"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeesti, miksi ettet yksinäiset kuntouta itseänne? Tajuatteko, että se, että tuntee itsensä huonoksi ja petetyksi, eikä uskalla sen takia lähestyä ihmisiä, SE EI OLE MIKÄÄN NORMAALI OLOTILA, EIKÄ SEN PITÄISI OLLA.

On aivan turha velloa vuosikausia sitten tapahtuneissa asioissa, kun nyt on nyt.

Joo, vaikeat elämäntilanteer hankaloittaa kaikkea, kiusaaminen traumatisoi. Ystävien pettäminen tuntuu pahalta. Nää on oikeesti tosi kurjia juttuja! Ihan oikeesti!

Mutta älä_jää_miettimään_näitä_yksin. Hae apua. Mene keskustelemaan. Sosiaalisten tilanteiden hallitsemattomuus on ihan oikeasti seikka, jolla voi mennä hakemaan apua. Se altistaa syrjäytymiselle, masennukselle ja mielenterveysoireille. Jos et saa toivomaasi apua heti, niin hae uudestaan. Näissä asioissa joutuu joskus pysymään tiukkana.

Kerro kaikki milä huolettaa ja kaikki ongelmasi.

Ammattilainen näkee missä vika on.

Kerron oman kokemukseni. Olin yksinäinen, enkä uskaltanut ottaa yhteyttä ihmisiin vaikka halusin.

Ammattilainen näki, että fyysinen olemukseni oli tosi sulkeutunut. Aloimme työstämään sitä - jos halusin tutustua muihin, kiinnitin huomiota siihen, että myös näytin fyysisesti siltä että kiinnostaa. Näitä on esim: nojaat eteenpäin keskustellessa, hymyilet, katsot silmiin, et pidä käsiä ja jalkoja ristissä, vaan asento on "avoin".

Esim tämän tajuaminen auttoi itselläni jo paljon.

Sinun ongelmasi voi olla mikä tahansa, mutta jos et ole saanut ratkaistua sitä omin voimin vuosikausiin, niin et saa ratkaistua yksin kyllä jatkossakaan.

Miksi minulle ei sitten anneta kuntoutusta vaikka haluaisin? Terapiaa kuulemma tarvitsisin vuosikausia, ja Kela korvaa vain 3 vuotta. Yksi kerta ilman tukea maksaa n 80 e, pitäisi käydä 4 kertaa kuukaudessa, ja siinähän ei sitten samaan aikaan syödäkään.

Ja olen siis käynyt jo tuon 3 v, samoilla diagnooseilla kuin minulla on, käy ihmiset yli 10 vuotta ennen kuin tilanne on suurinpiirteim normaali.

Ja koska en saa hoitoa, en luultavasti koskaan voi tehdä töitä, joten se raha mikä käytettäisiin muutaman vuoden lisähoitooni on huomattavan paljon pienempi kuin jos minulle maksetaan työttömyys/sairaseläketukia koko loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena on vaikea saada uusia ystäviä. Opiskelujen jälkeen sen eteen saa todella tehdä töitä. Kyllä minäkin olen tutustunut ihmisiin esimerkiksi töissä ja harrastuksissa, mutta ei niistä ole ikinä kehittynyt kaverisuhdetta, jossa tapaisimme myös vapaa-ajalla. Ei suurimmalla osalla ihmisistä tunnu olevan kiinnostusta ja aikaa uusille ystäville, koska heillä on jo omat ystävät ja perhe.

Tämä pitää paikkansa. Kuitenkin ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. On oikeasti aika suuri merkitys oman ajan kannalta, kun lapset alkavat käydä harrastuksissaan itse eivätkä enää tarvitse kyytiä. Jo pelkästään se, että lapset ovat sen verran isoja, että eivät tarvitse lapsenvahtia siksi aikaa, että vanhempi käy lenkillä, kaverinsa luona kahvilla tai vaikka leffassa, vaikuttaa paljon. Kun lapsista tulee aikuisia, oma aika lisääntyy entisestään. Joku saattaa muuttaa uudelle paikkakunnalle, josta ei vielä tunne ketään. Hänestä voi silloin saada kaverin ta jopa ystävän. Tai jos jää työttömäksi, silloinkin vapaa-aika lisääntyy. 

