Töissä ahdistaa, vapisuttaa ja on ihan fyysisesti paha olo

Vierailija kirjoitti:

Mä sanoisin ehdottomasti, että EI mielialalääkkeitä. Täytyy hoitaa sitä SYYTÄ. Ei ap ole mikään mielenterveyspotilas jos häntä ahdistaa inhottava työpaikka! Huhhuh.

Sun täytyy ap aktiivisesti hakea töitä ja koittaa saada uusi työpaikka. Entä olisiko uudelleen kouluttautuminen mahdollista? Tai sitten sairaslomalle ja siellä mietit seuraavaa siirtoa, mutta EI lääkkeitä vielä tossa tilanteessa!

Kyllä huono työpaikka voi laukaista päälle masennuksen. Miksi luulet Suomessa olevan niin paljon mt-ongelmia? Täällä kiusataan töissä enemmän kuin muualla Euroopassa tutkimusten mukaan. Mielialalääkitys voi olla oikein hyvä juttu keskusteluavun rinnalla.

Yleensähän tuo on kahden kombo: huono esimies ja liikaa töitä. Voi toki olla liian vähän töitä ja esimies hiillostamassa miksei ole hommia (myyntityö). Mutta useimmiten töitä on niin ettei ehdi ja sitten esimies joka kyttää. Se vahtii, vakoilee, tsiigaa ja hengittää niskaan. Sille etätyöpäivä on epätyöpäivä. Se tahtoo olla jokaisessa emailissa cc:nä ja kysyy johdolta saisiko se kuunnella sun puheluja "laaduntarkkailuna". Kun olet kipeenä kotona, se sanoo sivulauseessa "kai sä kuitenkin nämä hoidat."

Tiimissä ovipumppu laulaa ja porukka vaihtuu. Kun esimiehen esimiehelle sanot, että nyt pitäisi johdon tehdä jotain, niin vastaus on: "ootsä miettiny sun omaa toimintaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaslomaa pitäisi hakea, jos voit noin huonosti.

En halua tulla leimatuksi :(

Sitten liioittelet vaivojasi. Tuollaisia ei mieti jos on oikeasti paha olla.

Vierailija kirjoitti:

Ap kokee normaaleja tunteita ja heti pitäis lääkkeillä tunteet turruttaa? Huhhuh. Ap on ahdistunut siksi koska on p a s k a s s a puljussa töissä. Ahdistuksen tunne on täysin normaali tunne tuossa tilanteessa.

Ap:n tunteet varmasti ovatkin normaaleja, mutta entä jos niiden turruttaminen helpottaa töissä olemista? Ja jos/kun sinne töihin kuitenkin on pakko mennä, niin eikö sitä kannata yrittää tehdä itselleen mahdollisimman helpoksi? Ainakin niin kauan kunnes saa paremman työpaikan.

Itselläni ei ole ihan yhtä paha tilanne kuin ap:lla, mutta kuitenkin jatkuvasti pieni ahdistus ja stressi. Uutta työpaikkaa olen yrittänyt hakea, mutta niitä ei paljon ole, ja niihinkin vähiin ei pääse edes haastatteluun. Jos olisi sellainen pilleri, joka tähän auttaisi, ottaisin heti.

Saanko kysyä traumataustaisilta, että millaisia traumoja teillä on? Itse olen vähän hukassa, että onko traumani ns. oikea trauma vai olenko vain suurennellut sen päässäni. Omani on siis sellainen, että isäni ei viihtynyt työssään, oli joka päivä töiden jälkeen hyvin kiukkuinen ja huusi meille lapsille jokaisesta pikku asiasta. Aina sai olla varpaillaan, kun tuli kotiin, että millä tuulella isä sattuu olemaan. Hän siirsi minuun vahvasti ajatusmallin, että työelämä on täyttä paskaa. Siksi itselleni on töissä käyminen hyvin vaikeaa. Siihen kun vielä lisätään naisvaltainen ala, työpaikka missä kaikki valittaa kaikesta ja koko ajan. Työuupumus alkaa käymään liian suureksi, kohta en enää jaksa.

