Miten jaatte rahat avioliitossa tai vakaassa avoliitossa

Minä tienaan ansiotyöstä ihan hyvin, miehellä taas on perintönä huomattavasti enemmän rahaa kuin minä tulen koskaan elämässäni näkemään. Ne rahat eivät ole minun tai meidän yhteisiä, vaan miehen. Lisäksi meillä on lapsi, jonka kuluista minä maksan 75%. Tämä johtuu siitä, että mies on pihi eikä hänen mielestään lapsi uusia käyttövaatteita tarvitse juuri koskaan. Joten minä maksan ne, samoin kuin lelut.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten perhe voi toimia jos se jäsenillä on eri elintaso.

Meillä noin 20 vuotta yhteistä eloa, koskaan ei rahoja laskettu tai siitä riidelty, kaikki on yhteistä. Tällä hetkellä mies tienaa noin

20 000€ vuodessa enemmän kuin minä.

Se toimii oikein hyvin jos molemilla on riittävän isot tulot. Kummallakaan ei ole mitään kiinnostusta kumppanin lompakolle. Voi ihan hyvin itse ostaa mitä sattuu haluamaan. Elintaso ei mitenkään rajoitu sen mukaan onko tarpeeksi rahaa vaan miten paljon sitä haluaa käyttää. Kun on sellainen mukava keskiluokkainen elintaso niin ei sitä ole enää mitään tarvetta paisutella lisäämällä tarpeetonta kulutusta. Voi vaan keskittyä nauttimaan hyvästä elämästä. Tavallaan rahasta tulee epäolennaista. Sitä vaan on aina tarpeeksi. Ei minua edes kiinnosta mitä puoliso tarkalleen tienaa. Sillä on tarpeeksi rahaa elämään. Se tieto riittää minulle.

Rahasta riidellään lähinnä noissa perheissä missä eletään jatkuvasti kädestä suuhun. Pakko olla kaiken yhteistä, ettei tule kateellisuutta ja epätasa-arvoa elintasossa.

Meillä yhteiset kulut maksetaan puoliksi ja muuten kumpikin käyttää rahansa miten haluaa. Tykkään seurata, mihin raha menee, joten olen tehnyt budjetin ja kuluseurannan jo vuosien ajan. Kuun lopussa teen laskelman, jossa menot tasataan, perin siis mieheltä hänen osuutensa. Vuosien varrella olen välillä ollut isotuloisempi mitä mies ja välillä pienituloisempi, ero ei tosin ole ollut hirveän suuri.

Me kokeiltiin yhteisiä rahoja joskus suhteen alkupuolella, mutta se ei toiminut meillä. Minä tarvitsen ihan omaa rahaa, yhteisiä rahoja käyttäessäni tunsin syyllisyyttä tuhlailusta vaikka ostin ihan tarpeellisia tavaroita. Nyt miehellä on kallis harrastus, johon hänen rahat menevät. Kummallakin on säästöjä, itse tykkään tehdä sijoituksia. Meillä on avioehto avioeron varalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, miten perheessä muka on 2 elintasoa, jos ei ole yhteisiä rahoja? Eikö muka ole normaalia, että kulutetaan vain omien tulojen mukaisesti? Ja ihan yhtä normaalia, että jos rakastaa toista, niin voi tämän puolesta maksaa milloin vakuutukset, milloin ravintola-aterian ilman, että syntyy olettama siitä, että voin vaatia toisen tuloja omaan käyttöön vain siksi, että toinen tienaan enemmän.

Millaiset ihmiset ei tule toimeen omilla tuloillaan, vaan hakeutuvat parisuhteeseen vain siksi, että saavat käyttää toisen rahat?

No jos tienaa vaikka 4000€ ja toinen 2000€ niin väkisinhän siinä on eri elintasot.

Ja tottakai on normaalia että kulutetaan vain omien tulojen mukaisesti mutta miksi sitten ihmettelet kahta eri elintasoa. Ei paritonnia saava voi mitenkään elää niinkuin se joka saa puolet enemmän.

Meillä on yhteiset rahat koska ollaan oltu yhdessä opiskelijoista asti aina oli säätämistä kumpi maksaa ja yms. Helpompaa oli kun lyötiin rahat yhteen.. Hyvin toimii, eikä olla yhdessä rahan takia.