Vaikeinta varmaankin on tunnistaa ne ihmiset, jotka elävät elämässään sellaista muutosvaihetta, jolloin uusille tuttavuuksille on tilaa. 

Kaikella kunnioituksella Elisaa kohtaan, mutta itseäni hänen valittamisensa hieman ärsytti. Hänellä on kuitenkin koti, poikaystävä ja työ. Poikaystävällä ilmeisesti kavereita piisaa. Miksei Elisa voisi yrittää tutustua näihin poikaystävän kavereihin ja kenties heidän kumppaneihinsa? Varmasti löytäisi kavereita jos viitsisi edes yrittää. 

Itse kärsin oikeasti ihan hirveästä yksinäisyydestä viime vuonna. Sairastuin vaikeaan masennukseen ja tipahdin kokonaan yhteiskunnan rattailta. Kaikki ystävät päättivät kaikota ja jäin täysin yksin, uskaltamatta etsiä uusia ystäviä. Se yksinäisyys oli musertavaa, etenkin kun kärsin vielä masennuksesta. Lopulta päädyin muuttamaan täysin uudelle paikkakunnalle ja aloitin elämäni niin sanotusti puhtaalta pöydältä, vaikka kipeää se teki. Nyt en enää yksinäisyydestä kärsi ja masennuskin on parantumaan päin. Yritystä se vain vaatii, niin karulta kuin se tuntuukin. Jos jää sinne neljän seinän sisälle valittelemaan tilannetta, mikään ei koskaan muutu paremmaksi.

Mulla taas kaikki sos kontaktit mitä olen aikuisena saanut ovat olleet nimenomaan neljän seinän sisältä hankitut nimittäin tinderistä. En mä livenä ole koskaan mitään seuraa saanut. N29

Minä en kaipaa ainakaan ketään älypäätä yystäväkseni, enkä mitenkään elämääni. Valtaosa ihmisistä on tylsiä valittajia.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kaipaa ainakaan ketään älypäätä yystäväkseni, enkä mitenkään elämääni. Valtaosa ihmisistä on tylsiä valittajia.

Vaikutat tylsältä valittajalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kaipaa ainakaan ketään älypäätä yystäväkseni, enkä mitenkään elämääni. Valtaosa ihmisistä on tylsiä valittajia.

Vaikutat tylsältä valittajalta.

Mene sinä miesporukoihisi ja anna minun olla. En kaippaa ystäviä, koska tiedän jo typerät juttunne.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kaipaa ainakaan ketään älypäätä yystäväkseni, enkä mitenkään elämääni. Valtaosa ihmisistä on tylsiä valittajia.

No mutta sittenhän sulla on asiat hyvin. Miksi tulet yksinäisyyskeskusteluun?

Miten ihmeesä Elisa voi kestää tuollaista yksinäisyyttä?Nyt palstalaiset antamaan jaxuhaleja!

Jos on ruma ja lihava ja silmät vetää kieroon...ei saa ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeesä Elisa voi kestää tuollaista yksinäisyyttä?Nyt palstalaiset antamaan jaxuhaleja!

Elisa haisee pierulle ja kierrätyskeskukselle..halippa sellaista

Elisa on nuori hoikka blondi ja tuoksuu ruusulle

Ei ole minullakaan ketään. Mutta nautin elämästä näin. Ei yksinäisyys, josta mediassa paljon puhutaan, ole läheskään kaikille mikään ongelma. Usein se on oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kaipaa ainakaan ketään älypäätä yystäväkseni, enkä mitenkään elämääni. Valtaosa ihmisistä on tylsiä valittajia.