Kokoomusta kun tavallinen keskituloinen haluaa aina vain äänestää, niin työtahti vain kiristyy. Mitä vähemmän työntekijöitä tekemässä usean henkilön työmäärän, sitä enemmän voittoja kilahtaa omistajan taskuun.

Jos nyt vaikka ap kertoisi, mikä siellä töissä ahdistaa, niin olisi vastauksetkin fiksumpia.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä traumataustaisilta, että millaisia traumoja teillä on? Itse olen vähän hukassa, että onko traumani ns. oikea trauma vai olenko vain suurennellut sen päässäni. Omani on siis sellainen, että isäni ei viihtynyt työssään, oli joka päivä töiden jälkeen hyvin kiukkuinen ja huusi meille lapsille jokaisesta pikku asiasta. Aina sai olla varpaillaan, kun tuli kotiin, että millä tuulella isä sattuu olemaan. Hän siirsi minuun vahvasti ajatusmallin, että työelämä on täyttä paskaa. Siksi itselleni on töissä käyminen hyvin vaikeaa. Siihen kun vielä lisätään naisvaltainen ala, työpaikka missä kaikki valittaa kaikesta ja koko ajan. Työuupumus alkaa käymään liian suureksi, kohta en enää jaksa.

Kyllä epävakaa vanhempi voi vaikuttaa paljon omaan kehitykseen. Minun isoimmat traumani ovat perheväkivallan kohteeksi joutuminen ja sen näkeminen sekä puolison löytäminen itsemurhan jäljiltä. Mutta sen lisäksi on myös paljon erilaisia muita traumoja. Näiden kaikkien yhteisvaikutushan on yleensä se, joka saa ihmisen oireilemaan psyykkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Toinen traumatisoitunut tässä hei. Onko tuo lääkitys sinulla vähentänyt traumatakautumien määrää? Käytätkö rinnalla jotain mielialalääkitystä?

Heipä hei. Kyllä, tämä lääkitys on tehokkaasti vähentänyt takaumien määrää sekä akuutisti alussa että myös pitkällä tähtäimellä, kun aloin saada hoitoon tietyn vasteen. Alkuun ahdistus ja takaumat loppuivat lähes kokonaan eikä niitä oikeastaan enää ilmaantunut tavallisissa arkisissa tilanteissa lainkaan, mikä tuntui aivan mahtavalta ja helpotti elämää huomattavasti. Kuin joku on-off -kytkin päässäni olisi kytketty ensi kertaa lepotilaan.

Jossain vaiheessa takaumia alkoi kuitenkin taas tulla, mutta ne olivat hillitympiä ja niiden läpi oli jotenkin helpompi nähdä kuin aiemmin. Tämä on kuulemma normaali reaktio, kun aivot alkavat tottua lääkitykseen. Se ei tarkoita, että lääkitys olisi epäsopiva tai riittämätön, vaan että silloin asioita voi alkaa työstää turvallisesti, koska ylivireystila ei ole enää niin paha ettei pystyisi käsittelemään informaatiota. Sedaatio tekee siis traumatisoituneen aivoista plastisemmat, kunhan rauhoittavan käyttö on tarkasti seurattua ja hallinnassa. Asiaan pitää olla sitoutunut eikä esim. väärinkäyttää lääkettä paetakseen totaaliseen anestesiaan.

Rauhoittavan lääkityksen pitkäaikainen vaikutus siis perustuu siihen, että hermoston annetaan levätä ja rakentaa itseään rauhassa, mikä ei onnistuisi ylivireänä. Vaikutus kumuloituu mitä kauemmin lääkettä käyttää, sillä mitä enemmän hermostolla on aikaa levätä ja muodostaa uusia verkostoja, sen paremmin myös ihminen alkaa voida.

Minulla on ollut aiemmin käytössä useita eri SSRI- ja neuroleptilääkityksiä, mutta mikään niistä ei sopinut minulle, ja monesta sain aika ikäviä sivuvaikutuksiakin. SSRI:t käytännössä pahensivat ylivireyttä ja sekoittivat päätä lisää, kun taas neuroleptit poistivat kaikki tunteet niin hyvässä kuin pahassakin ja aiheuttivat huimausta ja lihasten nykinää. Bentsodiatsepiinit ovat olleet minulle pelastus enkä voi kuin ihmetellä kuinka paljon niitä välillä parjataan. Oikein käytettynä haittavaikutukset ovat kokemukseni mukaan paljon pienemmät kuin vaikka masennuslääkkeillä. En oikeastaan nyt keksi tähän hätään niistä yhtäkään negatiivista puolta, hintakin on kohtuullinen. Myöskään esimerkiksi Propralista ei ollut juuri mitään hyötyä omaan tilanteeseeni.

