Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuuden lapsen isä Kai Lehtinen: ”Neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan”
09.11.2018 |
”Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena”, kirjoittaa KK:n kolumnisti, näyttelijä Kai Lehtinen.
Ruoka on valmista ja lapsilla tärkeät puuhat kesken. Pulinat pois ja syömään! Lauma lapsia singahtaa pöytään.
Ei ole nälkä, sanoo joku. Silti täytyy syödä ainakin vähän. En tykkää. Nyt vain tykätään. Jokainen vie sitten omat astiat tiskiin. Ei huvita. Kyllä huvittaa.
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös. Tsot tsot, lenkkareilla ei lähdetä pihalle. Iskä tietää, miten nämä hommat kannattaa tehdä. Laitahan nyt, niin päästään ulos.
Näin ne päivät kuluivat aikoinaan kuuden lapsen kanssa. Välillä olo oli kuin laivan kapteenilla. Piti tiukasti pitää haluttu suunta, vaikka soutajat sousivat jokainen eri suuntaan ja karikko lähestyi.
Isän tehtävä on sanoa, miten pienten lasten täytyy toimia.
Suurperheessä neuvottelu ei vain aina ollut mahdollista. Me vanhemmat sanoimme, missä kaappi seisoo ja kenen vuoro oli kerätä lelut sinne.
Heti, kun lapset oppivat puhumaan, kritiikkiäkin alkoi tulla. Et sä mua määrää, oli tuttu kommentti, johon minä vastasin, että kyllä muuten määrään, koska minä olen isä ja isän tehtävä on sanoa, miten pienten lasten täytyy toimia.
Ilman mitään psykologin koulutusta, ihan isän ammattinimikkeellä ja ison katraan kanssa selviytyäkseni, minun oli pidettävä ohjat käsissäni ja ”määräiltävä” aika usein. En muista ajatelleeni, että lapsille aiheutuisi traumoja, vaikka he välillä kiukutellen vastustelivat.
Vähän aikaa sitten sain virallisen synninpäästön ja varmuuden, että ihan metsään ei ole menty. Psykologi Keijo Tahkokallio kertoi haastattelussa, että neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan. Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena. Silloin roolit voivat kääntyä toisin päin, ja lapsi alkaa määräillä aikuista. Sen lisäksi, että lapsesta voi tulla perhettä pompotteleva pikku valtias, hän ei Tahkokallion mukaan myöskään opi säätelemään tunteitaan ja tekojaan.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla laillahan se usein menee isommissa perheissä. Kun kaikkien on pakko tehdä osansa eikä yhden jorinoita voida paljon kuunnella, lapset kasvavat sopeutuviksi.
Mutta onko se sitten onnellisuuden ja hyvän elämän tae? Se varmasti riippuu persoonasta. Jollekulle sopii mainiosti olla se neljäs kuudesta, omalla paikallaan keskellä laumaa. Joku toinen taas kaipaisi yksilöllistä aikaa ja huomiota.
Itse olen ollut yhden, kahden ja kolmen lapsen äiti. Tietyssä mielessä koen, että kasvattaminen muuttuu koko ajan helpommaksi, kun lapset ottavat mallia isommistaan. Tietyssä mielessä minulla on vähemmän vaikutusmahdollisuuksia, kun kahdenkeskistä aikaa yksittäisen lapsen kanssa on vähemmän, ja isosisaruksien asema mielipidevaikuttajina on vahva. Eli minun teesini kasvattajana on, että esikoinen kannattaa kasvattaa hyvin, koska siinä samalla kasvavat pienemmätkin.
Ei se ole perheen koosta kiinni. Itseasiassa usein se on ainut lapsi joka saa neuvotella ja pyörittää vanhempiaan miten haluaa. Meillä on tätä suvussa ja osui kyllä niin nappiin tuo kirjoitus. Joiltakin vain puuttuu se vanhemman auktoriteetti.
Olen muuten huomannut että monet näistä lapsista aikuisina ottaa itseään huomattavasti vanhemman puolison joka tekee päätökset molempien puolesta. Tai narsistin.
Kyllä se on siinä mielessä perheen koosta kiinni, että jos lapsia on useampia, ei neuvottelutaktiikalla välttämättä pääse aamulla ovesta ulos. Eli pakko välillä johtaa armeijatyyliin.
Mutta edelleen: lopulta on persoonista kiinni, mikä sopii kenellekin. Sukulaisen on helppoa katsoa sivusta, että ai ai kun noilla on pallo hukassa, mutta lopulta vasta tulevat vuosikymmenet näyttävät, onko kasvatus mennyt pieleen vai ei. Aika moni autoritäärisenkin kasvatuksen saanut päätyy narsistin uhriksi, sanoisin että nimenomaan he.
