Miten jaatte rahat avioliitossa tai vakaassa avoliitossa

Rahat käytetään yhteisesti vaikka molemmilla on omat tilit.

Se maksaa jonka tilillä on sillä hetkellä enemmän rahaa.

Molempien tililtä laitetaan kuukausittain myös säästötilille ja mies hoitaa juoksevat laskut.

Meillä on omat tilit, mutta periaatteessa kaikki yhteistä. Ei ole tullut koskaan riitaa. Molemmat makselee asioita kykynsä mukaan (tilanteet on vaihdelleet ja vaikka miehellä isommat tulot, mä olen perinyt rahaa). Omalta tililtä voi myös ostaa itselle mitä huvittaa. Mä ostan harvoin itselleni mitään, mutta lapsille ostan.

Meillä on kaiken aikaa ollut erilliset palkka- ja sijoitus/säästötilit sekä yhteinen lainanhoitotili, jonne kumpikin laittaa osansa, aikaisemmin asuntolainan ja nyt mökkilainan hoitamiseksi. Kaikki muu maksetaan periaatteella kumpi ensin ennättää. Tämä on sujunut 36 vuotta hyvin ja varmaan sujuu vastakin. Olemme tienanneet suunnilleen aina suunnilleen saman verran, joten mitään elintasokuiluja ei ole. Sen verran katsotaan, ettei esim. lomamatkoilla kaikki kaadu yhden niskaan vaan jos toinen maksaa vaikka matkat ja bensat, toinen hoitaa majoittumisen ja syömiset. 

Kysymys teille, joilla on vain yhteiset rahat: Mitä jos toinen haluaa tehdä jonkin isomman hankinnan ihan vain omaksi ilokseen? Vaikkapa ostaa moottoripyörän. Joutuuko hän anelemaan toiselta luvan siihen?

Itselleni olisi käsittämätön ajatus joutua pyytämäån lupa omiin hankintoihin. Tottakai isoista asioista keskustellaan, mutta se mitä yhteisten menojen jälkeen jää omalle tilille on molempien omaa rahaa.

Meillä on kyllä erilliset tilit. Mies tienaa huomattavasti enemmän kuin minä. Vuokra maksetaan puoliksi. On ollut elämän tilanteita, jossa mies oli työtön ja minä tienasin. Silloin minä maksoin pääasiassa kaiken. Nyt mies tienaa enemmän kuin minä ja mies makselee enemmän ruokia ja laskuja. Ollaan myös molemmat oltu todella köyhiä ja sillon laskettiin kyllä joka sentti, onneksi molempien perheet auttoivat (oltiin opiskelijoita). Mutta muuten ei kytätä kumpi on maksanut kuinka paljon ja mitä. Mies tykkää myös hemmotella ja ostaa lahjoja, kuten minä hänelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Yhteisiin rahoihin päädyttiin 28 vuotta siitä yksinkertaisesta syystä että kummankaan nettotulot eivät yksinään riittäneet vuokran maksamiseen, vaan rahat piti pistää yhteen. Tuolloin kun ei vielä ollut nettipankkeja käytössä, niin yhteinen tili oli käytännöllinen ratkaisu.

Kummankin palkka tulee yhteiselle tilille ja siitä maksetaan ensin laskut, sitten perheen menot ja jos jotain jää niin kumpikin ostaa itselleen mitä tarvitsee.

Ei ole montaa kertaa ollut rahasta riitaa. Bruttotulot nykyisin 2600+4400, mutta tilanne on vaihdellut kun toinen on välillä ollut opiskelemassa ja sitten toinen, vanhempain vapaat ja lomautusta jne.

t. suurempituloinen mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Nimenomaan on samat 24 tuntia vuorokaudessa kaikilla. Siksipä juuri on epäreilua että pienituloinen tekisi vielä sen 8h työpäivänsä päälle yksin kotityöt sillä välin kun suurituloisempi löhöää sohvalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jaatte?! Mitään jakovelvoitetta ei ole. Avioliitossa ollaan yhteisvastuullisesti vastuussa yhteisistä sitoumuksista. Avoliitossa kumpikin on oma erillinen oikeushenkilönsä ja varojensa sekä omaisuutensa hallitsija. Käsittämätön ajatus, että seuranpito merkitsisi esim. tulojen  ja varojen jakamista toiselle osapuolelle. Näkevätkö mammat kumppaninsa todellakin vain tulolähteenään?

Avoliitossa ei olekaan, mutta avioliitossa on keskinäinen elatusvelvollisuus jonka lähtökohta on se että perheessä pitäisi olla yhteinen elintaso, josta kumpikin vastaa mahdollisuuksiensa mukaan.

