Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Tämä liittyy syntyvyyteen vain huteran aasinsillan kautta. Mutta kun lueskelin tätä ketjua, niin mieleeni tuli empatiatutkimus, jota kahlasin läpi työtäni varten. Suomi on empatian kannalta tarkasteltuna hännänhuippuja kansojen joukossa. Miesten kyky tuntea empatiaa on alhaisempi kuin naisten.
Tuli vain mieleen. Teidän miesten elämä kuulostaa korvissano hyvin ikävältä. Ei kai muuten voisi tuntea noin paljon katkeruutta ja noin vähän hyvää tahyoa muita ihmisiä kohtaan. Lapsi tarvitsee sitoutuneen ja empatiakykyisen vanhemman. Voi kun jokaisella olisi edes yksi sellainen.
Voimme siis kiittää äitejämme empatian puutteesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa toistuu myytti siitä kuinka miehet haluavat lennellä kukasta kukkaan ja nauttia vapaudesta ikuisesti.
Kyllä, ne suositut menomiehet. Taas kerran te naiset otatte huomioon ensisijaisesti ne alfat, pleijerit, unelmien poikamiehet ja muut.
Keskivertomies ei halua mitään tuosta. Jo parikymppisenä suurin osa kavereistani olisi halunnut seurustella (huom, tämä ei tarkoita samaa kuin lasten hankkiminen parikymppisenä, vaikka se olisikin teille ainoa syy olla yhdessä tavismiehen kanssa parikymppisenä). Se mikä miehiä pelottaa ei ole vapauden menettäminen siinä mielessä että vapaus olisi jotain hienoa, vaan jumittuminen huonoon liittoon. Koska miehet ovat naisia tyypillisemmin halukkaita pysymään liitossa lasten takia, naisten suosiessa elämänmuutosta ja entisen jättämistä taakse, miehet eivät halua luopua Vapaudu Vankilasta-kortista.
Ketjussa on jo kuvattu mikä liitoissa mättää, en toista kaikkea tässä. Mutta miehen näkökulmasta kaikki kiva on seurustelun alussa. Mies saa naisen, on yhä ajattelutapa. Sitten on naisen vuoro saada unelmahäänsä, unelmatalonsa ja hemmottelua jonka hän mamina ansaitsee. Miehen tehtävänä on kertoa kuinka itseään herkuilla palkitseva vaimo on kauniimpi kuin koskaan, vaikka harva mies pitää tukevaa keskikroppaa kauniina. Miehen kuuluu luopua omista kavereistaan ja harrastuksistaan koska koti, naisen valtakunta jossa töiden on mentävä 50-50 mutta päätösvallan 90-10 naisen eduksi, on tärkein.
Jos tavismiehille olisi luvassa kiva seurustelusuhde alkaen parikymppisenä, lapsia monia vuosia myöhemmin, hyvä ja tasa-arvoinen liitto mukavan ja luotettavan naisen kanssa joka tykkää jatkossakin seksistä eikä päästä ulkonäköään romahtamaan - eivät he jäisi kaipailemaan vapautta. Mutta he tietävät että nykyään tuollainen liitto on poikkeus eikä sääntö, ja he näkevät siitä todisteita ympärillään joka päivä.
Tismalleen!
Keskivertoliitto nykyään alkaa lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä, häät ja lapset hankitaan varsin nopeasti, vaimo lihoo ylipainoiseksi ja liitto pättyy eroon.
Nuo ovat tilastollisia faktoja. Ei mielipideasioita.
Tosi rakkaus ei katso kiloja. Jos ero tulee kilojen myötä, on naimisiin menty täysin pinnallisista syistä. Ei kilojen takia eroavat ole koskaan rakastuneet muuhun kuin ulkokuoreen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Kovin on katkeraa teksiä. Täällähän miehet kuorossa huutaa, että naiset vie rahat ja että menisivät töihin ja nimenomaan "kunnon töihin" eli siis miehisille aloille. Nyt kun naiset tekee työtä käskettyä ja alkavat muistuttaa miehiä, kun ei siellä miesten "kunnon" töissä voi korkokengissä ja hamosissa leijua, niin sekään ei kelpaa. Nyt sitten mäytetään Michelin-mieheltä ja puhutaan kuin rekkakuskit, kun on niin opittu siellä miesvaltaisella työpaikalla puhumaan, niin sekään ei kelpaa?
Yrittäkää nyt päättää, pitääkö naisen olla kuin mies, että saa tienattua rahaa niin paljon, ettei tarvitse miehen rahapussilla olla, kun ei siellä "naisten" aloilla mitään tienat?
Pitääkö naisetn siis edelleen pysyä sisarhentovalkoisina ja naisellisina, eikä tienata, vaan saada töistä pientä leiparahaa, vai muuttua miehiksi ja mennä töihin sinne "miestentöihin" kädet rasvassa ja muskulit kasvatettuina, että jaksaa ruuvia vääntää?
Mikään ei tunnu miehille riittävän.
Naiset on paskoja rahanperässä juoksioita ja kanamaisia ja turhamaisia, mutta sitten ei kelpaa sekään, että ollaan miehisiä. Tienataan raksalla hyvin, opitaan puhumaan rasvaisia juttuja, kun työkaverit opettaa ja ei koreilla turhamaisuuksilla ym.
Mikään ei ärsytä miestä niin paljoa kuin omillaan toimeen tuleva nainen. Teet sen tavalla millä hyvänsä niin se on punainen lippu. Mies haluaa lopulta olla päättävässä asemassa suhteessa naiseen, ja se tulee paksummalla palkkapussilla ja naista dissaamalla siitä, että tämä tekee ”tuottamatonta” ja vähäpalkkaista työtä. Tämä status quo sopii miehille hyvin, naisille ei, ja miesten puhe siitä, että naisten muka tulisi siirtyä kovapalkkaisemmille aloille on vain osa naisen alistamista nykyisestä asemastaan. Kaikessa on kyse miehen yhteiskunnallisen valta-aseman kuolinkorahteluista.
Mikähän valta-asema 99% miehistä on ollut, koskaan?
41% naisista on töissä julkisella sektorilla. Korjatkaa se niin korjaatte palkkapussinne.
Mistä verorahat joista tuo liksa maksetaan oikein tulee?