Yleensä on hyvä asia, että kasvattaja pystyy seisomaan tekojensa takana ja toisaalta katselemaan itseään kriittisesti. Teemme kaikki virheitä koko ajan, mutta parempi tehdä virheitä kuin olla tekemättä mitään.
-11.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös. Tsot tsot, lenkkareilla ei lähdetä pihalle. Iskä tietää, miten nämä hommat kannattaa tehdä. Laitahan nyt, niin päästään ulos.
Just tänään puistossa yksi tenava oli yltä päältä kurassa ja ilman kuriksia ja äiti vaan totesi, että voi voi kun ei se meidän Jessica (nimi muutettu) halua käyttää kuriksia! Aaargh... !
Minä olen saanut kyllä puettua omilleni kurikset, mutta päikyn ammattilaiset joskus jättivät lapseni ilman kuriksia, kun oli voi voi kuulemma sanonut ettei halua.
No mutta sittenhän mammat vinkuvat vauva-palstalla, että ilkeät päiväkotitädit puki mimosajessicamollamaijalle väkisin kurikset ja tuli paha mieli.
Kuuden lapsen kanssa ei neuvotteluilla pärjäisikään, etenkin jos kaikki tahtoisivat eri asioita. Kahdenkin kanssa on varmaan vaikeampi neuvotella kuin yhden.
Luulin, että tuollaiset perusraamit ovat melko lailla itsestäänselvää lähes kaikille vanhemmille, varsinkin ihan pienten lasten kohdalla, kuten pukemiset, syömiset, nukkumaanmenot. En tiennyt, että maalaisjärjen käyttö on jotenkin vastakkaista neuvottelevalle kasvatustyylille. Jäähän siinä vielä monta erilaista asiaa mistä lapsen kanssa voi jutella ja harjoitella neuvottelutaitoja.
Kyllä minä toivon että lapseni uskaltaa sanoa että "multa puuttuu enää viis hamahelmeä, voinks tehdä loppuun?" kun kutsun iltapalalle. Ja että mulla on aikaa mennä katsomaan kun hän haluaa näyttää tuotoksensa ennen pöytään siirtymistä, sen sijaan että vahtisin käskyjen riittävän ripeää noudattamista. Aikuiseksi asti en ole omiani vielä saanut mutta hyvästä käytöksestä, joustavuudesta ja neuvottelutaidosta on tullut palautetta päiväkodista ja koulusta.
Erikoinen käsitys tällä häiskällä neuvottelusta jos se tarkoittaa että lapsi päättää tai että edes asetelma olisi tasavertainen. Neuvotella voi, vaikka itsellä olisi myös niitä pointteja mistä ei aio joustaa. Neuvotella voi jostain, vaikkei neuvottelisi kaikesta. Meillä joskus lapset argumentoi sen verran hyvin (miksi haluavat rukkaset käteen vasta autosiirtymän jälkeen tai miksi haluavat saappaat vaikka minä tarjoan lenkkareita) että minä muutan mieleni. Aina ei ehdi kuunnella, mutta kun ehtii, pitää. Se on lapselle viesti että hänen ajatuksensa ovat tärkeitä, silloinkin lopulta tehtäisiin aikuisen mielen mukaan.
Siitä olen samaa mieltä, että aikuisen pitää osata myös päättää, vaatia ja kantaa vastuu, ja joka asiassa sopuisaan ja järkevään tulokseen pääseminen on ihan kohtuuton odotus lapselle, välillä pitää kieltää ja käskeä. Mutta ei se, herra paratkoon, neuvottelua pois sulje! Joustamattomuudella kasvatetaan ajatelultaan joustamattomia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin aikanaan oli neljä sisarusta ja kyllä me toteltiin vanhempien määräyksiä. Mitä nyt keskenämme vähän mutisimme- Tajusimme jo varhain, Tuntemattoma sotilaan Koskelaa lainaten, että "Se on pienemmän riesan tie".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi miettiä, mitä hänen lapsilleen on tapahtunut. Tuo kasvatus ei valitettavasti tuottanut kovin hyvää tulosta.
Kun vanhempi sanoo, miltä lapsesta tuntuu, niin lopputulos ei ehkä sittenkään ole yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Tsiisus mitä shaibaa.
Et taida asua ihan naapurissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ihan kivaa, jos näin aikuisenakin, ainakin joskus, olisi joku auktoriteetti, joka selvästi sanoisi, että mitä nyt pitää tehdä. Joskus semmoista ihan kaipaa tässä ristiriitaisten käskyjen ja neuvojen sekavassa maailmassa..