Ei ole väkisin eri elintaso. Kunhan elintaso on sellainen jonka kumpikin pystyy itse saavuttamaan. Enemmän tienaavalla jää vaan enempi säästöön rahaa. Etenkin jos tienaa neljä tonnia ei ole mitään järkeä käyttää sitä kokonaan nopeasti kulutukseen.

Tulot, menot, velat ja lapset ovat yhteisiä.

Yksi tili, johon tulee kummankin tulot ja sieltä maksetaan kaikki menot.

Meillä on yhteiset rahat miehen kanssa ja laskut hoidetaan niin, että toinen kysyy onko laskut keretty jo maksaa. Jos ei, niin sitten toinen maksaa. Tämä toimii vain nykyisen mieheni kanssa. Edellisessä suhteessa minulla ei ollut yhteisiä rahoja, koska exäni makoili sohvalla ja ei ollut aikomustakaan mennä töihin. Minä en toista elätä sen takia ettei vaivaudu panostamaan ja erosin siitä ihmisestä. En suostunut enää maksamaan kaikkea, kun omilla rahoilla oli parempaakin tekemistä.

Meillä on myös sen takia yhteiset rahat, kun meidän tuloerot on ihan muutaman satasen ja ei riidellä, että sinä maksat nyt enemmän kun tienaat enemmän. Elämä menee 50/50, joka sopii meille. Miehellä oli myös edellisessä suhteessa tilanne jossa hän maksoi lähes kaiken tulojensa takia ja siitä keskusteltiin, että yhdessä hoidetaan asiat tasapuolisesti. Hän ei myöskään enää suostunut ylläpitää kaikkea yksin.

Yhteiset rahat. Välillä on toinen ollut työttömänä, ja välillä toinen. Se on ollut ihan selvä homma että molemmat saa silloinkin syödä ja käyttää rahaa tarpeen mukaan. Kun on samanlaiset rahankäyttötavat niin onnistuu, eikä tarvitse pienestä nillittää. Eri asia tietty jos toinen ostelisi vaikka jatkuvasti vaatteita pikavipillä. Mutta nyt se on vain ilmoitusluontoinen asia, että mies sanoo että tarvitsee paidan, ja ostaa sen. Sama homma omien harrastustemme kanssa, kun niissäkin menot pysyy aika samana. Näin on jotenkin ihan luonnostaan ja ajattelematta.

Parisuhde on minusta toisesta huolehtimista ja luottamista.

On olemassa erilaisia suhteita. Sellaisia joissa rahasta pidetään kiinni kynsin ja hampain, toinen kulkekoot rääsyissä ja syökööt makaronia saman pöydän ääressä missä toinen vetää kaviaaria kymppitonnin puku päällä. Sellaisia missä yhteisten lasten kotona hoitaminen on siipeilyä, ja lapset kuuluvat vain toiselle, joka maksaa pennosistaan lastenkin kulut, että toinen pääsee ostelemaan itselleen sijoitusasuntoja ja matkustelemaan. Sitten on sellaisia missä tärkeintä on se että raha riittää molemmille elämiseen, olemiseen ja nauttimiseen, missä yhteiseloa määrittää halu elää yhdessä ja tehdä asioita yhdessä koska viihtyy juuri eniten sen oman kumppanin kainalossa, musta viis.

Itselläni on tuo jälkimmäinen suhde, jollekin toiselle voi sopia sitten edellämainitut tavat olla parisuhteessa. Jokainen tyylillään, ja tärkeintähän on se että molemmat ovat onnellisia siinä yhteisessä liitossa.

Meillä on omat tilit ja sama elintaso.

Mies tienaa n. 500e/kk enemmän kuin minä.

Perheeseen kuuluu myös minun 2 lasta, miehellä ei lapsia.

Vuokra maksetaan puoliksi.

Minä maksan pääasiassa ruuat ja sähkölaskut.

Mies maksaa auton kulut ja ravintolakäynnit yms. "viihdejutut".

Molemmat maksavat omat henkilökohtaiset laskunsa. Minä tietysti maksan lasten puhelinlaskut. Mies osallistuu myös lasten harrastuskuluihin.

Molemmilla on myös omat säästötilit ja melko saman verran säästöjä kertyy molemmille.

Matkoilla käydään sekä kahdestaan, että lasten kanssa. Yleensä mies maksaa suurimman osan kuluista ja joskus jopa kokonaan.

Ei ole koskaan ollut ongelmia tämän käytännön kanssa, näin menty 10 vuotta.

