Miten jaatte rahat avioliitossa tai vakaassa avoliitossa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Nimenomaan on samat 24 tuntia vuorokaudessa kaikilla. Siksipä juuri on epäreilua että pienituloinen tekisi vielä sen 8h työpäivänsä päälle yksin kotityöt sillä välin kun suurituloisempi löhöää sohvalla. 

Miksi se on epäreilua? Pienempituloinen ei anna aikaansa eikä tulonsa riitä haluamaansa elintasoon eli hän vaatii toista antamaan perheelle paljon enemmän! Miksi ihmeessä muka on reilua se, että toinen maksaa käytännössä kaiken ja lisäksi vielä tekee kotityöt vain siksi, että pienempituloinen ei katso arvolleen osallistua tasapuolisesti perheen kokonaistalouteen.

Pienituloinen osallistuu tasapuolisesti perheensä kokonaistalouteen kun tekee 8 tuntia töitä ja puolet kotitöistä, kuten suurempituloisempikin.  

Ja maksaa puolet perheen menoista! Silloin ollaan tasapuolisia.

Tarinani olisi pirun pitkä, mutta lyhyesti: omat tilit, taloustili, jolta mm. ruoka ja yhteinen säästötili, joille laitetaan palkkapäivänä tulojen suhteessa rahaa nettipankissa automaattisella siirrolla. Ennen nettipankkeja meillä oli purkki. Käyttörahaa jää kummallekin. Asunto- ja mökkilaina maksettiin kolme vuotta sitten pois, ne oli 50-50, paitsi vanhempainvapaalla. Nekin kyllä jaoimme, koska minusta ei ole hiekkalaatikkomammaksi keskustelemaan naapurin Kaapon kakkavaipoista ja mies jäi mielellään kotiin, vaikka olikin leikkipuistossa harvinaisuus. Mies käy pääasiassa kaupassa, koska pääsee puolitapäivin töistä, ja taloustili on kätevä. 

Mies alussa narsistisen isän ja köyhän lapsuuden jäljiltä pihi, muttei itsekäs ja on vuosien varrella kehittynyt vähemmän pihiksi. Minulla isommat tulot. Tällä lailla systeemi toimii ja riitoja ei ole ikinä. 

20 vuotta naimisissa ja neljä lasta. 

Kummallakin on omat tilit, mutta kummallakin on käyttöoikeus toisen tiliin.

Kaikki on yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ajateltu niin, että menot on 100 ja kotityöt on 100. Jos kustantaa kuluista 80%, riittää, että tekee kotitöistä 20%. Aina se ei sovi sille vähemmäntienaavalle, mutta kun perhe on yhteinen yritys, niin kyllähän se köyhempi aika nopeasti tajuaa, että yhdessä tehdään jokainen osansa mukaan. Molempia ilahduttaa ulkomaanmatka, jonka toinen maksaa omilla tuloillaan (toisenkin puolesta) ja sitten se köyhempi maksaa matkan tekemällä kuukauden verran kaikki kotityöt ilolla.

Aika epäreilu systeemi jos kumpikin kuitenkin käyttää tienaamiseen yhtä paljon aikaa. Aika on varsinkin lapsiperheessä ihan yhtä tärkeä resurssi kuin rahakin.

Miksi on epäreilua jakaa koko elämä tasan, miksi vain paremmintienaavan tulojen jakaminen on reilua? Onko sinulla vuorokaudessa vähemmän aikaa siksi, että olet pienempituloinen? Käsittääkseni jokaisella on samat 24 tuntia ajatuksena on, että kun perheen elättäjä käyttää kaikki tulonsa perheeseen, niin on outoa, että pienempituloinen ei suostu käyttämään edes aikaansa.

Nimenomaan on samat 24 tuntia vuorokaudessa kaikilla. Siksipä juuri on epäreilua että pienituloinen tekisi vielä sen 8h työpäivänsä päälle yksin kotityöt sillä välin kun suurituloisempi löhöää sohvalla. 

