Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset eivät halua tehdä lapsia kokonaan ilman miehiä vaikka elatusmaksut olisivat suurin piirtein samat?
Siksi, että jos lapsen tekee keinohedelmöityksellä jää saamatta puolet miehen kasaamasta omaisuudesta. Aika merkittävä tekijä siis.
Oletko nyt ihan pösilö? Siksi, että useimmat naiset haluavat että perheessä on kaksi aikuista osallistumassa arjen pyörittämiseen. Johan täällä on sivutolkulla ulinaa siitä, miten kauheaa on kun akka vaatii että niitä omia lapsia pitäisi sitten hoitaakin kun ne on tehty. Mihin tämä puoli nyt unohtui?
Sitäpaitsi en kyllä jaksa uskoa, että tämän ketjun ulisijoilla kovin massiivista omaisuutta olisi.
Kaksi naista voi jakaa arjen. Miksi et ota naisparia? Voitte synnyttää vuorotellen.
Ja jos miehillä ei ole omaisuutta, naisilla sitä on vielä vähemmän. 51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Mitä se parisuhteiden tuloero kertoo niiden miesten varallisuudesta, jotka ulisee vauvapalstalla eikä suurella todennäköisyydellä ole kelvanneet kenellekään? Tilastollisestihan nimenomaan kaikkein vähäosaisimmat miehet jää yksin.
Ja puoliso ei varmaan tykkäisi jos muuttaisin pois. Sinänsä en näe naissinkkujen kaverivanhemmuutta huonona perhemallina tulevaisuutta ajatellen, jos sinkkuus entisestään yleistyy.
Tarjoan naisille ratkaisua, en ulìse :)
Tienaan 2.3x vaimooni verrattuna.
Olemme onnistuneet luomaan kulttuurin, jossa ns. nuoret aikuiset eivät aikuistu koskaan eivätkä kermaperseinä voi sulattaa minkäänlaista materiaalisen elintasonsa alentamista edes perheen takia. Hyvä me. Tämä näkyy lisääntymisen lisäksi työelämässä. Ei tule veroeuroja, tuottavuutta eikä uusia sukupolvia veronmaksajia. Itseämme saamme syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset eivät halua tehdä lapsia kokonaan ilman miehiä vaikka elatusmaksut olisivat suurin piirtein samat?
Siksi, että jos lapsen tekee keinohedelmöityksellä jää saamatta puolet miehen kasaamasta omaisuudesta. Aika merkittävä tekijä siis.
Oletko nyt ihan pösilö? Siksi, että useimmat naiset haluavat että perheessä on kaksi aikuista osallistumassa arjen pyörittämiseen. Johan täällä on sivutolkulla ulinaa siitä, miten kauheaa on kun akka vaatii että niitä omia lapsia pitäisi sitten hoitaakin kun ne on tehty. Mihin tämä puoli nyt unohtui?
Sitäpaitsi en kyllä jaksa uskoa, että tämän ketjun ulisijoilla kovin massiivista omaisuutta olisi.
Kaksi naista voi jakaa arjen. Miksi et ota naisparia? Voitte synnyttää vuorotellen.
Ja jos miehillä ei ole omaisuutta, naisilla sitä on vielä vähemmän. 51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Ja taas päästään siihen, että miehet suosivat pariutuessa itseään pienituloisempia naisia. Miksi?
Mies valitsee edelleen vain siitä osajoukosta joka asettuu miehen saataville.
Nuorena en kelvannut naisille ja vanhempana ei enää kiinnostakaan koko touhu, joten ei tullut jälkikasvua minulle. Mutta nautitaan vaikka saunasta ja upeasta Suomen luonnosta. Pitää muistaa vaan tehdä testamentti jolla varat johonkin hyvään tarkoitukseen...???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kemiat miehen kanssa kohtaa ja on mieheen rakastunut niin ei haittaa, vaikka mies on pienituloinen ja voi asua ihan hyvin miehen kanssa vuokra-asunnossa.