Suomi on joutunut ottamaan lainaa jo vuosikymmeniä, eli tuo raha tulee pankeilta lainan muodossa. Veron maksajat ei niitä rahoja tienaa, ne rahat ei riitä edes tieverkoston ylläpitoon.
Yrityjkset maksaa veroja varsin runsaasti mutta jatka vain tarinaasi.
Talous oli Sipilän kauden päättyessä lähes tasapainossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran Pohjoismaista mies vs naiset riitelyä.
Tuleeko tästä hyvä mieli?
Feminismi kuoli jo ideologiana. Vieläkö sinnittellet? Konservatismi tulee median mukaan.
Miehet täällä kiukkuaa siitä kun ei löydy oikeasti perinteisiä naisia. Ulkomaidenkin naiset kuulemma vaan feikkaa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ihmetyttää vain miten jaksetaan keksiä tekosyitä omalle yksinäisyydelle.Täh? Mun mielestä tässä on vaa kyse enemmän siitä ettei miehiä niin kiinnosta lasten teko ja hoitaminen, he eivät vaadi naisia olemaan minkäänlaisia vaan naiset ne täällä vaatii millaisia miesten pitää olla.
-eri
"Naiset eivät enää ole naisia"
"Naiset eivät osaa kokata"
"Tuokaa takaisin vanhat hyvät ajat"
Otteita juurikin tästä ketjusta.Juuri näin. Mitä vikaa noissa on? Miksi nainen haluaa olla mies, paraneeko parisuhde siitä?
Onko kokkaaminen nykyään liian vaikeaa? Perhettä ei kasvateta takeaway ruualla...Ja mitä vikaa on hyvillä ajoilla? Mielelläni valitsen hyvät ajat.
Monen nykynaisen äiti on elänyt tuota "vanhaa, hyvää aikaa". Äidit ovat vannottaneet meitä tyttäriä käymään koulut, hankkimaan ammatin, työpaikan ja omat rahat, että tyttäret pääsisivät elämässä helpommalla mitä he itse. Uskon kyllä, että nykymiesten mielestä entiset ajat olivat hyviä, kun miehillä oli käytössä oma kotiorja. Jos ne äidit olisivat olleet tyytyväisiä elämäänsä, niin hehän olisivat suositelleet samaa tyttärilleen, eikö?
Eikö se nyt ole selvää että nykyään kannattaa hankkia koulutus ja ammatti?
Ennen oli heikommat mahdollisuudet, mutta toisalta miehet elättivät naisia. Kun tuosta yhtälöstä poistetaan kolikon yksi puoli, niin poistuu toinenkin puoli. Ei kovin monimutkaista.
Nykyajan ilmiö on se että vaikka ajat ovat muuttuneet, naiset syyllistävät yhä miehiä jotka eivät täytä vanhan ajan miehen velvollisuuksia. Miehet eivät sano vastaan, koska valittavat miehet leimataan vässyköiksi, siinä missä valittava nainen on rohkea naisten oikeuksien puolesta taistelija.
Samasta syystä vaikka mies olisi kuinka eron hajottama ja vakuuttunut siitä ettei naimisiin meneminen kannata, ei tämä riko herrasmiehen velvollisuuksia ja opeta pojalle ettei kannata lähteä perherulettiin ellei löydy aivan poikkeuksellista naista. Luultavasti poika oppii kaverien tai netin välityksellä aiheesta, ja toivottavasti ehtii miettimään omilla aivoillaan mikä kannattaa ja mikä ei.
Sinällään ymmärrän miksi jotkut naiset ovat siirtyneet omiin kommuuneihin. Saa olla rauhassa. Miehet ilmeisesti viihtyvät yksin vaikka naimisiinmeno houkuttaakin etujen vuoksi. Voisihan mieskin jakaa kuluja ja kotitöitä toisten miesten kesken (?)
Ei tulisi kellekään pahamieli.Naiskommuunissa lasten kasvattaminen alkaa itse asiassa kuulostaa aivan ihanalta idealta. Rupean oikeasti pohtimaan tätä. Toisiaan tukeva ja toistensa lapsista välittävä ja huolehtiva yhteisö. Koko kylä kasvattamassa. Ei hullumpaa!
Näinhän asia ennen olikin. Alfa pani naiset paksuksi ja nautti haareminsa ihailusta, naiset hoitivat lapset. Jokunen nainen saattoi valita betan joka sitten osallistui lastenhoitoon.
Olen koko ajan sanonut etteivät naiset mitään moderneja ole, vaan päin vastoin äärikonservatiiveja. Siis parisuhdeasioissa.
Ihminen taitaa olla ainoa nisäkäs, jonka pitäisi valita lasten isäksi mahdollisimman huonot geenit omaava uros, ettei niille tule paha mieli.
Ei toki. Paha mieli tulee vasta kun ne muut miehet joutuu maksamaan teidän kulut.
Sosialismin huonoja puolia, ei liity suoraan naisiin.
En usko että kukaan valittaa kun alatte maksamaan synnytyksen itse, lasten päiväkotimaksut täysmääräisenä, julkisen liikenteen tuki lakkautetaan, asumistuki jne.
Joo ja minä pidän siinä kohtaa huolen, että kun olen lapset omilla varoilla kasvattanut ja kouluttanut, että he myös maksattavat sinulla ihan itselläsi sairaala kulut ja vanhuuden hoitopaikkasi.
Hyvässä lykyssä elät jossain palvelutalossa 10 viimiestä vuottasi ja maksat siitä hunajaa. Nyt se maksaa asujalle noin 5000e/kk, mutta se on vain pintaraapaisu, kun muut joutuu maksamaan sen vanhuksen hoidon suurimmaksi osaksi.
Mutta sinähän haluat, että jokainen maksaa omat kulunsa, eikä yhteiskunta, joten maksapa yhteiskunnalle sairaala maksu, kun olet maailmaan tullut. Siihen päälle äitiysneuvola/lapsineuvolat. ja tietenkin koulutus, jonka me muut olemme sinulle maksaneet ruokineen päivineen. Matkatkin ollaan sinulle kustannettu, jos koulumatkasi on ollut pitkä. Hammaslääkäri saa repiä paikat sinulta poi, kun et itse ole niitäkään maksanut. Meidän muiden rahoilla olet hammaslääkärissä käynyt,
Mitä noihin päiväkotimaksuihin tulee, niin tottakai teidän miestenkin kuuluu maksaa, vai luuletko, että kaikki miehet ovat lapsettomia, eikä heidän kuulu maksaa päivähoitomaksuja omastakaan lapsesta. Ja aina se syntyvä lapsi on jonkun miehenkin, eli mies tietenkin isänä maksaa puolet, ellei halua, että lapsi syntyy saunassa ja monikaan isä ei halua.
