Lue keskustelun säännöt.
Ärsyyntyminen lasten joululahjoista
23.11.2018 |
Minulla ei ole omia lapsia, mutta lahjalla muistettavia kummilapsia ja ystävien lapsia riittää. Olen taas suunnittelemassa lahjaostoksia ja turhautumisen määrä kasvaa joka vuosi. Tuntuu, että toisissa perheissä odotetaan rahallista panostusta huolella ja toisille on niin tärkeää, että kaikki lahjat ovat lapselle todella mieluisia. Kummilta toivottaisiin kalliita lahjoja, vaikka perheillä olisi vara hankkia kalliit lahjat itsekin. Muutaman kerran vuodessa nähtävistä ystävien lapsista pitäisi tietää, mikä juttu on lapsen elämässä pinnalla milloinkin. ”Lotta-Lauri ei enää välitä niistä ryhmä hau -leluista, nyt on barbievaihe” tai ”Milla-Mikko niin haluaisi sen uuden kuudenkympin tän joulun hittilelun”. Milloin joululahjakulttuuri on muuttunut tällaiseksi? Mun ollessa lapsi otin ilolla vastaan kaikki vesivärit, suihkusaippuasetit ja muut pienemmät lahjat ja niistä riitti iloa pitkäksi aikaa. Vanhemmat sitten ostivat ne muutamat kalliit lahjat, joita lapsena toivottiin (joulun hittibarbie tms).
Miten te muut olette ratkaisseet tällaisen lahjaongelman?
Ap
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ratkaissut ongelman ostamalla muiden lapsille joululahjaksi kirjoja. Kirjakaupassa kertoo vain lapsen iän ja myyjä osaa suositella.
Ostaisin kirjoja lapsille enemmän, mutta monessa perheessä vanhemmat ilmoittavat etteivät halua lukea lapsille kirjoja tai lapset eivät innostu kirjoista. :(
Ap
Sitten ostaisin suklaarasian. Mä kuitenkin ostan kirjoja, koska ne ovat mielestäni järkeviä lahjoja ja ehkäpä lapsetkin innostuvat kirjoista, vaikka vanhempansa eivät lukisikaan.
Meillä luetaan paljon kirjoja, mutta kirjalahja sinänsä olisi vähän turha kun käydään paljon kirjastossa. Tuntuis tyhmältä, että hylly olisi täynnä kirjoja jotka on luettu vaan yhden kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pio kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ratkaissut ongelman ostamalla muiden lapsille joululahjaksi kirjoja. Kirjakaupassa kertoo vain lapsen iän ja myyjä osaa suositella.
Ostaisin kirjoja lapsille enemmän, mutta monessa perheessä vanhemmat ilmoittavat etteivät halua lukea lapsille kirjoja tai lapset eivät innostu kirjoista. :(
Ap
Sitten ostaisin suklaarasian. Mä kuitenkin ostan kirjoja, koska ne ovat mielestäni järkeviä lahjoja ja ehkäpä lapsetkin innostuvat kirjoista, vaikka vanhempansa eivät lukisikaan.
Meillä luetaan paljon kirjoja, mutta kirjalahja sinänsä olisi vähän turha kun käydään paljon kirjastossa. Tuntuis tyhmältä, että hylly olisi täynnä kirjoja jotka on luettu vaan yhden kerran.
Jos ehdottomasti kieltäytyy kirjalahjasta, niin sitten suklaarasia. Tai ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Ainakaan minä en ole koskaan laatinut mitään toivelistoja. Ja tyytyväinen ja iloinen olen ollut jokaisesta saamastani lahjasta, aina.