T: pitkäaikaistyötön mies
Ei, olen nainen. Itse asiassa luulen, että moni ongelma parisuhteissa johtuu siitä, että ei olla oikeasti rakastuneita. Eihän miestä palkan perusteella pitäisi valita vaan sen ihmisen.
Minulle naisena ainut ammatti mikä ei miehellä kelpaa on poliisi. En mene suhteeseen, missä joudun koko ajan varomaan mitä sanon ja jos tulee erimielisyyttä asioista niin toisella on poliisin oikeudet.
Niin ja hän pistää sitten sinut rautoihin tarvittaessa jos olet oikein tuhma. Saattaa se poliisi kans vähän pamppua antaa. Kjehkjeh
En seurustele ikinä poliisin kanssa, se on varma.
T: poliiskoulun reputtanut mies

Olen kyllä nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
138 sivua femspleinausta ketjussa jonka otsikossa valehdellaan "miesnäkökulmaa kaivataan"
Ideologisesti väärä näkökulma kun ei tullutkaan feministisen linssin läpi. Hyi paha patriarkka uudelleenkoulutusleirille opettelemaan ajattelemaan oikein. Feminismi tuhoaa länsimaisen liberaalin sivistysvaltion.
Miehet on kirjoittaneet tänne sivutolkulla ehdotuksia siitä, miten naisten elämää pitäisi hankaloittaa ja miesten helpottaa. Epäilemättä joidenkin miesten lisääntymishalukkuutta edistäisi se, ettei niitä lapsia tarvitsisi hoitaa eikä niistä tarvitsisi maksaa. Kuitenkin, jos haetaan ratkaisua kokonaissyntyvyyteen, niin pitäisi tyhmemmänkin tajuta että kovin ankarasti naisia kepittävät ehdotukset ei sitä tee. Täällä tarjotuilla ideoilla kun naisten synnytyshalukkuus romahtaisi.
Aivan kuten yhteiskunta on saanut miesten lapsentekohalukkuuden romahtamaan.
No, tehkää lapset yksin, omista soluistanne.
Miksi omista soluista? Ei täällä mikään spermapula ole syntyvyyden pullonkaulana, vaan naiset jotka eivät halua lisääntyä a) yksin b) tarjolla olevien lisääntymishaluisten miesten kanssa.
Miksi naiset ei halua lisääntyä yksin? Miksi he tarvitsevat juuri miehen kun on jo keksitty keinohedelmöitys? Eikö naisten olisi viisainta käydä keinohedelmöityksessä ja sitten muiden naisten kesken he voivat hoitaa lapsiaan?
En ymmärrä miksi naiset valittavat tästä aiheesta kun he saavat lapsen helposti jos he haluavat.
Raha.
41% naisista on töissä julkisella sektorilla. Miehistä "vain" 16% mikä saa miettimään mitä naiset oikein puuhaa kun poliisit, puolustusvoimien kantahenkilöstö, ja palopelastajat ovat yleensä miehiä... Sairaanhoitajat ei nyt oikein riitä selitykseksi.
Mistä pääsee rahaan. Naiset laskee sen varaan että ne voi kouluttautua johonkin kivaan (korkeakoulutettuun) hommaan eikä rahalla ole väliä koska rikkaaseen mieheen riittää että on nätti nuorena. Miehet taas joutuu valitsemaan koulutuksensa palkkapotentiaalin mukaan tai tiedostamaan että he jäävät yksin.
Ei vois vähempää kiinnostaa kun nainen kuitenkin jonkin ajan päästä kokee, ettemme sovikaan toisillemme, häipyy lasten kanssa, estää lasten näkemisen ja lopulta on lähes loputtomassa elatusmaksuvankeudessa.
Kerran eräs äiti-ihminen kyseli minulta että onko se tietoinen valinta että en ole perustanut perhettä, no ei se miehillä mene ihan noin jos ei sitten ihan kaikilla naisillakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset eivät halua tehdä lapsia kokonaan ilman miehiä vaikka elatusmaksut olisivat suurin piirtein samat?
Siksi, että jos lapsen tekee keinohedelmöityksellä jää saamatta puolet miehen kasaamasta omaisuudesta. Aika merkittävä tekijä siis.
