Lue keskustelun säännöt.
Miltä ”runners high” tuntuu ja kauanko se kestää?
17.11.2018 |
Tulin juoksulenkiltä ja pienen levähdyksen jälkeen menin saunaan. Juokseminen itsessään ei ollut erityisen kivaa, mutta nyt kun tulin saunasta, olo on uskomattoman rauhallinen ja kaikin puolin hyvä. Yleensä saunan jälkeen en ole todellakaan näin raukea.
Tältäkö se tuntuu?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Mulla se tuntuu juostessa, kun juoksu kulkee, eikä tossu paina yhtään. Melko harvinaista herkkua kyllä.
Vau. Kuinka pitkällä lenkillä saavutat tämän ja millä sykkeellä yms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä musta se juokseminen itsessään tuntuu joskus ekstaattiselta. Pitää olla riittävä pohjakunto, terve ja virkeä, sopiva alkutahti lämmittelyyn ja hyvää rytmiin sopivaa musiikkia taustalla. Sit kun juoksee tarpeeksi rankan lenkin (joko kovaa tai pitkään, riippuu fiiliksestä) niin ajatukset ikään kuin häviää ja juoksu muuttuu hypnoottiseksi olemisen riemuksi. Etenkin vetoja on vaan niin hauskaa juosta!
Oikein harmittaa lopettaa lenkki silloin kun on hyvä flow, mut pakkohan se joskus on :D.
Se on kuin nousuhumala ilman krapulaa.
Mulla alkaa yleensä kun olen hölkätä kemmertänyt noin 4 km. Silloin tuntuu miten endorfinihanat aukeaa. Kroppakin lakkaa vastustamasta hölkkää niin kovin. Sitä kestää jonkun aikaa jälkeenpäin mutta ennen kaikkea siihen tulee himo niin kuin muissakin huumeissa, että on koko ajan hinku mennä lenkille. Alussa kun hölkkäsin en tuntenut tuota. Luultavasti tuli vasta kun kunto parani jonkun rajan yli.
3 ja 4 <3 milloin koit sen ekan kerran ja mikä tilanne tarkemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkaa yleensä kun olen hölkätä kemmertänyt noin 4 km. Silloin tuntuu miten endorfinihanat aukeaa. Kroppakin lakkaa vastustamasta hölkkää niin kovin. Sitä kestää jonkun aikaa jälkeenpäin mutta ennen kaikkea siihen tulee himo niin kuin muissakin huumeissa, että on koko ajan hinku mennä lenkille. Alussa kun hölkkäsin en tuntenut tuota. Luultavasti tuli vasta kun kunto parani jonkun rajan yli.
Kerran juoksin suunnilleen kymmenen kilometria ja loppupuolella olo oli vuorotellen aivan ihana ja aivan kamala. Oliko se tuota?
5 km:n jälkeen yleensä. Kunnon on oltava hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
5 km:n jälkeen yleensä. Kunnon on oltava hyvä.
Kuinka hyvä? Jos suunnilleen vaikka miettisi, että kuinka pitkän matkan jaksaa vetää tunnissa? Asetan itselleni vähän tavoitteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkaa yleensä kun olen hölkätä kemmertänyt noin 4 km. Silloin tuntuu miten endorfinihanat aukeaa. Kroppakin lakkaa vastustamasta hölkkää niin kovin. Sitä kestää jonkun aikaa jälkeenpäin mutta ennen kaikkea siihen tulee himo niin kuin muissakin huumeissa, että on koko ajan hinku mennä lenkille. Alussa kun hölkkäsin en tuntenut tuota. Luultavasti tuli vasta kun kunto parani jonkun rajan yli.
Kerran juoksin suunnilleen kymmenen kilometria ja loppupuolella olo oli vuorotellen aivan ihana ja aivan kamala. Oliko se tuota?
