Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuuden lapsen isä Kai Lehtinen: ”Neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan”
09.11.2018 |
”Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena”, kirjoittaa KK:n kolumnisti, näyttelijä Kai Lehtinen.
Ruoka on valmista ja lapsilla tärkeät puuhat kesken. Pulinat pois ja syömään! Lauma lapsia singahtaa pöytään.
Ei ole nälkä, sanoo joku. Silti täytyy syödä ainakin vähän. En tykkää. Nyt vain tykätään. Jokainen vie sitten omat astiat tiskiin. Ei huvita. Kyllä huvittaa.
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös. Tsot tsot, lenkkareilla ei lähdetä pihalle. Iskä tietää, miten nämä hommat kannattaa tehdä. Laitahan nyt, niin päästään ulos.
Näin ne päivät kuluivat aikoinaan kuuden lapsen kanssa. Välillä olo oli kuin laivan kapteenilla. Piti tiukasti pitää haluttu suunta, vaikka soutajat sousivat jokainen eri suuntaan ja karikko lähestyi.
Isän tehtävä on sanoa, miten pienten lasten täytyy toimia.
Suurperheessä neuvottelu ei vain aina ollut mahdollista. Me vanhemmat sanoimme, missä kaappi seisoo ja kenen vuoro oli kerätä lelut sinne.
Heti, kun lapset oppivat puhumaan, kritiikkiäkin alkoi tulla. Et sä mua määrää, oli tuttu kommentti, johon minä vastasin, että kyllä muuten määrään, koska minä olen isä ja isän tehtävä on sanoa, miten pienten lasten täytyy toimia.
Ilman mitään psykologin koulutusta, ihan isän ammattinimikkeellä ja ison katraan kanssa selviytyäkseni, minun oli pidettävä ohjat käsissäni ja ”määräiltävä” aika usein. En muista ajatelleeni, että lapsille aiheutuisi traumoja, vaikka he välillä kiukutellen vastustelivat.
Vähän aikaa sitten sain virallisen synninpäästön ja varmuuden, että ihan metsään ei ole menty. Psykologi Keijo Tahkokallio kertoi haastattelussa, että neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan. Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena. Silloin roolit voivat kääntyä toisin päin, ja lapsi alkaa määräillä aikuista. Sen lisäksi, että lapsesta voi tulla perhettä pompotteleva pikku valtias, hän ei Tahkokallion mukaan myöskään opi säätelemään tunteitaan ja tekojaan.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sekin on tosi outoa että alle kouluikäiseltä mukulalta kysytään ja neuvotellaan kaupan einestiskillä että mitä tänään syödään? Aamulla hoitoon lähtiessä jos täytyy jälkikasvun kanssa neuvotella mitä tänään puettais päälle jne..
Aijaa. Kyllä mä kyselen eskarilaiseltani (kyselin jo hänen ollessaan pienempi), että mitäs syötäisiin, mitä ruokaa toivoisit että tehdään. Eihän se tarkoita, että jos lapsi toivoo ruoaksi tyyliin karkkia, että sitten syötäisiin karkkia. Mulla on omat ruoanlaittoideat usein aivan nollassa, joten miksi en kyselisi lapsen toiveita? Jos lapsi toivoo muusia ja uunilohta niin mitäs kamalaa siinä on, jos sitä sitten tehdään? Lapsikin on ihminen, jonka ajatuksilla on merkitystä.
Lapselle tulee turvaton olo, jos hänen piää olla perheen aikuinen.
Ihan tosissaan turvaton olo siitä, että kirjoitetaan yhdessä kauppalistaa ja vanhempi kyselee ruokatoiveita? Ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta sekin on tosi outoa että alle kouluikäiseltä mukulalta kysytään ja neuvotellaan kaupan einestiskillä että mitä tänään syödään? Aamulla hoitoon lähtiessä jos täytyy jälkikasvun kanssa neuvotella mitä tänään puettais päälle jne..
