Kertokaa positiivisista muutoksista miehessä vauvan syntymän jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin loppuraskauteen jotain muutakin kuin niitä negatiivisia tarinoita. Löytyykö positiivisia kokemuksia vauvan syntymästä ja parisuhteesta/lapsen isästä sen jälkeen?

Itse pelkään että vauva ei herätä miehessä mitään tunteita ja välit etääntyy. Voisiko kuitenkin käydä toisin?

Miten raskautesi on sujunut?

Raskaus on sujunut hyvin. Henkisesti lähinnä tunnen olevani yksin ja mies suhtautuu synnytykseen ja lapsen tuloon kuin mitään tavallisesta poikkeavaa ei olisi tapahtumassa. Ei osaa vielä ajatella vauvaa. Pelkään siis että sama jatkuu lapsen syntymän jälkeen, eli jään yksin ja mies ei ymmärrä taikka halua osallistua vauvan hoitoon. Saatikka minun auttamiseeni :/ 

ap

Miehelle voi olla vaikea hahmottaa varsinkaan ensimmäistä vauvaa kunnes se on pihalla. Vaikka vaimon vatsa kasvaa ja vauva potkii, ei mies vaan kykene välttämättä ajattelemaan että siellä on oikeasti vauva, vaikka sen järjellisesti tietääkin. Se ei välttämättä myöskään kerro siitä miten hän suhtautuu vauvaan sen synnyttyä.

Nomenomaan tajuaa siitä mahasta ja lihoneesta kiukkumuijastaan, että "ei vittu, miks mä menin tähän miinaan, vaikka ympäristö kirkuen varoitti?"

Game over.

Eipä sitä voi koskaan tietää. Saa lukea näistäkin isukeista jotka ovat kovasti toivoneet ja odottaneet perheenlisäystä ja lähteneet heti vauvan synnyttyä tai jopa raskausaikana vetämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin loppuraskauteen jotain muutakin kuin niitä negatiivisia tarinoita. Löytyykö positiivisia kokemuksia vauvan syntymästä ja parisuhteesta/lapsen isästä sen jälkeen?

Itse pelkään että vauva ei herätä miehessä mitään tunteita ja välit etääntyy. Voisiko kuitenkin käydä toisin?

Miten raskautesi on sujunut?

Raskaus on sujunut hyvin. Henkisesti lähinnä tunnen olevani yksin ja mies suhtautuu synnytykseen ja lapsen tuloon kuin mitään tavallisesta poikkeavaa ei olisi tapahtumassa. Ei osaa vielä ajatella vauvaa. Pelkään siis että sama jatkuu lapsen syntymän jälkeen, eli jään yksin ja mies ei ymmärrä taikka halua osallistua vauvan hoitoon. Saatikka minun auttamiseeni :/ 

ap

Miehelle voi olla vaikea hahmottaa varsinkaan ensimmäistä vauvaa kunnes se on pihalla. Vaikka vaimon vatsa kasvaa ja vauva potkii, ei mies vaan kykene välttämättä ajattelemaan että siellä on oikeasti vauva, vaikka sen järjellisesti tietääkin. Se ei välttämättä myöskään kerro siitä miten hän suhtautuu vauvaan sen synnyttyä.

Nomenomaan tajuaa siitä mahasta ja lihoneesta kiukkumuijastaan, että "ei vittu, miks mä menin tähän miinaan, vaikka ympäristö kirkuen varoitti?"

Game over.

Kaikista ei onneksi tule kiukkumuijia :) 

Miesten on tosiaan hankalampi ymmärtää että se lapsi on nyt oikeasti tulossa kun se konkreettisesti ei ole vielä täällä. Itsekin tajusin oikeastaan kunnolla vasta kun nähtiin se rakenneultrassa. Kannattaa antaa miehen tuntea kun vauva potkii, kysellä tai ehkä enemmänkin keskustella että millainenkohan vauvasta tulee, uskooko mies että vauva on pian tulossa, tajuaako hän kuinka paljon elämä tulee muuttumaan. Koska mitä paremmin muutokseen valmistautuu, sen helpompaa se on. Jos siihen ei valmistaudu ollenkaan, muutos on raju. Myös tavarat kannattaa hankkia hyvissä ajoin eikä uskoa jos mies sanoo: "kyllä sitä vielä ehtii". Meidän vauva syntyi etuajassa joten ei, me ei ehditty.