Lopeta lahjojen osto ystävien (varsinkin niiden, joiden kanssa et ole juuri edes tekemisissä) lapsille. Miksi olet sellaiseen edes alkanut? Ei taida olla kovin yleistä. Kummilapset on eri asia, mutta voihan sitä sanoa, että on useampi kummilapsi, eikä varaa/halua ostaa kalliita lahjoja. Meillä on joidenkin kesken sovittu, että toiveet alle 20€. Itsekin ostan kummilapsille siis sen hintaiset lahjat. Ja tykkään ostaa jotain mieleistä. Kenellekään en toiveita esitä, jos niitä ei kysytä. Oma lapseni sai kummiltaan lahjaksi lasten Raamatun. Oli toki vähän ihmeissään, kun sellaisen sai jokainen lapsi seurakunnalta ilmaiseksi, emmekä erityisen uskonnollisia ole. Eipä tuo silti valittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
”kohtuutonta”, taitaa olla nykynuorille täysin vieras sana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Ainakaan minä en ole koskaan laatinut mitään toivelistoja. Ja tyytyväinen ja iloinen olen ollut jokaisesta saamastani lahjasta, aina.
Meidän lapset on saaneet todella paljon todella typerää krääsää ja minä rumia koriste-esineitä ja vaikka kuinka paljpn muuta kaikkea epåmieluisaa, josta ei ole mitään muuta kuin vaivaa.
Ja maapallo kiittää, kun nää turhat lahjat aiheuttaa just sitä typerää liikakulutusta, joka ei ilahduta ketään muuta kuin kauppiasta.
Miksi ostaa lahjoja ystävän lapselle joka ei ole itselle läheinen? Jos ystävälle ostat jotain, niin anna jotain koko perheelle sopivaa. Suklaata, kynttilää, peliä, musiikkia, lähikaupan lahjakortti, ässäarpoja...mitä ikinä nyt keksii.
Voisit myös sanoa, että sua on alkanut nyppimään joulun kaupallisuus ja lahjakeskeisyys ja alat tänä vuonna irtautumaan lahjahysteriasta ja laitat tärkeille ihmisille vain kortit ja jotain ihan pientä.
No sitten voit valitella jotain suurta menoerää ja kerrot tämän yllättävän rahateijän ilmaantueessa olevasi kykenemätön hankkimaan lahjoja. Isot mätkyt toimii varmasti.
Tai sitten sanot suoraa överilahjatoiveet kuullessasi, että olit tänä vuonna ajatellut vähän edullisempaa/pienempää lahjaa kun lahjottavia on kasaantunut jo niin paljon. Tai mikä se syy nyt onkaan ettet halua ostella kalliita lahjoja ympäri kylää.
Jos joulun lahjarumbasta haluaa irtautua, niin siitä kannattaa puha pitkin vuotta. Heti joulun jälkeen jo aloitta, että ens vuonna vähennät ostelua ja tavoittelet lahjatonta joulua. Voi siihen muutama vuosi mennä ennen kuin lähipiiri ymmärtää lopettaa lahjojen pyytelyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Ainakaan minä en ole koskaan laatinut mitään toivelistoja. Ja tyytyväinen ja iloinen olen ollut jokaisesta saamastani lahjasta, aina.
Meidän lapset on saaneet todella paljon todella typerää krääsää ja minä rumia koriste-esineitä ja vaikka kuinka paljpn muuta kaikkea epåmieluisaa, josta ei ole mitään muuta kuin vaivaa.
Ja maapallo kiittää, kun nää turhat lahjat aiheuttaa just sitä typerää liikakulutusta, joka ei ilahduta ketään muuta kuin kauppiasta.
Muovinen lelu = lapsen ilo
Paperinen kirja = typerää krääsää joka tuhoaa maapalloa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Lapsii laatii lahjatoivelistoja, ja kaikki listan toiveet toteutetaan. Vanhempana laatii sitten listan ihannekumppanin ominaisuuksista tinderiin, mutta siinä se todellisuus tuleekin sitten vastaan. Kun on tottunut saamaan kaiken haluamansa jo lapsena, niin onko mikään ihme, että tällainen kompromisseihin kykenemätön jää sinkuksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä harrastan mahdollisimman usein "aineettomia" lahjoja. Esim. viime jouluna annoin lahjaksi kortin, jossa luki että vien kummityttöni eläinmuseoon päivänä X.X. Itselläni oli jo museokortti, joten reissun hinnaksi tuli ainoastaan lapsen lippu museoon ja pullakahvit läheisessä kahvilassa museon jälkeen. Meillä oli oikein kiva reissu ja luulen,m että yhdessäolo oli lapsellekin loppujen lopuksi tavaraa tärkeämpää. Isomman lapsen kohdalla voisin valita vaikka retken esim. kansallismuseoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Ainakaan minä en ole koskaan laatinut mitään toivelistoja. Ja tyytyväinen ja iloinen olen ollut jokaisesta saamastani lahjasta, aina.
