Lue keskustelun säännöt.
Ihan typerää, mutta olen katkera lahjoista joita saan (tai siis en saa)
13.11.2018 |
Joojoo, olen aikuinen nainen. Ja kyllä, lahjat ei ole tärkeintä maailmassa eikä elämässä.
Joskus vain mietin, että niitä olisi kiva saada. Sen sijaan, että en saa mitään saatesanoilla "no kun sulle on niin vaikea mitään keksiä". Toiset saa synttärilahjan vanhemmiltaan aikuisinakin, ja jouluisin kaikkea siskoiltaan ja ystäviltään. Minä en. Aina hymyilen ja sanon että ok, ei se mitään. Naurahdan mukana että niin, onhan se semmoista se lahjojen keksiminen. Koskaan en valita, en mökötä, en mitään.
Muutama vuosi sitten lopetin joulukorttien lähettämisen ja lahjomisen. Kukaan ei ole kysynyt tästä mitään, ja olo tuntuu vähän paremmalta: minua ei muisteta, en muista minäkään muita. Olenko minä ainoa, jota pidetään vaikeana lahjottavana? Sitä vain melkein masentuu kun miettii, että hyllyni on täynnä kirjoja, kerron useasti olleeni elokuvissa tai konsertissa, seuraan politiikkaa ja osaan puhua siitä, pidän kukista ... niin ei. Nyt julkaistiin Michelle Obaman elämäkerta, ja ajattelin tilata sen jostain itselleni. Siinä olisi mahtava lahja minulle, mutta kelle muulle se tulisi edes mieleen, kuin minulle itselleni?
Kommentit (32)
Mun suvun kanssa ei oo lahjoja vaihdettu vuosiin. Enää eivät edes lapset (nuoret) saa vanhemmiltani mitään. Miehen suku taas haluaa lahjoja laittaa. Olen sitä mieltä, et me ei aikuisina aikuisia muisteta, mut lapset muistavat näitä kummejaan pienesti. Muistavathan kummitkin heitä.
Itselleni en juuri lahjoja ole saanut. Mieheni voi jotain laittaa, mutta ei ikinä toivottua vaan "yllätystä". Joululahjakirjakin on usein sellainen, et lukematta jää. Mut mä oon kanssa ostanut lahjan (esim. mieluisan kirjan) itselleni. Oikein paketoinut ja laittanut lahjapinoon. Ihan yhtä kivalta tuntuu avata se ja lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anders kirjoitti:
Niin. Ehkä kannattaisi sanoa ihmisille, että kyllä, kaipaan lahjoja. Ja antaa vaikka pari vinkkiä.
Olen ollut ap:n tilanteessa. Lahjoja ei saa, vaikka sanoisikin noin. Eikä ainakaan saa mitään toivomaansa, vaan ehkä jotain epämääräistä romua toisten nurkista.
Koska kateus.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lahjatraumatisoitunut. Yhdessä entisessä työpaikassani oli tapana kerätä kolehti aina, kun joku kollega täytti pyöreitä, jäi eläkkeelle tms. merkkitapaus, usein itse järjestin näitä keräyksiä. Olin tuossa työssä melkein 10 vuotta, joiden aikana minäkin täytin pyöreitä, ja kohdalleni osui myös kaksi muuta merkkitapausta (en erittele, ettei tunnisteta, mutta sellaisia, joina tapana oli muistaa) sekä lopulta läksiäiset. Yhtenäkään näistä kerroista en saanut mitään, kukaan ei huomioinut. Tuntui paskalta.
Nyt täytin äskettäin taas pyöreitä, ja ystäväporukassani näitä pyöreitä on juhlittu tässä melko tiheään ja muistettu kimppalahjoilla, joten satun varsin hyvin tietämään, minkä arvoisia lahjoja on annettu. Mä sain sellaisen 25% halvemman lahjan, mikä ei toki sinänsä tietenkään haitannut yhtään, koska lahja oli mieleinen ja muistaminenhan oli se, mikä merkitsi, mutta kun seuraavalle juhlakaluille kerättiin taas se sama summa, joka muillekin perusteena ”hän on ansainnut tämän”, ihmettelin kovin. Tuntui taas vähän pahalta.
