisiä.

Vähän sama vissiin nyt tää kuin nää koulukiusatut jotka ei ole koulukiusaamista nähneetkään.

Taitaa olla tuo uhriutuminen yhä syvemmällä yhteiskuntamme valtarakenteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Minäkin ihmettelen aina vähän tuollaista yksinäisyyttä, jossa kuitenkin on seurustelukumppani. Kutsuisin sitä ennemmin kaverittomuudeksi.

Sen ymmärrän, jos joku jolla ei ole ketään muuta kuin esim. vanhemmat ja muita sukulaisia elämässään, sanoo olevansa yksinäinen noista läheisestä sukulaisistaan huolimatta. Yksinäisyys on olennaisesti sitä, että ei ole ketään, joka olisi kanssani ns. vapaaehtoisesti.

Partnerini ei voi tulla kanssani luennoille tai syömään, koska hänellä on omat työnsä. Musiikki- ja harrastusmakumme on osittain erilaista, eli niitä pitää sitten yksin harrastaa. Emme voi olla toisissamme kiinni joka päivä tai edes joka viikonloppu, koska silloin molemmilla alkaa naksumaan päässä. Käytännössä arkeni on siis sitä, että istun luennoilla yksin, menen suoraan kotiin syömään, koska en vielä ole saanut rohkeutta mennä yksin ruokalaan. Koulun jälkeen olen yksin kotona, koska partnerini asuu kauempana. Viikonloppuna olen sitten partnerin kanssa, mutta en voi omia häntä.

Yksinäisyys tulee siitä, ettei ole ketään, jonka kanssa hengailisi koulussa tai sen ulkopuolella, opiskelijabileisiin joutuisi menemään myös yksin. Melkein kukaan ei lähetä minulle tekstareita tai soittele, partneri ainoastaan välillä kaipailee, muttei ole puheliasta sorttia. Muutenkin partnerini on aika epäsosiaalinen ja vähemmän empatiakykyinen, mutta hänellä on iso kaveripiiri, eli hänen sosiaaliset tarpeensa tulevat täyteen ja hänen ei tarvitse olla kanssani yhtä paljon kuin minä, jonka kokonainen sosiaalinen piiri on pelkästään hän. Monesti yksinäisenä menen partnerini menoihin mukaan, vaikka en edes pidä tapahtumasta, mutta tarvitsen silti jotain sosiaalista kontaktia. Kaipaan isompaa ihmisverkostoa sen sijaan, että olisi pelkästään tämä yksi partneri, joka ei yksinkertaisesti voi olla koko sosiaalinen verkostoni.

Voi herra jestas. Tietenkään kukaan ei voi yksin mennä ruokalaan ja vaikkapa jutella siellä tuntemattomien kanssa. Puhumattakaan opiskelijabileistä-siellähän ei kukaan tutustu kehenkään. Siis ihan tosi, toimi nyt hyvä ihminen. Sinulla on elämäsi tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, saada kavereita ja ystäviä. Ei se opiskeluaika ikuisesti kestä ja sen jälkeen onvielä hankalampi tavata muita.

Jestas tosiaan. Joillakin on melkoisen harhaisia käsityksiä siitä kuinka yliopistoilla sosiaaliset kuviot toimivat.

Ruokalaan juttelemaan tuntemattomien kanssa? :D

Itse asiassa kaveri kokeili kerran avata keskustelua jonkun lähellä istuneen random jätkän kanssa yliopiston ravintolassa. Tuloksena oli erittäin vaivaantunut tunnelma kun tyyppi oli ihmeissään siitä miksi joku tuntematon alkaa kyselemään kesken syömisen. 

Mun mielestä on myös ilkeää täällä lytätä Elisaa ja Elisan kaltaisia työssäkäyviä parisuhteessa olevia yksinäisiä. "Ei ole yksinäistyyttä nähnytkään." Kyllä minä vain olen todella yksinäinen, olen aina ihan v*tun yksin vaikka minulla on puoliso, joka tosin ei ole juuri koskaan paikalla ja silloin kun on, niin hän on joko vihainen tai sitten ei vaan ole läsnä.

No kyllä muakin vituttaa että poikaystävä on ainut kaveri. Oon muuttanut työn perässä pois kotipaikkakunnalta ja sinne jäi kaverit, mies sentään lähti mukaan. Olen pudonnut kelkasta muiden kamujen elämästä, koska he näkevät päivittäin ja minä asun muualla.