Miksi se on outoa? Lapsen pitää oppia valitsemaan ja mitä varhaisemmin sitä harjoittelee, sen helpompaa on vanhempana osata arvioida, mikä vaihtoehto on paras. Kun isä aina on päättänyt, että sinä saat siniset housut ja syöt makkarakeittoa, niin kotoa muuttava lapsi ei kykene valitsemaan verhojaan tai edes sitä, mitä syö. Ei yksinkertaisesti uskalla, koska ei ole koskaan saanut edes yrittää. Ja kun vihdoin valitsee, niin ei ymmärrä, mitä pitää ottaa huomioon valintaa tehdessään.
Minusta tuo kolumnistin systeemi on lapsille tuhoisa. Mitä vähemmän saa opetella elämään kuuluvia pieniä asioita, sitä helpompaa on tehdä ne suuret valinnat. Nämä "isä määrää" -lapset eivät kykene itse päättämään ammattiaan tai edes sitä, missä asua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sekin on tosi outoa että alle kouluikäiseltä mukulalta kysytään ja neuvotellaan kaupan einestiskillä että mitä tänään syödään? Aamulla hoitoon lähtiessä jos täytyy jälkikasvun kanssa neuvotella mitä tänään puettais päälle jne..
Aijaa. Kyllä mä kyselen eskarilaiseltani (kyselin jo hänen ollessaan pienempi), että mitäs syötäisiin, mitä ruokaa toivoisit että tehdään. Eihän se tarkoita, että jos lapsi toivoo ruoaksi tyyliin karkkia, että sitten syötäisiin karkkia. Mulla on omat ruoanlaittoideat usein aivan nollassa, joten miksi en kyselisi lapsen toiveita? Jos lapsi toivoo muusia ja uunilohta niin mitäs kamalaa siinä on, jos sitä sitten tehdään? Lapsikin on ihminen, jonka ajatuksilla on merkitystä.
Lapselle tulee turvaton olo, jos hänen piää olla perheen aikuinen.
Lapselle tulee turvaton olo, jos aikuinen, joka jo vuosien kokemuksella saa sen ruuan pöytään vaikka lapsi sanoisi tai olisi sanomatta mitä, kysyy lapselta ruokatoivetta? Voi tsiisus.
Meidän perheessä ei tarvitse olla aikuisen roolissa vaikka olisikin mielipide, idea tai toive joka tulee sanotuksi ääneen. Ne sallitaan myös lapsille. Toki jos ei enää lapsen suun aikaisemisen jälkeen osaa kantaa aikuisen vastuuta (että ruoka on järkevää, sopii budjettiin jne.) niin tuo voi olla ongelmallista, mutta ei meillä.
Aiheuttaako teillä leivänpäällisten valinta tai joululahkatoiveetkin turvattomuutta?
Minusta on aika rajusti sanottu, että kasvatuksessa ei pitäisi olla lainkaan neuvottelua. Kyllähän se nyt on itsestään selvää suurimmalle osalle vanhemmista, että esim. nukkumaanmenosta tms. selviöistä ei neuvotella. Mä uskon, että useimmat vanhemmat hoksaavat, missä kohtaa vanhempi sanoo miten tehdään ja missä kohtaa voi kuunnella lapsen näkemystä. Mielestäni se on sitä arkijärkeä. Vanhemmuus on paljon muutakin, kuin sääntöjä ja rajoja.
Mä en tiedä tai tunne yhtään ns. kaverivanhempaa. Kaikki tuntemani vanhemmat ovat vastuullisia ja pitvät kiinni rajoista, huolehtivat perusasioista. Tämä on mielestäni se kivijalka ja vähimmäisvaatimus. Mutta tämän päälle pitää tulla vielä paljon muutakin. Johdonmukaisuus, selkeät säännöt ja vanhemman asettamat rajat ovat se kasvatuksen itsestäänselvyys. Uskon, että tästä asiasta todella harva vanhempi on eri mieltä. Ilmeisesti jossain piileksii suuri joukko kamalia, vastuuttomia vanhempia, joita pitää sormella osoittaa tällaisilla ulostuloilla. Sitten tähän yleiseen motkottamiseen voi kuka tahansa yhtyä, tunteakseen itsensä paremmaksi. Jossain tuolla te kamalat laiskat vanhemmat, hyi teitä!
