Miten jaatte rahat avioliitossa tai vakaassa avoliitossa

Vierailija kirjoitti:

Meillä on täysin yhteinen talous. Molemmat ovat olleet välillä suurempituloisia kuin toinen, välillä pienempituloisia. Emme riitele rahasta.

Sama meillä. Yhteiset rahat. Jos haluan jotain kalliimpaa, kysyn miehen mielipidettä. Ei ole koskaan kieltänyt. Sama toisinpäin.

Ei riidellä rahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallakin omat tulot (samaa tasoa, kohtuullisen hyvät), omat tilit ja yhteinen asuntolainatili ja yhdessä maksamme talousmenot. On jaettu suoraveloituslaskut ym. Tasan ei tarvitse mennäkään, maksaa kumpi ehtii. En olekaan mikään typerä siipeilijä, vaan kouluttautunut nainen. Myös tyttäreni olen kasvattanut samalla periaatteella: oma ura ykkönen, vasta sen jälkeen avioliitto ja lapset (jos hankkii). 

Kylmät arvot opetat tyttärellesi, jos työ ja ura on aina tärkeämpi kuin oma perhe. Monet korkeassa asemassa olevat henkilötkin ajattelevat tosin. Muistan kun Barack Obama puheessaan totesi, että kaikkein tärkein rooli ja tehtävä hänelle elämässään on ollut kahden tyttären isänä. Ja hän on sentään ollut Yhdysvaltain presidenttikin. Liikuttava hetki. 

Olen eri kirjoittaja, mutta kyllä köyhät vanhempani kannustivat opiskelemaan ja tekemään uraa ennen perheen perustamista. Mielestäni siinä ollut mitään kylmää vaan halusivat varmistaa, että pärjään elämässäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vakaassa avoliitossa ollessani meillä oli yhteiset rahat. Minä olin yleensä se enemmän tienaava osapuoli. 

Yhteiset rahat sopii silloin, kun kummallakin on suunnilleen samanlaiset kulutustottumukset. Meillä kanssa on yhteiset rahat, ja se toimii, kun ollaan kumpikin aika nuukia, ei sorruta heräteostoksiin, törsätä kapakkareissuihin tai rahapeleihin tms. Jos mitään vähänkin isompaa tekee mieli hankkia niin neuvotellaan yhdessä. Mutta siis toiseen voi luottaa sillä lailla että budjetissa ei ole yhtäkkiä parin tonnin aukkoa kun sen nyt vaan teki mieli ostaa joku uusi sohvakalusto tai seinänkokoinen taulutelkkari, tai lähteä kavereittensa kanssa reissuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Nimenomaan on samat 24 tuntia vuorokaudessa kaikilla. Siksipä juuri on epäreilua että pienituloinen tekisi vielä sen 8h työpäivänsä päälle yksin kotityöt sillä välin kun suurituloisempi löhöää sohvalla. 

Miksi se on epäreilua? Pienempituloinen ei anna aikaansa eikä tulonsa riitä haluamaansa elintasoon eli hän vaatii toista antamaan perheelle paljon enemmän! Miksi ihmeessä muka on reilua se, että toinen maksaa käytännössä kaiken ja lisäksi vielä tekee kotityöt vain siksi, että pienempituloinen ei katso arvolleen osallistua tasapuolisesti perheen kokonaistalouteen.

Pienituloinen osallistuu tasapuolisesti perheensä kokonaistalouteen kun tekee 8 tuntia töitä ja puolet kotitöistä, kuten suurempituloisempikin.  

Ja maksaa puolet perheen menoista! Silloin ollaan tasapuolisia.

Maksaa kykyjensä mukaan. Oikeuskäytäntö lähtee siitä että enemmän tienaava maksaa enemmän. Tämä käy hyvin selväksi mm. lukuisista velkajärjestelyitä koskevista oikeustapauksista: kun velalliselle lasketaan suojaosuutta niin osuus yhteisistä pakollisista menoista lasketaan lähtökohtaisesti avioparin tulojen suhteessa. 

Kannattaa muistaa, että esimerkissäsi kyse on 2 eri asiasta. Toisaalla on ulosotto ja velallisen tilanne, jossa edunsaajana ei ole kumpikaan aviopuolisoista eli kyseessä on laskennallinen malli. Oikeus ei ota kantaa siihen, pitääkö velallisen kompensoida avioliitossa kotitöillä tms. osuutensa, jota ei kanna yhteiseen kekoon.

Elatusmaksuissa oikeus on tehnyt tilapäisiä/määräaikaisia päätöksiä aviopuolisoiden muutamien kuukausien elatusvelvollisuuksista, ei vuosien (koko avioliiton) osalta. Silloinkin elätettävän puolison on pitänyt osoittaa, että on kotitöillä osallistunut perheen talouteen. (paitsi pari ma mu tapausta)

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat. Välillä on toinen ollut työttömänä, ja välillä toinen. Se on ollut ihan selvä homma että molemmat saa silloinkin syödä ja käyttää rahaa tarpeen mukaan. Kun on samanlaiset rahankäyttötavat niin onnistuu, eikä tarvitse pienestä nillittää. Eri asia tietty jos toinen ostelisi vaikka jatkuvasti vaatteita pikavipillä. Mutta nyt se on vain ilmoitusluontoinen asia, että mies sanoo että tarvitsee paidan, ja ostaa sen. Sama homma omien harrastustemme kanssa, kun niissäkin menot pysyy aika samana. Näin on jotenkin ihan luonnostaan ja ajattelematta.

Parisuhde on minusta toisesta huolehtimista ja luottamista.