Oon aloittanut uusia harrastuksia, yrittänyt pyytää työkavereita kahville, tavannut ihmisiä facen kautta, mutta en vain saa kavereita. Kelpaan vain moikkaustutuksi, en muuhun. Ketään ei kiinnosta nähdä toista kertaa. Poikaystävä luuhaa kaikki illat omissa harrasteissaan, ja sen kavereiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä. Olen kaikki päivät töiden jälkeen yksin.

Jotkut nyt vaan kaipaisi enemmän seuraa ja kun sitä ei saa, niin se alkaa masentaa. Hyvät niille jotka pärjää ilman kavereita ja ilman kumppaniakin masentumatta, mulla ottaa tämäkin tilanne psyyken päälle.

Sori nyt vaan jos joku tästä loukkaantuu, kun hänellä on vielä huonommin asiat. Tiedoksi kuitenkin, että jossain päin maailmaa on aina joku, jolla on huonommin asiat kuin sulla. Että muista sitten itsekin olla valittamatta.

Oikeasti yksinäisen lähin omainenkin on viranomainen.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä muakin vituttaa että poikaystävä on ainut kaveri. Oon muuttanut työn perässä pois kotipaikkakunnalta ja sinne jäi kaverit, mies sentään lähti mukaan. Olen pudonnut kelkasta muiden kamujen elämästä, koska he näkevät päivittäin ja minä asun muualla.

Oon aloittanut uusia harrastuksia, yrittänyt pyytää työkavereita kahville, tavannut ihmisiä facen kautta, mutta en vain saa kavereita. Kelpaan vain moikkaustutuksi, en muuhun. Ketään ei kiinnosta nähdä toista kertaa. Poikaystävä luuhaa kaikki illat omissa harrasteissaan, ja sen kavereiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä. Olen kaikki päivät töiden jälkeen yksin.

Jotkut nyt vaan kaipaisi enemmän seuraa ja kun sitä ei saa, niin se alkaa masentaa. Hyvät niille jotka pärjää ilman kavereita ja ilman kumppaniakin masentumatta, mulla ottaa tämäkin tilanne psyyken päälle.

Sori nyt vaan jos joku tästä loukkaantuu, kun hänellä on vielä huonommin asiat. Tiedoksi kuitenkin, että jossain päin maailmaa on aina joku, jolla on huonommin asiat kuin sulla. Että muista sitten itsekin olla valittamatta.

Kyllä muistan! En ymmärrä tätä valituksen kulttuuria mikä nykyään on valloillaan. Oletko tietoinen että voit paremmin jos ajattelet positiivisia asioita ja huonommin jos negatiivisia. Oletko tietoinen että voit itse ratkaisevasti vaikuttaa omaan ajatusmaailmaasi ja sitä kautta siihen kuinka koet elämän. Vaikeuksia tulee kaikille, mutta jotkut kuuluttavat niitä uudestaan ja uudestaan. Kysyn tämän vielä kerran: oletko koskaan nähnyt positiivisesti elämään suhtautuvaa yksinäistä ihmistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeesti ymmärrä että mistä mää antisosiaaliset ja kaverittomat ihmiset löytää kumppanin?? Netistä???

Miten voi olla kumppani, mutta ei ystävää??

Itse kun aikoinaan olin ahdistunut ja pelkäsin suuresti sosiaalisia tilanteita, ei tullut mieleenkään lähestyä vastakkaista sukupuolta. Sellainen toisen kohtaaminen tosi läheisellä tavalla tuntui tosi vaikelta.

Ymmärrän että meitä ihmisiä on monenlaisia, mutta jos ei uskalla lähestyä ihmisiä kaverina, niin miten voi uskaltaa parisuhdemielessä???

Luulen että pohjalla on jotain että ei niin ole arvostanut toisten seuraa. On tosi introvertti, pitänyt huonosti yhteyttä ja kaverit vaan jäänyt.

Sitten yhtäkkiä huomaa että ei ole ketään kelle voisi enää soittaa.

Itse siis luulen näin, koska mulle olisi voinut käydä sama ja melkdin kävi. Tajusin etten ole arvostanut ystäviäni ollenkaan. Aloin huomioida heitä ja pitää yhteyttä. Se tuntui hyvältä minusta ja varmasti ystävistänikin, kun yhteydenpito ei ollut vain heidän kontollaan. Osoitin välittävän heistä.

