Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!

Vierailija kirjoitti:

En tykkää vauvoista. Pelkään että naiseni ei edes huomaa minua sen jälkeen kun saadaan vauva ja alkaa kontrolloimaan ihan kaikkea. Olen vielä lapseton 28-v ja tyttöystävä haluaisi lapsia. Itse haluaisin vielä kuitenkin matkustella ja hengata miesporukoissa ja ansaita vähän enemmän rahaa ennen kuin haluaisin lapsen. Olen itsekin käyttänyt tota "ei vielä" mutta kyllä itse oikeasti parin vuoden päästä haluaisinkin lapsia. Nyt tuntuu vaan liian aikaiselta kellään  kavereillakaan ei ole vielä. 

Miksi edes haluat lapsia jos et tykkää vauvoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tykkää vauvoista. Pelkään että naiseni ei edes huomaa minua sen jälkeen kun saadaan vauva ja alkaa kontrolloimaan ihan kaikkea. Olen vielä lapseton 28-v ja tyttöystävä haluaisi lapsia. Itse haluaisin vielä kuitenkin matkustella ja hengata miesporukoissa ja ansaita vähän enemmän rahaa ennen kuin haluaisin lapsen. Olen itsekin käyttänyt tota "ei vielä" mutta kyllä itse oikeasti parin vuoden päästä haluaisinkin lapsia. Nyt tuntuu vaan liian aikaiselta kellään  kavereillakaan ei ole vielä. 

Miksi edes haluat lapsia jos et tykkää vauvoista?

Lapsen kasvattaminen aikuiseksi vie noin 20 vuotta. Vauvaikä kestää alle vuoden, ja on tästä kokonaisuudesta vain hyvin lyhyt vaihe. On täysin mahdollista haluta lapsia pitämättä vauvoista. Itse halusin, vaikken pitänyt raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä enkä murrosiästä, matkaan mahtui niin paljon muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin on ihan biologiaa, ei sitä turhaan sanota että biologinen kello tikittää. Miehillä ei vastaavaa ole, ihan luonnollinen juttu. Miehillä ei sitä hoivaviettiä ole.

Jaa, mun exmiehellä oli kyllä sekä vauvakuume, biologinen kello että hoivavietti, mulla ei. Saatiin kyllä yksi "no okei, yksi" -lapsi, mutta tiet veivät eri suuntiin paljolti juuri tuon kroonisen vauva- ja lapsikuumeen vuoksi.

Miesten on pakko ajatella vähän sitä käytännöllisempää puolta vaikka nainen ei hormonihuuruissaan kykenisi muuta näkemään kuin ne vaaleanpunaiset tai -siniset pikku töppöset kätkyessä, näin kärjistetysti. Mies ymmärtää, että lapsi on elinikäinen investointi ja siihen liittyy isoja riskejä ihan jälkikasvun terveydestä lähtien. Myös koulutus, harrastukset, vaatteet ja kaikki nekin maksaa. Suhde naiseen voi vaaraantua, tai ainakin muuttua kun ei olekaan siinä suhteessa enää ykkönen. Ei kukaan mies halua olla vain siementäjän ja lompakon roolissa ja jäädä kakkoseksi kun lapsia tulee. Naisten kannattaisi panostaa ulkonäköönsä ja itseensä sekä parisuhteeseen myös silloin, kun lapsia on! Tämä on kyllä ymmärretty paljon paremmin muualla Euroopassa ja ihan molemmissa naapureissamme muttei jostain syystä Suomessa. Kun saadaan vauva, rupsahdetaan täysin ja unohdetaan miehen olemassaolo kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

En halua lapsia, koska menee rahaa ja kaikki kiva loppuu siihen. Ei esim. pääse kavereiden kanssa ryyppäämään silloin kun haluaa.

Ja tuohan se on tilanne = KATASTROFI ! Joten ei helvetissä kersoja riesoiksi, ryyppäminen kavereiden kanssa ja elämästä nauttiminen on parasta huumetta, siinä ei kersoja tarvita hiekaksi rattaisiin.