Meidän lapset on saaneet todella paljon todella typerää krääsää ja minä rumia koriste-esineitä ja vaikka kuinka paljpn muuta kaikkea epåmieluisaa, josta ei ole mitään muuta kuin vaivaa.
Ja maapallo kiittää, kun nää turhat lahjat aiheuttaa just sitä typerää liikakulutusta, joka ei ilahduta ketään muuta kuin kauppiasta.
Muovinen lelu = lapsen ilo
Paperinen kirja = typerää krääsää joka tuhoaa maapalloa
Me ollaan nimenomaan saatu sitä typerää muovikrääsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Lapsii laatii lahjatoivelistoja, ja kaikki listan toiveet toteutetaan. Vanhempana laatii sitten listan ihannekumppanin ominaisuuksista tinderiin, mutta siinä se todellisuus tuleekin sitten vastaan. Kun on tottunut saamaan kaiken haluamansa jo lapsena, niin onko mikään ihme, että tällainen kompromisseihin kykenemätön jää sinkuksi?
Ei vaan lapsi laatii listan ja siitä on sitten helppoa katsoa mitä ostaa lapselle mieluisaksi lahjaksi.
Sulle tekisi hyvää joku lukutaitokurssi.
Ennen vanhaan lahjoja saatiin. Nykyään lapset tilaavat niitä aikuisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lahjoja saatiin. Nykyään lapset tilaavat niitä aikuisilta.
Aina laset on kyl laatineet kirjeitä joulupukille ja kirjoitelleet lahjatoivelistoja.
Ostat vaan joka lapselle lahjakortin hoploppiin tai vastaavaan puuhapuistoon. Maailma ei täyty krääsästä ja lapsi saa viettää aikaa joko sun tai oman vanhempansa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lahjoja saatiin. Nykyään lapset tilaavat niitä aikuisilta.
Aina laset on kyl laatineet kirjeitä joulupukille ja kirjoitelleet lahjatoivelistoja.
Mutta vanhemmat toimivatkin joulupukin roolissa. Isovanhemmat ja kummit ostivat mitä halusivat tai vaihtoehtoisesti kysyivät vinkkiä lapsen vanhemmilta, mutta vanhemmat kertoivat toivelistalta kaikista edullisimmat toiveet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lahjoja saatiin. Nykyään lapset tilaavat niitä aikuisilta.
Aina laset on kyl laatineet kirjeitä joulupukille ja kirjoitelleet lahjatoivelistoja.
Mutta vanhemmat toimivatkin joulupukin roolissa. Isovanhemmat ja kummit ostivat mitä halusivat tai vaihtoehtoisesti kysyivät vinkkiä lapsen vanhemmilta, mutta vanhemmat kertoivat toivelistalta kaikista edullisimmat toiveet.
Niin. Mikä nytkään estää kysymästä niiltä vanhemmilta, sen sijaan että riehuu täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten löytyy mieluisa kun ihan vaan kysyy lapselta toiveita. En minä omillenikaan osta arviolta umpimähkään mitään.
Tässä sitä helposti mennäänkin pieleen. Lapsi opetetaan näin saamaan aina haluamansa. Yks kaks mikään muu ei sitten enää kelpaakaan. Toki tiedustella voi toiveita, mutta toiveet eivät aina myöskään toteudu.
On osattava vastaanottaa lahja kuin lahja. Tämä kuuluu peruskasvatukseen ja sivistykseen.
Jaaha. Kyllä se lapsi voi ihan kuule ne kaikki 364 päivää sitten olla kasvatettavana. Joululahjan ideahan on palkita lapsi kiltteydestä, ei kyykyttää koska voi.