Joukkoliikennettä käyttää myös miehet ja koululaiset. Joten ei ihan jokainen sinun maksama sentti mene naisiin. Ja puliukoillekin voi sinun rahojasi mennä. Ne kun ovat ihan yhteiskunnan rahojen varassa.
Olisikin kiva, jos verot voisi kohdentaa itse. Sinun rahan päihteidenkäyttäjä miehille, minun maksamat verot lapsiperheille.
Pidän huolen siitä että tapan itseni kun olen elänyt riittävän kauan täällä, en todellakaan alistu tämän valtion osoittamaan kuolinpaikaan jossa kidun 20 vuotta.
Hammaslääkäri on hoidettu yksityisellä, lääkäri: yksityisellä. asumistukeen en ole koskaan ollut oikeutettu. Joukkoliikenteestä kukin saisi maksaa käytön mukaan.
Olisi kiva jos verot olisivat minimissä ja ihmiset velvoitettaisiin huoltehtimaan itsestään.
Synnytys 10 000€ jos kaikki menee hyvin, maksakaa itse jollei ole sairasvakuutusta.
Sitä sinun yksityistä tuetaan veroin. Et ole maksanut todellista summaa hammaslääkäristäsi. Sinulla nyt ei muutenkaan taida olla käsitystä siitä mitä mikäkin maksaa, kertoo tuo keksimäsi summa synnytyksestä siitä myös.
Mulla taitaa olla parempi käsitys kuin sinulla, hinta on HUS hinnastosta 2018 ja lienemme yhteisymmärryksessä ettei se ole laskenut kolmessa vuodessa.
https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paikalliset/1538376
Tiedän yksityisen verovaroilla tukemisesta, en vain voi sille mitään. KELA-osuudet ovat onneksi varsin pieniä.
Linkkasit sitten jutun yksityisestä synkytyksestä. Normaali alatiesynnytys maksaa pari tonnia. Niin että paljonko sinun yksityisiäkäyntejä on tuettu veroista?

Saattaa olla että sinun yksityiset lääkäri ja hammaslääkäri käynnit on maksanut veronmaksajille jo nyt enemmän mitä äitisi maksoi kun synnytti sinut. Puhumattakaan mitä ne tulee vielä jatkossa maksamaan.
Ja silti maksan veroja enemmän kuin saan hyötyjä

Miksi oletat että alatiesynnytys olisi kalliimpi HUS yksityisellä kuin HUS julkisella?
Ja te naisethan pelkäätte paikkojen hajoamista niin paljon että olette vaatimassa keisarinleikkausta lähes aina.

Todennäköisesti olet yhä "velkaa" saamastasi hyödystä. Tai sitten olet jo yli lisääntymisiän eikä tämä aihe koske sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä liittyy syntyvyyteen vain huteran aasinsillan kautta. Mutta kun lueskelin tätä ketjua, niin mieleeni tuli empatiatutkimus, jota kahlasin läpi työtäni varten. Suomi on empatian kannalta tarkasteltuna hännänhuippuja kansojen joukossa. Miesten kyky tuntea empatiaa on alhaisempi kuin naisten.
Tuli vain mieleen. Teidän miesten elämä kuulostaa korvissano hyvin ikävältä. Ei kai muuten voisi tuntea noin paljon katkeruutta ja noin vähän hyvää tahyoa muita ihmisiä kohtaan. Lapsi tarvitsee sitoutuneen ja empatiakykyisen vanhemman. Voi kun jokaisella olisi edes yksi sellainen.
Ovelasti kierrelty, mutta enpä muuta naiselta odottanutkaan.
Ensin kirjotat että Suomi on empatian kannalta hännänhuippu. Siten kirjoitat että miehet ovat naisia vähemmän empaattisia.
Tällä annat ymmärtää että ero muihin maihin johtuisi miehistä, vaikka tosiasiassa miehet ovat naisia vähemmän empaattisia kaikissa maissa.
Ovatko tutkimuksen mukaan suominaiset erityisen empaattisia? Vai mahtaisiko empatia puute koskea molempia sukupuolia verrattuna muihin maihin? Vai olisiko peräti niin että suomalaiset naiset eivät ole empaattisia ollenkaan?
Kiva asennelasit. Käytätkö niitä vain lukemiseen?
Sinäkö aloit jankkaamaan keittiöremontista?

En oleta vaan tiedän. Sen sijaan sinun kommentti sisältää oletuksen.

Et tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä liittyy syntyvyyteen vain huteran aasinsillan kautta. Mutta kun lueskelin tätä ketjua, niin mieleeni tuli empatiatutkimus, jota kahlasin läpi työtäni varten. Suomi on empatian kannalta tarkasteltuna hännänhuippuja kansojen joukossa. Miesten kyky tuntea empatiaa on alhaisempi kuin naisten.
Tuli vain mieleen. Teidän miesten elämä kuulostaa korvissano hyvin ikävältä. Ei kai muuten voisi tuntea noin paljon katkeruutta ja noin vähän hyvää tahyoa muita ihmisiä kohtaan. Lapsi tarvitsee sitoutuneen ja empatiakykyisen vanhemman. Voi kun jokaisella olisi edes yksi sellainen.
Ovelasti kierrelty, mutta enpä muuta naiselta odottanutkaan.
Ensin kirjotat että Suomi on empatian kannalta hännänhuippu. Siten kirjoitat että miehet ovat naisia vähemmän empaattisia.
Tällä annat ymmärtää että ero muihin maihin johtuisi miehistä, vaikka tosiasiassa miehet ovat naisia vähemmän empaattisia kaikissa maissa.
Ovatko tutkimuksen mukaan suominaiset erityisen empaattisia? Vai mahtaisiko empatia puute koskea molempia sukupuolia verrattuna muihin maihin? Vai olisiko peräti niin että suomalaiset naiset eivät ole empaattisia ollenkaan?