Se lapsen aikuiseksi kasvattaminen on ihan hirveän iso ja vaativa urakka, jos sen tekee kunnolla. Siinä riittää puuhaa kahdellekin aikuiselle.
Jos miehiä pelottaa oman omaisuuden puolesta, niin sitä varten on kehitetty sellainen uusi juttu kuin avioehto. Vinkkinä vielä sekin, että sitä persaukista naista ei kannata ottaa. Työstään tykkäävä ja siihen panostava nainen tosin olettaa, että isänä kannat samanlaisen vastuun lapsista ja kodista mitä nainenkin.
Tähän ketjuun on vastannut muutama ihan loistavalta kuulostava isä. Aivan mahtavaa, että sellaisia miehiä on olemassa. He saavat itselleen paljon enemmän mitä nämä oman vapauden perään parkuvat miehet.
Saavat enemmän? Ehkä sinun mittareillasi.
Mikä sinä olet kertomaan että olet ainoa totuus?
Jos luet heidän kommentit, niin huomaat, että he kertoivat sen itse.
Veljen avokki meni porsimaan. Mitä niiden juttuja kuulee niin se mitä ne saa on sellaista mitä minä en kaipaa.
Käyttäjä2301 kirjoitti:
Ei vois vähempää kiinnostaa kun nainen kuitenkin jonkin ajan päästä kokee, ettemme sovikaan toisillemme, häipyy lasten kanssa, estää lasten näkemisen ja lopulta on lähes loputtomassa elatusmaksuvankeudessa.
Yllätys, lapsi ei muuten ollut sinun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset eivät halua tehdä lapsia kokonaan ilman miehiä vaikka elatusmaksut olisivat suurin piirtein samat?
Siksi, että jos lapsen tekee keinohedelmöityksellä jää saamatta puolet miehen kasaamasta omaisuudesta. Aika merkittävä tekijä siis.
Oletko nyt ihan pösilö? Siksi, että useimmat naiset haluavat että perheessä on kaksi aikuista osallistumassa arjen pyörittämiseen. Johan täällä on sivutolkulla ulinaa siitä, miten kauheaa on kun akka vaatii että niitä omia lapsia pitäisi sitten hoitaakin kun ne on tehty. Mihin tämä puoli nyt unohtui?
Sitäpaitsi en kyllä jaksa uskoa, että tämän ketjun ulisijoilla kovin massiivista omaisuutta olisi.
Kaksi naista voi jakaa arjen. Miksi et ota naisparia? Voitte synnyttää vuorotellen.
Ja jos miehillä ei ole omaisuutta, naisilla sitä on vielä vähemmän. 51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Mitä se parisuhteiden tuloero kertoo niiden miesten varallisuudesta, jotka ulisee vauvapalstalla eikä suurella todennäköisyydellä ole kelvanneet kenellekään? Tilastollisestihan nimenomaan kaikkein vähäosaisimmat miehet jää yksin.
Ja puoliso ei varmaan tykkäisi jos muuttaisin pois. Sinänsä en näe naissinkkujen kaverivanhemmuutta huonona perhemallina tulevaisuutta ajatellen, jos sinkkuus entisestään yleistyy.
Pienituloiset miehet pariutuvat vain pienituloisten naisten kanssa koska hyvätuloiset naiset ei huoli pienituloista miestä.
Suurituloiset miehet pariutuvat hyvätuloisten naisten kanssa sekä huonotuloisten naisten kanssa.
Suurituloiset naiset ja pienituloiset miehet eivät kohtaa koska suurituloiset naiset ei kelpuuta pienituloista miestä puolisokseen.
Tämän takia suomessa pienituloiset miehet jäävät erittäin usein ikisinkuiksi sekä lapsettomiksi.
Tämän takia suomessa on paljon suurituloisia naisia ketkä ei saa lapsia ja he jäävät ikisinkuiksi.
Kyllä on ihan ok naisia joille kelpaa pienituloinen mies ja voi olla lyhyt ja kaljukin, kunhan mies on mukava ja osaa ottaa naisen huomioon esim. kuuntelee naista, kehuu kauniiksi, osallistuu kotitöihin ja vaikka hieroo naista, jos nainen haluaa eikä huuda naiselle.