Tässä taas oikein Nuivalan Nuivan ”ilo pois joulunakin” -näkemys. Ei muuta voi sanoa.
Ei hemmetti... Heti täytyi jonkun yksikertaisesti ajattelevan vetää herne nenään. Tarkoitin ennenkaikkea, että lasta ei saa opettaa siihen, että kaiken haluamansa aina saa. Tottakai kiltiltä lapselta kysytään joululahjatoivetta, niin minultakin on kysytty kun olin pieni. Painotus on nyt juuri siinä, että KYSYTÄÄN. Jos lapsi itse ilmoittaa, että haluaa vain sen yhden tietyn lahjan, ja että mikään muu ei kelpaa, niin silloin mennään pieleen.
Aina ei saa haluamaansa. Joskus se ei yksinkertaisesti ole vain mahdollista. Mutta ymmärrän jos tästäkin jotkut vetävät herneen nenäänsä.
Silläkö että joku perheen ulkopuolinen ihminen kerran vuodessa ostaa sen lapsen toiveen mukaisen lahjan (eikä jotain typerää) se lapsi oppii että AINA saa haluamansa?
Ja missä luki, että lapsi muka tilaisi vain jonkin yhden tietyn. Kai sinä käsität, että voit kysyä esimerkiksi näin: ”Mitä sinä, Jukkapekka, toivoisit joululahjaksi? Mieti vaikka viisi toivetta.”
Eiköhän se luonnollisesti ole niin, että se perheen ulkopuolinen tai muuten kaukaisempi ihminen ostaa lapselle juuri sen random-lahjan. Vanhemmat, jotka lapselle ovat taas ne kaikkein läheisimmät, ostavat sitten ne lapselle tärkeimmät lahjat ja vahvistavat samalla näin lapsi-vanhempi-suhteitaan. Vanhemmat kun tietysti luonnollisimmin voivat kuulostella lapsen toiveita.
Itse en ole koskaan odottanut saavani joltain sukulaiselta jotain hartaasti toivomaani lahjaa. On ollut alusti asti minulle selvää, jo lapsena, että tällainen on kohtuutonta.
Miksi se ulkopuolinen ei voi ostaa jotain toivelistalta? Niin minä oon tehnyt aina.
Mikä ilo on kellekään lahja jota ei halua ostaa, antaa eikä saada? Joka on muös lapsen vanhemmille vain riesa? Mitä järkeä?
Ainakaan minä en ole koskaan laatinut mitään toivelistoja. Ja tyytyväinen ja iloinen olen ollut jokaisesta saamastani lahjasta, aina.
Meidän lapset on saaneet todella paljon todella typerää krääsää ja minä rumia koriste-esineitä ja vaikka kuinka paljpn muuta kaikkea epåmieluisaa, josta ei ole mitään muuta kuin vaivaa.
Ja maapallo kiittää, kun nää turhat lahjat aiheuttaa just sitä typerää liikakulutusta, joka ei ilahduta ketään muuta kuin kauppiasta.
Ja se lapsen toivoma lahja on sitten aina automaattisesti ympäristöystävällinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lahjoja saatiin. Nykyään lapset tilaavat niitä aikuisilta.
Aina laset on kyl laatineet kirjeitä joulupukille ja kirjoitelleet lahjatoivelistoja.
Mutta vanhemmat toimivatkin joulupukin roolissa. Isovanhemmat ja kummit ostivat mitä halusivat tai vaihtoehtoisesti kysyivät vinkkiä lapsen vanhemmilta, mutta vanhemmat kertoivat toivelistalta kaikista edullisimmat toiveet.
Niin. Mikä nytkään estää kysymästä niiltä vanhemmilta, sen sijaan että riehuu täällä.
Eikös ap ollut kysynytkin? Ja vanhempien ilmoittamat toiveet ovat kalliita?
Kannattaa aina laittaa kuitti mukaan, niin sitten voi joulun jälkeen vaihtaa sen viidennen saman kirjakaupan suosittleeman Tatupatun vaihtaa johonkin muuhun.