Ensimmäinen vauvavuosi on monelle (niin myös meille) rankkaa juurikin sen ison muutoksen takia. Ei olekaan vapaa-aikaa niin paljon ja olet täysin vastuussa toisesta elävästä olennosta etkä olekaan enää tavallaan "yksin", et elä vain itseäsi varten. Se on rankkaa ja vanhaa elämää kaipaa, mutta ei sitä kuitenkaan haluaisi takaisin. Vaikka jonain päivänä lapsi muuttaakin pois kotoa, hän tulee toivottavasti aina olemaan elämässäni.

Ja sitten vastatakseni alkuperäiseen kysymykseesi: mieheni rakastaa olla lapsemme kanssa. Kun hän syntyi ja pääsimme kotiin, runosuoni alkoi sykkimään ja lennosta hän lauleskeli ja runoili vauvalle. Ja minä luulin että hän oli varta vasten opetellut jotain runoja! Mitähän muuta. Olemme mieheni kanssa aika tasavertaisia, mutta siltikin tuli yllätyksenä kuinka mies halusi potkia minut pihalle jotta saisi olla vauvan kanssa kahdestaan. Hän halusi syöttää vauvaa pullosta vaikka imetinkin, halusi hoitaa tätä täysin koska oli ihan yhtä lailla lapsen vanhempi kuin minäkin. Mikä on mielestäni ihan järkevääkin, koska jos minulle olisi tapahtunut jotain, mies ei olisi ollut pulassa. Kun teistä tulee perhe, parisuhdekin muuttuu. On vaikeita aikoja, mutta jos hyvin käy suhteenne vain vahvistuu. Moni eroaa vauvavuoden aikana ja ymmärrän senkin, koska rankkaa se on (useimmilla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain keisarinleikkauksesta vaikeat komplikaatiot ja vietin kuukauden sairaalassa. Imetyskin jäi. Mies oli päävastuussa vauvasta ja rakensi vauvaan erittäin tiiviin ja hellän suhteen. Suorastaan kasvoi miehenä ihan toiseen mittaan. Nyt lapsi on jo 4 ja mies edelleen aktiivinen, hoivaava isä, jolla riittää aikaa lähteä lapsen kanssa puistoon tai rakennella linnoja illat. Parisuhteeseen lapsi vaikutti positiivisesti.

Se onkin pelottava ajatus jos itselle käy jotain synnytyksessä ja mies joutuu päävastuuseen vauvasta hetkeksikään. Noh, se varmaan olisi opettavaista. Kiva että teillä meni hyvin :)

ap

No kyllä ne pärjää. Itse imetin ja synnytin alateitse ja kaikki meni oikein hyvin. Synnytyksen jälkeen olen monesti miettinyt miten hieno systeemi suomalaisissa synnytyssairaaloussa on. Sain asiantuntevaa ja asiallista kohtelua, imetyksessä autettiin jne. Luota ammattilaisiin, he tietävät mitä tekevät.

Olen kuullut että nykyään äitejä ja vanhempia ohjattaisiin sairaalassa hyvin vähän, koska hoitajat eivät kiireiltään ehdi. Neuvolassa kerrottiin, että pesuakaan ei täällä meidän sairaalassa enää opeteta vaan netissä on videot kaikkeen. Sikäli harmittaa, jos tämä pitää paikkansa! Etenkin jos sattuu olemaan isukki, joka ei halua osallistua vauvan hoitoon ja jää ihan ilman toisen tukea. 

Pesua ei opeteta sairaalassa lähinnä koska vauvaa ei ole hyvä pestä heti synnytyksen jälkeen. Synnytyksessä vauvan iholle jää mitä ainetta se nyt onkaan (anteeksi en muista yksityiskohtia) ja se on hyväksi vauvalle. Me saatiin kyllä ohjausta vauvan pesemiseen kun pyydettiin, hoitaja näytti mitä tehdä ilman itse pesemistä. Mutta ne ohjeet oli kirjaimellisesti samat kuin se netissä oleva video. Lähinnä oleellista oli että miten vauvaa pidellään ja käännetään turvallisesti.