Ystävyys ja kaverisuhteet kaipaa tekemistä ja yhteydenpitoa.

Ellulla oli äijiä jonoksi asti kun tinderiin

ilmoituksen laittoi. Sieltä valitsi parhaan. Helpolla pääsi ellu siinäkin.

Eihän tuossa jutussa sanottu misään, että Elisalla olisi ollut miehiä jonoksi asti Tinderissä! Mistä sitä tietää, etsikö hän kumppania kauankin. Miksi keksit omiasi?

Naisen ei tarvi etsiä kumppania mistään. Senkun valitsee mieleisen.

Vierailija kirjoitti:

Todelliset yksinäiset ei teetä itsestään lehtijuttuja.

Iltalehti ei viitsi tehdä juttua oikeasta yksinäisestä. Toi elisa on irvikuva ns. yksinäisestä ja loukkaa oikeasti yksinäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Jos katkeruus omasta yksinäisyydestä (joka johtuu useimmiten yhteiskunnan rakenteista) kuitenkin kääntyy naisvihaksi, on ihmisellä ongelmia.

Yhteiskunnan rakenteiden pikkiin nyt ihan kaikkea ei voi laittaa. Voisit vähän kuvailla näitä rakenteita, käytä vaikka esimerkkinä ketjun Elisaa.

Yleensä yksinäisyyteen vaikuttaa se, että nyky-yhteiskunnassa ei ole kauheasti yhteisöllisyyttä. Oma teoriani on, että kapitalismi on johtanut selviytymistaisteluun, jossa jokaisella on aikaa ja energiaa ajatella vain itseään ja omaa "heimoaan". Elämän päätarkoitukseksi on tullut juurikin työt ja töihin ohjaava opiskelu, ja vapaa-aikaa riittää ruuanlaittoon, nukkumiseen, yms. perustarpeisiin. Kenenkään ei esimerkiksi ruuan valmistamiseksi tarvitse olla sosiaalisessa yhteydessä, jos ei lasketa kaupan kassalle sanottuja kohteliaisuuksia. Myös individualismi ja korostunut henkilökohtainen vastuu elämässä johtaa siihen, että kukin puolustaa itse itseään sen sijaan, että yhteisö puolustaisi kaikkia. Köyhyys johtaa epävarmuuteen ja epävarmuus johtaa siihen, että kanssaeläjiin ei voi luottaa. Kärjistettynä: ei voi koskaan tietää, onko tuntematon ihminen bussissa mahdollinen kaveri vai perään lähtevä raiskaaja. Kaikki tämä johtaa siihen, että yhteiskunnan "turvaverkoista" on helppo solahtaa läpi ja kukin joutuu pitämään itse puoliaan. Köyhällä ei ole varaa harrastaa, mielenterveydellisesti sairas ei saa tarvitsemaansa apua, yksinäinen ei voi noin vaan löytää kadulta ystäviä. Elisa voi käydä koulussa ja töissä, mutta hänellä on silti keskimäärin vähemmän altistumista mahdollisille ystäville, kun tämä yhteiskuntamme on näin sulkeutunut. Yhdysvalloissa sentään sanotaan kadulla "Hello, how are you?", mutta täällä katsottaisiin kuin hullua.

Tuota aikaisempaa kommenttia kirjoittaessani minulla oli vahvasti mielessä nimenomaan miesten eristäytyminen. MIelestäni siihen johtaa yllämainittujen seikkojen lisäksi se, että miesten ei ole yhtä hyväksyttävää perustaa syvällisiä, tunteellisia ja platonisia ihmissuhteita. Näin pääpaino merkityksellisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä kaatuu mahdollisen seurustelukumppanin niskaan ja kun sellaista ei löydy, miehestä tulee erittäin yksinäinen, kun ei esimerkiksi ole ketään, kenen kanssa vaihtaa syvällisiä tuntemuksia. Tällainen eristäytyminen voi johtaa mielenterveysongelmiin, joita miehiä ei kannusteta apua hakemalla ratkaisemaan, mikä edelleen edistää näin yhteiskunnasta eritymistä. Myös parisuhteellinen mies voi olla vaarassa eristyä, kun toisiaan tukevan yhdyskunnan sijasta on vain se yksi partneri, joka todella ymmärtää häntä ja hyväksyy hänet omana itsenään. Mahdollisen eron sattuessa kohdalle miehellä ei huonossa tilanteessa ole ketään, jolle avautua erosta ja saada tukea.