Kunhan nainenkin sitten kehuu miestä komeaksi joka päivä vaikka olisi ruma ja lihonnut ja kuuntelee ja hieroo myös ja mielellään alempaa eikä varsinkaan huuda miehelle.
En ihmettele, että et näsäviisaana saa naista.
En ole näsäviisas, se oli tosi asia. Olet kuin kopio lihonneesta vaimostani. Ja saanhan minä samassa työpaikalla olevalta salarakkaaltani. Yhteen lapseen suostuin, siihen loppui seksikin. Vaimoni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset haluavat yleensä yhtä hyvin tai mieluiten paremmin kouluttautuneen/palkkaisen miehen. Miehille naisen työllä tai palkalla ei ole suurtakaan merkitystä. Naisten siirryttyä työmarkkinoille ei haluttuja miehiä enää riitä. Tässä varmasti suurin syy matalaan syntyvyyteen. Tietenkin myös kulttuuri on uskotellut naisille, että voi tehdä uraa ja bilettää reippaasti yli kolmikymppiseksi. Paras lisääntymis ikä naisille on siinä 18v. ja se on alamäkeä hedelmällisyyden ja ulkonäön osalta, kun miehille se on taas vähän erilaista.
Itse en näe tätä alhaista syntyvyyttä suurena ongelmana. Hyvin lisääntyvät suomalaiset tulevat saamaan enemmän lapsia ja nämä lisääntyvät hyvin lisääntyvien suomalaisten kanssa. Syntyvyys tulee nousemaan ajallaan, etenkin jos kulttuuri kannustaa siihen. Hyvin lisääntyvät geenit tulevat korvaamaan heikosti lisääntyvät, joten luonto löytää keinot.
Naiset etsivät minun nähdäkseni miestä, jonka kanssa ovat _samalla_ aaltopituudella, mikä usein merkitsee (suunnilleen) samaa koulutustasoa. Ja 18 ei ole vielä ihanteellinen ikä synnyttää, alle 20 v. lasketaan muistaakseni vielä riskisynnytykseksi. Hedelmällisyys on silti tosiaankin parhaimmillaan kaksikymppisenä, yhteiskunta taas melkein vaatii kolmikymppisenä lasten saantia. Kun nyt kuitenkin olisi tarkoitus mennä työelämään eikä vain metsästää ja keräillä elantonsa.
Olen eri mutta samaa mieltä noista perusteluista. Minusta tässä tarvittaisiinkin yhteiskunnalta toimenpiteitä, jotka mahdollistaisivat naisten lisääntymisen hedelmällisimmässä iässä. Joustoa lasten kanssa opiskeluun ja tukea pätkätyöläisille. Raskauden ja pikkulapsiajan kulut tasan mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken. Sekä perheverotus niille pareille, jotka valitsevat keskittyä vain toisen vanhemman uraan. Nythän verotus suosii kahta keskituloista verrattuna yhteen hyvätuloiseen, minkä seurauksena naisten on vaikea edes halutessaan jättää niitä opintoja kesken ja keskittyä perheeseen. On pakko olla kaksi uraa jos perhe mielii syödä muutakin kuin kaurapuuroa ja käydä joskus pidemmälläkin kuin Keravalla.
Tietty tähän tulee taas joku huutamaan, että meillekin on ihan ok asua tuilla kaupungin kaksiossa neljän lapsen kanssa. No, aina on olemassa se porukka joka sikiää muutenkin. Mutta sitten on ne joille on nuoresta pitäen toitotettu, että kunnon kansalainen hankkii korkeakoulutuksen ja vakityöpaikan ja miettii vasta sitten niitä lapsia. Jotka ei uskalla vaan heittäytyä sen varaan, että kyllä se sossu maksaa jos opinnot jää kesken eikä Siwan kassallekaan pääse töihin. Pitäisi olla jokin keino mahdollistaa myös näiden ihmisten lisääntyminen hedelmällisessä iässä ilman kohtuutonta henkilökohtaista riskiä tai ammatillista itsemurhaa.
