Te yli 35-vuotiaat! Tiesittekö/tunsitteko lapsuudessanne yhtäkään homoa, lesboa tai muuta ei-heteroa? Mikä on tilanne nyt?

Eipä ollut tuttava- tai lähipiirissä yhtään homoja taikka lesboja. Taisin olla 19-vuotias, kun niitä alkoi vähitellen "putkahdella" esiin. Muutama luokkatoverini paljastui vähemmistöön kuuluvaksi, mutta silloin olin jo 26-vuotias. Edellisessä työpaikassa työkaveri paljastui lesboksi. Nykyisellään tuttavapiireissä taitaa pari-kolme olla.

N43

Tiesin, veljeni sekä hänen silloisen parhaan ystävänsä. Nykyisin asuvat yhdessä.

Oon 44 ja elin lapsuuteni hämäläisessä pikkukylässä. Yksi naispari oli siellä. Ei sitä ainakaan meidän perheessä pidetty minään, tuttujamme olivat. Toinen heistä adoptoi lapsen, jota yhdessä kasvattivat.

Meillä oli kasarilla pienessä kyläyhteisössä jumalattoman komea mies josta juoruiltiin että on homo. Muutti ulkomaille töihin mikä oli aika ennenkuulumatonta siihen aikaan. Myös yksi koulukaveri osoittautui myöhemmin homoksi ja se oli kyllä jo alaloulussa ihan ilmiselvä asia, vaikka sitä ei siihen aikaan ehkä tiedostettu.

Olen 40-vuotias ja lapsena tiesin yhden homon, äitini enon. Hänkään ei ollut julkisesti homo. Nyt tiedän jotain 7 homoa/lesboa ja useampia bi-ihmisiä. Kolme näistä on erittäin läheisiä ihmisiä.

Tiesin. Meidän yläasteen matikanopettaja oli homo, saksanopettaja samoin. Lisäksi lukioiaikaisiin ystäviin kuului yksi homopoika, joka oli vuotta alemmalla luokka-asteella. Ja olen 43. 

Parikymppisenä sitten olikin jo ihan sateenkaariystäväporukka :) 

Olen 40-vuotias. Omassa lapsuudessani homot eivät todellakaan olleet "pop", vaan heitä pidettiin friikkeinä ja iljettävinä. Kuulostaa pahalta, mutta näin se vaan oli - ainakin työväenluokkaisessa kasvuympäristössä. Mikähän lie tilanne nykyään? En siis tuntenut yhtäkään ei-heteroa, tai jälkikäteen arvioituna tunsin tietysti, mutta siihen aikaan oli varmaankin järkevää pysyä kaapissa, jos halusi säilyttää mielenterveytensä ja asemansa yhteisössä. Siihen aikaan joku Tuure Boelius olisi herättänyt noitavainot.

Nykyään tunnen useita ei-heteroita, eikä se ole mikään juttu. Paljon kehitystä on tapahtunut 30 vuodessa ja kai siihen vaikuttaa sekin, että ei pyöri niissä kaikkein sakeimmissa piireissä. Pahoin kuitenkin pelkään, että ei-heteroiden suvaitseminen on aika pitkälle luokkasidonnainen juttu ja työväenluokassa on edelleen machomeininkiä, joka ei homoja hyväksy. Onkohan näin?

Erään ystäväni äiti eli naisen kanssa, eli ystävälläni oli ns. kaksi äitiä 80-luvun puolivälissä. En oikein silloin ymmärtänyt asiaa, mutta vanhempani kauhistelivat sitä. Isäni on kasvanut uskonnollisissa piireissä, joten ehkä se oli hänen mielestään sen takia niin kauheaa, vaikkei hän tai äitini itse ole olleet mitenkään kovin uskonnollisia. Minua ei kuitenkaan kielletty leikkimästä ystäväni kanssa eikä mitään sellaista, muistan vain että vanhempani joskus kuiskailivat hieman naureskellen puhuessaan ystäväni äidistä. Nykyään vanhempani suhtautuvat neutraalisti homoihin.

Vierailija kirjoitti:

...yhtäkkiä leimahtaneen homovihan tässä viime vuosien aikana - ei ollut koskaan tullut mieleen että joku voisi ihan OIKEASTI olla niin harmittomasta normaalista jutusta VIHAISIA. Toki hieman pilkallisee suhtautumiseen imbesillien osalta olin törmännyt, mutta en ymmärtänyt mitään isompaa vastustusta olevan.

Homoviha syntyy itseinhosta ;)

En tuntenut tai tiennyt. Ikää 60+. Saatoin olla hieman alle 40 v, kun äitini paljasti, että hänen ystävänsä poika on homo. Sellainen kotonaviihtyvä, vanhaa äitiään auttava mies. Äitini oli jo lähes 70-vuotias tuolloin, maalla asunut, ja aika ennakkoluuloinen. Mutta tuli fiilis, ettei hän muuttanut suhtautumistaan tähän ysstävänsä avuliaaseen poikaan tämän tiedon jälkeenkään.

