Onko paha juttu, jos ainoat kaverini ovat tv-sarjojen hahmot?

Minulla tv-sarjat ja sims-pelit tuo lohtua ja jotkut tubettajat. On poikaystävä ja joitain kavereita, mutta ahdistaa tämä uusi paikkakunta ja on ikävä edelliselle, joten se auttaa, kun aina ei ole rahaa matkustaa. Lisäksi tosielämä tuntuu ylivoimaisen kurjalta paikalta,joten miksipäs ei pakenisi tosielämää fiktiivisuuteen. Etenkin sillon kun ei jaksa yhtää sosialisoida

Mulle kirjojen hahmot on ystäviä, palaan samoihin kirjoihin aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jotenkin tuntuu, että löydän joka kerralla jotain uutta, koska itsessäni jotain on muuttunut lukukertojen välillä. On ehkä hassua, että nelikymppinen muija lukee Annaa ja Emiliaa edelleen, mutta mulle se on vähän niinkuin turvapeitto. Pääsen käpertymään itseeni ja vanhoihin aikoihin.

Samanlaisia on paljon,ei kai vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aitoja ihmiskontakteja töissä työkavereiden ja asiakkaiden kansssa tulee kyllä, eli en ole erakko. Vapaa-ajalla en tapaa ketään, paitsi silloin kun olen etsinyt kumppania/seurustellut. Suhteet eivät ole kestäneet kauaa, ja nyt olen taas sinkku. Olen kiintynyt moniin sarjoihin hyvin paljon, ja niissä oleviin hahmoihin. Muutamien hahmojen kanssa olen "keskustellutkin", eli unenomaisesti kuvitellut heidän kasvonsa ja ajatuksen tasolla puhunut heille. Saatan silloin tällöin leikkimielisesti juhlia jonkun hahmon syntymäpäivää. En sentään millään kakulla, mutta esimerkiksi suklaapatukalla. En siis pistä asiaa missään suhteessa överiksi... toki tämä monista kuulostaa ihan kahjolta joka tapauksessa. Viihdyn kuitenkin itse tässä elämäntavassa. Ainoa huono puoli on se, että pelkään kuollakseni sarjojen loppumista tai rakkaiden hahmojen poistumista. Pelkään, että 10 vuoden päästä elämäni on rakentunut kokonaan tälle, ja sitten jos sarjoja/hahmoja alkaa putoilemaan, niin mistä saan elämääni sitten sisältöä. Pitäisi ehkä rakentaa jotain järkevämpää oheen. Kun löytäisin nyt vakaan suhteen, niin se voisi helpottaa.

Ei kannata huolestua. Hankit DVD kopiot suosikkisarjoista, niin ne ei katoa minnekään.

Tarkoitin tietenkin, että ne loppuvat niin ettei uusia jaksoja enää tehdä. Tallessa on jo nyt paljon (of course!) ja vanhoilla jaksoilla mehustelee tietysti kauan, mutta ei se ole enää sitten sama asia, kun ei tule nykyaikaan sijoittuvaa uutta sisältöä. Olen elänyt ne hetket jo aiemmin, joten se olisi sama asia kuin muistelisi omaa elämäänsä taaksepäin. Sitä pelkään, että mistä saan uutta sisältöä elämään sen jälkeen. Sen varaan en uskalla rakentaa, että aina löytyy uusia sarjoja. Elämässä olevat asiat ovat yllättävän katoavaisia.

Onko fanfiction tuttu ilmiö? Voisi sopia sinulle harrastukseksi loistavasti, canonin jatkaminen tai sillä leikkiminen kirjoittamalla ja/tai lukemalla. Sieltä voisi saada samanhenkisiä ystäviäkin, jos niitä haluaa.

Minullakin on mielikuvitusystäviä, sekä itse keksittyjä että esim tv-sarjojen hahmoja. Niiden kanssa elän ja keskustelen (ja keksin erilaisia juonenkäänteitä) pääni sisällä kun ei ole oikeitakaan ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kirjojen hahmot on ystäviä, palaan samoihin kirjoihin aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jotenkin tuntuu, että löydän joka kerralla jotain uutta, koska itsessäni jotain on muuttunut lukukertojen välillä. On ehkä hassua, että nelikymppinen muija lukee Annaa ja Emiliaa edelleen, mutta mulle se on vähän niinkuin turvapeitto. Pääsen käpertymään itseeni ja vanhoihin aikoihin.

Juuri äsken luin kirjaa, jossa ihmiset kertovat tyttökirjamuistoistaan ja siitä, kuinka lukevat niitä yhä aikuisina. Paljon oli juttua mm. juuri Anna-kirjojen tuomista elämyksistä. Ymmärrän ihan täysin. Olen itse lukenut mm. juuri Anna-kirjoja vasta nyt aikuisena ja hurahdin ihan! En osaa pitää sitä minään vammana tai vikana, ennemmin se on kykyä eläytyä ja käyttää mielikuvitusta. Jotkut TV-sarjatkin ovat tuoneet paljon samaa turvan ja lohdun tunnetta, esim. Oi ihana toukokuu. Ei minulla ole mitään ongelmaa palata sieltä maailmoista tavalliseen elämään. Monesti saan tavalliseenkin elämään voimaa ja intoa, kun yritän käyttäytyä kuin joku ihailemani hahmo. Tällainen olen ollut aina.

Hullua touhua!