Kannattaako sairaanhoitajasta vaihtaa sosionomiksi?

Sosiaalityöntekijäksi ! :) parempi palkka ja paremmat työnäkymät ( esim vaihtoehtojen ja työllisyyden kannalta ) kuin sosionomi .

Sosionomikoulutuksessa on huuhaa-tutkinto. Ihmettelen, miten olet saanut opiskelupaikan sairaanhoitajaksi, jos ala ei kerran ole yhtään sua varten?

Jos sosionomi kiinnostaa, miksei kiinnosta sosiaalityö yliopistossa? Parempi palkka kuin sairaanhoitaja/sossu ja laajemmat mahdollisuudet ja voit edetä vaikka miksi. Psykoterapeutin opinnot on myös mahdollisia jos se alkaa kiinnostaa vielä ton jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Sosionomikoulutuksessa on huuhaa-tutkinto. Ihmettelen, miten olet saanut opiskelupaikan sairaanhoitajaksi, jos ala ei kerran ole yhtään sua varten?

Ei kyse ole siitä, etteikö se kiinnostaisi. Kai sitä nyt saa ihmisellä mieli muuttua vuosien saatossa? Minun täytyy myöntää, että koulullakin on kyllä osansa tässä. Tuntuu, että tosi paljon täytyy niin sanotusti opettaa itse itseään. Verkko-opintoja on aivan älyttömästi ja ne on tosi haastavia osata yhdistää käytännön työhön. Siis kun sä teet jotain verkkotehtäviä ja saat niistä hyvät arvosanat, ei ne silti auta tarpeeksi siinä käytännön työssä. Et hahmota käytännön asioita verkko-opintojen kautta. Lisäksi kaiken maailman projekteja ja ryhmätöitä on aivan älyttömät määrät. Mä en oikeasti koe oppivani niistä mitään.

Parasta on ehdottomasti harjoittelujaksot. Sais melkeen olla koko 3,5v pelkkää harjoittelua, tuntuu että yhdessä harkassa oppii ja hahmottaa kaiken ihan hetkessä. Käytännön työtä tämä on. Koulussa on aivan liian vähän käytäntöä. Minäkin olisin paljon enemmän tottunut neulojen käsittelyyn jos sitä käytäntöä voisi olla jo siellä koulussa enemmän!

Olen saanut todella hyviä arvosanoja koulussa ja hyvää palautetta potilailta harjoittelujaksoilla. Eli en nyt sinänsä ole ehkä väärä ihminen alalle. Jotenkin sitä on silti vaan mieli muuttunut tässä vuosien kuluessa, ja se on mielestäni täysin ok. Olen vaan yksinkertaisesti alkanut pohtimaan sitä, näenkö itseäni sittenkään tällä alalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosionomikoulutuksessa on huuhaa-tutkinto. Ihmettelen, miten olet saanut opiskelupaikan sairaanhoitajaksi, jos ala ei kerran ole yhtään sua varten?

Ei kyse ole siitä, etteikö se kiinnostaisi. Kai sitä nyt saa ihmisellä mieli muuttua vuosien saatossa? Minun täytyy myöntää, että koulullakin on kyllä osansa tässä. Tuntuu, että tosi paljon täytyy niin sanotusti opettaa itse itseään. Verkko-opintoja on aivan älyttömästi ja ne on tosi haastavia osata yhdistää käytännön työhön. Siis kun sä teet jotain verkkotehtäviä ja saat niistä hyvät arvosanat, ei ne silti auta tarpeeksi siinä käytännön työssä. Et hahmota käytännön asioita verkko-opintojen kautta. Lisäksi kaiken maailman projekteja ja ryhmätöitä on aivan älyttömät määrät. Mä en oikeasti koe oppivani niistä mitään.

Parasta on ehdottomasti harjoittelujaksot. Sais melkeen olla koko 3,5v pelkkää harjoittelua, tuntuu että yhdessä harkassa oppii ja hahmottaa kaiken ihan hetkessä. Käytännön työtä tämä on. Koulussa on aivan liian vähän käytäntöä. Minäkin olisin paljon enemmän tottunut neulojen käsittelyyn jos sitä käytäntöä voisi olla jo siellä koulussa enemmän!