Miksi se on epäreilua? Pienempituloinen ei anna aikaansa eikä tulonsa riitä haluamaansa elintasoon eli hän vaatii toista antamaan perheelle paljon enemmän! Miksi ihmeessä muka on reilua se, että toinen maksaa käytännössä kaiken ja lisäksi vielä tekee kotityöt vain siksi, että pienempituloinen ei katso arvolleen osallistua tasapuolisesti perheen kokonaistalouteen.

Pienituloinen osallistuu tasapuolisesti perheensä kokonaistalouteen kun tekee 8 tuntia töitä ja puolet kotitöistä, kuten suurempituloisempikin.  

Ja maksaa puolet perheen menoista! Silloin ollaan tasapuolisia.

Maksaa kykyjensä mukaan. Oikeuskäytäntö lähtee siitä että enemmän tienaava maksaa enemmän. Tämä käy hyvin selväksi mm. lukuisista velkajärjestelyitä koskevista oikeustapauksista: kun velalliselle lasketaan suojaosuutta niin osuus yhteisistä pakollisista menoista lasketaan lähtökohtaisesti avioparin tulojen suhteessa. 

Meillä mennään aika tarkasti kuittien perusteella. Laskut, kuten sähkö, netti, vastike, vesimaksut- maksetaan puoliksi. Asunto on miehen ja erossa jäisikin hänelle, joten siihen en pistä tikkua ristiin.

Ruokakaupassa käynnin jälkeen tasataan tilit: molemmat maksavat perusruokaa puolet, mutta kummankin omat ostokset, mm. herkut, vaatteet, hygieniatarvikkeet - menevät omasta kukkarosta ja ne maksetaan toiselle takaisin.

Matkat maksetaan puoliksi, ellei toinen osta yllätyksenä tai lahjaksi.

Isot hankinnat maksetaan puoliksi, jos hankinta on yhteinen päätös. Sohva maksettiin puoliksi, mies maksoi haluamansa ison, kalliin telkkarin kokonaan itse, kun halusi toimivan vaihtaa uudempaan. Vanha myytiin ja rahat pistettiin talteen seuraavaa matkaa varten. Pleikkarin halusin minä, joten minä sen myös kokonaan maksoin. Jos kyllästyn siihen, myyn sen ja rahat pistetään talteen seuraavaa matkaa varten.

Tämä kaikki jumppa ja kuittisirkus siksi, että samantuloisena kuin mieheni huomasin omien rahojeni häviävän kummasti elämiseen enkä saanut itselleni ostettua mitään, kun mies taas osteli kaikenlaista itselleen. Tarkkailtuani muutaman kuukauden huomasin, että minä ostin kaikki miehenkin henkilökohtaiset jutut ja tuntui tyhmältä maksaa sellaisesta ruuasta, jota en itse koskaan syö.

Yllättäen omiin menoihin alkoikin jäädä rahaa ja sain vihdoin avattua myös osakesalkun. En tietenkään nipota joka euron päälle.

Olen miettinyt tilannetta, jos tuloeromme olisi kovinkin iso. Meillä oli alussa sellainen tilanne, kun mies oli työssä ja minä opiskelija, mutta silloinkin maksoin puolet laskuista ja kulutin sen verran, kun itselläni oli varaa, eli tuskin mitään. Hänen kukkarolleen en mennyt koskaan. Toisin päin saattaisin ehkä olla höylimpi, kuten nytkin olen.

Me ollaan opiskeltu vuorotellen ja toinen on ollut töissä silloin. Työssäkäyvä on maksanut aikalailla kaiken. Ei ole yhteistä tiliä mutta rahat ovat silti yhteisiä. Ei kukaan katsele kenen nimi laskussa lukee tmv. Rahasta ei ole tullut ikinä riitaa, eikä ole eri elintasoja.

Meillä on yhteinen talous eli molempien palkat menee samalla tilille ja sieltä maksetaan sitten menot.