Näissä edellisissä siis kaivertaa se, että enkö minä ”ansaitse” samaa, kuin muut? En kuitenkaan huomaa tätä alemmas noteerausta arjessa muuten, joten ehkä tämä tosiaan on lapsellista tällaista miettiä. Pahaa mieltä on välillä vaan hirveän vaikea estää.
Kaiken huippu oli kuitenkin mieheni käytös äskettäisten pyöreiden juhlieni aikaan. Ei huomioinut päivää YHTÄÄN MITENKÄÄN. Huonosti tässä on mennyt muutenkin jo pitkään, mutta en nyt arvannut, ettei mun syntymäpäivä ole hänelle yhtään minkään arvoinen. Olis riittänyt pala kakkua ja halaus oikein mainiosti, mutta sain täydellisen ignoorauksen. En ymmärtää, en itse kohtelisi ketään noin, vaikka mikä olisi. Kyse ei ollut unohtamisesta.
Että ymmärrän sua, ap, ja kaikki muut ”lahjattomat”!
Lahjonta työpaikalla on ollut vain sinulle tärkeää ja sinänolet sen organisoinut. Muut on osallistuneet kun ei ole kehdanneet kieltäytyä.
Mulla on jossain kaapinperällä joku tuollainen läksiäislahja. Ikinä en oo käyttönyt, myydä ei voi kun on kaiverrettu eli kukaan ei osta..perikunta heittänee aikanaan pois...
Sovi miehesi kanssa, että alatte ostaa toisillenne joululahjat. Kumpikin kirjoittaa toivomuslistat. Niihin kannattaa laittaa myös kauppa, josta ko tavaraa saa.
Meidän perheessä ja suvussa ei ole koskaan mitään pakkolahjomista harjoitettu. Sisarusten perheiden kanssa on sovittu, että kukin perhe lahjoo vain itsensä. Eli omille lapsille laitetaan paketteja. Miehen kanssa on sovittu, että kumpikin ostaa omat lahjansa niin tulee sopivia ja mieleisiä ilman mitään järkyttävää stressiä ja säätöä. Minä en pidä lahjojen ostamisesta enkä yllätysten saamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sovi miehesi kanssa, että alatte ostaa toisillenne joululahjat. Kumpikin kirjoittaa toivomuslistat. Niihin kannattaa laittaa myös kauppa, josta ko tavaraa saa.
Mitä järkeä? Samalla vaivalla jokainen voi itse ostaa sen mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lahjatraumatisoitunut. Yhdessä entisessä työpaikassani oli tapana kerätä kolehti aina, kun joku kollega täytti pyöreitä, jäi eläkkeelle tms. merkkitapaus, usein itse järjestin näitä keräyksiä. Olin tuossa työssä melkein 10 vuotta, joiden aikana minäkin täytin pyöreitä, ja kohdalleni osui myös kaksi muuta merkkitapausta (en erittele, ettei tunnisteta, mutta sellaisia, joina tapana oli muistaa) sekä lopulta läksiäiset. Yhtenäkään näistä kerroista en saanut mitään, kukaan ei huomioinut. Tuntui paskalta.
Nyt täytin äskettäin taas pyöreitä, ja ystäväporukassani näitä pyöreitä on juhlittu tässä melko tiheään ja muistettu kimppalahjoilla, joten satun varsin hyvin tietämään, minkä arvoisia lahjoja on annettu. Mä sain sellaisen 25% halvemman lahjan, mikä ei toki sinänsä tietenkään haitannut yhtään, koska lahja oli mieleinen ja muistaminenhan oli se, mikä merkitsi, mutta kun seuraavalle juhlakaluille kerättiin taas se sama summa, joka muillekin perusteena ”hän on ansainnut tämän”, ihmettelin kovin. Tuntui taas vähän pahalta.