Mies ei ole enää perheen pää, ja syntyvät lapset eivät ole enää hänen sukunsa jatkajia

Joo tässä sitä just huomaa kommenteista "miksi haluat lapsia jos et tykkää vauvoista" miten naiset ajattelee vaan just niitä vauvoja eikä tajua sitä kokonaisuutta että lapset ei vauvoina kauaa pysy. Vähän niinkun otetaan koiranpentu kun se on niin söpö mutta sitten stressataan ja ollaan kärttysiä kun se onkin villi eikä tottele...

Se, että onko naiset syyllisiä syntyvyyden laskuun, ei ole sama asia kuin että syyllistetään siitä.

Syyllinen = syypää johonkin, tässä tilanteessa esimerkiksi silloin, jos nainen ei vain tahdo hankkia lapsia on hän syypää siihen ettei niitä hanki.

Syyllistäminen = aiheutetaan toiselle tieten tahtoen paha olo/mieli tai muita tunnontuskia omaan elämäänsä liittyvistä valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Miestä yritetään ajaa nyt vuorostaan kotiin lasten kanssa, koska voimaantunut naiskunta haluaa oman vuoronsa mennä ja liuhotta töissä ja harrasteissaan?

Sori.

Ei me nykypolvi olla MITÄÄN velkaa, että paikattaisiin moisella muuvilla aiemmat roolivajeet.

Ensinnäkään ykskään mies ei mene siihen miinaan, jossa he ovat nähneet naisten riutuvan polvesta toiseen.

Kuka hullu mies edes yrittäisi alkaa tekemään töitä ja vielä kotona hoitamaan pennut?

Sori naiset.

Ei onnistu tää miinan virittely.

Sit ei tehä lapsia ollenkaan. 

Teillä se vietti siihen vahvempi on.

Juuri näin. Miehille on aivan se ja sama tuleeko kakaroita vai ei, toivottavasti ei. Naiset ovat niitä, jotka niitä riesoja haluavat ja naisia se kakarattomuus haittaa. Ei miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei ole enää perheen pää, ja syntyvät lapset eivät ole enää hänen sukunsa jatkajia

Kenenkäs sitten? 

Naiset pääsevät hallitsemaan miehiä lasten kautta. Tässäkin keskustelussa on esimerkkejä kerrottu esim. erotilanteissa. Miehet häviää lastenteossa sekä rahat että perheen. 

Vierailija kirjoitti:

Miesten on pakko ajatella vähän sitä käytännöllisempää puolta vaikka nainen ei hormonihuuruissaan kykenisi muuta näkemään kuin ne vaaleanpunaiset tai -siniset pikku töppöset kätkyessä, näin kärjistetysti. Mies ymmärtää, että lapsi on elinikäinen investointi ja siihen liittyy isoja riskejä ihan jälkikasvun terveydestä lähtien. Myös koulutus, harrastukset, vaatteet ja kaikki nekin maksaa. Suhde naiseen voi vaaraantua, tai ainakin muuttua kun ei olekaan siinä suhteessa enää ykkönen. Ei kukaan mies halua olla vain siementäjän ja lompakon roolissa ja jäädä kakkoseksi kun lapsia tulee. Naisten kannattaisi panostaa ulkonäköönsä ja itseensä sekä parisuhteeseen myös silloin, kun lapsia on! Tämä on kyllä ymmärretty paljon paremmin muualla Euroopassa ja ihan molemmissa naapureissamme muttei jostain syystä Suomessa. Kun saadaan vauva, rupsahdetaan täysin ja unohdetaan miehen olemassaolo kokonaan.

Esimerkkialueesi ovat kuuuluja joko kotirouvakulttuurista (Keski- ja etelä-Eurooppa), vanhemmuuden tasapuolisemmasta jaosta (ruotsalaiset) tai perinteisistä roolimalleista (venäläiset). Kaikissa näissä malleissa naisella on aikaa ja voimia panostaa itseensä, ulkonäköönsä ja kyllä, jopa siihen mieheen, kun taas tässäkin ketjussa esitetyssä roolimallissa, jossa nainen hoitaa työn ja pennut, kumpaakaan ei juuri jää.

Ehdottomasti olisi päästävä eroon tuosta suomalaisen naisen työhevosroolista. Kukaan ei lakkaa piittaamasta itsestään ilman painavaa syytä, ja uupumus olisi mahdollista välttää jakamalla taakkaa. Olisinn toivonut, että nykyään tässä oltaisiin jo pidemmällä.

