Ärsyttääkö ketään muuta rahasta valittajat?
Olen köyhä, mutta ylpeys ei anna periksi valittaa rahasta. Pienilläkin tuloilla pärjää kyllä.
rasittavaa kuunneltavaa. Valittajat eivät vielä useasti ole edes niitä oikeita köyhiä.
t.rehti pohjalaanen
Kommentit (5)
Ottaa pattiin, kun kaverilla on kokopäiväduuni, asuu vanhemmillaan ja maksaa vain bensat autoon ja vielä vinkuu että bensa on niin kallista niin hänelle ei kuukaudessa jää säästöön kuin 1400e..
Totta kai valitan itsekin, mutta opiskelijana vuokran jälkeen laskuihin ja ruokaan jää se 130e eli sen valossa varsinkin tuon kyseisen kaverin vitinä nostaa v-käyrää aika roimasti.
Valittajat eivät vielä useasti ole edes niitä oikeita köyhiä.
on usenkin varakkaita, mutta ahneus on se heidän elämänsä suurin voima.
Vikisemään kun tilille ei jäänyt kuin 700 euroa ja sillä pitäisi kuukausi elää.
Itse olen elänyt 200 eurolla kuussa. Nyt jo paremmin asiat. Toki ajoittain vieläkin on tiukkaa, mutta nälkää ei olla nähty ja muutenkin ollaan pärjätty hyvin.
Olen opiskelija, kopion luvatta koulukirjat ja lainaan harvoin tarvittavia kirjastossa. Joskus syön 2 krt päivässä koulussa, vaikka saisi kelan tuen vaan kerran.
Toisaalta moni koulukaveri ei syö kertaakaan, ei ehkä pahin väärinkäytös.
Pärjään omillani, mutta en voi käydä ulkona ja asia on ok mulle mutta työssä käyvät ystävät muistavat aina marmattaa kun en käy ulkona ja baareissa tilaan korkeintaan kahvia koska ei ole muuhun varaa. Ei tulisi mieleenikään mennä taksilla kotiin jne jne.
Jokainen omalla lompakollaan ja ei tarvi arvostella toisten taloutta.
Ärsyttää valittaminen, etenkin silloin jos valittaja on keski- tai hyvätuloinen. On omakotitalo, iso telkkari, kaksi autoa jne. Sitten ulistaan, että rahat eivät riitä kersojen kalliisiin harrastuksiin. Eivät ole nämä ihmiset köyhyyttä nähneetkään.