Oletko sanonut lapsellesi sanan ei

Ei, ei, ja ei. Ehdottomasti ei. En ole siis sanonut. En vahingossakaan.

"Käsite curling-vanhempi on oikeaan osuva silloin, kun vanhempi ei siedä lapsen pahaa oloa, vaan hoitaa pahan olon pois aina niin, että antaa lapsen päästä haluamaansa päämäärään, kun lapsella on paha mieli. Vanhempi siis antaa pahan olon tulla lapsen päämäärään pääsyn ja ympäristön manipuloinnin keinoksi. Silloin lapsi ei opi pettymysten sietoa. Tällainen kasvatus saattaa johtaa myös siihen, että lapsen lapsuudenaikainen suuruusharhainen minä jää valtaan."

"Pettymysten sieto on aikuisen tärkeä ominaisuus. Sitä ei kuitenkaan opita niin, että koetaan mahdollisimman paljon pettymyksiä, vaan niin että opitaan miten pettymyksiin suhtaudutaan. Tässä vanhempi on avainasemassa. Hän lohduttaa pettymysten tullessa ja auttaa lasta pettymyksen yli. Pettymysten sietokyky syntyy, kun lapsi tajuaa maailman jatkuvan pettymyksen jälkeen eikä hän muutu huonoksi epäonnistuttuaan jossain asiassa. Omissa silmissään lapsi on surkimus, mutta aikuisen käsitys lapsesta ei muutu. Sen varassa lapsi voi itsekin korjata käsityksensä itsestään takaisin hyväksi ja palauttaa horjuneen itseluottamuksen. Vanhempi ei siis järjestä lapselle pettymyksiä, vaan auttaa hänet niiden yli."

Keltikangas-Järvinen, Pienen lapsen sosiaalisuus, 2012

Lisää äänestäjiä!! Nyt löytyy 18% vanhempia, joiden lapsille ei ole koskaan sanottu ei! Avaatteko vähän taustoja, miten tällainen on onnistunut?

Ap

14%. Kertokaa vielä miten olette onnistuneet tässä?

AP