Näissä edellisissä siis kaivertaa se, että enkö minä ”ansaitse” samaa, kuin muut? En kuitenkaan huomaa tätä alemmas noteerausta arjessa muuten, joten ehkä tämä tosiaan on lapsellista tällaista miettiä. Pahaa mieltä on välillä vaan hirveän vaikea estää.
Kaiken huippu oli kuitenkin mieheni käytös äskettäisten pyöreiden juhlieni aikaan. Ei huomioinut päivää YHTÄÄN MITENKÄÄN. Huonosti tässä on mennyt muutenkin jo pitkään, mutta en nyt arvannut, ettei mun syntymäpäivä ole hänelle yhtään minkään arvoinen. Olis riittänyt pala kakkua ja halaus oikein mainiosti, mutta sain täydellisen ignoorauksen. En ymmärtää, en itse kohtelisi ketään noin, vaikka mikä olisi. Kyse ei ollut unohtamisesta.
Että ymmärrän sua, ap, ja kaikki muut ”lahjattomat”!
Lahjonta työpaikalla on ollut vain sinulle tärkeää ja sinänolet sen organisoinut. Muut on osallistuneet kun ei ole kehdanneet kieltäytyä.
Mulla on jossain kaapinperällä joku tuollainen läksiäislahja. Ikinä en oo käyttönyt, myydä ei voi kun on kaiverrettu eli kukaan ei osta..perikunta heittänee aikanaan pois...
No ei nyt ihan näinkään. Työpaikka ollut pystyssä melkein sata vuotta, ennen kuin sinne menin, ja kuulemma perinne lahjuksista ja huomioimisista ollut voimissaan vähintään 60-luvulta lähtien, kertoi tuolloin aloittanut kollega. Hyvän yhteishengen nimissä näitä hössötettiin kovasti. Eli joo, mä ”organisoin” näitä siellä ollessani kun pyydettiin, ”pitäis kerätä Pentille 60-vuotislahja, kuka alkais?” -tyyliin. En kuitenkaan kaikkia keräyksiä hoitanut, mutta useita. Usein annettiin lahjakortti, tai pyrittiin antamaan jotain mieleiseksi tiedettyä, ettei jäisi just käyttämättä (ikävä kuitenkin sulle, että olet saanut ”turhaa”). Eräälle ostettiin koppa erikoisoluita, kun tiedettiin tykkäävän, jne.
Tiedosti hyvin, etten ollut kaikkien työkavereiden mieleen, mutta toisten mieleen taas olin, että enpä usko olleen kyseessä koko työyhteisön halu näyttää mulle oma paikkani (kun sitä seuraavaksi ehdotat). Kukaan ei vaan vaivautunut tekemään asian etteen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lahjatraumatisoitunut. Yhdessä entisessä työpaikassani oli tapana kerätä kolehti aina, kun joku kollega täytti pyöreitä, jäi eläkkeelle tms. merkkitapaus, usein itse järjestin näitä keräyksiä. Olin tuossa työssä melkein 10 vuotta, joiden aikana minäkin täytin pyöreitä, ja kohdalleni osui myös kaksi muuta merkkitapausta (en erittele, ettei tunnisteta, mutta sellaisia, joina tapana oli muistaa) sekä lopulta läksiäiset. Yhtenäkään näistä kerroista en saanut mitään, kukaan ei huomioinut. Tuntui paskalta.
Nyt täytin äskettäin taas pyöreitä, ja ystäväporukassani näitä pyöreitä on juhlittu tässä melko tiheään ja muistettu kimppalahjoilla, joten satun varsin hyvin tietämään, minkä arvoisia lahjoja on annettu. Mä sain sellaisen 25% halvemman lahjan, mikä ei toki sinänsä tietenkään haitannut yhtään, koska lahja oli mieleinen ja muistaminenhan oli se, mikä merkitsi, mutta kun seuraavalle juhlakaluille kerättiin taas se sama summa, joka muillekin perusteena ”hän on ansainnut tämän”, ihmettelin kovin. Tuntui taas vähän pahalta.