Niin, mun mielestä kans naisten olisi fiksuinta tehdä lapset ennen opiskeluita sekä ennen työpaikan etsimistä. Tässä ehkä yhteiskunta voisi tukea äitejä enemmän. Nyt moni nainen alottaa laspisen teon joskus +30v ja siinä alkaa tulemaan jo kiire jos meinaa useamman tehdä.
Vai fiksuinta? Yrität ylistämällä alistaa ja saada naiset huonoon asemaan elåmässä.
Nainen ei ole synnytyskone vaan ihninen jolla on oma elämä jota hän elää niin kuin itse haluaa ja opiskelee, menee ja on töissä. Lapsen pitää syntyä aina täysin äitinsä haluamana ja kuka äiti haluaa omalle lapselle huonoa eli kouluttautumatonta rahatonta äitiä jolla kaikki aikuiselle kuuluva on tekemättä? Se on jännä että osaa miehistä korpeaa se että nainen on vapaa elämään.
Ja se että miehiä ei kiinnosta naisen ammatti tai palkka on vale. Miehen mielestähän naisen kuuluu maksaa puoleksi kaikki ja yhteisten lasten kulut yksin eli naisella pitää olla hyvä palkka. Naiset kåsittävät aina sen kuinka hirveästi rahaa lapsiin menee eikä sen vuoksi ala lapsentekoon ennen kuin työ ja talous on kunnossa, naisilla ei ole varaa haihatella vaan reaaliteetit pitää olla aina hallussa. Se että nainen haluaa miehen joka on töissä on ainut järkevä tapa toimia, jälkikasvuhan pitää kyeätä elättämään ja kasvattamaan.51% lapsettomista parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän. Vain 29% on suht tasa-arvoisia.
Mikä tämän ”merkittävän” tuloeron kriteeri on?
Asiaa kannattaa tiedustella tilastokeskuksen yhteiskuntatilastojen yliaktuaarilta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elatusmaksu asiassa täytyy muistaa yksi asia ja se on se että nykyään on paljon köyhiä miehiä, hyvä että heillä on varaa elättää itsensä joten joku 100e on erittäin iso raha heille. Miesten työttömyys on suurempaa kuin naisilla. Myös moni mies on pienipalkkaisessa työssä.
Mutta eihän naiset edes suostu näkemään matalan statuksen miehiä, heitä ei ole siis olemassa.
Niinpä. Miksi sitten nämä pienituloiset tai työttömät miehet valittavat, miten naiset syrjivät heitä? Naisethan tekevät heille palveluksen, kun miesten elämä ei mene pilalle, mikäli nainen vaatii mieheltä lapsia, osallistumista lasten hoitoon ja lopulta elareita. Lopettakaa se turha valitus.
Sinusta kaikki jotka eivät kuulu parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen ovat matalan tason miehiä?
Suunnilleen näin se menee. Tinderissäkin 80% naisista valitsee 20% miehistä. Samoja ukkoja pyörittävät ja hämmästelevät kun vaihtavat naista kuin paitaa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2301 kirjoitti:
Ei vois vähempää kiinnostaa kun nainen kuitenkin jonkin ajan päästä kokee, ettemme sovikaan toisillemme, häipyy lasten kanssa, estää lasten näkemisen ja lopulta on lähes loputtomassa elatusmaksuvankeudessa.
Yllätys, lapsi ei muuten ollut sinun
Niin, sekin vielä olisi. Mutta kun nainen päättää että lapsi on sinun, olet silti velkavankeudessa 18 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että yhteiskunnan tuilla tai vapailla syntyvyyttä saadaan nostettua, ellei lapsilisä olisi joku 1000e/kk. Jossain Ranskassa ja Amerikassa on tosi vähän mitää tukia tai vapaita perheille mutta silti siellä syntyy lapsia enemmän kuin Suomessa.