En antanut ymmärtää vaan sinä halusit ymmärtää. Sanoin kaksi asiaa. Suomi on hännänhuippukategoriassa kansojen joukossa. Miesten empatiakyky on alempi kuin naisten. Tämän ketjun perusteella emme kumpikaan sukupuoli saa kovin hyviä pisteitä, mutta kyllä teidän miesten kommentit ovat käsittämättömän armottomia. Ne herättävät myötähäpeää ja surua.
Mutta vain jos armottomuus osuu naisiin mitenkään.
Miesten kärsiessä alatte sormettamaan itseänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Kovin on katkeraa teksiä. Täällähän miehet kuorossa huutaa, että naiset vie rahat ja että menisivät töihin ja nimenomaan "kunnon töihin" eli siis miehisille aloille. Nyt kun naiset tekee työtä käskettyä ja alkavat muistuttaa miehiä, kun ei siellä miesten "kunnon" töissä voi korkokengissä ja hamosissa leijua, niin sekään ei kelpaa. Nyt sitten mäytetään Michelin-mieheltä ja puhutaan kuin rekkakuskit, kun on niin opittu siellä miesvaltaisella työpaikalla puhumaan, niin sekään ei kelpaa?
Yrittäkää nyt päättää, pitääkö naisen olla kuin mies, että saa tienattua rahaa niin paljon, ettei tarvitse miehen rahapussilla olla, kun ei siellä "naisten" aloilla mitään tienat?
Pitääkö naisetn siis edelleen pysyä sisarhentovalkoisina ja naisellisina, eikä tienata, vaan saada töistä pientä leiparahaa, vai muuttua miehiksi ja mennä töihin sinne "miestentöihin" kädet rasvassa ja muskulit kasvatettuina, että jaksaa ruuvia vääntää?
Mikään ei tunnu miehille riittävän.
Naiset on paskoja rahanperässä juoksioita ja kanamaisia ja turhamaisia, mutta sitten ei kelpaa sekään, että ollaan miehisiä. Tienataan raksalla hyvin, opitaan puhumaan rasvaisia juttuja, kun työkaverit opettaa ja ei koreilla turhamaisuuksilla ym.
Mikään ei ärsytä miestä niin paljoa kuin omillaan toimeen tuleva nainen. Teet sen tavalla millä hyvänsä niin se on punainen lippu. Mies haluaa lopulta olla päättävässä asemassa suhteessa naiseen, ja se tulee paksummalla palkkapussilla ja naista dissaamalla siitä, että tämä tekee ”tuottamatonta” ja vähäpalkkaista työtä. Tämä status quo sopii miehille hyvin, naisille ei, ja miesten puhe siitä, että naisten muka tulisi siirtyä kovapalkkaisemmille aloille on vain osa naisen alistamista nykyisestä asemastaan. Kaikessa on kyse miehen yhteiskunnallisen valta-aseman kuolinkorahteluista.
Mikähän valta-asema 99% miehistä on ollut, koskaan?
41% naisista on töissä julkisella sektorilla. Korjatkaa se niin korjaatte palkkapussinne.
Mistä verorahat joista tuo liksa maksetaan oikein tulee?
Haluatko sinä, että kaikki julkiset palvelut yksityistetään? Sehän tarkoittaa sitä, että sinkkumiehetkin ottavat vanhat vanhempansa omaan kotiinsa asumaan ja hoitaa heidät ympäri vuorokauden, kun julkisia palveluja ei ole.
Sinulle varmaan yllätys näin pumpuli maahan syntyneenä, että noin 75% maailmasta toimii näin. Suurimmassa osaa maailmaa ei tueta lasten tekemistä, tai anneta edes eläkettä pennin latia. Tästä syystä vanhukset ja heidän lapset asuu saman katon alla, siellä ei ole KELAA eikä vanhusten hoitoa kuin niille joilla on varaa maksaa se, valtiot eivät yleensä anna jenin jeniä.
Tuollaista malliako haluat Suomeen? Se todella tarkoittaa sitten sitten sitä, että hoidat vanhempasi itse tai hoidatat hyvin, hyvin kalliilla onasta pussistasi. En suosittele. Pahimmalla säkällä sinulla on hoidettavana onat ja puolisosi vanhemmat samaan aikaan. Siinä se on kuule kallis soppa, rahallisesti, fyysisesti ja henkisesti, soppa jonka rinnalla maksetut verot eivät tunnu missään.
Miksi hoitaisimme vanhempianne? Ei niitäkään omat lapset kiinnostanu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran Pohjoismaista mies vs naiset riitelyä.
Tuleeko tästä hyvä mieli?
Feminismi kuoli jo ideologiana. Vieläkö sinnittellet? Konservatismi tulee median mukaan.
Miehet täällä kiukkuaa siitä kun ei löydy oikeasti perinteisiä naisia. Ulkomaidenkin naiset kuulemma vaan feikkaa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ihmetyttää vain miten jaksetaan keksiä tekosyitä omalle yksinäisyydelle.Täh? Mun mielestä tässä on vaa kyse enemmän siitä ettei miehiä niin kiinnosta lasten teko ja hoitaminen, he eivät vaadi naisia olemaan minkäänlaisia vaan naiset ne täällä vaatii millaisia miesten pitää olla.
-eri
"Naiset eivät enää ole naisia"
"Naiset eivät osaa kokata"
"Tuokaa takaisin vanhat hyvät ajat"
Otteita juurikin tästä ketjusta.Juuri näin. Mitä vikaa noissa on? Miksi nainen haluaa olla mies, paraneeko parisuhde siitä?
Onko kokkaaminen nykyään liian vaikeaa? Perhettä ei kasvateta takeaway ruualla...Ja mitä vikaa on hyvillä ajoilla? Mielelläni valitsen hyvät ajat.
Monen nykynaisen äiti on elänyt tuota "vanhaa, hyvää aikaa". Äidit ovat vannottaneet meitä tyttäriä käymään koulut, hankkimaan ammatin, työpaikan ja omat rahat, että tyttäret pääsisivät elämässä helpommalla mitä he itse. Uskon kyllä, että nykymiesten mielestä entiset ajat olivat hyviä, kun miehillä oli käytössä oma kotiorja. Jos ne äidit olisivat olleet tyytyväisiä elämäänsä, niin hehän olisivat suositelleet samaa tyttärilleen, eikö?