Tämä neuvotteleminen ja valintojen tekeminen onkin mielenkiintoinen juttu. Todella moni aikuinen uupuu jatkuvaan päätöstentekoon ja vaihtoehtojen punnitsemiseen. Tehtävien valintojen määrä on kasvanut tolkuttomasti johonkin isomummon lapsuuteen verrattuna. Silloin syötiin perunaa, lihaa, kalaa, porkkanaa ja lanttua, nyt pelkästään riisihyllyn vaihtoehtojen edessä pääsee syvä huokaus. Hankittiin kenkiä kun oli varaa eikä mietitty onko tämä 7500 vesipilarin haalari hinta-laatusuhteeltaan parempi kuin tuo 10000 vesipilarin, vai pitäisikö kuitenkin olla kaksiosainen. Siihen kouluun mentiin mikä oli lähellä jos mentiin, ja ammatti- ja puolisovaihtoehtoja oli kourallinen eikä äärettömästi. Nykyihminen uupuu jo eri kanavavaihtoehdot läpi selatessaan, meidän aivot eivät ole sopeutuneet tähän valintojen määrään. Paitsi eihän nykyihminen katso kanavia vaan jotain netflixiä jossa koko ajan käden ulottuvilla on vielä enemmän vaihtoehtoja.
Mutta kun ympäristö on mitä on, miten kasvattaa lapsi niin että hän selviää tämän valintaviidakon keskellä? Minkä verran suojella, minkä verran antaa harjoitella? Liika vaihtoehtojen määrä todella lisää epävarmuutta, mutta se on tilanne jonka kanssa nämä ihmiset tulevat elämään. Miten siihen sopeutuisi parhaiten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässähän nyt tarkoitettiin sellaisia käytännön asioita kuin että ruoka-aikaan tullaan syömään, lelut raivataan ja ulos märkään ei mennä lenkkareilla jne. Se, että aikuinen käyttää valtaansa tämän tyyppisissä arjen sujuvuutta lisäävissä asioissa ei sulje pois sitä, että lapsi ei saisi päättää minkä värisen paidan pukee tai mitä leikkiä leikkii. Ja vaikka vanhempi päättää ruokailuajat, se ei sulje pois sitä, että lapselta tai lapsilta ei voisi kysyä mielipidettä, mitä ruokaa tehdään. Ja jos lapsia on enemmän kuin yksi, on aika ilmeistä, että kaikki ei toivo samaa ja silloin aikuinen käskee, että myös sitä ruokaa on maisteltava, mikä ei ole omaa lempparia. Ja on myös ihan ilmiselvää, että sitä lasten mielipidettä ei tarvitse kysyä joka ikisestä ateriasta. Ei edes joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä teksti. Itse samoilla linjoilla. Kolmen lapsen äitinä, joista kaksi murkkua ja kuopus alle vuoden, niin kyllä sitä ohjat pitää aikuisella olla. Ja sitä syödään, mitä tarjotaan. Murkuilta kysyn vain onko ideioita tekemisen tai ruuan suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin tuntuu olevan vaikea käsittää, että kaikki pienten lasten vanhemmatkaan eivät elä "lapsiperhehärdellissä" ja eivät siksi tarvitse armeijakuria kotona. Minulla on yksi lapsi ja kotona on mukavan rauhallista. Ehdin hyvin kuunnella lasta ja hänen ajatuksiaan. Luulen, että jos lapsia olisi useampi ja etenkin jos kasvattaisin heitä tuolliseen jyrätyyliin, en ehtisi kunnolla kuunnella heistä ketään ja he jäisivät väistämättä vieraammiksi.