Näissä edellisissä siis kaivertaa se, että enkö minä ”ansaitse” samaa, kuin muut? En kuitenkaan huomaa tätä alemmas noteerausta arjessa muuten, joten ehkä tämä tosiaan on lapsellista tällaista miettiä. Pahaa mieltä on välillä vaan hirveän vaikea estää.
Kaiken huippu oli kuitenkin mieheni käytös äskettäisten pyöreiden juhlieni aikaan. Ei huomioinut päivää YHTÄÄN MITENKÄÄN. Huonosti tässä on mennyt muutenkin jo pitkään, mutta en nyt arvannut, ettei mun syntymäpäivä ole hänelle yhtään minkään arvoinen. Olis riittänyt pala kakkua ja halaus oikein mainiosti, mutta sain täydellisen ignoorauksen. En ymmärtää, en itse kohtelisi ketään noin, vaikka mikä olisi. Kyse ei ollut unohtamisesta.
Että ymmärrän sua, ap, ja kaikki muut ”lahjattomat”!
Lahjonta työpaikalla on ollut vain sinulle tärkeää ja sinänolet sen organisoinut. Muut on osallistuneet kun ei ole kehdanneet kieltäytyä.
Mulla on jossain kaapinperällä joku tuollainen läksiäislahja. Ikinä en oo käyttönyt, myydä ei voi kun on kaiverrettu eli kukaan ei osta..perikunta heittänee aikanaan pois...
No törkeää silti olisi jättää yksi huomiotta, vaikka näin olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vietät joulua muiden seurassa ja avaatte yhdessä lahjoja, niin osta ja paketoi itsellesi iso kasa haluamiasi asioita. Jos joku ihmettelee, sano leveästi hymyillen että aiemmin on tuntunut niin kurjalta kun olet ainoa joka ei lahjoja ole saanut ja nyt päätit korjata tilanteen.
Joo mäkään en saa lahjoja. Vanhemmat lopetti yläasteikäisenä lahjojen annon, mies hyvin harvoin antaa ja jos antaa, se on joku mahdollisimman halpa avaimenperä tms minkä saa ruokakaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmisille, joilla tuntuu olevan jo kaikkea, on vaikea ostaa lahjoja. Vaikka he olisivat kiinnostuneita monista asioista, et voi tietää onko hänellä jo se minkä luulet häntä kiinnostavan. Joidenkin mielestä elokuva/teatterilippujen ja lahjakorttien ostaminen on persoonatonta ja huono lahja. Sama kukkien kohdalla.
Mutta ymmärrän todella, että voi tuntua pahalta, jos on ainoa, joka jää lahjoissa ulkopuolelle. Joskus tuntuu, ettei tuttu ihminen tunne sinua ollenkaan, kun hän sanoo ettei tiedä mitä sinulle antaisi.
Ai, on vaikea antaa lahjoja, jos henkilöllä on jo kaikkea?
Mitä ihmeen vaikeaa siinä on, sillä on samantekevää, onko lahja mieluinen tai ei, koska sillä ei tavoitella taloudellista etua tai hyötyä, vaan lahja on ystävyyden ja rakkauden osoitus ja lahjanantaja on osoittanut ajatuksia ja vaivannäköä juuri lahjansaajalle, joka antaa saajalle mielihyvää ja iloa. Lahjan rahallinen arvo on toisarvoinen.
Ymmärrän ap. mielipahan, jos ei saa läheisiltään huomiota, jota lahja osoittaa. Jo hyviin tapoihin kuuluisi läheisten huomioida, jos kerta muut huomioidaan. Kuulostaa epäoikeuden mukaiselta kohtelulta ja osoittaa huonoa kohtelua.
Juuri näin. Kyse siitä, että nimenomaan ON tapana lahjoa näissä tietyissä porukoissa, mutta sitten yhden kohdalla mitään ei anneta eikä huomioida mitenkään. Onhan se nyt iha hiton loukkaavaa.