Eikö se nyt ole selvää että nykyään kannattaa hankkia koulutus ja ammatti?
Ennen oli heikommat mahdollisuudet, mutta toisalta miehet elättivät naisia. Kun tuosta yhtälöstä poistetaan kolikon yksi puoli, niin poistuu toinenkin puoli. Ei kovin monimutkaista.
Nykyajan ilmiö on se että vaikka ajat ovat muuttuneet, naiset syyllistävät yhä miehiä jotka eivät täytä vanhan ajan miehen velvollisuuksia. Miehet eivät sano vastaan, koska valittavat miehet leimataan vässyköiksi, siinä missä valittava nainen on rohkea naisten oikeuksien puolesta taistelija.
Samasta syystä vaikka mies olisi kuinka eron hajottama ja vakuuttunut siitä ettei naimisiin meneminen kannata, ei tämä riko herrasmiehen velvollisuuksia ja opeta pojalle ettei kannata lähteä perherulettiin ellei löydy aivan poikkeuksellista naista. Luultavasti poika oppii kaverien tai netin välityksellä aiheesta, ja toivottavasti ehtii miettimään omilla aivoillaan mikä kannattaa ja mikä ei.
Sinällään ymmärrän miksi jotkut naiset ovat siirtyneet omiin kommuuneihin. Saa olla rauhassa. Miehet ilmeisesti viihtyvät yksin vaikka naimisiinmeno houkuttaakin etujen vuoksi. Voisihan mieskin jakaa kuluja ja kotitöitä toisten miesten kesken (?)
Ei tulisi kellekään pahamieli.Naiskommuunissa lasten kasvattaminen alkaa itse asiassa kuulostaa aivan ihanalta idealta. Rupean oikeasti pohtimaan tätä. Toisiaan tukeva ja toistensa lapsista välittävä ja huolehtiva yhteisö. Koko kylä kasvattamassa. Ei hullumpaa!
Näinhän asia ennen olikin. Alfa pani naiset paksuksi ja nautti haareminsa ihailusta, naiset hoitivat lapset. Jokunen nainen saattoi valita betan joka sitten osallistui lastenhoitoon.
Olen koko ajan sanonut etteivät naiset mitään moderneja ole, vaan päin vastoin äärikonservatiiveja. Siis parisuhdeasioissa.
Ihminen taitaa olla ainoa nisäkäs, jonka pitäisi valita lasten isäksi mahdollisimman huonot geenit omaava uros, ettei niille tule paha mieli.
Ei toki. Paha mieli tulee vasta kun ne muut miehet joutuu maksamaan teidän kulut.
Sosialismin huonoja puolia, ei liity suoraan naisiin.
En usko että kukaan valittaa kun alatte maksamaan synnytyksen itse, lasten päiväkotimaksut täysmääräisenä, julkisen liikenteen tuki lakkautetaan, asumistuki jne.
Joo ja minä pidän siinä kohtaa huolen, että kun olen lapset omilla varoilla kasvattanut ja kouluttanut, että he myös maksattavat sinulla ihan itselläsi sairaala kulut ja vanhuuden hoitopaikkasi.
Hyvässä lykyssä elät jossain palvelutalossa 10 viimiestä vuottasi ja maksat siitä hunajaa. Nyt se maksaa asujalle noin 5000e/kk, mutta se on vain pintaraapaisu, kun muut joutuu maksamaan sen vanhuksen hoidon suurimmaksi osaksi.
Mutta sinähän haluat, että jokainen maksaa omat kulunsa, eikä yhteiskunta, joten maksapa yhteiskunnalle sairaala maksu, kun olet maailmaan tullut. Siihen päälle äitiysneuvola/lapsineuvolat. ja tietenkin koulutus, jonka me muut olemme sinulle maksaneet ruokineen päivineen. Matkatkin ollaan sinulle kustannettu, jos koulumatkasi on ollut pitkä. Hammaslääkäri saa repiä paikat sinulta poi, kun et itse ole niitäkään maksanut. Meidän muiden rahoilla olet hammaslääkärissä käynyt,
Mitä noihin päiväkotimaksuihin tulee, niin tottakai teidän miestenkin kuuluu maksaa, vai luuletko, että kaikki miehet ovat lapsettomia, eikä heidän kuulu maksaa päivähoitomaksuja omastakaan lapsesta. Ja aina se syntyvä lapsi on jonkun miehenkin, eli mies tietenkin isänä maksaa puolet, ellei halua, että lapsi syntyy saunassa ja monikaan isä ei halua.
Joukkoliikennettä käyttää myös miehet ja koululaiset. Joten ei ihan jokainen sinun maksama sentti mene naisiin. Ja puliukoillekin voi sinun rahojasi mennä. Ne kun ovat ihan yhteiskunnan rahojen varassa.
Olisikin kiva, jos verot voisi kohdentaa itse. Sinun rahan päihteidenkäyttäjä miehille, minun maksamat verot lapsiperheille.
Pidän huolen siitä että tapan itseni kun olen elänyt riittävän kauan täällä, en todellakaan alistu tämän valtion osoittamaan kuolinpaikaan jossa kidun 20 vuotta.
Hammaslääkäri on hoidettu yksityisellä, lääkäri: yksityisellä. asumistukeen en ole koskaan ollut oikeutettu. Joukkoliikenteestä kukin saisi maksaa käytön mukaan.
Olisi kiva jos verot olisivat minimissä ja ihmiset velvoitettaisiin huoltehtimaan itsestään.
Synnytys 10 000€ jos kaikki menee hyvin, maksakaa itse jollei ole sairasvakuutusta.
Saattaa olla että sinun yksityiset lääkäri ja hammaslääkäri käynnit on maksanut veronmaksajille jo nyt enemmän mitä äitisi maksoi kun synnytti sinut. Puhumattakaan mitä ne tulee vielä jatkossa maksamaan.
Ja silti maksan veroja enemmän kuin saan hyötyjä
Todennäköisesti olet yhä "velkaa" saamastasi hyödystä. Tai sitten olet jo yli lisääntymisiän eikä tämä aihe koske sinua.