Minulla on kaksi lasta ex-vaimon kanssa. Rakastan lapsiani, mutta olisin omassa henk.koht elämässäni onnellinen ilman niitäkin. Siis jos niitä ei olisi koskaan tehty, ei niin että ne nyt otettaisiin pois. Syyn kerron seuraavassa, ja uskon että se on monen lapsettomana pysyttelevän miehen syy myös, mutta he pitivät fiksusti kiinni mielipiteestään, toisin kuin minä ja moni muu...

Menin yhteen exän kanssa kun olin 23, exä oli 26. Hän alkoi samantien järjestämään meille "yhteistä ihanaa, nrmaalia elämää jossa asiat kuuluu tehdä tietyllä tavalla. Olin vähän reppana, maalla kasvanut, ja minulla oli tietty kuva jolla tavalla "kaikkien kuuluu elämä tarpoa", eli opiskelut, työt, armeija, puolison valinta, ok-talo, kultainen noutaja ja pari lasta. Sitten pyöritetään sitä hamaan tappiin, ja kaikki ovat onnellisia.

Toisin kuitenkin kävi. Tahtomattani alistuin täysin siihen kohtaloon missä en osaa tehdä mitään oikein. Yritin puhua, ja olla omaa mieltäni asioissa, mutta vaimmo tietää paremmin mihin rahat laitetaan, ja että pakko on koko ajan remontoida, vaikka itse en ole mikään remppamies. Rahat paloivat sisustukseen, tapetteihin, aina uuden hankintaan, normaaleilla ihmisillä on sitä ja tätä, ja mitä naapuritkin ajattelevat kun meillä ei ole sellaista autoa, ja tällaista terassia. 

Jälkeenpäin ajatellen ihan sairas kuvio.

Lopulta vaimo kyllästyi siihen että olen tällainen luuseri, joka ei mitään osaa tehdä, ja jolle tuottaa vaikeuksia heräillä lapsen sairastaessa häntä hoitamaan yöllä, kun olen ollut kome edellistä päivää 14h työvuoroissa, jotta saan rahat siihen kaikkeen.

Sain siis kenkää, ja erotuomion tultua oikeudesta, muutti samana päivänä siihen yhteisen onnen ok-taloon uusi mies, minä asuin halvassa pikkuyksiössä, jossa nuuin tupakeittiössä jotta lapsilla olisi luonani ollessa pieni huone itsellään. Menetin erossa kaiken muun paitsi auton. Astioita sain mukaani sen mitä yo-lahjaksi olin saanut, talo jäi tietysti "lapsille". En olisikaan jaksanut alkaa tappelemaan kattilan kansista.

Vaihtaisin pois koko homman, jossa koin menettäneeni kaiken, minulle jäädessä vain 400e kuussa elareita maksettavaksi.

Noh, pääsin vuosien saatossa jaloilleni, ja nyt minulla on ihana nainen, jonka vien ensi kesänä vihille. Lapsia emme enää tee, koska hänelläkin on yksi edellisestä liitosta, ja totaali yh:ksi jääminen omassa historiassaan vielä tuoreena muistissa. Lapsiani en tietenkään poistaisi, mutta jos olisin tiennyt miten tässä käy, en olisi vilkaissutkaan ex-vaimoon päin, saati että olisin melaani hänessä heiluttanut.

Minusta tuntuu että moni mies fiksusti välttää tämän kuvion, ja se on mielestäni pelkästään fiksua, sillä me miehet olemme myös ihmisiä, emme vain tavaroita joita käytetään loppuun asti, ja sitten heitetään menemään.

Älkää hyvät naiset ainakaan tehkö niitä lapsia "vahingossa", ilman miehen "suostumusta". Tämä jos mikä rikkoo monta ihmissuhdetta eikä siitä hyvä seuraa. Missä ovat miehen oikeudet?? T. Yksi petetty

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsettomuuteni johtuu vain ja ainoastaan 3 entisen miehen kyvyttömyydestä tai periaatteista. Kyllä varmasti oli tilanteitaettä olisin voinut olla ottamatta katumuspilleri jne. Mutta luulin Tulevan uusia mahdollisuuksia.