Toki tätä auttaa se, että molempien rahnkäyttö on samansuuntaista ja kummallakaan ei ole mitään ihmeellisen kalliita harastuksia. 

Minä olen tainnut tienata avioliiton aikana enempi kuin vaimo, mutta vaimo on saanut pari ennakkoperintöä. Joten mahdoton sanoa, kumpi on tuonut enempi rahaa perheeseen. Eipä noita ole koskaan laskettu.

Isommat ostokset päätetään yhdessä. pienet älyttömät ostokset molemmat ostaa sovitun summan sisällä itsekseen. Eli harrastan keräilyä ja välillä ostan asioita joissa ei ole järkeä :) 

Meillä on yhteinen taloustili ja lisäksi omat tilit. Toimii hyvin näin, kun molemmilla on yhtä suuri palkka, mutta erinlaiset kulutustottumukset. Yhteiselle tilille siirretään tietty summa kuukausittain yhteisiä maksuja varten. 

Meillä on kaikki yhteistä. On aina ollut siitä lähtien kun muutimme yhteen 27 vuotta sitten.

Kumpikaan ei ole itsekäs tai pihi eikä myöskään tuhlari. Ikinä ei ole tarvinnut rahasta riidellä.

Olemme yhdessä edenneet köyhistä opiskelijoista varakkaiksi keski-ikäisiksi. Oikein hyvä elämä!

Me olemme tiimi ja perhe. (2 lasta)

Vierailija kirjoitti:

Kysymys teille, joilla on vain yhteiset rahat: Mitä jos toinen haluaa tehdä jonkin isomman hankinnan ihan vain omaksi ilokseen? Vaikkapa ostaa moottoripyörän. Joutuuko hän anelemaan toiselta luvan siihen?

Itselleni olisi käsittämätön ajatus joutua pyytämäån lupa omiin hankintoihin. Tottakai isoista asioista keskustellaan, mutta se mitä yhteisten menojen jälkeen jää omalle tilille on molempien omaa rahaa.

Asiasta keskustellaan ja jos rahat riittää perheen juttuihin, niin toinen voi ostaa moottoripyörään tai kalliimman auton tms.

Mitenkäs teillä, joilla on omat erilliset rahat? Voiko toinen ostaa moottorikelkan ja luistaa seuraavat 24kk perhee elatuksesta kun ei ole varaa koska kaikki löysä rahaa menee kelkan osamaksuihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys teille, joilla on vain yhteiset rahat: Mitä jos toinen haluaa tehdä jonkin isomman hankinnan ihan vain omaksi ilokseen? Vaikkapa ostaa moottoripyörän. Joutuuko hän anelemaan toiselta luvan siihen?

Itselleni olisi käsittämätön ajatus joutua pyytämäån lupa omiin hankintoihin. Tottakai isoista asioista keskustellaan, mutta se mitä yhteisten menojen jälkeen jää omalle tilille on molempien omaa rahaa.

Asiasta keskustellaan ja jos rahat riittää perheen juttuihin, niin toinen voi ostaa moottoripyörään tai kalliimman auton tms.

Mitenkäs teillä, joilla on omat erilliset rahat? Voiko toinen ostaa moottorikelkan ja luistaa seuraavat 24kk perhee elatuksesta kun ei ole varaa koska kaikki löysä rahaa menee kelkan osamaksuihin?