Ei mulle tule kamala olo. Vedit varmaan vähän liian kovaa. Jos on ihana olo niin jatka samaa vauhtia. Ei se nyt kuitenkaan mulla mikään ekstaasi ole tai yhdeksi tuleminen maailmankaikkeuden kanssa. Tulee vain sellainen hyvä olo. Mitä en saa jostain syystä muista liikuntamuodoista samalla lailla. Esim vaikka lihaskuntotreenissä voi olla osioita joissa syke käy korkealla ja voi tulla hyvä olo, mutta jotenkin se on erilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 km:n jälkeen yleensä. Kunnon on oltava hyvä.
Kuinka hyvä? Jos suunnilleen vaikka miettisi, että kuinka pitkän matkan jaksaa vetää tunnissa? Asetan itselleni vähän tavoitteita.
En usko että sitä voi tuolla lailla päätellä. Riippuu sun kehosta. Olen maailman hitain hölkkääjä ja mulla rupes ilmenemään tuota ehkä puolen vuoden kuluttua siitä kun aloitin rapakunnosta hölkkäämään. Ja tosiaan yleensä samalla suoralla noin 4km kohdalla huomaan.
Vierailija kirjoitti:
3 ja 4 <3 milloin koit sen ekan kerran ja mikä tilanne tarkemmin?
Varmaan joskus pari-kolme kuukautta lenkkeilyharrastuksen aloittamisen jälkeen (viitisentoista vuotta sitten). Juoksin ekoja kertoja musiikin kanssa enkä seurassa, oli ihan eri kokemus! Tykkään nykyäänkin eniten juosta yksin.
Aina tuohon fiilikseen en pääse, tehot kun ei joka kerta riitä. Mut on se mahtavaa! Nousuhumala ilman krapulaa on oikein osuva vertaus. Raskaana ollessa kun ei voinut enää kovaa liikkua, näin joskus ihania unia vauhdilla juoksemisesta. 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkaa yleensä kun olen hölkätä kemmertänyt noin 4 km. Silloin tuntuu miten endorfinihanat aukeaa. Kroppakin lakkaa vastustamasta hölkkää niin kovin. Sitä kestää jonkun aikaa jälkeenpäin mutta ennen kaikkea siihen tulee himo niin kuin muissakin huumeissa, että on koko ajan hinku mennä lenkille. Alussa kun hölkkäsin en tuntenut tuota. Luultavasti tuli vasta kun kunto parani jonkun rajan yli.
Kerran juoksin suunnilleen kymmenen kilometria ja loppupuolella olo oli vuorotellen aivan ihana ja aivan kamala. Oliko se tuota?
Ei mulle tule kamala olo. Vedit varmaan vähän liian kovaa. Jos on ihana olo niin jatka samaa vauhtia. Ei se nyt kuitenkaan mulla mikään ekstaasi ole tai yhdeksi tuleminen maailmankaikkeuden kanssa. Tulee vain sellainen hyvä olo. Mitä en saa jostain syystä muista liikuntamuodoista samalla lailla. Esim vaikka lihaskuntotreenissä voi olla osioita joissa syke käy korkealla ja voi tulla hyvä olo, mutta jotenkin se on erilaista.
Se kamala tarkoitti siis, etten uskonut jaksavani enää. Pidin tahdin koko ajan suunnilleen samana.
Itselleni tulee lyhyemmillä lenkeillä 3-5km se hyvä olo tosiaan yleensä vasta lenkin jälkeen. Ehkä vähän ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 km:n jälkeen yleensä. Kunnon on oltava hyvä.
Kuinka hyvä? Jos suunnilleen vaikka miettisi, että kuinka pitkän matkan jaksaa vetää tunnissa? Asetan itselleni vähän tavoitteita.
En usko että sitä voi tuolla lailla päätellä. Riippuu sun kehosta. Olen maailman hitain hölkkääjä ja mulla rupes ilmenemään tuota ehkä puolen vuoden kuluttua siitä kun aloitin rapakunnosta hölkkäämään. Ja tosiaan yleensä samalla suoralla noin 4km kohdalla huomaan.