Yleensäkin oltiin jotenkin aika tietämättömiä, ehkä AIDS-pelko sai tiedostamaan, että saatoimme tuntea itsekin homoja, mutta emme tienneet, keitä he olivat.

En vieläkään tunne tai edes tiedä ketään.  Työpaikalla oli tiettävästi yksi, kaapissa oleva nainen. Taatusti muitakin, mutta ei tuossa työpaikassa olisi ollut helppoa olla muuta kuin kaapissa.

OT  Ai niin, olenhan joutunut naisen iskuyrityksen kohteeksikin. Pikkujoulujen jatkoilla ravintolan baaritiskillä, oli siis ihan vieras nainen minulle. En yhtään harmistunut, nainen oli kaunis, tumma ja hoikka. Humalatilastani huolimatta en lähtenyt mukaan. Häntä miehet hakivat ahkerasti tanssiin, mutta ei hän mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40-vuotias. Omassa lapsuudessani homot eivät todellakaan olleet "pop", vaan heitä pidettiin friikkeinä ja iljettävinä. Kuulostaa pahalta, mutta näin se vaan oli - ainakin työväenluokkaisessa kasvuympäristössä. Mikähän lie tilanne nykyään? En siis tuntenut yhtäkään ei-heteroa, tai jälkikäteen arvioituna tunsin tietysti, mutta siihen aikaan oli varmaankin järkevää pysyä kaapissa, jos halusi säilyttää mielenterveytensä ja asemansa yhteisössä. Siihen aikaan joku Tuure Boelius olisi herättänyt noitavainot.

Nykyään tunnen useita ei-heteroita, eikä se ole mikään juttu. Paljon kehitystä on tapahtunut 30 vuodessa ja kai siihen vaikuttaa sekin, että ei pyöri niissä kaikkein sakeimmissa piireissä. Pahoin kuitenkin pelkään, että ei-heteroiden suvaitseminen on aika pitkälle luokkasidonnainen juttu ja työväenluokassa on edelleen machomeininkiä, joka ei homoja hyväksy. Onkohan näin?

Olen tuo joka asui homoparin naapurustossa ja me oltiin kyllä kaikki ihan työväenluokkaa. Ilmeisesti keskimääräistä fiksumpaa sitten. Maaseutuakin se oli, että olis ollut varmaan ainekset kaikkeen maholliseen fobiointiin.. Mutta he olivat tosiaan ihan ylpeydenaihe toimenkuvansa jne vuoksi, kyllä heistä ihan kehaistiinkin tuntemattomille.

Vierailija kirjoitti:

En tuntenut tai tiennyt. Ikää 60+. Saatoin olla hieman alle 40 v, kun äitini paljasti, että hänen ystävänsä poika on homo. Sellainen kotonaviihtyvä, vanhaa äitiään auttava mies. Äitini oli jo lähes 70-vuotias tuolloin, maalla asunut, ja aika ennakkoluuloinen. Mutta tuli fiilis, ettei hän muuttanut suhtautumistaan tähän ysstävänsä avuliaaseen poikaan tämän tiedon jälkeenkään.

Yleensäkin oltiin jotenkin aika tietämättömiä, ehkä AIDS-pelko sai tiedostamaan, että saatoimme tuntea itsekin homoja, mutta emme tienneet, keitä he olivat.

En vieläkään tunne tai edes tiedä ketään.  Työpaikalla oli tiettävästi yksi, kaapissa oleva nainen. Taatusti muitakin, mutta ei tuossa työpaikassa olisi ollut helppoa olla muuta kuin kaapissa.

OT  Ai niin, olenhan joutunut naisen iskuyrityksen kohteeksikin. Pikkujoulujen jatkoilla ravintolan baaritiskillä, oli siis ihan vieras nainen minulle. En yhtään harmistunut, nainen oli kaunis, tumma ja hoikka. Humalatilastani huolimatta en lähtenyt mukaan. Häntä miehet hakivat ahkerasti tanssiin, mutta ei hän mennyt.

Korjaisin tuon "AIDS-pelko" ilmauksen. Kyllähän alusta asti televisiossa kerrottiin, että se on myös heterojen tauti. Tarkoitin ehkä, että tulin enemmän tietoiseksi myös sukupuolivähemmistöistä. Ehkä en ollut vaan kiinnittänyt huomiota asiaan.

Tunsin ja oli kaverina yksi. Nykyisiä ja silloisiaKaappi homoja oli myös paljon amiksen menneissä tytöissä, ovat aviossa naisten kanssa nyt

Tunsin. Nykyisellään tunnen enemmän.

En tuntenut enkä tunne/tiedä nykyäänkään.

Joskus lukio-aikaan liikkui juoruja jostakin, mutta nekin saattoivat olla kiusaamista eivätkä pohjautuneet todellisuuteen.

Olin yli 30v kun näin 2000-luvun lopulla ensimmäisen kerran kaupungilla homoparin.

45v, pk-seutu.