Ainakin meillä yhteisellä tilillä on aina rahaa peruselämiseen, mutta sen jälkeen voi ostaa sen motskarin omilla rahoillaan keskustelematta asiasta ja toinen saattaa laittaa rahaa sijoituksiin. Meillä nimenomaan toinen kuluttaa paljon ja toinen säästää ja sen takia myös erilliset omat tilit on järkevä vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä helv****? Tottakai elämä on paljon halvempaa kaksin kuin yksin. Asumiskulut ja moni muu tulee halvemmaksi kun on kaksi maksajaa. Pienemmät asunnot on aina kalliimpia jne. On todellakin vaikeaa opetella eron jälkeen huolehtimaan kaikesta yksin ja saada rahat riittämään. Parisuhteessa jää ylimääräistäkin paljon helpommin kuin yh:na. Ja jos on vielä niitä lapsia. Hyvin harvoin elarit ja lapsilisä kompensoi kaikkea sitä, minkä lähivanhempi maksaa ja hoitaa yksin. Eipä ole sinuakaan siunattu myötätunnon kyvyllä. Tuollaisia asennevamnaisia ystäviä sitä juuri eron jälkeen eniten kaipaakin

Höpsistä. Yksin voi asua vaikka 15 neliön yksiössä, mutta kahdestaan ei oikein 30 neliön kaksiossa, puhumattakaan jos on lapsia. Lapsen myötä tulot ei juuri nouse, mutta menot kasvaa.

Eron jälkeen pienempituloisella on vaikeaa, suurempituloisella jää enemmän rahaa omiin juttuihin.

Meillä on yhteiset rahat ja asunto omistetaan 50/50, kakkosasunto 30/70 kun olin vielä työtön kun se ostettiin ja tiedän verottajan olevan tarkempi silloin kun ei ole kyse perheen yhteisestä kodista. Sijoituksia miehellä on enemmän kuin minulla, koska hän saa työn kautta osakepalkkioita. Samaa ruokaa syödään ja samoilla lomamatkoilla käydään. Siinä mielessä on hieman eri elintasoa, että mies ostaa helpommin itselleen kalliita vaatteita kuin minä. Mies tienaa meidän yhteisistä tuloista noin 70% ja minä 30%. 

Meillä myös elintaso määräytyy enemmän miehen tulojen mukaan. Minä voisin syödä halvemmin ja asua halvemmin, mutta ymmärrettävästi miestä ei kiinnosta sellainen köyhäily mitä minun tulojen elämä tarkoittaisi, jos maksettaisiin 50/50. 

Vierailija kirjoitti:

Kummallakin omat tulot (samaa tasoa, kohtuullisen hyvät), omat tilit ja yhteinen asuntolainatili ja yhdessä maksamme talousmenot. On jaettu suoraveloituslaskut ym. Tasan ei tarvitse mennäkään, maksaa kumpi ehtii. En olekaan mikään typerä siipeilijä, vaan kouluttautunut nainen. Myös tyttäreni olen kasvattanut samalla periaatteella: oma ura ykkönen, vasta sen jälkeen avioliitto ja lapset (jos hankkii). 

Kylmät arvot opetat tyttärellesi, jos työ ja ura on aina tärkeämpi kuin oma perhe. Monet korkeassa asemassa olevat henkilötkin ajattelevat tosin. Muistan kun Barack Obama puheessaan totesi, että kaikkein tärkein rooli ja tehtävä hänelle elämässään on ollut kahden tyttären isänä. Ja hän on sentään ollut Yhdysvaltain presidenttikin. Liikuttava hetki. 

Rahat tulevat minun tilille. Annan vaimolle 200€ viikkorahaa. Mies on perheen pää ja hoitaa tärkeät raha-asiat.

Vakaassa avoliitossa ollessani meillä oli yhteiset rahat. Minä olin yleensä se enemmän tienaava osapuoli. 

Erohan siinä lopulta tuli, mutta ei jäänyt harmittamaan että oli tuo järjestely. Sopuisasti saatiin jaettua omaisuuskin, puoliksi pistettiin. 

En osaa ajatella, että yhdessä asuttaessa olisi kaksi eri elintasoa. Jääkaapissa toisella silakkalaatikkoa ja toisella siianmätiä, johon ei sitten kosketa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mennään aika tarkasti kuittien perusteella. Laskut, kuten sähkö, netti, vastike, vesimaksut- maksetaan puoliksi. Asunto on miehen ja erossa jäisikin hänelle, joten siihen en pistä tikkua ristiin.