Yhteiset rahat. Palkat tulevat tilille, josta maksellaan juoksevat kulut ja ruuat. Yhteinen asuntolaina 50/50. Minulla on sijoitusasunto perintönä osin, jonka vuokratuotto tulee yhteiselle tilille. Miehellä kaksi kertaa suurempi sijoituspotti, perintönä sekin, jonka tuotto tulee yhteiselle tilille. Yhteinen lapsi perii kummankin aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei jaeta tuloja tai omaisuutta. Yllättäen tämä ei merkitse kahta eri elintasoa, vaan molemmilla on kutakuinkin samat menot. Varakkaat kun ei pidä tapanaan tuhlata, aika usein se tuhlaaja on köyhä,joka ei tajua, että ei ole pakko laittaa rahojaan turhuuksiin.

Pari tuttua on elänyt kuin ap ja itkevät eron jälkeen, että ei ole enää rahaa. Harmi, puoliso oli siis pelkkä lompakko.

En ala eritellä tässä tarkemmin meidän nettotuloja, mutta likvidejä säästöjä ja muita omistuksia meille on kertyny vuosien aikana reilusti eli emme varmasti ole köyhimmästä päästä. Eron tai kuoleman hetkellä kumpikaan ei siis jäisi puille paljaille, ja toki kumpikaan näistä ei ole tavoitteena. Toinen toki tulee väkisinkin jossain kohtaa.

Ja nyt väität tosissasi, että jos ei olisi sitä yhteistä tiliä ja yhteisiä rahoja, niin ei olisi säästöjä ja omistuksia. Olisi erilaiset elintasot, koska toinen kaikesta päätellen tienaa paljon enemmän kuin toinen.

En toki väitä että meidän tapauksessamme olisi räikeitä eroja säästöjen tai elintason suhteen, jos käyttäisimme molemmat omia rahojamme. Joidenkin toisten tapauksessa näin voisi olla ja olen ymmärtänyt, että onkin. Esim. toinen käy lomilla ulkomailla esim. kavereiden kanssa, mutta ei puolison kanssa, koska puolisolla ei ole varaa.

Estääkö suhteessa mikään tarjoamasta sille köyhemmälle matkaa sen sijaan, että varaton automaattisesti olettaa toisen maksavan kaiken, koska suhde?

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Vierailija kirjoitti:

On olemassa erilaisia suhteita. Sellaisia joissa rahasta pidetään kiinni kynsin ja hampain, toinen kulkekoot rääsyissä ja syökööt makaronia saman pöydän ääressä missä toinen vetää kaviaaria kymppitonnin puku päällä. Sellaisia missä yhteisten lasten kotona hoitaminen on siipeilyä, ja lapset kuuluvat vain toiselle, joka maksaa pennosistaan lastenkin kulut, että toinen pääsee ostelemaan itselleen sijoitusasuntoja ja matkustelemaan. Sitten on sellaisia missä tärkeintä on se että raha riittää molemmille elämiseen, olemiseen ja nauttimiseen, missä yhteiseloa määrittää halu elää yhdessä ja tehdä asioita yhdessä koska viihtyy juuri eniten sen oman kumppanin kainalossa, musta viis.

Itselläni on tuo jälkimmäinen suhde, jollekin toiselle voi sopia sitten edellämainitut tavat olla parisuhteessa. Jokainen tyylillään, ja tärkeintähän on se että molemmat ovat onnellisia siinä yhteisessä liitossa.

Näin.

Miten jaatte?! Mitään jakovelvoitetta ei ole. Avioliitossa ollaan yhteisvastuullisesti vastuussa yhteisistä sitoumuksista. Avoliitossa kumpikin on oma erillinen oikeushenkilönsä ja varojensa sekä omaisuutensa hallitsija. Käsittämätön ajatus, että seuranpito merkitsisi esim. tulojen  ja varojen jakamista toiselle osapuolelle. Näkevätkö mammat kumppaninsa todellakin vain tulolähteenään?

Meillä on sekä yhteiset että omat. Yhdessä sovittu peruselintaso (lapset, asuminen, ruuat, lomat, autot, yhteiset säästöt ja sijoitukset jne) jonka budjetti katetaan tulojen suhteessa eli tietty prosentti menee kummankin nettotuloista siihen. Loput on omia rahoja joita voi käyttää mihin lystää.