Rinnalla käytän tällä hetkellä Ataraxia, Sirdaludia ja melatoniinia iltaisin unenlaatua parantamaan. Sirdalud siksi, että minulle on kehittynyt osittain vaikeaakin dystoniaa pitkittyneen jännittämisen vuoksi. Käyn tämän vuoksi myös fysioterapiassa ja vesijumpassa. Kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä traumataustaisilta, että millaisia traumoja teillä on? Itse olen vähän hukassa, että onko traumani ns. oikea trauma vai olenko vain suurennellut sen päässäni. Omani on siis sellainen, että isäni ei viihtynyt työssään, oli joka päivä töiden jälkeen hyvin kiukkuinen ja huusi meille lapsille jokaisesta pikku asiasta. Aina sai olla varpaillaan, kun tuli kotiin, että millä tuulella isä sattuu olemaan. Hän siirsi minuun vahvasti ajatusmallin, että työelämä on täyttä paskaa. Siksi itselleni on töissä käyminen hyvin vaikeaa. Siihen kun vielä lisätään naisvaltainen ala, työpaikka missä kaikki valittaa kaikesta ja koko ajan. Työuupumus alkaa käymään liian suureksi, kohta en enää jaksa.

Ihmisen mieli voi traumatisoitua yllättävän pienestäkin. Tai ei mikään asia ole silloin pieni, jos traumatisoituminen on tapahtunut, mutta tarkoitan nyt sitä että yleensä ei tiedosteta kuinka laajaa väestötasolla traumatisoituminen on ja kuinka monenlaiset tilanteet voivat sitä aiheuttaa ilman, että ymmärretään niiden tilanteiden olevan vahingollisia. Omalta osaltani traumaattiset kokemukset sisälsivät mm. vanhemman kuoleman, toisen vanhemman persoonallisuushäiriön, perheväkivaltaa, heitteillejättöä, seksuaalista hyväksikäyttöä, koulukiusaamista ja raiskauksen, mutta omat kokemukseni ovat aika äärimmäisiä eikä traumatisoituakseen tarvitse kokea näitä kaikkia.

On aivan normaalia, että lapsi imee itseensä kaikki vanhemmilta ja ympäristöstä tulevat vaikutteet ja ahdistuu ahdistavissa olosuhteissa. Kun olosuhteiden aiheuttamat tuntemukset ovat voimakkaita ja/tai jatkuvat tarpeeksi pitkään samanlaisina, niin ihminen traumatisoituu ja kehossa alkaa tapahtua tiettyjä muutoksia. Sanoisin että sinun tapauksessasi on tapahtunut mahdollisesti ainakin emotionaalista heitteillejättöä ja väkivaltaa, sillä vanhempien viha ja kiukku ovat myrkkyä lapsen kehittyvälle mielelle.

Kuvasit tuossa jatkuvaa varpaillaan oloa, mikä on osoitus vähintään jonkinasteisesta traumatisoitumisesta. Sinulla on siis ollut joskus ylivireystila, joka on jäänyt päälle. Samalla olet imenyt itseesi isäsi negatiivisen ja lannistavan asennemaailman, joka näkyy nyt suhteessasi työhön. Et ehkä luota siihen, että elämä kantaa ja että sinulla on kyky selviytyä työelämän paineista. Epäilet itseäsi ja taitojasi etkä osaa elää hetkessä ja nauttia elämästä. Siitä voi tulla todella raskas noidankehä, vielä kun yhtälöön lisää nuo muut mainitsemasi asiat työpaikan ilmapiiristä.