Ruokakaupassa käynnin jälkeen tasataan tilit: molemmat maksavat perusruokaa puolet, mutta kummankin omat ostokset, mm. herkut, vaatteet, hygieniatarvikkeet - menevät omasta kukkarosta ja ne maksetaan toiselle takaisin.

Matkat maksetaan puoliksi, ellei toinen osta yllätyksenä tai lahjaksi.

Isot hankinnat maksetaan puoliksi, jos hankinta on yhteinen päätös. Sohva maksettiin puoliksi, mies maksoi haluamansa ison, kalliin telkkarin kokonaan itse, kun halusi toimivan vaihtaa uudempaan. Vanha myytiin ja rahat pistettiin talteen seuraavaa matkaa varten. Pleikkarin halusin minä, joten minä sen myös kokonaan maksoin. Jos kyllästyn siihen, myyn sen ja rahat pistetään talteen seuraavaa matkaa varten.

Tämä kaikki jumppa ja kuittisirkus siksi, että samantuloisena kuin mieheni huomasin omien rahojeni häviävän kummasti elämiseen enkä saanut itselleni ostettua mitään, kun mies taas osteli kaikenlaista itselleen. Tarkkailtuani muutaman kuukauden huomasin, että minä ostin kaikki miehenkin henkilökohtaiset jutut ja tuntui tyhmältä maksaa sellaisesta ruuasta, jota en itse koskaan syö.

Yllättäen omiin menoihin alkoikin jäädä rahaa ja sain vihdoin avattua myös osakesalkun. En tietenkään nipota joka euron päälle.

Olen miettinyt tilannetta, jos tuloeromme olisi kovinkin iso. Meillä oli alussa sellainen tilanne, kun mies oli työssä ja minä opiskelija, mutta silloinkin maksoin puolet laskuista ja kulutin sen verran, kun itselläni oli varaa, eli tuskin mitään. Hänen kukkarolleen en mennyt koskaan. Toisin päin saattaisin ehkä olla höylimpi, kuten nytkin olen.

Lapsia ei kyllä kannata hankkia tuollaisen asenteen omaavan miehen kanssa. Kukaan ei jaksa hirveää kuittisirkusta siinä vaiheessa kun on pienet lapset ja valvotun yön jälkeen pitäisi jotain vaippakuitteja alkaa tasata. Hullun hommaa. Äitiyslomalla myös tulosi putoavat roimasti ja kyllä sinun pitää voida luottaa siihen, että mies silloin ottaa vetovastuun perheen elättämisestä eikä sinun pienet tulot huku lastenvaateisiin ja -hankintoihin. 

Meillä oli yhteiset rahat. Jos vielä joskus pariudun, niin pidän talouden tiukasti erillään.

Yhteinen tili ja talous. Vuoroin ollaan tienattu enemmän kuin toinen. Isompien ostojen kanssa neuvotellaan, muutoin molemmat saavat ostaa sen minkä kokevat tarpeelliseksi. Millä joku perustelee ettei näin tekisi? Yhteinen elämähän tässä on, talo ja lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Rahat tulevat minun tilille. Annan vaimolle 200€ viikkorahaa. Mies on perheen pää ja hoitaa tärkeät raha-asiat.

Meillä toisinpäin. Minä tuon rahat, vaimon tehtävä on käyttää ne. Toki kaikkein isoimmista hankinnoista päätetään yhdessä, mutta kun vaimo kuitenkin arjessa hoitaa kaikki juoksevat asiat niin kätevämpää että rahat ovat hänen käytössään. Olen siis se viikkorahaa (oikeammin kuukausirahaa) saava osapuoli. En tykkää jostain shoppailusta ollenkaan, kätevää että toinen hoitaa sen puolestani. "Omista" rahoistani maksan vaatteeni, parturikäynnit, harrastusmenot ja kaljoittelun, lahjat lapsille ja rouvalle. Olen järjestelyyn oikein tyytyväinen.