Ensimmäinen mieheni hankki sittemmin 3 lasta. Muut eivät tiettävästi tänä päivänäkään Ole hankkineey, ja luulen etteivät hanki.

Toisella vahvat periaatteet lisääntymistä vastaan ja pystyi keskustelemaan avoimesti. Toinen taas juuri sellainen prokastinoija. On jo yli 50 eikä sitä oikeaa hetkeä ja naista Ole löytynyt. Kyllä minä sun kanssa mut oot Liian vanha, kyllä minä marian kanssa mut se ei haluu niitä lisää, kyllä minä sitku Mulla on enemmän rahaa (ei ollu köyhä), kyllä minä sitku asunto on rempattu (vuoden ollu tyhjillään), kyllä minä muuten mut ku sitten ei voi asua monessa eri paikkaa kun on sit koulut ja lapsilisät ja verotus pitää optimoida jne jne

Kahta vaivasi myös se, että miten se potentiaalinen äidin uskonto, ja tuleeko pahasti uskoon synnytyksen jälkeen vaikka nyt väittää ettei Ole. Jos se ottaakin lapsen, kastaa ja häipyy ja vaatii rahaa.

Ai mies saa lapsia vain tarkoituksella "hankkimalla"? Iso osa vahinkoja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi lasta ex-vaimon kanssa. Rakastan lapsiani, mutta olisin omassa henk.koht elämässäni onnellinen ilman niitäkin. Siis jos niitä ei olisi koskaan tehty, ei niin että ne nyt otettaisiin pois. Syyn kerron seuraavassa, ja uskon että se on monen lapsettomana pysyttelevän miehen syy myös, mutta he pitivät fiksusti kiinni mielipiteestään, toisin kuin minä ja moni muu...

Menin yhteen exän kanssa kun olin 23, exä oli 26. Hän alkoi samantien järjestämään meille "yhteistä ihanaa, nrmaalia elämää jossa asiat kuuluu tehdä tietyllä tavalla. Olin vähän reppana, maalla kasvanut, ja minulla oli tietty kuva jolla tavalla "kaikkien kuuluu elämä tarpoa", eli opiskelut, työt, armeija, puolison valinta, ok-talo, kultainen noutaja ja pari lasta. Sitten pyöritetään sitä hamaan tappiin, ja kaikki ovat onnellisia.

Toisin kuitenkin kävi. Tahtomattani alistuin täysin siihen kohtaloon missä en osaa tehdä mitään oikein. Yritin puhua, ja olla omaa mieltäni asioissa, mutta vaimmo tietää paremmin mihin rahat laitetaan, ja että pakko on koko ajan remontoida, vaikka itse en ole mikään remppamies. Rahat paloivat sisustukseen, tapetteihin, aina uuden hankintaan, normaaleilla ihmisillä on sitä ja tätä, ja mitä naapuritkin ajattelevat kun meillä ei ole sellaista autoa, ja tällaista terassia. 

Jälkeenpäin ajatellen ihan sairas kuvio.

Lopulta vaimo kyllästyi siihen että olen tällainen luuseri, joka ei mitään osaa tehdä, ja jolle tuottaa vaikeuksia heräillä lapsen sairastaessa häntä hoitamaan yöllä, kun olen ollut kome edellistä päivää 14h työvuoroissa, jotta saan rahat siihen kaikkeen.

Sain siis kenkää, ja erotuomion tultua oikeudesta, muutti samana päivänä siihen yhteisen onnen ok-taloon uusi mies, minä asuin halvassa pikkuyksiössä, jossa nuuin tupakeittiössä jotta lapsilla olisi luonani ollessa pieni huone itsellään. Menetin erossa kaiken muun paitsi auton. Astioita sain mukaani sen mitä yo-lahjaksi olin saanut, talo jäi tietysti "lapsille". En olisikaan jaksanut alkaa tappelemaan kattilan kansista.

Vaihtaisin pois koko homman, jossa koin menettäneeni kaiken, minulle jäädessä vain 400e kuussa elareita maksettavaksi.