Olen 38-vuotias. En tuntenut lapsena tietoisesti yhtään homoseksuaalia. Homoseksuaalisuuteen ei kuitenkaan liittynyt kotini asenneilmapiirissä mitään kielteistä. Yläasteella tai lukiossakaan ei ollut ketään julkihomoseksuaalia - tosin ymmärsin parikymppisenä, että yksi minua vuotta vanhempi tyttö lukiossa oli lesbo, ja hän piti minuakin lesbona, ja siksi käyttäytyi tuttavallisesti. Oli toki muitakin, jotka ovat myöhemmin "paljastuneet" homoseksuaaleiksi.

Yksi juttu on jäänyt mietityttämään: olin yläasteen jälkeen vuoden kansanopistossa. Siellä mulla oli yksi suht hyvä miespuolinen kaveri, joka on sittemmin ollut julkisuudessakin (ei mikään supertunnettu, ja ei, en aio kertoa kuka, vaikka joku kysyisikin). "Epäilin" aina hänen olevan homo, mutta itse hän ei koskaan tuonut asiaa julki, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Hän oli minua monta vuotta vanhempi, ja tästä syystä mietin, ettei asia varmasti hänelle itselleen ollut enää siinä vaiheessa epäselvä (vaikka kuka tietää!). Olimme molemmat opistossa taidelinjalla, joten ilmapiiri ei varsinaisesti ollut kovin tiukkapipoinen ja suvaitsematon. Mietin, oliko yhteiskunnallinen aika kuitenkin sellainen, että jopa tuollaisessa ympäristössä homoseksuaalisuudelle ei tuntunut olevan tilaa ja kanssaihmisten reaktioita ja suhtautumista piti pelätä, ja siitä syystä hän ei halunnut tuoda asiaa julki. En osaa sanoa. Hän on kuitenkin ihan avoimesti homoseksuaali, ja jossain haastattelussa sanoi aina tienneensä sen.

Avauksen kysymykseen vielä: tunnen aikuisena ei-heteroita, esim. paras ystäväni on biseksuaali (suhteessa naisen kanssa).

En tiennyt silloin, että on homo, mutta toiset pojat häntä homottelivat, johon hän nauroi tyttömäisesti ja ranneliike oli tuttu nykyajasta. En tiedä oliko toisista pojista erottuva käytös tietoista vai johtuiko geeneistä?  Tekee myös töitä esteettisellä alalla ja on aikuisena rekisteröidyssä parisuhteessa. Kun näin hänet aikuisena, kertoi siis nämä.

Toinen taas epäili olevansa lesbo, kun ihastui parhaaseen ystäväänsä. Hän tuli torjutuksi, kun kaveri ystävä sanoi, että on hetero. Naisesta tuli hetero perheenäiti.

Jään nyt muutamalla vuodella vajaaksi, mutta mut, lapsena tiesin meidän naapurin ja taisi aikalailla olla siinä se. Hänelle naurettiin.

Nykyään tunnen jotain parisenkymmentä lgb-ihmistä ja yhden trans-naisen. Varmaan 99% ystävistäni ja kavereistani ovat lgbtqia-myönteisiä.

Vierailija kirjoitti:

En tiennyt silloin, että on homo, mutta toiset pojat häntä homottelivat, johon hän nauroi tyttömäisesti ja ranneliike oli tuttu nykyajasta. En tiedä oliko toisista pojista erottuva käytös tietoista vai johtuiko geeneistä?  Tekee myös töitä esteettisellä alalla ja on aikuisena rekisteröidyssä parisuhteessa. Kun näin hänet aikuisena, kertoi siis nämä.

Toinen taas epäili olevansa lesbo, kun ihastui parhaaseen ystäväänsä. Hän tuli torjutuksi, kun kaveri ystävä sanoi, että on hetero. Naisesta tuli hetero perheenäiti.

Minä tunsin myös tällaisen pojan lukiossa 80-luvulla, jonka kehonkieli oli todella naismainen. En tiedä hänen vaiheistaan mutta muut pojat kutsuivat häntä ihan yleisesti "neidiksi". Hän oli kyllä ihan ainoa laatuaan koulussa ja pikemminkin hiljainen ja ujo, joten kyllähän sen liikehdinnän ja muun täytyi geeneissä olla.

Vierailija kirjoitti:

En lapsena/nuorena tiennyt yhtään homoa. Vasta parikymppisenä opiskellessa tiesin pari homoa/lesboa.

Nyt aikuisenakaan en tunne yhtään homoa. Pari tiedän.

Vähän ku mä. En tiennyt lapsena yhtään homoa. Paitsi kerrostalossa asuessani kaikki tiesi yhden sekoboltsi-transun, kun se kulki naisten villatakissa. Parikymppisenä meidän koulussa Hesassa oli jokunen avoimesti homo, paikkakunnan vaihdoksellakin saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että näitä alkoi ilmaantua. Sitten tutustuin harrastuksissa pariin lesboon, olivat avoimesti mitä olivat ja seurustelivat keskenään. Ja kylillä täällä oli yks nuori tyttö lesbo, joka itse huuteli sitä ympäriinsä, huomionhakua vissiin. Nyt vanhempana en taas tiedä yhtään.