En sano, että kaikki yksinäisyys on ns. "yhteiskunnan vika", mutta sanoisin, että nykyinen yhteiskuntamalli ei ainakaan helpota vieraantumista kanssaeläjistä. Olen itse tippunut aika monen turvaverkon välistä (ja menettänyt niihin uskon), joten en helposti mieti, että yksinäisyys on ainoastaan yksilön oma vika. Voihan olla, että Elisa on hemmoteltu, aloitekyvytön ja "feikisti" yksinäinen, mutta taustalla voi myös olla nämä mainitsemani seikat.

Minusta tuntuu, että tämä elisa on huomionhakuinen pissis. Minusta saa tuntua tältä ja mielellään iltalehti voisi haastatella minua tuntemuksistani. Tuntuu myös että olen supernälkäinen, mutta en uskalla mennä kauppaan. Tilasin kerran pizzaa mutta se ei tullutkaan, joten sekään ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä muakin vituttaa että poikaystävä on ainut kaveri. Oon muuttanut työn perässä pois kotipaikkakunnalta ja sinne jäi kaverit, mies sentään lähti mukaan. Olen pudonnut kelkasta muiden kamujen elämästä, koska he näkevät päivittäin ja minä asun muualla.

Oon aloittanut uusia harrastuksia, yrittänyt pyytää työkavereita kahville, tavannut ihmisiä facen kautta, mutta en vain saa kavereita. Kelpaan vain moikkaustutuksi, en muuhun. Ketään ei kiinnosta nähdä toista kertaa. Poikaystävä luuhaa kaikki illat omissa harrasteissaan, ja sen kavereiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä. Olen kaikki päivät töiden jälkeen yksin.

Jotkut nyt vaan kaipaisi enemmän seuraa ja kun sitä ei saa, niin se alkaa masentaa. Hyvät niille jotka pärjää ilman kavereita ja ilman kumppaniakin masentumatta, mulla ottaa tämäkin tilanne psyyken päälle.

Sori nyt vaan jos joku tästä loukkaantuu, kun hänellä on vielä huonommin asiat. Tiedoksi kuitenkin, että jossain päin maailmaa on aina joku, jolla on huonommin asiat kuin sulla. Että muista sitten itsekin olla valittamatta.

Kyllä muistan! En ymmärrä tätä valituksen kulttuuria mikä nykyään on valloillaan. Oletko tietoinen että voit paremmin jos ajattelet positiivisia asioita ja huonommin jos negatiivisia. Oletko tietoinen että voit itse ratkaisevasti vaikuttaa omaan ajatusmaailmaasi ja sitä kautta siihen kuinka koet elämän. Vaikeuksia tulee kaikille, mutta jotkut kuuluttavat niitä uudestaan ja uudestaan. Kysyn tämän vielä kerran: oletko koskaan nähnyt positiivisesti elämään suhtautuvaa yksinäistä ihmistä?

Mä olin erittäin positiivinen ihminen kun muutin tänne uuteen kaupunkiin. Ajattelin että uusia kavereita saa tuosta vaan ja vanhatkin pysyy, vaikkei usein näkisikään. Jaksoin aloittaa uusia harrastuksia, kursseja, töissä menin vapaaehtoisesti mukaan pikkujoulujen järjestämiseen ym. Mutta kun kolmen vuoden aikana en silti ole saanut yhtään ystävää ja vanhatkin ovat hylänneet, niin kyllä tässä on enää vaikeaa suhtautua positiivisesti mihinkään. Kai mä olen vain liian tylsä kenenkään kaveriksi ja on aika hyväksyä se, ettei ketään kiinnosta.

-sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos katkeruus omasta yksinäisyydestä (joka johtuu useimmiten yhteiskunnan rakenteista) kuitenkin kääntyy naisvihaksi, on ihmisellä ongelmia.

Yhteiskunnan rakenteiden pikkiin nyt ihan kaikkea ei voi laittaa. Voisit vähän kuvailla näitä rakenteita, käytä vaikka esimerkkinä ketjun Elisaa.