Tuskin olen, palvelut 70-80 luvulla olivat... jostain syystä halvempia kuin nykyään.
Eikä mies ole maho paska kuten 35-v nainen on.
"Tuskin". Vau tätä tietämyksen tasoa. Sama koskee luulojasi lisääntymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta voisi ajatella, että jos miehet joutuisivat itse hoitamaan sen hoivatyön, jota pääosin naiset tekevät julkisella sektorilla, voisi arvostus sitä työtä kohtaan nousta, kuten pitäisikin. Minun ja läheisteni henki ja elämä on pelastettu useampaan kertaan suomalaisissa julkisissa terveyspalveluissa. Olemme saaneet niin hyvää kohtelua ja hoitoa, että en osaa siitä ikinä tarpeeksi kiittää. Selvisimme taloudellisestikin. En ikinä valita noiden kokemusten jälkeen veronmaksusta. Olemme jo niin paljon saamapuolella.
Eikö sinulla ole sairasvakuutusta?

Julkiseen sektoriin kuuluu muutakin kuin muutama hoitsu ja poliisi.
Mutta eihän se teillä mene jakeluun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran Pohjoismaista mies vs naiset riitelyä.
Tuleeko tästä hyvä mieli?
Feminismi kuoli jo ideologiana. Vieläkö sinnittellet? Konservatismi tulee median mukaan.
Miehet täällä kiukkuaa siitä kun ei löydy oikeasti perinteisiä naisia. Ulkomaidenkin naiset kuulemma vaan feikkaa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ihmetyttää vain miten jaksetaan keksiä tekosyitä omalle yksinäisyydelle.Täh? Mun mielestä tässä on vaa kyse enemmän siitä ettei miehiä niin kiinnosta lasten teko ja hoitaminen, he eivät vaadi naisia olemaan minkäänlaisia vaan naiset ne täällä vaatii millaisia miesten pitää olla.
-eri
"Naiset eivät enää ole naisia"
"Naiset eivät osaa kokata"
"Tuokaa takaisin vanhat hyvät ajat"
Otteita juurikin tästä ketjusta.Juuri näin. Mitä vikaa noissa on? Miksi nainen haluaa olla mies, paraneeko parisuhde siitä?
Onko kokkaaminen nykyään liian vaikeaa? Perhettä ei kasvateta takeaway ruualla...Ja mitä vikaa on hyvillä ajoilla? Mielelläni valitsen hyvät ajat.
Monen nykynaisen äiti on elänyt tuota "vanhaa, hyvää aikaa". Äidit ovat vannottaneet meitä tyttäriä käymään koulut, hankkimaan ammatin, työpaikan ja omat rahat, että tyttäret pääsisivät elämässä helpommalla mitä he itse. Uskon kyllä, että nykymiesten mielestä entiset ajat olivat hyviä, kun miehillä oli käytössä oma kotiorja. Jos ne äidit olisivat olleet tyytyväisiä elämäänsä, niin hehän olisivat suositelleet samaa tyttärilleen, eikö?
Eikö se nyt ole selvää että nykyään kannattaa hankkia koulutus ja ammatti?
Ennen oli heikommat mahdollisuudet, mutta toisalta miehet elättivät naisia. Kun tuosta yhtälöstä poistetaan kolikon yksi puoli, niin poistuu toinenkin puoli. Ei kovin monimutkaista.
Nykyajan ilmiö on se että vaikka ajat ovat muuttuneet, naiset syyllistävät yhä miehiä jotka eivät täytä vanhan ajan miehen velvollisuuksia. Miehet eivät sano vastaan, koska valittavat miehet leimataan vässyköiksi, siinä missä valittava nainen on rohkea naisten oikeuksien puolesta taistelija.
Samasta syystä vaikka mies olisi kuinka eron hajottama ja vakuuttunut siitä ettei naimisiin meneminen kannata, ei tämä riko herrasmiehen velvollisuuksia ja opeta pojalle ettei kannata lähteä perherulettiin ellei löydy aivan poikkeuksellista naista. Luultavasti poika oppii kaverien tai netin välityksellä aiheesta, ja toivottavasti ehtii miettimään omilla aivoillaan mikä kannattaa ja mikä ei.
Sinällään ymmärrän miksi jotkut naiset ovat siirtyneet omiin kommuuneihin. Saa olla rauhassa. Miehet ilmeisesti viihtyvät yksin vaikka naimisiinmeno houkuttaakin etujen vuoksi. Voisihan mieskin jakaa kuluja ja kotitöitä toisten miesten kesken (?)
Ei tulisi kellekään pahamieli.Naiskommuunissa lasten kasvattaminen alkaa itse asiassa kuulostaa aivan ihanalta idealta. Rupean oikeasti pohtimaan tätä. Toisiaan tukeva ja toistensa lapsista välittävä ja huolehtiva yhteisö. Koko kylä kasvattamassa. Ei hullumpaa!
Näinhän asia ennen olikin. Alfa pani naiset paksuksi ja nautti haareminsa ihailusta, naiset hoitivat lapset. Jokunen nainen saattoi valita betan joka sitten osallistui lastenhoitoon.
Olen koko ajan sanonut etteivät naiset mitään moderneja ole, vaan päin vastoin äärikonservatiiveja. Siis parisuhdeasioissa.
Ihminen taitaa olla ainoa nisäkäs, jonka pitäisi valita lasten isäksi mahdollisimman huonot geenit omaava uros, ettei niille tule paha mieli.
Ei toki. Paha mieli tulee vasta kun ne muut miehet joutuu maksamaan teidän kulut.
Sosialismin huonoja puolia, ei liity suoraan naisiin.
En usko että kukaan valittaa kun alatte maksamaan synnytyksen itse, lasten päiväkotimaksut täysmääräisenä, julkisen liikenteen tuki lakkautetaan, asumistuki jne.
Joo ja minä pidän siinä kohtaa huolen, että kun olen lapset omilla varoilla kasvattanut ja kouluttanut, että he myös maksattavat sinulla ihan itselläsi sairaala kulut ja vanhuuden hoitopaikkasi.
Hyvässä lykyssä elät jossain palvelutalossa 10 viimiestä vuottasi ja maksat siitä hunajaa. Nyt se maksaa asujalle noin 5000e/kk, mutta se on vain pintaraapaisu, kun muut joutuu maksamaan sen vanhuksen hoidon suurimmaksi osaksi.