Olen saanut todella hyviä arvosanoja koulussa ja hyvää palautetta potilailta harjoittelujaksoilla. Eli en nyt sinänsä ole ehkä väärä ihminen alalle. Jotenkin sitä on silti vaan mieli muuttunut tässä vuosien kuluessa, ja se on mielestäni täysin ok. Olen vaan yksinkertaisesti alkanut pohtimaan sitä, näenkö itseäni sittenkään tällä alalla.

Ap

Ok, ymmärrän.

Onko ehkä kyse siitä, että opiskelu on työläs vaihe, ja kun ei vielä ole ihan varma omista taidoistaan, tuntuu epävarmalta ja se on epämiellyttävää? Tuntuuko sosionomin työ "helpommalta" oppia? Jos olet harjoittelusta tykännyt, varmaan pidät itse työstäkin. Opiskelu on vain välivaihe, eikä sen takia kannata lopettaa, että se tuntuu työläältä. Sairaanhoitajana voit tehdä monia sosionomin tehtäviä, sosionomi ei voi tehdä sairaanhoitajan tehtäviä.

Vierailija kirjoitti:

Sosionomikoulutuksessa on huuhaa-tutkinto. Ihmettelen, miten olet saanut opiskelupaikan sairaanhoitajaksi, jos ala ei kerran ole yhtään sua varten?

Sinusta siis esim. lastenkodin työntekijät, perhetyöntekijät, lastensuojelun jälkihuoltotiimit, kunnan sosiaaliohjaajat, nuoriso-ohjaajat jne. ovat huuhaa -ammatteja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosionomikoulutuksessa on huuhaa-tutkinto. Ihmettelen, miten olet saanut opiskelupaikan sairaanhoitajaksi, jos ala ei kerran ole yhtään sua varten?

Ei kyse ole siitä, etteikö se kiinnostaisi. Kai sitä nyt saa ihmisellä mieli muuttua vuosien saatossa? Minun täytyy myöntää, että koulullakin on kyllä osansa tässä. Tuntuu, että tosi paljon täytyy niin sanotusti opettaa itse itseään. Verkko-opintoja on aivan älyttömästi ja ne on tosi haastavia osata yhdistää käytännön työhön. Siis kun sä teet jotain verkkotehtäviä ja saat niistä hyvät arvosanat, ei ne silti auta tarpeeksi siinä käytännön työssä. Et hahmota käytännön asioita verkko-opintojen kautta. Lisäksi kaiken maailman projekteja ja ryhmätöitä on aivan älyttömät määrät. Mä en oikeasti koe oppivani niistä mitään.

Parasta on ehdottomasti harjoittelujaksot. Sais melkeen olla koko 3,5v pelkkää harjoittelua, tuntuu että yhdessä harkassa oppii ja hahmottaa kaiken ihan hetkessä. Käytännön työtä tämä on. Koulussa on aivan liian vähän käytäntöä. Minäkin olisin paljon enemmän tottunut neulojen käsittelyyn jos sitä käytäntöä voisi olla jo siellä koulussa enemmän!

Olen saanut todella hyviä arvosanoja koulussa ja hyvää palautetta potilailta harjoittelujaksoilla. Eli en nyt sinänsä ole ehkä väärä ihminen alalle. Jotenkin sitä on silti vaan mieli muuttunut tässä vuosien kuluessa, ja se on mielestäni täysin ok. Olen vaan yksinkertaisesti alkanut pohtimaan sitä, näenkö itseäni sittenkään tällä alalla.

Ap

Ok, ymmärrän.

Onko ehkä kyse siitä, että opiskelu on työläs vaihe, ja kun ei vielä ole ihan varma omista taidoistaan, tuntuu epävarmalta ja se on epämiellyttävää? Tuntuuko sosionomin työ "helpommalta" oppia? Jos olet harjoittelusta tykännyt, varmaan pidät itse työstäkin. Opiskelu on vain välivaihe, eikä sen takia kannata lopettaa, että se tuntuu työläältä. Sairaanhoitajana voit tehdä monia sosionomin tehtäviä, sosionomi ei voi tehdä sairaanhoitajan tehtäviä.