Avioliittolaki ei tunne tuollaista termiä "yhteinen elintaso". Siellä sanotaan näin "Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen." Kyse ei ole siitä, että toisella on oikeus vaatia korkeampaa elintasoa kuin mihin itsellä on varaa, vaan siitä, että molemmat osallistuvat kohtuullisen elintason hankkimiseen. Jos toinen ei maksa, niin hän ottaa osaa tekemällä kotityöt ja mahdollistamalla toisen työnteon.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei jaeta tuloja tai omaisuutta. Yllättäen tämä ei merkitse kahta eri elintasoa, vaan molemmilla on kutakuinkin samat menot. Varakkaat kun ei pidä tapanaan tuhlata, aika usein se tuhlaaja on köyhä,joka ei tajua, että ei ole pakko laittaa rahojaan turhuuksiin.

Pari tuttua on elänyt kuin ap ja itkevät eron jälkeen, että ei ole enää rahaa. Harmi, puoliso oli siis pelkkä lompakko.

Mitä helv****? Tottakai elämä on paljon halvempaa kaksin kuin yksin. Asumiskulut ja moni muu tulee halvemmaksi kun on kaksi maksajaa. Pienemmät asunnot on aina kalliimpia jne. On todellakin vaikeaa opetella eron jälkeen huolehtimaan kaikesta yksin ja saada rahat riittämään. Parisuhteessa jää ylimääräistäkin paljon helpommin kuin yh:na. Ja jos on vielä niitä lapsia. Hyvin harvoin elarit ja lapsilisä kompensoi kaikkea sitä, minkä lähivanhempi maksaa ja hoitaa yksin. Eipä ole sinuakaan siunattu myötätunnon kyvyllä. Tuollaisia asennevamnaisia ystäviä sitä juuri eron jälkeen eniten kaipaakin

Kaikki raha on yhteistä. Niistä maksetaan vuokra ja muut kulut sekä laskut. Käydään ruokakaupassa ja sen jälkeen molemmat saavat summan x käyttörahaa, niin että se käytetään ruokakauppaan sekä jos on jotakin omaa menoa.

Suurista hankinnoista keskutellaan, ja niihin ensin säästetään.

Myös lasten jutut menevät ennen omia menoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Nimenomaan on samat 24 tuntia vuorokaudessa kaikilla. Siksipä juuri on epäreilua että pienituloinen tekisi vielä sen 8h työpäivänsä päälle yksin kotityöt sillä välin kun suurituloisempi löhöää sohvalla. 

Miksi se on epäreilua? Pienempituloinen ei anna aikaansa eikä tulonsa riitä haluamaansa elintasoon eli hän vaatii toista antamaan perheelle paljon enemmän! Miksi ihmeessä muka on reilua se, että toinen maksaa käytännössä kaiken ja lisäksi vielä tekee kotityöt vain siksi, että pienempituloinen ei katso arvolleen osallistua tasapuolisesti perheen kokonaistalouteen.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys teille, joilla on vain yhteiset rahat: Mitä jos toinen haluaa tehdä jonkin isomman hankinnan ihan vain omaksi ilokseen? Vaikkapa ostaa moottoripyörän. Joutuuko hän anelemaan toiselta luvan siihen?

Itselleni olisi käsittämätön ajatus joutua pyytämäån lupa omiin hankintoihin. Tottakai isoista asioista keskustellaan, mutta se mitä yhteisten menojen jälkeen jää omalle tilille on molempien omaa rahaa.

No meillä ei paljon kuluteta isompiin asioihin, mutta silloin kun kulutetaan, niin keskustellaan. Ei mitään tuntikausia kestävää neuvottelua, vaan ihan nopsa. Eli mies vaikka huomaa että meillä on säästössä nyt paljon rahaa, ja tahtoo ostaa uuden kameran. Sitten siitä keskustellaan ehkä joku max vartti ja mies ostaa kameran. Tai jos vaikka veronpalautuksilla on sovittu että ostetaan molemmat jotain isompaa itsellemme, niin näin käy, ja ne on yleensä suunnilleen samassa hintaluokassa. Jos toinen ostelisi koko ajan jotain moottoripyöriä, niin kai se olisi ihan eri asia.