Sinun täytyisi nyt ihan ensimmäisenä pyrkiä katkaisemaan stressin kehä ja alkaa rauhoittaa keskushermostoasi. Voit sanoa itsellesi, että ei ole mitään hätää, vaikka keho reagoisikin rajusti ja saisi uskomaan, että kaikki on toivotonta. Voisit myös harkita työterveyshuollossa käymistä ja lääkärille juttelua. Puhu uupumuksestasi jollekin ja pyydä keskusteluapua ja sairauslomaa, ehkä lääkitystäkin. Jos kärsit unettomuudesta muista myös mainita se. Sitten voit alkaa miettiä elämäsi prioriteetteja ennen kuin olet loppuunpalanut, esim. sitä oletko oikealla alalla ja kiinnostaisiko joku muunlainen työ enemmän tai pitäisikö työtehtäviä vaikka vaihtaa/keventää. Terapiaan hakeutuminenkin voisi auttaa. Tsemppiä, vaikka tämä menikin nyt aika offtopiciksi.

Vierailija kirjoitti:

Ap kokee normaaleja tunteita ja heti pitäis lääkkeillä tunteet turruttaa? Huhhuh. Ap on ahdistunut siksi koska on p a s k a s s a puljussa töissä. Ahdistuksen tunne on täysin normaali tunne tuossa tilanteessa.

On olemassa ns. normaalia ahdistusta ja kroonista, elämää haittaavaa ahdistusta. 

Unettomuuttakin on ns. terveen ihmisen pikku unettomuus ja krooninen unettomuus sairautena.

Eihän sitä tiedä ennekuin itse sairastuu vakavasti. 

Tämän takia työyhteisössäkään ei viitsi mainita kokemaansa ahdistusta, koska terveet ei todellista, kroonista ahdistusta ymmärrä. 

Ihmisen mieli voi traumatisoitua yllättävän pienestäkin. Tai ei mikään asia ole silloin pieni, jos traumatisoituminen on tapahtunut, mutta tarkoitan nyt sitä että yleensä ei tiedosteta kuinka laajaa väestötasolla traumatisoituminen on ja kuinka monenlaiset tilanteet voivat sitä aiheuttaa ilman, että ymmärretään niiden tilanteiden olevan vahingollisia. Omalta osaltani traumaattiset kokemukset sisälsivät mm. vanhemman kuoleman, toisen vanhemman persoonallisuushäiriön, perheväkivaltaa, heitteillejättöä, seksuaalista hyväksikäyttöä, koulukiusaamista ja raiskauksen, mutta omat kokemukseni ovat aika äärimmäisiä eikä traumatisoituakseen tarvitse kokea näitä kaikkia.

***On aivan normaalia, että lapsi imee itseensä kaikki vanhemmilta ja ympäristöstä tulevat vaikutteet ja ahdistuu ahdistavissa olosuhteissa. Kun olosuhteiden aiheuttamat tuntemukset ovat voimakkaita ja/tai jatkuvat tarpeeksi pitkään samanlaisina, niin ihminen traumatisoituu ja kehossa alkaa tapahtua tiettyjä muutoksia. Sanoisin että sinun tapauksessasi on tapahtunut mahdollisesti ainakin emotionaalista heitteillejättöä ja väkivaltaa, sillä vanhempien viha ja kiukku ovat myrkkyä lapsen kehittyvälle mielelle.

Kuvasit tuossa jatkuvaa varpaillaan oloa, mikä on osoitus vähintään jonkinasteisesta traumatisoitumisesta. Sinulla on siis ollut joskus ylivireystila, joka on jäänyt päälle. Samalla olet imenyt itseesi isäsi negatiivisen ja lannistavan asennemaailman, joka näkyy nyt suhteessasi työhön. Et ehkä luota siihen, että elämä kantaa ja että sinulla on kyky selviytyä työelämän paineista. Epäilet itseäsi ja taitojasi etkä osaa elää hetkessä ja nauttia elämästä. Siitä voi tulla todella raskas noidankehä, vielä kun yhtälöön lisää nuo muut mainitsemasi asiat työpaikan ilmapiiristä.