Minä uskon että kulttuuri,ympäristö,arvot ja ihmisten elämäntyyli on asiat mitkä vaikuttaa syntyvyyteen sekä parisuhteisiin ja avioliittoihin.Saahan sitä uskoa mihin vain, mutta uskomisen sijaan voisi myös kuunnella niitä ihan todellisia vanhempia jotka kertovat ettei ole varaa tehdä sitä n:ttä lasta.
Lapsilisän nostoa en minäkään kyllä kannata. Päinvastoin, lapsilisät pois ja verovähennykset tilalle. Lapsilisäpohjainen järjestelmähän kannustaa juuri kaikkein syrjäytyneintä porukkaa lisääntymään. En jaksa uskoa, että näiden lapsista tulee nettoveronmaksajia ihan samalla todennäköisyydellä kuin niiden koulunsa käyneiden palkansaajien lapsista.
Suomessa noin 20% naisista ja miehistä jää lähemmäs 30% lapsettomiksi. Se on syy miksi syntyvyys on alhainen ja miehistä lapsettomiksi jää useimmiten matalastikouluttautuneet. Tuossa on se syy miksi syntyvyys on alhainen täällä.
Kyllä ja ei. Ei kaikkien tarvitse tehdä lapsia. Nyt ratkaisuksi haetaan sitä, että painostetaan ne 20% pääasiassa vapaaehtoisesti lapsettomia hankkimaan ne standardi 1-2 lasta. Toinen vaihtoehto olisi se, että panostetaan niihin jotka voi ja haluaa lisääntyä ja kannustetaan heitä tekemään ne 1-2 lasta lisää. Ei lapsettomien määrä sinänsä ole mikään ongelma, jonkun vaan pitää tehdä niitä lapsia vastaavasti enemmän.
Sen lisäksi pitäisi, jottei suomalaisten geenipooli kutistuisi, patistaa terveitä (vaikkapa urakeskeisiä) mies- ja naisveloja luovuttamaan sukusolujaan. Silläkin tavalla autettaisiin tahtomattomasti lapsettomia sekä sateenkaariperheitä, joiden määrä kasvanee tulevaisuudessa.
En ikinä! Milläs keinoilla ajattelit tuohon pakotettavan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
138 sivua femspleinausta ketjussa jonka otsikossa valehdellaan "miesnäkökulmaa kaivataan"
Ideologisesti väärä näkökulma kun ei tullutkaan feministisen linssin läpi. Hyi paha patriarkka uudelleenkoulutusleirille opettelemaan ajattelemaan oikein. Feminismi tuhoaa länsimaisen liberaalin sivistysvaltion.
Miehet on kirjoittaneet tänne sivutolkulla ehdotuksia siitä, miten naisten elämää pitäisi hankaloittaa ja miesten helpottaa. Epäilemättä joidenkin miesten lisääntymishalukkuutta edistäisi se, ettei niitä lapsia tarvitsisi hoitaa eikä niistä tarvitsisi maksaa. Kuitenkin, jos haetaan ratkaisua kokonaissyntyvyyteen, niin pitäisi tyhmemmänkin tajuta että kovin ankarasti naisia kepittävät ehdotukset ei sitä tee. Täällä tarjotuilla ideoilla kun naisten synnytyshalukkuus romahtaisi.
Aivan kuten yhteiskunta on saanut miesten lapsentekohalukkuuden romahtamaan.
No, tehkää lapset yksin, omista soluistanne.
Miksi omista soluista? Ei täällä mikään spermapula ole syntyvyyden pullonkaulana, vaan naiset jotka eivät halua lisääntyä a) yksin b) tarjolla olevien lisääntymishaluisten miesten kanssa.
Sukusolujen luovuttajista on jatkuva pula koko maassa.
– Sukusoluja tarvitsevia potilaita on enemmän kuin sukusolujen luovuttajia, kertoo Husin lisääntymislääketieteen yksikön osastonylilääkäri Hanna Savolainen-Peltonen.
Erityisesti pulaa on siittiöistä.
Lähes joka toinen julkisella puolella hedelmöityshoitoon lähetteen saanut ja lahjasiittiöitä tarvitseva potilas on itsellinen eli yksin lasta toivova nainen.