Joskus mies halusi ostaa kanootin, ja keskusteltiin siitä että aikooko ihan oikeasti käyttääkin sitä joskus, ja päädyttiin tulokseen ettei. Siinä oli ehkä pidemmällä välillä keskustelua, joku viikon villitys se oli, eikä ole enää noussut ilmi. Paitsi kerran vuosi siitä mies vitsaili jostain kuvastosta että tuossa se kanootti on, ja totesi siihen että eipä sillä olisi tullut melottua.

Ja tämä siis kymmenen vuoden otoksella, että aika hyvin meillä on toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei jaeta tuloja tai omaisuutta. Yllättäen tämä ei merkitse kahta eri elintasoa, vaan molemmilla on kutakuinkin samat menot. Varakkaat kun ei pidä tapanaan tuhlata, aika usein se tuhlaaja on köyhä,joka ei tajua, että ei ole pakko laittaa rahojaan turhuuksiin.

Pari tuttua on elänyt kuin ap ja itkevät eron jälkeen, että ei ole enää rahaa. Harmi, puoliso oli siis pelkkä lompakko.

Mitä helv****? Tottakai elämä on paljon halvempaa kaksin kuin yksin. Asumiskulut ja moni muu tulee halvemmaksi kun on kaksi maksajaa. Pienemmät asunnot on aina kalliimpia jne. On todellakin vaikeaa opetella eron jälkeen huolehtimaan kaikesta yksin ja saada rahat riittämään. Parisuhteessa jää ylimääräistäkin paljon helpommin kuin yh:na. Ja jos on vielä niitä lapsia. Hyvin harvoin elarit ja lapsilisä kompensoi kaikkea sitä, minkä lähivanhempi maksaa ja hoitaa yksin. Eipä ole sinuakaan siunattu myötätunnon kyvyllä. Tuollaisia asennevamnaisia ystäviä sitä juuri eron jälkeen eniten kaipaakin

Kuka oikeasti on niin avuton, että eron jälkeen joutuu opettelemaan asioista huolehtimista! Parisuhteessa köyhemmälle jää tietenkin ylimääräistä, kun se parempituloinen on joutunut maksamaan puolison huolettomat tuhlaamiset,

Jos elää tulojensa mukaan ja opettelee huolehtimaan raha-asioistaan, niin eron jälkeen ei maailma kaadu niskaan muuten kuin henkisesti. Kun aina elää oman palkkakuittinsa rajoissa, ei ero ole mikään tuollainen "minulle ei jää rahaa" -katastrofi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Nimenomaan on samat 24 tuntia vuorokaudessa kaikilla. Siksipä juuri on epäreilua että pienituloinen tekisi vielä sen 8h työpäivänsä päälle yksin kotityöt sillä välin kun suurituloisempi löhöää sohvalla. 

Miksi se on epäreilua? Pienempituloinen ei anna aikaansa eikä tulonsa riitä haluamaansa elintasoon eli hän vaatii toista antamaan perheelle paljon enemmän! Miksi ihmeessä muka on reilua se, että toinen maksaa käytännössä kaiken ja lisäksi vielä tekee kotityöt vain siksi, että pienempituloinen ei katso arvolleen osallistua tasapuolisesti perheen kokonaistalouteen.

Pienituloinen osallistuu tasapuolisesti perheensä kokonaistalouteen kun tekee 8 tuntia töitä ja puolet kotitöistä, kuten suurempituloisempikin.  

Kun mentiin naimisiiin, minulla oli 100.000€:n arvoinen asunto ja vaimolla 300.000€ perintörahoja. Ostimme yhdessä asunnon ja vaimo sijoitti loput. Nyt on mennyt 20 vuotta niin, että olen ansainnut noin kolme kertaa enemmän kuin vaimoni. Maksamme yhteisest laskut palkkatulojen suhteessa 1:3 ja ylimenevät rahat olen sijoittanut. Vieläkin olen vähän köyhempi osapuoli. 

Pääpointti on kuitenkin, että meillä on koko liiton ajan ollut sama elintaso, koska minä olen säästänyt ja vaimo saanut pääomatuloja.

Olemme uuspari, kummallakin omaisuutta avoliittoon mennessämme. Asumme minun omistamassa talossa, miehen osake vuokralla. Kummallakin omat tilit, joista maksamme tasapuolisesti käyttömenoja, minä enemmän talon kustannuksia. Miehellä omia sijoituksia. Suunnittelemme naimisiin menoa ja avioehtoa koska molemmilla aikuisia lapsia, minun lapset saavat periä minun omaisuuden, miehen lapset isänsä. Lomamatkat jne maksetaan joko puoliksi tai mies maksaa. Rahasta ei kiistellä mutta yhteiseen tiliin en halua mennä, kummallakin oma vapautensa käyttää rahaa omalla tyylillään. Miehen verotettava tulo suurempi kuin minulla mutta sisältää paljon etuja (auto jne), joten käteen jäävä palkka molemmilla lähes sama, 4000 t E.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin jaatte? Ei me jaeta rahoja. Kumpikin laittaa yhteiselle tilille summan x ja käyttää loput miten parhaaksi näkee. Hyvin on toiminut monta vuotta, kummallekin kertyy tasaisesti omaa omaisuutta ja yhteinenkin varallisuus kasvaa.