Mutta sinähän haluat, että jokainen maksaa omat kulunsa, eikä yhteiskunta, joten maksapa yhteiskunnalle sairaala maksu, kun olet maailmaan tullut. Siihen päälle äitiysneuvola/lapsineuvolat. ja tietenkin koulutus, jonka me muut olemme sinulle maksaneet ruokineen päivineen. Matkatkin ollaan sinulle kustannettu, jos koulumatkasi on ollut pitkä. Hammaslääkäri saa repiä paikat sinulta poi, kun et itse ole niitäkään maksanut. Meidän muiden rahoilla olet hammaslääkärissä käynyt,
Mitä noihin päiväkotimaksuihin tulee, niin tottakai teidän miestenkin kuuluu maksaa, vai luuletko, että kaikki miehet ovat lapsettomia, eikä heidän kuulu maksaa päivähoitomaksuja omastakaan lapsesta. Ja aina se syntyvä lapsi on jonkun miehenkin, eli mies tietenkin isänä maksaa puolet, ellei halua, että lapsi syntyy saunassa ja monikaan isä ei halua.
Joukkoliikennettä käyttää myös miehet ja koululaiset. Joten ei ihan jokainen sinun maksama sentti mene naisiin. Ja puliukoillekin voi sinun rahojasi mennä. Ne kun ovat ihan yhteiskunnan rahojen varassa.
Olisikin kiva, jos verot voisi kohdentaa itse. Sinun rahan päihteidenkäyttäjä miehille, minun maksamat verot lapsiperheille.
Pidän huolen siitä että tapan itseni kun olen elänyt riittävän kauan täällä, en todellakaan alistu tämän valtion osoittamaan kuolinpaikaan jossa kidun 20 vuotta.
Hammaslääkäri on hoidettu yksityisellä, lääkäri: yksityisellä. asumistukeen en ole koskaan ollut oikeutettu. Joukkoliikenteestä kukin saisi maksaa käytön mukaan.
Olisi kiva jos verot olisivat minimissä ja ihmiset velvoitettaisiin huoltehtimaan itsestään.
Synnytys 10 000€ jos kaikki menee hyvin, maksakaa itse jollei ole sairasvakuutusta.
Saattaa olla että sinun yksityiset lääkäri ja hammaslääkäri käynnit on maksanut veronmaksajille jo nyt enemmän mitä äitisi maksoi kun synnytti sinut. Puhumattakaan mitä ne tulee vielä jatkossa maksamaan.
Ja silti maksan veroja enemmän kuin saan hyötyjä
Todennäköisesti olet yhä "velkaa" saamastasi hyödystä. Tai sitten olet jo yli lisääntymisiän eikä tämä aihe koske sinua.
Tuskin olen, palvelut 70-80 luvulla olivat... jostain syystä halvempia kuin nykyään.
Eikä mies ole maho paska kuten 35-v nainen on.
Jos olet syntynyt vuonna 1970, olet mahdollisesti vasta muutama vuosi sitten kuitannut velkasi. Ja kykysi lisääntyä on todennäköisesti nyt olematon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran Pohjoismaista mies vs naiset riitelyä.
Tuleeko tästä hyvä mieli?
Feminismi kuoli jo ideologiana. Vieläkö sinnittellet? Konservatismi tulee median mukaan.
Miehet täällä kiukkuaa siitä kun ei löydy oikeasti perinteisiä naisia. Ulkomaidenkin naiset kuulemma vaan feikkaa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ihmetyttää vain miten jaksetaan keksiä tekosyitä omalle yksinäisyydelle.Täh? Mun mielestä tässä on vaa kyse enemmän siitä ettei miehiä niin kiinnosta lasten teko ja hoitaminen, he eivät vaadi naisia olemaan minkäänlaisia vaan naiset ne täällä vaatii millaisia miesten pitää olla.
-eri
"Naiset eivät enää ole naisia"
"Naiset eivät osaa kokata"
"Tuokaa takaisin vanhat hyvät ajat"
Otteita juurikin tästä ketjusta.Juuri näin. Mitä vikaa noissa on? Miksi nainen haluaa olla mies, paraneeko parisuhde siitä?
Onko kokkaaminen nykyään liian vaikeaa? Perhettä ei kasvateta takeaway ruualla...Ja mitä vikaa on hyvillä ajoilla? Mielelläni valitsen hyvät ajat.
Monen nykynaisen äiti on elänyt tuota "vanhaa, hyvää aikaa". Äidit ovat vannottaneet meitä tyttäriä käymään koulut, hankkimaan ammatin, työpaikan ja omat rahat, että tyttäret pääsisivät elämässä helpommalla mitä he itse. Uskon kyllä, että nykymiesten mielestä entiset ajat olivat hyviä, kun miehillä oli käytössä oma kotiorja. Jos ne äidit olisivat olleet tyytyväisiä elämäänsä, niin hehän olisivat suositelleet samaa tyttärilleen, eikö?
Eikö se nyt ole selvää että nykyään kannattaa hankkia koulutus ja ammatti?
Ennen oli heikommat mahdollisuudet, mutta toisalta miehet elättivät naisia. Kun tuosta yhtälöstä poistetaan kolikon yksi puoli, niin poistuu toinenkin puoli. Ei kovin monimutkaista.
Nykyajan ilmiö on se että vaikka ajat ovat muuttuneet, naiset syyllistävät yhä miehiä jotka eivät täytä vanhan ajan miehen velvollisuuksia. Miehet eivät sano vastaan, koska valittavat miehet leimataan vässyköiksi, siinä missä valittava nainen on rohkea naisten oikeuksien puolesta taistelija.
Samasta syystä vaikka mies olisi kuinka eron hajottama ja vakuuttunut siitä ettei naimisiin meneminen kannata, ei tämä riko herrasmiehen velvollisuuksia ja opeta pojalle ettei kannata lähteä perherulettiin ellei löydy aivan poikkeuksellista naista. Luultavasti poika oppii kaverien tai netin välityksellä aiheesta, ja toivottavasti ehtii miettimään omilla aivoillaan mikä kannattaa ja mikä ei.