No mutta sittenhän sulla on asiat hyvin. Miksi tulet yksinäisyyskeskusteluun?

Olen enemmän yksin kun tuo hutsu. Kannattaisiko tuonkin lopettaa miesvauvan paapominen ja alkaa elämään ihan aukuisten oikeesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeesä Elisa voi kestää tuollaista yksinäisyyttä?Nyt palstalaiset antamaan jaxuhaleja!

Elisa haisee pierulle ja kierrätyskeskukselle..en mä haluu sellaista halia

Älä sure, ei sun tarvitsekaan, sinä voit jatkaa sen nukkesi halimista, joka haisee sinun eritteillesi. 

Aika moni ei jaksa pitää hirveästi yhteyttä ystäviin, kun siirtyy pois koulupenkiltä. Työ ja parisuhde (sekä mahdolliset lapset) vie jonkin verran aikaa, jolloin ystävät ja kaverit jää vähän taka-alalle. Eikä usein työpäivän jälkeen edes jaksa mitään.

Nyt Elisakin vaan miettimään sitä, mitkä asiat on elämässä hyvin.

Ehkä Elisan entiset kaveritkaan ei sen enempää pidä yhteyttä ihmisiin, mutta ei koe sitä ongelmaksi.

Vierailija kirjoitti:

no eihän tuo ole yksinäinen vaan päinvastoin sosiaaliset suhteet on kunnossa. on facebookissa jossa facebook kavereita ja vielä poikaystävä.

Eikai facebook kaverit ole oikeita kavereita.

Ei ketään kelle soittaa? Ei mullakaan ole yhtään kaveria kenelle lähetellä telefaxeja. Todella harmillista.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyttä käsittelevät uutiset... Hieman ahdistaa ja masentaa kun sitä työtä ei tullut kun kuitenkin 8 vuotta tuli opiskeltua sosiaalitieteiden laitoksella jotakin muinaisrituaalia kulttuuri köyhässä maassa vuosina 230 vuotta ennen ajanlaskua.  Osaaminen on lastenlaulujen laulaminen kurkkuäänellä kyseisin maan alkuperäisellä äänellä.

Ihan oikeasti minä mietin mikä tätä maata vaivaa?

Mitä ajat takaa? Kurkkulaulua ei voi opiskella Suomessa, eikä sellaisen osaamisella ole merkitystä. Ilmeisesti kuvittelet että humanistiset tieteet ovat tuollaisia, turhanpäiväisiä? Eivät ole. Paljon apua vaikkapa yksinäisyyden tutkimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kävelin eilen lapsen kanssa kaupungilla. Katselin kahviloiden ikkunan läpi näkyviä iloisia naisporukoita ja mietin, että koskahan minä olen käynyt jonkun kanssa jossain. Piti oikein pinnistellä ja jep, siitä on 3 vuotta, kun kävin syömässä yhden tuttavan kanssa.

Minulla ei ole ystäviä. On työ ja perhe. En soittele kenenkään kanssa. Kukaan ei soita minulle. Jos facebookissa yritän kirjoittaa viestiä luulemilleni ystäville, saan ehkä lauseen kaksi ja "kuule jutellaan joku toinen päivä, mä vaikka soitan". Tuosta sanomisesta on monta kuukautta. Joskus kaipaan ystävää ja tunnen haikeutta ja yksinäisyyttä. Se tunne menee ohi. Kunnes taas nousee pintaan.

Yleensä, jos joku ottaa takaisin yhteyttä, niin se tarvii palvelusta. En jaksa enää edes yrittää. Tyydyn tähän.

Naisporukoita? Miesten kanssa on helpompi kaverustua.

Taisi olla sitä lajia yksinäisyyttä jossa vain haluttiin juttu lehteen. Jos on poikaystävä ja työ niin miten ihmeesä on yksinäinen. Sitä paitsi ihan voi lähteä harrastamaan jotain jos haluu tuttavuuksia.