Ihme vimma joillain nitistää lapsi ja kieltää se tosiasia, että se pienikin lapsi on ihan samanlainen tunteva ja ajatteleva ihminen kuin sinä ja minä. Tuollaiset seikat taas kuten että sateella laitetaan kumpparit, on ihan itsestäänselviä asioita. Jos kuitenkin lapsi vastustaa kumppareita, onko parempi tyyli vain käskeä, että ne kumpparit jalkaan, vai kertoa lapselle että kumpparit laitetaan syystä x ja y, ja näin on nyt vaan tehtävä, vaikka se ärsyttääkin. Asioita voi hoitaa niin monella tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo Lehtinen on kyllä jotenkin kuuma näin kolmekymppisen naisen näkökulmasta
Kai lehtinen osti minulta aikoinaan Mersun. Oli muuten ihonkarvat pystyyn nostattava ihminen, uskomattoman karismaattinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli tosi surullista elää joitain vuosia sellaisessa perheessä, jossa lasten äiti oli päättänyt olla lastensa paras kaveri. Lasten tahdolla ja mielipiteellä oli aina suuri painoarvo eikä se johtanut mihinkään hyvään. Jos lapselle antaa tunteen, että tällä on paljon valtaa omiin asioihinsa, alkaa tämä hyvin nopeasti voimaan pahoin. Lapsi ei yksinkertaisesti voi tietää miten hänen kannattaa arkensa järjestää.
Sitä vain mietin, että pystyvätkö nämä kaverivanhemmat ikinä itse hoksaamaan oman toimintansa haitallisuutta. Vain todella harvat huippuälykkäät lapset voivat olla niin varhaiskypsiä, että pystyvät ottamaan vastaan vanhemmalta neuvottelevaa kasvatusta onnistunein lopputuloksin.
Mulla on kolme lasta ja välillä varmaan aika härdelli. Mutta yritän parhaani mukaan kohdella lapsia yksilöllisesti.
Esikoinen on kova tuiskimaan ja provosoituu helposti. Häneen ei Lehtisen metodi toimisi ollenkaan. Jos esimerkiksi hän tulee koulusta ja jättää repun eteisen lattialle ja pyydän häntä nostamaan sen siitä, saattaa pahana päivänä vastaukseksi tulla kauhea rääkäisy. Jos silloin pistän kovan kovaa vastaan, ei tilanne etene mitenkään. Parempi on sanoa rauhallisesti että hyvä on, sitten se jää alle ja kuraantuu, kun seuraava ihminen tulee kotiin. Lapsi mököttää minuutin, käy nostamassa repun ja tulee halaamaan. Ihan aina. Sitten otetaan välipalaa ja jutellaan, mikä harmittaa.
Keskimmäinen taas on huithapeli. Hänet pitää pistää heti nostamaan se reppu, tai hän unohtaa. Toisaalta hän ei myöskään provosoidu komentelusta. Jos minulla olisi kuusi hänenlaistaan, heitä olisi helppo kohdella ryhmänä.
Pienin taas on vielä niin pieni, että häntä vain kehun kaikista tavaroista, jotka menevät paikalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös.
Miten te hoidatte nää kurahaalarin pukemiset kun on pienin ikäeroin useampi lapsi? Meillä on 3, 5 ja 7. Jos isoimmalta jättää syksyiselle pihalle mennessä kurahaalarit pois, pienemmät aloittaa kitinän omiensa pukemisesta. Jos taas käsken ne kaikille, pukemiset sujuu hyvin, mutta itsestäni tuntuu, että kohtelen silloin esikoista liian leikki-ikäismäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös.
Miten te hoidatte nää kurahaalarin pukemiset kun on pienin ikäeroin useampi lapsi? Meillä on 3, 5 ja 7. Jos isoimmalta jättää syksyiselle pihalle mennessä kurahaalarit pois, pienemmät aloittaa kitinän omiensa pukemisesta. Jos taas käsken ne kaikille, pukemiset sujuu hyvin, mutta itsestäni tuntuu, että kohtelen silloin esikoista liian leikki-ikäismäisesti.