Eiköhän nuo "monet tehtävät" rajoitu pitkälti sinne mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön. Työnantajat ovat nykyään tietoisempia sosionomin tutkinnosta, ja tehtävä voi olla rajattu koskemaan vain sosionomi-tutkinnon suorittaneita.

Työpaikkahakemuksista pääsee ehkä eniten jyvälle, mitä sosionomi tekee työkentällä.

Mä sanoisin, että älä lopeta! Minä mietin opiskeluaikoina ihan samaa useaan otteeseen. Onneksi en lopettanut, koska löysin valmistumiseni jälkeen tosi hyvän työpaikan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosionomikoulutuksessa on huuhaa-tutkinto. Ihmettelen, miten olet saanut opiskelupaikan sairaanhoitajaksi, jos ala ei kerran ole yhtään sua varten?

Ei kyse ole siitä, etteikö se kiinnostaisi. Kai sitä nyt saa ihmisellä mieli muuttua vuosien saatossa? Minun täytyy myöntää, että koulullakin on kyllä osansa tässä. Tuntuu, että tosi paljon täytyy niin sanotusti opettaa itse itseään. Verkko-opintoja on aivan älyttömästi ja ne on tosi haastavia osata yhdistää käytännön työhön. Siis kun sä teet jotain verkkotehtäviä ja saat niistä hyvät arvosanat, ei ne silti auta tarpeeksi siinä käytännön työssä. Et hahmota käytännön asioita verkko-opintojen kautta. Lisäksi kaiken maailman projekteja ja ryhmätöitä on aivan älyttömät määrät. Mä en oikeasti koe oppivani niistä mitään.

Parasta on ehdottomasti harjoittelujaksot. Sais melkeen olla koko 3,5v pelkkää harjoittelua, tuntuu että yhdessä harkassa oppii ja hahmottaa kaiken ihan hetkessä. Käytännön työtä tämä on. Koulussa on aivan liian vähän käytäntöä. Minäkin olisin paljon enemmän tottunut neulojen käsittelyyn jos sitä käytäntöä voisi olla jo siellä koulussa enemmän!

Olen saanut todella hyviä arvosanoja koulussa ja hyvää palautetta potilailta harjoittelujaksoilla. Eli en nyt sinänsä ole ehkä väärä ihminen alalle. Jotenkin sitä on silti vaan mieli muuttunut tässä vuosien kuluessa, ja se on mielestäni täysin ok. Olen vaan yksinkertaisesti alkanut pohtimaan sitä, näenkö itseäni sittenkään tällä alalla.

Ap

Ok, ymmärrän.

Onko ehkä kyse siitä, että opiskelu on työläs vaihe, ja kun ei vielä ole ihan varma omista taidoistaan, tuntuu epävarmalta ja se on epämiellyttävää? Tuntuuko sosionomin työ "helpommalta" oppia? Jos olet harjoittelusta tykännyt, varmaan pidät itse työstäkin. Opiskelu on vain välivaihe, eikä sen takia kannata lopettaa, että se tuntuu työläältä. Sairaanhoitajana voit tehdä monia sosionomin tehtäviä, sosionomi ei voi tehdä sairaanhoitajan tehtäviä.

Eiköhän nuo "monet tehtävät" rajoitu pitkälti sinne mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön. Työnantajat ovat nykyään tietoisempia sosionomin tutkinnosta, ja tehtävä voi olla rajattu koskemaan vain sosionomi-tutkinnon suorittaneita.

Työpaikkahakemuksista pääsee ehkä eniten jyvälle, mitä sosionomi tekee työkentällä.

Jos ap haluaa mielenterveys- tai päihdetyöhön, sairaanhoitajan tutkinto on hyvä väylä sinnekin. Avainkysymys ap:lle taitaa olla, millaisissa paikoissa haluaisi olla töissä.

Mites ois lähihoitaja? hahaha.....

Sun ei varmaa tarvis suorittaa ku muutamia kursseja niin voit toimii lähihoitajan työtehtävissä. :D

Ja siellähän on sosiaali ja terveysala, ei ainoastaan terveysala. :D Mut et kyllä sossuks yms pääse.