Yleensä yksinäisyyteen vaikuttaa se, että nyky-yhteiskunnassa ei ole kauheasti yhteisöllisyyttä. Oma teoriani on, että kapitalismi on johtanut selviytymistaisteluun, jossa jokaisella on aikaa ja energiaa ajatella vain itseään ja omaa "heimoaan". Elämän päätarkoitukseksi on tullut juurikin työt ja töihin ohjaava opiskelu, ja vapaa-aikaa riittää ruuanlaittoon, nukkumiseen, yms. perustarpeisiin. Kenenkään ei esimerkiksi ruuan valmistamiseksi tarvitse olla sosiaalisessa yhteydessä, jos ei lasketa kaupan kassalle sanottuja kohteliaisuuksia. Myös individualismi ja korostunut henkilökohtainen vastuu elämässä johtaa siihen, että kukin puolustaa itse itseään sen sijaan, että yhteisö puolustaisi kaikkia. Köyhyys johtaa epävarmuuteen ja epävarmuus johtaa siihen, että kanssaeläjiin ei voi luottaa. Kärjistettynä: ei voi koskaan tietää, onko tuntematon ihminen bussissa mahdollinen kaveri vai perään lähtevä raiskaaja. Kaikki tämä johtaa siihen, että yhteiskunnan "turvaverkoista" on helppo solahtaa läpi ja kukin joutuu pitämään itse puoliaan. Köyhällä ei ole varaa harrastaa, mielenterveydellisesti sairas ei saa tarvitsemaansa apua, yksinäinen ei voi noin vaan löytää kadulta ystäviä. Elisa voi käydä koulussa ja töissä, mutta hänellä on silti keskimäärin vähemmän altistumista mahdollisille ystäville, kun tämä yhteiskuntamme on näin sulkeutunut. Yhdysvalloissa sentään sanotaan kadulla "Hello, how are you?", mutta täällä katsottaisiin kuin hullua.

Tuota aikaisempaa kommenttia kirjoittaessani minulla oli vahvasti mielessä nimenomaan miesten eristäytyminen. MIelestäni siihen johtaa yllämainittujen seikkojen lisäksi se, että miesten ei ole yhtä hyväksyttävää perustaa syvällisiä, tunteellisia ja platonisia ihmissuhteita. Näin pääpaino merkityksellisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä kaatuu mahdollisen seurustelukumppanin niskaan ja kun sellaista ei löydy, miehestä tulee erittäin yksinäinen, kun ei esimerkiksi ole ketään, kenen kanssa vaihtaa syvällisiä tuntemuksia. Tällainen eristäytyminen voi johtaa mielenterveysongelmiin, joita miehiä ei kannusteta apua hakemalla ratkaisemaan, mikä edelleen edistää näin yhteiskunnasta eritymistä. Myös parisuhteellinen mies voi olla vaarassa eristyä, kun toisiaan tukevan yhdyskunnan sijasta on vain se yksi partneri, joka todella ymmärtää häntä ja hyväksyy hänet omana itsenään. Mahdollisen eron sattuessa kohdalle miehellä ei huonossa tilanteessa ole ketään, jolle avautua erosta ja saada tukea.

En sano, että kaikki yksinäisyys on ns. "yhteiskunnan vika", mutta sanoisin, että nykyinen yhteiskuntamalli ei ainakaan helpota vieraantumista kanssaeläjistä. Olen itse tippunut aika monen turvaverkon välistä (ja menettänyt niihin uskon), joten en helposti mieti, että yksinäisyys on ainoastaan yksilön oma vika. Voihan olla, että Elisa on hemmoteltu, aloitekyvytön ja "feikisti" yksinäinen, mutta taustalla voi myös olla nämä mainitsemani seikat.

Ensinnäkin harrastuksia voi olla vaikka kuinka paljon ilman rahaa. Kyse on vain siitä hyväksytkö tilanteen ja olet utelias. Minä olen köyhä, mutta nykyään nautin todella monesta ilmeisesta harrastuksesta. Kesällä aloitan päiväni aamu-uinnilla ja käyn kunnan ilmaisessa saunassa. Kuinka moni työssäkäyvä ehtii tai jaksaa tehdä näin? Tämäkin on minun etuoikeus, koska olen työtön. Minulla on aikaa ja masennun jos en sitä käytä hyödyksi ja olen vain kotona. Ystäviä saa ja niitä on ihan riittämiin kun viettää aikaa ihmisten parissa. Kaikki on kiinni omasta suhtautumisesta. Jos vertailee itseään muihin, ei ole varmaankaan koskaan tyytyväinen. Jos vertaat itseäsi eiliseen itseesi olet oikealla tiellä.