Tämä. En halua raportoida ostoksistani miehelleni, vaikka se olisikin van "ilmoitusluontoinen asia". Siksi kummallakin on omat tilit. Yhteiset kulut maksetaan toki puoliksi.

Erilliset tilit ja erilliset rahat. Me ollaan määritelty talousraha, se on vakiosumma mikä menee ruokaan, hygieniaan ja bensaan. Se maksetaan puoliksi ja jää minun tilille, koska minä käyn kaupassa useimmiten. Laskut maksetaan, loput rahat jaetaan puoliksi, molemmat sijoittaa (erilliset sijoitustilit) ja ylijäävälle rahalle saa tehdä mitä haluaa. Isommat ostokset keskustellaan. Aviossa ollaan, lapsia, ei avioehtoa. Molemmilla on sama elintaso.

Meillä on omat tilit ja yhteinen asuntolainatili. Koskaan emme riitele rahasta, eli tienaamme suunnilleen saman verran ja rahaa on riittävästi, eli ei lopu kesken ennen seuraavaa tiliä. Tämä toimii meillä siten, että laskut laitetaan yhteen kasaan aina kun niitä tulee ja siitä sitten maksaa kumpi kerkeää.

Elintaso on siis täysin sama ja tämä toimii meillä, eli ei ole ollut syytä vaihtaa systeemiä, varmasti sekin toimisi yhtä hyvin. Tyttärellämme on myös oma tili jonne kumpikin laittaa aina silloin tällöin kun huomaa, että siihen on tarvetta (tili näkyy molemmilla mobiilipankissa).

Ei olla siis koskaan edes mietitty, että pitäisi olla joku yhteinen tili, miksi pitäisi kun ei tämän paremmin voi talousasiat sujua, ei me edes mietitä rahaa. Mikäli lomareissua suunnitellaan niin molemmat osallistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat. Välillä on toinen ollut työttömänä, ja välillä toinen. Se on ollut ihan selvä homma että molemmat saa silloinkin syödä ja käyttää rahaa tarpeen mukaan. Kun on samanlaiset rahankäyttötavat niin onnistuu, eikä tarvitse pienestä nillittää. Eri asia tietty jos toinen ostelisi vaikka jatkuvasti vaatteita pikavipillä. Mutta nyt se on vain ilmoitusluontoinen asia, että mies sanoo että tarvitsee paidan, ja ostaa sen. Sama homma omien harrastustemme kanssa, kun niissäkin menot pysyy aika samana. Näin on jotenkin ihan luonnostaan ja ajattelematta.

Parisuhde on minusta toisesta huolehtimista ja luottamista.

Tämä. En halua raportoida ostoksistani miehelleni, vaikka se olisikin van "ilmoitusluontoinen asia". Siksi kummallakin on omat tilit. Yhteiset kulut maksetaan toki puoliksi.

Jossain keskustelussa oli kerran kommentti, että rahat on yhteisiä ja niitä saa käyttää omiin ostoksiin, mutta isommista sovitaan erikseen. Kirjoittajan mielestä sata euroa oli se raja, jota isommista ostoista pitää sanoa puolisolle. Minusta tuollainen olisi ihan hirveää. Kun omillani ostan, niin minun ei tarvitse tehdä muuta kuin muistella käyttötilini saldo.

Muutimme muutamia kuukausia sitten avoliittoon ja meillä on yhteinen tili, johon kumpikin maksaa puolet vuokrasta ja yhteisistä kuluista sekä tiettyn määrä rahaa ruokaan. Hyvin on toistaiseksi toiminut tämä järjestely ja samalla kummallakin jää sitten omiin menoihinsa rahaa omalle tilille tai säästöön. 

Muistan, miten muutin mieheni kanssa avoliittoon ja oletin että rahat on yhteisiä kuten vanhemmillani. Perustelin asiaa juuri näin eli vanhemmilla hyvä liitto, koska rahasta ei riidellä. Avomies totesi siihen, että aha, hänenkin vanhemmillaan on pitkä hyvä liitto ja se perustuu siihen, että heillä äiti teki kaikki kotityöt. Hänelle sopii systeemi, jossa tuplataan hyvä liitto eli yhteiset rahat ja nainen tekee kotityöt.

Ensimmäisessä avioliitossa oli yhteinen tili. Koin sen hyvänä,

Nyt olen toista kertaa aviossa, eikä se enää toimi, kun molemmilla on eri määrä lapsia. Mutta muutenkaan en enää ottaisi yhteistä tiliä. Silloin oli aina jotenkin tilivelvollinen toiselle ostoistaan, jollain alitajuisella tavalla, sitä en enää halua.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys teille, joilla on vain yhteiset rahat: Mitä jos toinen haluaa tehdä jonkin isomman hankinnan ihan vain omaksi ilokseen? Vaikkapa ostaa moottoripyörän. Joutuuko hän anelemaan toiselta luvan siihen?

Itselleni olisi käsittämätön ajatus joutua pyytämäån lupa omiin hankintoihin. Tottakai isoista asioista keskustellaan, mutta se mitä yhteisten menojen jälkeen jää omalle tilille on molempien omaa rahaa.

Meillä asiasta keskustellaan ja varmasti keskusteltaisiin silti, vaikka meillä ei olisi yhteiset rahat. Mies osti juuri kesällä veneen enimmäkseen omaksi ilokseen eikö siinä mitään lupaa tarvinnut anella. Meillä toimii näin. Aikoinaan, kun säästöjä ei vielä juurikaan ollut, ei kumpikaan kokenut tarvetta mihinkään tällaisiin erityisen suuriin ”ylimääräisiin” hankintoihin.

Ap