Sä et koe tuota helpoksi siinä vaiheessa kun pankki miehen kuoltua sulkee tilin etkä  pääse omiin rahoihisi käsiksi.

Höpönlöpön, jos tili on xy TAI yy, on sinne käyttöoikeus molemmilla täysin ilman toisen suostumusta, vaikka kuolemankin kohdatessa. Jos tili on xy JA yy, silloin tarvitaan kuolinpesän selvitys ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jaatte?! Mitään jakovelvoitetta ei ole. Avioliitossa ollaan yhteisvastuullisesti vastuussa yhteisistä sitoumuksista. Avoliitossa kumpikin on oma erillinen oikeushenkilönsä ja varojensa sekä omaisuutensa hallitsija. Käsittämätön ajatus, että seuranpito merkitsisi esim. tulojen  ja varojen jakamista toiselle osapuolelle. Näkevätkö mammat kumppaninsa todellakin vain tulolähteenään?

Avoliitossa ei olekaan, mutta avioliitossa on keskinäinen elatusvelvollisuus jonka lähtökohta on se että perheessä pitäisi olla yhteinen elintaso, josta kumpikin vastaa mahdollisuuksiensa mukaan.

Avioliittolaki ei tunne tuollaista termiä "yhteinen elintaso". Siellä sanotaan näin "Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen." Kyse ei ole siitä, että toisella on oikeus vaatia korkeampaa elintasoa kuin mihin itsellä on varaa, vaan siitä, että molemmat osallistuvat kohtuullisen elintason hankkimiseen. Jos toinen ei maksa, niin hän ottaa osaa tekemällä kotityöt ja mahdollistamalla toisen työnteon.

Kyllä on oikeus vaatia korkeampaa elintasoa kuin mihin itsellä on varaa. Tästä oli toisessa asiaa sivunneessa ketjussa linkitetty oikeustapauskin, jossa pari oli eroamassa ja asui erillään ja oikeus velvoitti paremmin tienaavan miehen maksamaan naiselle elatusapua avioliiton päättymiseen asti, jotta tämän elintaso ei asumuseron aikana tippuisi oleellisesti siitä mitä se oli avioliiton aikana. Perusteena juurikin pariskunnan keskinäinen elatusvelvollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei jaeta tuloja tai omaisuutta. Yllättäen tämä ei merkitse kahta eri elintasoa, vaan molemmilla on kutakuinkin samat menot. Varakkaat kun ei pidä tapanaan tuhlata, aika usein se tuhlaaja on köyhä,joka ei tajua, että ei ole pakko laittaa rahojaan turhuuksiin.

Pari tuttua on elänyt kuin ap ja itkevät eron jälkeen, että ei ole enää rahaa. Harmi, puoliso oli siis pelkkä lompakko.

Mitä helv****? Tottakai elämä on paljon halvempaa kaksin kuin yksin. Asumiskulut ja moni muu tulee halvemmaksi kun on kaksi maksajaa. Pienemmät asunnot on aina kalliimpia jne. On todellakin vaikeaa opetella eron jälkeen huolehtimaan kaikesta yksin ja saada rahat riittämään. Parisuhteessa jää ylimääräistäkin paljon helpommin kuin yh:na. Ja jos on vielä niitä lapsia. Hyvin harvoin elarit ja lapsilisä kompensoi kaikkea sitä, minkä lähivanhempi maksaa ja hoitaa yksin. Eipä ole sinuakaan siunattu myötätunnon kyvyllä. Tuollaisia asennevamnaisia ystäviä sitä juuri eron jälkeen eniten kaipaakin

No tiedän tapauksen jossa nainen halusi perua itse liikkeellelaittamansa avioeron. Syy ei ollut mikään takaisin löytynyt rakkaus tai kaipaus vaan sanoi suoraan ettei pärjännytkään omalla palkallaan kun oli tottunut käyttämään huomattavasti parempipalkkaisen miehensä rahoja. Mies ei ehdotukselle lämmennyt, mitenkähän niin, luulisi olleen imartelevaa...