Mä muistan, että mut ja pikkusisko puettiin pitkään samalla tavalla ja vasta samaan aikaan (eli ei samanikäisenä vaan nimenomaan samaan aikaan) loppui esim. toppahaalareiden, kuriksien ym. käyttö eli mä jouduin pitämään niitä paljon vanhemmaksi asti (ikäeroa 2v).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös.
Miten te hoidatte nää kurahaalarin pukemiset kun on pienin ikäeroin useampi lapsi? Meillä on 3, 5 ja 7. Jos isoimmalta jättää syksyiselle pihalle mennessä kurahaalarit pois, pienemmät aloittaa kitinän omiensa pukemisesta. Jos taas käsken ne kaikille, pukemiset sujuu hyvin, mutta itsestäni tuntuu, että kohtelen silloin esikoista liian leikki-ikäismäisesti.
Mä muistan, että mut ja pikkusisko puettiin pitkään samalla tavalla ja vasta samaan aikaan (eli ei samanikäisenä vaan nimenomaan samaan aikaan) loppui esim. toppahaalareiden, kuriksien ym. käyttö eli mä jouduin pitämään niitä paljon vanhemmaksi asti (ikäeroa 2v).
Näinhän se monessa perheessä menee. Esikoisen kohdalla tehdään oppikirjan mukaan, nuorempien kohdalla sovelletaan.
Ajattele, että se on monessa asiassa sinun etusi. Esikoiset ovat keskimäärin sisaruksiaan älykkäämpiä ja menestyvämpiä, heillä on parempi koulumenestys ja epäilemättä myös hammasterveys.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kolme lasta ja välillä varmaan aika härdelli. Mutta yritän parhaani mukaan kohdella lapsia yksilöllisesti.
Esikoinen on kova tuiskimaan ja provosoituu helposti. Häneen ei Lehtisen metodi toimisi ollenkaan. Jos esimerkiksi hän tulee koulusta ja jättää repun eteisen lattialle ja pyydän häntä nostamaan sen siitä, saattaa pahana päivänä vastaukseksi tulla kauhea rääkäisy. Jos silloin pistän kovan kovaa vastaan, ei tilanne etene mitenkään. Parempi on sanoa rauhallisesti että hyvä on, sitten se jää alle ja kuraantuu, kun seuraava ihminen tulee kotiin. Lapsi mököttää minuutin, käy nostamassa repun ja tulee halaamaan. Ihan aina. Sitten otetaan välipalaa ja jutellaan, mikä harmittaa.
Keskimmäinen taas on huithapeli. Hänet pitää pistää heti nostamaan se reppu, tai hän unohtaa. Toisaalta hän ei myöskään provosoidu komentelusta. Jos minulla olisi kuusi hänenlaistaan, heitä olisi helppo kohdella ryhmänä.
Pienin taas on vielä niin pieni, että häntä vain kehun kaikista tavaroista, jotka menevät paikalleen.
Meillä on myös lapsi, johon ei tuollainen kova kovaa vasten toimi ollenkaan. On huomattavasti tehokkaampaa kertoa, miksi jokin asia pitää tehdä ja välillä tulla vähän vastaan. Jos lapsi ei laita pyykkejä likapyykkikoriin, häneltä loppuvat puhtaat vaatteet ja siivouksessa ne sitten päätyvät imuriin/roskiin. Se taas ei ole minun ongelmani, vaan lapsen ongelma. Sama koskee kouluaamuja - jos ei nouse ajoissa, pitää lähteä yöpuvussa, koska koulusta ei silti saa myöhästyä ja kyyti lähtee tiettynä aikana. Ei minua haittaa, vaikka lapsi lähtisi yöpuvussa. Kerron vain hänelle, että niin tapahtuu, jos ei tee tiettyjä asioita kuten herää ajoissa.