Kokeiltiin aluksi myös yhteisiä rahoja mutta ollaan niin erilaisia rahankäyttäjiä että siitä tuli turhaa kitkaa muuten toimivaan parisuhteeseen, eikä toisaalta haluttu vain rahan takia erotakaan. Tämä toimii meille hyvin, ei ole tarvinnut enää vääntää rahasta.

Itse asun avoliitossa mieheni kanssa. Pidin kuitenkin oman asuntoni, ja  vietämme sielläkin aikaa välillä. Pääsääntöisesti asumme mieheni luona. Hän on meistä huomattavasti paremmin tienaava.

Meillä on kummallakin omat rahat. Hänellä on lapsia, minulla taas ei. Tästä syystä ei ole mitään järkeä pistää omaisuutta yhteen. Perinnönjaossa tulisi ongelmia, sillä minut perivät sisarusteni lapset. Hänet taas tietysti omat lapset.

Arjessa jaamme kulut niin, että kumpikin maksaa oman asuntonsa kulut ja omat laskunsa. Yhteistä on oikeastaan vain ruoka ja päivittäistavarat, ulkona syöminen ja matkustelu. Niitä makselemme 50/50 suhteessa. Tämä on toiminut meillä hyvin.

En koe, että minulla olisi oikeus parempaan elintasoon hänen kustannuksellaan. Hän tekee myös töitä paljon enemmän kuin minä, eli hän on rahansa ansainnut. Lisäksi hänellä on kolme aikuista lasta, joita avustaa rahallisesti. Minulla taas ei rahaa mene juuri mihinkään. Maksan usein enemmän yhteisiä ruokia, ja minusta se on täysin ok. Miehellä kun on isompia laskuja hoidettavana, esim. talon lämmitys ym.

Vierailija kirjoitti:

On olemassa erilaisia suhteita. Sellaisia joissa rahasta pidetään kiinni kynsin ja hampain, toinen kulkekoot rääsyissä ja syökööt makaronia saman pöydän ääressä missä toinen vetää kaviaaria kymppitonnin puku päällä. Sellaisia missä yhteisten lasten kotona hoitaminen on siipeilyä, ja lapset kuuluvat vain toiselle, joka maksaa pennosistaan lastenkin kulut, että toinen pääsee ostelemaan itselleen sijoitusasuntoja ja matkustelemaan. Sitten on sellaisia missä tärkeintä on se että raha riittää molemmille elämiseen, olemiseen ja nauttimiseen, missä yhteiseloa määrittää halu elää yhdessä ja tehdä asioita yhdessä koska viihtyy juuri eniten sen oman kumppanin kainalossa, musta viis.

Itselläni on tuo jälkimmäinen suhde, jollekin toiselle voi sopia sitten edellämainitut tavat olla parisuhteessa. Jokainen tyylillään, ja tärkeintähän on se että molemmat ovat onnellisia siinä yhteisessä liitossa.

Vähemmän mustavalkoisille ihmisille on toki olemassa muunkinlaisia suhteita kuin nuo kaksi sinun esittelemääsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Meillä on omat tilit, koska mieheni on tuhlari. Hän tuhlaa rahansa minuun ja yhteisin matkoihimme. Saan kalliita lahjoja, jotka ostaa luotolla. Minä itse en halua luotolla elää.

Alussa pari kertaa tein niin, että maksoin miehen luottokorttimksuja. Ajattelin saavani kaiken tasapainoon. Sen jälkeen opin, että se on miehen tapa maksaa kaikki takautuvasti. Jos luoton saldo on 0, niin sitten on kahta enemmän käytettävää.

Yhteinen tili ei tulisi kuuloonkaan. Saisin stressinäppyjä, vaikka mies sinänsä hoitaa raha-asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Miten jaatte?! Mitään jakovelvoitetta ei ole. Avioliitossa ollaan yhteisvastuullisesti vastuussa yhteisistä sitoumuksista. Avoliitossa kumpikin on oma erillinen oikeushenkilönsä ja varojensa sekä omaisuutensa hallitsija. Käsittämätön ajatus, että seuranpito merkitsisi esim. tulojen  ja varojen jakamista toiselle osapuolelle. Näkevätkö mammat kumppaninsa todellakin vain tulolähteenään?

Avoliitossa ei olekaan, mutta avioliitossa on keskinäinen elatusvelvollisuus jonka lähtökohta on se että perheessä pitäisi olla yhteinen elintaso, josta kumpikin vastaa mahdollisuuksiensa mukaan.