Noh, pääsin vuosien saatossa jaloilleni, ja nyt minulla on ihana nainen, jonka vien ensi kesänä vihille. Lapsia emme enää tee, koska hänelläkin on yksi edellisestä liitosta, ja totaali yh:ksi jääminen omassa historiassaan vielä tuoreena muistissa. Lapsiani en tietenkään poistaisi, mutta jos olisin tiennyt miten tässä käy, en olisi vilkaissutkaan ex-vaimoon päin, saati että olisin melaani hänessä heiluttanut.

Minusta tuntuu että moni mies fiksusti välttää tämän kuvion, ja se on mielestäni pelkästään fiksua, sillä me miehet olemme myös ihmisiä, emme vain tavaroita joita käytetään loppuun asti, ja sitten heitetään menemään.

Käytännössä tuolta välttyvät ne miehet jotka nuorena ei saaneet suhdetta hankittua.Jälkeenpäin voi olla ainoastaan tyytyväinen.

Ainakin omakohtainen kokemukseni tosiaan on, että useimpien poikien ja nuorten miesten maailmaan ei lasten saanti tai isyys kuulu oikeastaan millään tavalla. Itse en koskaan kokenut tulevani isäksi, vähän samaan tapaan kuin täällä Suomessa ei tarvitse ihan arkipäiväisesti pohtia esimerkiksi järvessä uidessa, tuleeko hain syömäksi. Se ei siis ole missään vaiheessa käynyt vähääkään mielessä. Ei isyydestä tai lasten saannista juuri puhuttu kotona, päiväkodissa, koulussa, ei missään. Yläasteella oli ehkä kerran kotitaloustunnilla joku harjoitus lapsinuken kanssa, miten sitä hoidetaan tms. Tietysti aina on tiennyt, miten vauvoja tehdään, ja mistä lapset tulevat.

Mutta personoituna kokemuksena en ole ikinä tuntenut haluavani lapsia, tai että minusta yleensä voisi tulla isä. En ymmärtänyt, miksi silloiselle tyttöystävälle - nykyiselle vaimolle - oli niin kovin tärkeää saada lapsia. Siitä tuli hänelle jonkinlainen ylitsepääsemätön este minkään asian edistymiselle. Ja kun en kokenut siinä mitään huonoakaan, koska parisuhde oli muuten hyvä ja se hänelle oli tärkeää, kaksi lasta sitten nykyään on.

Ei pidä käsittää väärin, etten välittäisi. Lapseni ovat tärkeä osa elämääni, olen mielestäni hyvä isä, olen käynyt yksin neuvolassa, pitänyt isyysvapaat ja ollut pitkään vanhempainvapaallakin koska se oli mahdollista. Vietän heidän kanssaan paljon aikaa, ja teen kaikkeni heidän eteensä. En missään tapauksessa luopuisi lapsistani, ja rakastan heitä paljon. Mutta jotenkin en koe edelleenkään mitään erityistä sen suhteen, voin aivan hyvin kuvitella lapsettoman rinnakkaistodellisuuden.

Olen vielä lisääntymisiässä, mutta en tule enempää lapsia tekemään. En nykyisen vaimoni, tai eron tai kuoleman sattuessa mahdollisen uuden puolison kanssa. En oikeastaan edes pidä muista lapsista kuin omistani. Ei siinä auta valtion tarjoamat touhutonnit mitään, jos ei tunnu oikealta. En todellakaan ala kenenkään muun - varsinkaan jonkun valtion- takia tekemään lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni pelkää juurikin tuota toiseksi jäämistä vauvalle. Hän on todella hellyydenkipeä ja haluaa koko ajan, että häntä silitetään ja hierotaan ja rapsutetaan ja pussaillaan. Ja seksi tietty päälle. Varmaan olisikin niin, että lapsen tullessa miehen silittelyt jäisivät minulta hetkeksi vähemmälle. Mutta kun olen nyt jo viisi vuotta silittänyt häntä joka ikinen ilta, niin minusta voisi olla jo hetkellisesti vauvan vuoro saada osansa hellyydestäni.