Jos miettii vaikka sykettä. Millä sykkeellä vedät ja kuinka pitkällä olet puolessa tunnissa?
Olen hieman numerohullu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu. Jossain kympin lenkillä ei tule kovin kummoista, mutta puolimaratonin jälkeen on positiivinen fiilis päiviä.
Nämä enedorfiinin jahtaavat ovat pohjimmiltaan piripäänarkkareita. Sama addiktio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 ja 4 <3 milloin koit sen ekan kerran ja mikä tilanne tarkemmin?
Varmaan joskus pari-kolme kuukautta lenkkeilyharrastuksen aloittamisen jälkeen (viitisentoista vuotta sitten). Juoksin ekoja kertoja musiikin kanssa enkä seurassa, oli ihan eri kokemus! Tykkään nykyäänkin eniten juosta yksin.
Aina tuohon fiilikseen en pääse, tehot kun ei joka kerta riitä. Mut on se mahtavaa! Nousuhumala ilman krapulaa on oikein osuva vertaus. Raskaana ollessa kun ei voinut enää kovaa liikkua, näin joskus ihania unia vauhdilla juoksemisesta. 3.
Minäkin tykkään juosta yksin. Jostain syystä en välitä musiikista vaikka yleensä kuuntelen paljonkin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 km:n jälkeen yleensä. Kunnon on oltava hyvä.
Kuinka hyvä? Jos suunnilleen vaikka miettisi, että kuinka pitkän matkan jaksaa vetää tunnissa? Asetan itselleni vähän tavoitteita.
Askeleen on oltava 'lentävä' koko kympin lenkillä. High:n aikana alaruumis irtoaa muusta ruumiista ja jalat tekevät työtään mutta eivät ikäänkuin kuulu muuhun ruumiiseen. Yläkroppa menee eteenpäin ilmaiseksi.
Kolikon toinen puoli on, että jos et pääse lenkille eli et saa päivän annosta, saatat olla varsin vihainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 km:n jälkeen yleensä. Kunnon on oltava hyvä.
Kuinka hyvä? Jos suunnilleen vaikka miettisi, että kuinka pitkän matkan jaksaa vetää tunnissa? Asetan itselleni vähän tavoitteita.
Askeleen on oltava 'lentävä' koko kympin lenkillä. High:n aikana alaruumis irtoaa muusta ruumiista ja jalat tekevät työtään mutta eivät ikäänkuin kuulu muuhun ruumiiseen. Yläkroppa menee eteenpäin ilmaiseksi.
Kolikon toinen puoli on, että jos et pääse lenkille eli et saa päivän annosta, saatat olla varsin vihainen.
No nyt alkaa tyhmällekin upota. Kiitos :D
Tämä nyt ei ole juoksutarina mutta kun tein viikonloppuretken pyörällä, ajoin ekana päivänä töistä (työmatka 21 km) noin 80 km Teijon retkeilyalueelle, sitten yövyin (kehnosti) teltassa ja lähdin takaisin kotiin. Parikymmentä kilometriä ennen kotia tuli aivan järjettömän upea fiilis. Teki mieli ajaa todella kovaa, teki mieli ihan oikeasti huutaa ilosta! Se oli kyllä mahtavaa. Oli voittamaton olo.
Tavallisemmillakin pyörälenkeillä tulee joskus sellainen jännä hieno olo, jossa on jotenkin 100% läsnä: on vain hengitys, rytmikäs jalkojen liike ja sulavasti vaihtuvat maisemat. Siinä on varmasti jotain yhteistä meditaation kanssa, mielestä kun jää pois kaikki ylimääräinen ja on vain nykyhetki.
Mulla se tuntuu juostessa, kun juoksu kulkee, eikä tossu paina yhtään. Melko harvinaista herkkua kyllä.