Sinun täytyisi nyt ihan ensimmäisenä pyrkiä katkaisemaan stressin kehä ja alkaa rauhoittaa keskushermostoasi. Voit sanoa itsellesi, että ei ole mitään hätää, vaikka keho reagoisikin rajusti ja saisi uskomaan, että kaikki on toivotonta. ***

Voisit myös harkita työterveyshuollossa käymistä ja lääkärille juttelua. Puhu uupumuksestasi jollekin ja pyydä keskusteluapua ja sairauslomaa, ehkä lääkitystäkin. Jos kärsit unettomuudesta muista myös mainita se. Sitten voit alkaa miettiä elämäsi prioriteetteja ennen kuin olet loppuunpalanut, esim. sitä oletko oikealla alalla ja kiinnostaisiko joku muunlainen työ enemmän tai pitäisikö työtehtäviä vaikka vaihtaa/keventää. Terapiaan hakeutuminenkin voisi auttaa. Tsemppiä, vaikka tämä menikin nyt aika offtopiciksi.

Kiitos, kirjoitit hyvin.  Minullekin on päässyt näin käymään. 

No tiedän kyllä millaista on olla ahdistavassa työssä. Meillä on pari ajettu masennuksen kautta pois töistä ja itsekin olen viittävaille pois lähdössä. Ja se on oikeasti ainoa lääke tuohon ahdistukseen.. Miksi kukaan haluaa viettää päivästään 7-8h paikassa jossa ahdistaa niin paljon että pitää ottaa rauhoittavia?

Sama tilanne kuin ap:llä. Meilläkin on ovipumppu käynyt tiheään. Ne, jotka suinkin ovat voineet, ovat pelastautuneet ammattitaidottoman johdon käsistä. Aivovuoto tästä työpaikasta on ollut massiivinen!

Nuoremmat kollegat ovat päässeet muihin yrityksiin, muutama melkein eläkeikäinen on jäänyt muuten vain pois. Itsellä ei taloudellinen tilanne moista salli, joten täällä vain roikutaan erittäin huonosti voiden.

Heipä hei. Kyllä, tämä lääkitys on tehokkaasti vähentänyt takaumien määrää sekä akuutisti alussa että myös pitkällä tähtäimellä, kun aloin saada hoitoon tietyn vasteen. Alkuun ahdistus ja takaumat loppuivat lähes kokonaan eikä niitä oikeastaan enää ilmaantunut tavallisissa arkisissa tilanteissa lainkaan, mikä tuntui aivan mahtavalta ja helpotti elämää huomattavasti. Kuin joku on-off -kytkin päässäni olisi kytketty ensi kertaa lepotilaan.

Jossain vaiheessa takaumia alkoi kuitenkin taas tulla, mutta ne olivat hillitympiä ja niiden läpi oli jotenkin helpompi nähdä kuin aiemmin. Tämä on kuulemma normaali reaktio, kun aivot alkavat tottua lääkitykseen. Se ei tarkoita, että lääkitys olisi epäsopiva tai riittämätön, vaan että silloin asioita voi alkaa työstää turvallisesti, koska ylivireystila ei ole enää niin paha ettei pystyisi käsittelemään informaatiota. Sedaatio tekee siis traumatisoituneen aivoista plastisemmat, kunhan rauhoittavan käyttö on tarkasti seurattua ja hallinnassa. Asiaan pitää olla sitoutunut eikä esim. väärinkäyttää lääkettä paetakseen totaaliseen anestesiaan.

Rauhoittavan lääkityksen pitkäaikainen vaikutus siis perustuu siihen, että hermoston annetaan levätä ja rakentaa itseään rauhassa, mikä ei onnistuisi ylivireänä. Vaikutus kumuloituu mitä kauemmin lääkettä käyttää, sillä mitä enemmän hermostolla on aikaa levätä ja muodostaa uusia verkostoja, sen paremmin myös ihminen alkaa voida.

Minulla on ollut aiemmin käytössä useita eri SSRI- ja neuroleptilääkityksiä, mutta mikään niistä ei sopinut minulle, ja monesta sain aika ikäviä sivuvaikutuksiakin. SSRI:t käytännössä pahensivat ylivireyttä ja sekoittivat päätä lisää, kun taas neuroleptit poistivat kaikki tunteet niin hyvässä kuin pahassakin ja aiheuttivat huimausta ja lihasten nykinää. Bentsodiatsepiinit ovat olleet minulle pelastus enkä voi kuin ihmetellä kuinka paljon niitä välillä parjataan. Oikein käytettynä haittavaikutukset ovat kokemukseni mukaan paljon pienemmät kuin vaikka masennuslääkkeillä. En oikeastaan nyt keksi tähän hätään niistä yhtäkään negatiivista puolta, hintakin on kohtuullinen. Myöskään esimerkiksi Propralista ei ollut juuri mitään hyötyä omaan tilanteeseeni.