Ei ole kertaakaan tarvinnut toteuttaa näitä "uhkauksia" eli seuraamuksia, jotka väistämätt tulevat, jos ei hoida hommiaan. Mitä hyötyä olisi käskyttää lasta, että nyt nouset tai nyt siivoat, jos hän ei sen myötä tajua, miksi niin on tehtävä? Lisäksi jos lapsen mieliala on valmiiksi ärtynyt, niin kukapa tuollaista komentamista ottaisi kovin hyvin vastaan. Lapsen mummo ei tajua tätä lainkaan ja he ovat jatkuvasti napit vastakkain, koska mummo korottaa heti ääntään eikä kestä yhtään sitä, ettei lapsi toimi kuin napista painamalla. Kumma kyllä minun kanssani homma pelaa emmekä juuri joudu vääntämään lapsen kanssa mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös.
Miten te hoidatte nää kurahaalarin pukemiset kun on pienin ikäeroin useampi lapsi? Meillä on 3, 5 ja 7. Jos isoimmalta jättää syksyiselle pihalle mennessä kurahaalarit pois, pienemmät aloittaa kitinän omiensa pukemisesta. Jos taas käsken ne kaikille, pukemiset sujuu hyvin, mutta itsestäni tuntuu, että kohtelen silloin esikoista liian leikki-ikäismäisesti.
"Teillä on joissain jutuissa eri säännöt kun te olette eri ikäisiä. Sitten kun sinä olet koululainen, sinäkin saat x, y ja w, mutta nyt sinun kanssa tehdään ö. Kun E oli 4v, niin silloin E teki myös ö."
Ja aina perustelu ei edes ole ikä vaan jotain muuta, joku taito tai muu ero lapsissa. Viereiseen altaaseen saa mennä kun osaa uida riittävän hyvin ja lähtöpissalla ei tarvitse käydä käskettynä sitten kun aikuinen luottaa että lapsi osaa arvioida sen tarpeellisuuden ja itse saa käydä hakemassa repun jos tuntee tilat ja reitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös.
Miten te hoidatte nää kurahaalarin pukemiset kun on pienin ikäeroin useampi lapsi? Meillä on 3, 5 ja 7. Jos isoimmalta jättää syksyiselle pihalle mennessä kurahaalarit pois, pienemmät aloittaa kitinän omiensa pukemisesta. Jos taas käsken ne kaikille, pukemiset sujuu hyvin, mutta itsestäni tuntuu, että kohtelen silloin esikoista liian leikki-ikäismäisesti.
Meidän esikoululainen täyttää tammikuussa 7v ja käyttää kyllä kurahousuja sekä esikoulussa että kotona. Eipä sinun siis ainakaan mun mielestä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, että kohtelisit jotenkin liian pienenä, jos kaikki pukee samalla tavalla omalla pihalla. Mutta hyvä kysymys muuten ja vuoden päästä jo varmaan eri juttu teillä.
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Mulla on arka, ujo ja rauhallinen lapsi. Kotona toki on rohkea ja enemmän temperamenttia. Mutta jos minä jyräisin hänet kotona, enkä yhtään kuulostelisi hänen tuntemuksiaan ja mielipiteitään, miten hän uskaltaisi ikinä sanoa niitä kodin ulkopuolellakaan? Olemme jo nyt tilanteessa, jossa lapsi ei esim. uskalla viitata aamupiirissä. Tästä olemme kotona jutelleet ja nimenomaan neuvotelleet, että miten hän uskaltaisi sanoa aamupiirissä jotain edes kysyttäessä.
Nämä aloituksen kaltaiset vanhemmat vaikuttavat tyypillisesti olevan a) suurperheen tai b) rohkeiden, avointen lasten vanhempia. En todellakaan näe, että kannustaisin lastani hyvin, jos vain käskisin häntä että nyt meet tonne ja hophop puhumaan vaan. Kyllä lasta täytyy osata kuunnella. Se taas ei sulje pois sitä, että vanhempi on kuitenkin vastuussa kaikesta ja tekee suuret linjaukset. Itse ainakin haluan opettaa lapselleni, että hänen mielipiteensä ovat arvokkaita ja häntä kuunnellaan. Itse en noita asioita ole tähän päivään mennessä oppinut, edelleen kuuntelen kuuliaisesti enkä rohkene kyseenalaistaa mitään.