Sinällään ymmärrän miksi jotkut naiset ovat siirtyneet omiin kommuuneihin. Saa olla rauhassa. Miehet ilmeisesti viihtyvät yksin vaikka naimisiinmeno houkuttaakin etujen vuoksi. Voisihan mieskin jakaa kuluja ja kotitöitä toisten miesten kesken (?)
Ei tulisi kellekään pahamieli.Naiskommuunissa lasten kasvattaminen alkaa itse asiassa kuulostaa aivan ihanalta idealta. Rupean oikeasti pohtimaan tätä. Toisiaan tukeva ja toistensa lapsista välittävä ja huolehtiva yhteisö. Koko kylä kasvattamassa. Ei hullumpaa!
Näinhän asia ennen olikin. Alfa pani naiset paksuksi ja nautti haareminsa ihailusta, naiset hoitivat lapset. Jokunen nainen saattoi valita betan joka sitten osallistui lastenhoitoon.
Olen koko ajan sanonut etteivät naiset mitään moderneja ole, vaan päin vastoin äärikonservatiiveja. Siis parisuhdeasioissa.
Ihminen taitaa olla ainoa nisäkäs, jonka pitäisi valita lasten isäksi mahdollisimman huonot geenit omaava uros, ettei niille tule paha mieli.
Ei toki. Paha mieli tulee vasta kun ne muut miehet joutuu maksamaan teidän kulut.
Sosialismin huonoja puolia, ei liity suoraan naisiin.
En usko että kukaan valittaa kun alatte maksamaan synnytyksen itse, lasten päiväkotimaksut täysmääräisenä, julkisen liikenteen tuki lakkautetaan, asumistuki jne.
Joo ja minä pidän siinä kohtaa huolen, että kun olen lapset omilla varoilla kasvattanut ja kouluttanut, että he myös maksattavat sinulla ihan itselläsi sairaala kulut ja vanhuuden hoitopaikkasi.
Hyvässä lykyssä elät jossain palvelutalossa 10 viimiestä vuottasi ja maksat siitä hunajaa. Nyt se maksaa asujalle noin 5000e/kk, mutta se on vain pintaraapaisu, kun muut joutuu maksamaan sen vanhuksen hoidon suurimmaksi osaksi.
Mutta sinähän haluat, että jokainen maksaa omat kulunsa, eikä yhteiskunta, joten maksapa yhteiskunnalle sairaala maksu, kun olet maailmaan tullut. Siihen päälle äitiysneuvola/lapsineuvolat. ja tietenkin koulutus, jonka me muut olemme sinulle maksaneet ruokineen päivineen. Matkatkin ollaan sinulle kustannettu, jos koulumatkasi on ollut pitkä. Hammaslääkäri saa repiä paikat sinulta poi, kun et itse ole niitäkään maksanut. Meidän muiden rahoilla olet hammaslääkärissä käynyt,
Mitä noihin päiväkotimaksuihin tulee, niin tottakai teidän miestenkin kuuluu maksaa, vai luuletko, että kaikki miehet ovat lapsettomia, eikä heidän kuulu maksaa päivähoitomaksuja omastakaan lapsesta. Ja aina se syntyvä lapsi on jonkun miehenkin, eli mies tietenkin isänä maksaa puolet, ellei halua, että lapsi syntyy saunassa ja monikaan isä ei halua.
Joukkoliikennettä käyttää myös miehet ja koululaiset. Joten ei ihan jokainen sinun maksama sentti mene naisiin. Ja puliukoillekin voi sinun rahojasi mennä. Ne kun ovat ihan yhteiskunnan rahojen varassa.
Olisikin kiva, jos verot voisi kohdentaa itse. Sinun rahan päihteidenkäyttäjä miehille, minun maksamat verot lapsiperheille.
Pidän huolen siitä että tapan itseni kun olen elänyt riittävän kauan täällä, en todellakaan alistu tämän valtion osoittamaan kuolinpaikaan jossa kidun 20 vuotta.
Hammaslääkäri on hoidettu yksityisellä, lääkäri: yksityisellä. asumistukeen en ole koskaan ollut oikeutettu. Joukkoliikenteestä kukin saisi maksaa käytön mukaan.
Olisi kiva jos verot olisivat minimissä ja ihmiset velvoitettaisiin huoltehtimaan itsestään.
Synnytys 10 000€ jos kaikki menee hyvin, maksakaa itse jollei ole sairasvakuutusta.
Sitä sinun yksityistä tuetaan veroin. Et ole maksanut todellista summaa hammaslääkäristäsi. Sinulla nyt ei muutenkaan taida olla käsitystä siitä mitä mikäkin maksaa, kertoo tuo keksimäsi summa synnytyksestä siitä myös.
Mulla taitaa olla parempi käsitys kuin sinulla, hinta on HUS hinnastosta 2018 ja lienemme yhteisymmärryksessä ettei se ole laskenut kolmessa vuodessa.
https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paikalliset/1538376
Tiedän yksityisen verovaroilla tukemisesta, en vain voi sille mitään. KELA-osuudet ovat onneksi varsin pieniä.
Linkkasit sitten jutun yksityisestä synkytyksestä. Normaali alatiesynnytys maksaa pari tonnia. Niin että paljonko sinun yksityisiäkäyntejä on tuettu veroista?
Miksi oletat että alatiesynnytys olisi kalliimpi HUS yksityisellä kuin HUS julkisella?
Ja te naisethan pelkäätte paikkojen hajoamista niin paljon että olette vaatimassa keisarinleikkausta lähes aina.
"Lähes aina". Eli alle viidenneksessä synnytyksistä tehdään keisarileikkaus, mukaan luettuna tietysti lääketieteellisistä pakottavista syistä tehdyt. Eli "lähes aina".

Kyllä sinä olet elänyt jo nyt ihan riittävän kauan. Älä turhaan vitkuttele.
Päivän naurut :D Kiitos hyvästä oivalluksesta sinulle, kuka sitten oletkin.
Nauratko samalla tavalla kun naista kehoitetaan asettelemaan itsensä ja lapsensa junaradalle?
Päivän naurut, ihana mielikuva :D Kiitos hyvästä oivalluksesta sinulle, kuka sitten oletkin.

Se tehdään noin harvoin koska asia ei ole naisen päätäntävallassa, vaan lääkärin.