Rinnalla käytän tällä hetkellä Ataraxia, Sirdaludia ja melatoniinia iltaisin unenlaatua parantamaan. Sirdalud siksi, että minulle on kehittynyt osittain vaikeaakin dystoniaa pitkittyneen jännittämisen vuoksi. Käyn tämän vuoksi myös fysioterapiassa ja vesijumpassa. Kaikkea hyvää sinulle.

Kiitos, asiallista luettavaa ja vahvistaa paljolti omia kokemuksiani. Hyvä että olet saanut apuja.

Itse en ole vielä löytänyt sopivaa lääkitystä.   

Vierailija kirjoitti:

No tiedän kyllä millaista on olla ahdistavassa työssä. Meillä on pari ajettu masennuksen kautta pois töistä ja itsekin olen viittävaille pois lähdössä. Ja se on oikeasti ainoa lääke tuohon ahdistukseen.. Miksi kukaan haluaa viettää päivästään 7-8h paikassa jossa ahdistaa niin paljon että pitää ottaa rauhoittavia?

Jos ja kun tuntuu ettei ole muuta vaihtoehtoa. 

up

Täällä sama. mulla perussyy oma lahjattomuuteni työhön. Joudun kompensoimaan tekemällä joka ilta tuntikaupalla ilmaisia ylitöitä "salaa". Jos en tekisi, olisin liian hidas ja saisin kenkää. Mutta kun 16 vuotta on tehnyt noin 12 tuntia päivässä töitä niin alkaahan se ahdistaa ja väsyttää. Silti en halua alaakaan vaihtaa kun täällä on niin hyvät liksat (5500 euroa kuussa).

Listakkaa ne ongelmapaikat tietokantaan julkisesti ja sitten kun työntekijät loppuu, ostakaa paikka ja hoitakaa ongelma kuntoon. Oletan että juuri kyseisiä töitä ja kys.firmassa halusitte aina tehdä ja pitäisi vaan korjata ongelma. Tai ehkä ahdistus johtuu siitä että paikka on konkurssin lähellä ja johdon mieliala heijastuu (herkempiin/ei tunteitaan tukahduttaneisiin lääkkeillä tai muuten-) alaisiin?

Kannattaisi ehkä selvittää ongelman syy ennen tuota ostamisjuttua...

Onko lääkkeitä tai niiden kombinaatioita olemassa missä ei ole muita kuin hyviä sivuvaikutuksia tai ei mitään. Miksi kaikissa näyttää olevan lista huonoja sivuvaikutuksia ja kertooko tämä lääkefirmojen tyhmyydestä vai depopulaatioagendasta?

Vitamiineista tiedän sen että yksittäisistä saa huonoja vaikutuksia koska ne ei yksittäin imeydy tai muutoin toimi kunnolla. Käytän nykyään sellaista lisää missä on eniten kaikenlaista. Tätä tietoa tuskin lääkärit osaa kertoa.

Toisaalta tuossa oli juttua kuinka psyk.lääkäri oli määrännyt sekoituksen psyykelääkkeitä ja itsemurhat lisääntyi huimasti. Itse en voi käyttää lääkkeitä jo siksi että niissä on varoitus jonka mukaan ei sovellu jos on vaikka suonien ahtaumaa tms. Tutkimusten mukaan kaikilla 27v täyttäneillä on ateroskleroosia joten lääkkeet ei sovi kellekkään ilman että tuo ateroskleroosi ja muut tukkeumaan verrattavat diagnosoidaan ensin. Tuo vaatiikin usein koko kehon kuvantamista ja julkisessa terkkarissa eivät tehneet lähetettä kun mainitsin tämän joten olen lääkkeittä rationaaliselta pohjalta.