Törkeä mies sulla. Totta helvetissä mies jää kakkoseksi kun vauva syntyy, sillä NIIN SEN KUULUU MENNÄKIN! Miehen tulee olla aikuinen joka tekee epäitsekäästi kaikkensa lapsensa eteen. Vain miesvauva kitisee ja ulisee siitä että ”mua ei nyt huomioida tarpeeksi”

Milloin miehet tajuaa että elämän tarkoitus ei ole kahmia ksikkea itselleen vaan PALVELLA TOISIA!!! Elämän tarkoitus on olla epäitsekäs, palvella, auttaa, tukea, huolehtia.

Vittu mitä kusipäähedonisti miehiä. Onneksi oma mies on kunnollinen. Ei ikinä kitissyt siitä että ei oleen ykkönen, oli joka lspsen kanssa koti-isänä puoli vuotta, hoitaa kodin ja siivoaa ja kokkaa. Mieheni on sitä mieltä että hänen tehtävänsä on tehdä kaikkensa perheen eteen ja lapset ovat ykkösiä hänellekin.

Vittu että lentäis ukko kaaressa pihalle jos kehtais kitistä että ”sit mä en pian oliskaan ykkönen kun vauva syntyy”! Ei jumalauta miehet nyt!!

Ylänuoli

En halua lapsia, olen pienituloinen ja minulla on mt-ongelmia. Siitä ei seuraisi mitään muuta kuin kärsimystä kaikille jos pitäisi pakolla lapsia ruveta hankkimaan.

m32

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omakohtainen kokemukseni tosiaan on, että useimpien poikien ja nuorten miesten maailmaan ei lasten saanti tai isyys kuulu oikeastaan millään tavalla. Itse en koskaan kokenut tulevani isäksi, vähän samaan tapaan kuin täällä Suomessa ei tarvitse ihan arkipäiväisesti pohtia esimerkiksi järvessä uidessa, tuleeko hain syömäksi. Se ei siis ole missään vaiheessa käynyt vähääkään mielessä. Ei isyydestä tai lasten saannista juuri puhuttu kotona, päiväkodissa, koulussa, ei missään. Yläasteella oli ehkä kerran kotitaloustunnilla joku harjoitus lapsinuken kanssa, miten sitä hoidetaan tms. Tietysti aina on tiennyt, miten vauvoja tehdään, ja mistä lapset tulevat.

Mutta personoituna kokemuksena en ole ikinä tuntenut haluavani lapsia, tai että minusta yleensä voisi tulla isä. En ymmärtänyt, miksi silloiselle tyttöystävälle - nykyiselle vaimolle - oli niin kovin tärkeää saada lapsia. Siitä tuli hänelle jonkinlainen ylitsepääsemätön este minkään asian edistymiselle. Ja kun en kokenut siinä mitään huonoakaan, koska parisuhde oli muuten hyvä ja se hänelle oli tärkeää, kaksi lasta sitten nykyään on.

Ei pidä käsittää väärin, etten välittäisi. Lapseni ovat tärkeä osa elämääni, olen mielestäni hyvä isä, olen käynyt yksin neuvolassa, pitänyt isyysvapaat ja ollut pitkään vanhempainvapaallakin koska se oli mahdollista. Vietän heidän kanssaan paljon aikaa, ja teen kaikkeni heidän eteensä. En missään tapauksessa luopuisi lapsistani, ja rakastan heitä paljon. Mutta jotenkin en koe edelleenkään mitään erityistä sen suhteen, voin aivan hyvin kuvitella lapsettoman rinnakkaistodellisuuden.

Olen vielä lisääntymisiässä, mutta en tule enempää lapsia tekemään. En nykyisen vaimoni, tai eron tai kuoleman sattuessa mahdollisen uuden puolison kanssa. En oikeastaan edes pidä muista lapsista kuin omistani. Ei siinä auta valtion tarjoamat touhutonnit mitään, jos ei tunnu oikealta. En todellakaan ala kenenkään muun - varsinkaan jonkun valtion- takia tekemään lisää lapsia.

Melkein sama. Ja kun asiasta ollaan keskusteltu niin suurimmalla osalla miehistähän se on näin. Käytännössä nainen päättää, että tehdään lapset ja mies sitten hyväksyy sen. Ja sitten kiintyy niihin lapsiin. En tiedä yhtään parisuhdetta jossa mies nimenomaan haluaisi niitä lapsia... Ehkä jossian ökysuvuissa missä pitää saada perijöitä?