Naisparka ei tajua olevansa evoluution umpikuja eikä kenelläkään ole sydäntä sitä hänelle kertoa. Feminismin uhreja käy oikeasti sääliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset eivät halua tehdä lapsia kokonaan ilman miehiä vaikka elatusmaksut olisivat suurin piirtein samat?
Siksi, että jos lapsen tekee keinohedelmöityksellä jää saamatta puolet miehen kasaamasta omaisuudesta. Aika merkittävä tekijä siis.
Oletko nyt ihan pösilö? Siksi, että useimmat naiset haluavat että perheessä on kaksi aikuista osallistumassa arjen pyörittämiseen. Johan täällä on sivutolkulla ulinaa siitä, miten kauheaa on kun akka vaatii että niitä omia lapsia pitäisi sitten hoitaakin kun ne on tehty. Mihin tämä puoli nyt unohtui?
Sitäpaitsi en kyllä jaksa uskoa, että tämän ketjun ulisijoilla kovin massiivista omaisuutta olisi.
Kaksi naista voi jakaa arjen. Miksi et ota naisparia? Voitte synnyttää vuorotellen.
Ja jos miehillä ei ole omaisuutta, naisilla sitä on vielä vähemmän. 51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Mitä se parisuhteiden tuloero kertoo niiden miesten varallisuudesta, jotka ulisee vauvapalstalla eikä suurella todennäköisyydellä ole kelvanneet kenellekään? Tilastollisestihan nimenomaan kaikkein vähäosaisimmat miehet jää yksin.
Ja puoliso ei varmaan tykkäisi jos muuttaisin pois. Sinänsä en näe naissinkkujen kaverivanhemmuutta huonona perhemallina tulevaisuutta ajatellen, jos sinkkuus entisestään yleistyy.
Pienituloiset miehet pariutuvat vain pienituloisten naisten kanssa koska hyvätuloiset naiset ei huoli pienituloista miestä.
Suurituloiset miehet pariutuvat hyvätuloisten naisten kanssa sekä huonotuloisten naisten kanssa.
Suurituloiset naiset ja pienituloiset miehet eivät kohtaa koska suurituloiset naiset ei kelpuuta pienituloista miestä puolisokseen.
Tämän takia suomessa pienituloiset miehet jäävät erittäin usein ikisinkuiksi sekä lapsettomiksi.
Tämän takia suomessa on paljon suurituloisia naisia ketkä ei saa lapsia ja he jäävät ikisinkuiksi.
Kyllä on ihan ok naisia joille kelpaa pienituloinen mies ja voi olla lyhyt ja kaljukin, kunhan mies on mukava ja osaa ottaa naisen huomioon esim. kuuntelee naista, kehuu kauniiksi, osallistuu kotitöihin ja vaikka hieroo naista, jos nainen haluaa eikä huuda naiselle.
Kunhan nainenkin sitten kehuu miestä komeaksi joka päivä vaikka olisi ruma ja lihonnut ja kuuntelee ja hieroo myös ja mielellään alempaa eikä varsinkaan huuda miehelle.
En ihmettele, että et näsäviisaana saa naista.
En ole näsäviisas, se oli tosi asia. Olet kuin kopio lihonneesta vaimostani. Ja saanhan minä samassa työpaikalla olevalta salarakkaaltani. Yhteen lapseen suostuin, siihen loppui seksikin. Vaimoni kanssa.
Petät vaimoasi. Olet kuvottava. Mitä lapsesi ajattelee, jos saa tietää että petät hänen äitiään.
Vierailija kirjoitti:
Ne on ne naiset jotka vauvoja haluaa ja miehet tekee niitä miellyttääkseen naisia. Ei miehiä vauvat kiinnosta. Vähän vanhemman lapsen kanssa voi sitten ehkä tehdä jotain kivaa mutta kauheesti menee aikaa ja rahaa. Miehet haluaa että niiden naiset hoivais NIITÄ niinkun vauvoja.
Jep, joskus tämä henkilö voi tosin olla miehen sijasta myös nainen. Niin kuin minä. N29
Nyt tarvitaan kaikille lapsille omat huoneet ja asunto hyvältä alueelta.