Mun mielestä tuo kasvatus sopii vilkkaille ja itsevarmoille lapsille. Mutta esim. laskelmoivalle ja hiljaiselle lapselle neuvotteleva kasvatus on paljon parempi. Minulla on kaksi tyttöä, toinen kuin "pikkumyy" ja toinen "nuuskamuikkunen" :) Tämän "pikkumyyn" kanssa täytyy olla käskyt ja rutiinit koko ajan mutta tän "nuuskamuikkusen" kanssa voi jutella rauhassa, että mitä mieltä on päivän ohjelmasta tai mun valitsemista vaatteista. Ja kun tulee tilanteita joissa äidin täytyy kertoa miten toimitaan niin tottelee täydellisesti vaikka paljon hänen kanssaan joustetaankin. Mutta ehdottomasti lapseen pitäisi luottaa ja antaa erilaista huomiota niille lapsille jotka tottelevat ilman käskemistä ja muistavat kaikki vaatekappaleet ulos mennessä. Usein se aika menee näiden "pikkumyiden" kaitsemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi en ole enää lapsi . Itse vihasin lapsena ulkoilua ja onneksi vanhemmat eivät pakottaneet. Olisi ollut kurja lapsuus olla väkisin pihalla kuin joku kulkukoira.
Meillä ei ole toimittu noin. Lapsilla on saanut olla mielipiteitä ja heitä on kuunneltu. Siksipä ovat viihtyneet kotona vielä senkin jälkeen, kun ikää on ollut 15 vuotta. Jostain syystä tahdottomiksi kasvatetut pyrkivät mahdollisimman pian kauas vanhemmistaan keinolla millä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kotona on kova kuri eikä lapsille sallita aivotoimintaa, niin sitten voi humalapäissä käydä todella huonosti, kun kerrankin saa tehdä ihan mitä tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tuo kasvatus sopii vilkkaille ja itsevarmoille lapsille. Mutta esim. laskelmoivalle ja hiljaiselle lapselle neuvotteleva kasvatus on paljon parempi. Minulla on kaksi tyttöä, toinen kuin "pikkumyy" ja toinen "nuuskamuikkunen" :) Tämän "pikkumyyn" kanssa täytyy olla käskyt ja rutiinit koko ajan mutta tän "nuuskamuikkusen" kanssa voi jutella rauhassa, että mitä mieltä on päivän ohjelmasta tai mun valitsemista vaatteista. Ja kun tulee tilanteita joissa äidin täytyy kertoa miten toimitaan niin tottelee täydellisesti vaikka paljon hänen kanssaan joustetaankin. Mutta ehdottomasti lapseen pitäisi luottaa ja antaa erilaista huomiota niille lapsille jotka tottelevat ilman käskemistä ja muistavat kaikki vaatekappaleet ulos mennessä. Usein se aika menee näiden "pikkumyiden" kaitsemiseen.
Tämä! Että kun niitä lapsiakin on monenlaisia. Toisen lapsen kanssa on pitänyt kannustaa ja tukea ilmaisemaan näkemyksensä, olemaan eri mieltä, sanomaan ääneen, pitämään puolensa, kertomaan jos kenkä hiertää tai ei halua syödä koska mahaan sattuu. Se edellyttää sitä, että minä otan lapseni ajatukset tosissaan enkä automaattisesti jyrää yli, että lähtökohta on että mulle saa vastata muutakin kuin "kyllä, rouva". Toiselle taas on pitänyt aika isolla työllä opettaa että hänellä ei ole pakko olla mielipidettä ihan kaikesta ja ainakaan sitä ei tarvitse pajattaa päälle vaan on myös tilanteita joissa tehdään niin kuin sanotaan, ja jos haluaa perusteluja niin joskus niitä saa vasta jälkikäteen 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta sekin on tosi outoa että alle kouluikäiseltä mukulalta kysytään ja neuvotellaan kaupan einestiskillä että mitä tänään syödään? Aamulla hoitoon lähtiessä jos täytyy jälkikasvun kanssa neuvotella mitä tänään puettais päälle jne..
Aijaa. Kyllä mä kyselen eskarilaiseltani (kyselin jo hänen ollessaan pienempi), että mitäs syötäisiin, mitä ruokaa toivoisit että tehdään. Eihän se tarkoita, että jos lapsi toivoo ruoaksi tyyliin karkkia, että sitten syötäisiin karkkia. Mulla on omat ruoanlaittoideat usein aivan nollassa, joten miksi en kyselisi lapsen toiveita? Jos lapsi toivoo muusia ja uunilohta niin mitäs kamalaa siinä on, jos sitä sitten tehdään? Lapsikin on ihminen, jonka ajatuksilla on merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ihan kivaa, jos näin aikuisenakin, ainakin joskus, olisi joku auktoriteetti, joka selvästi sanoisi, että mitä nyt pitää tehdä. Joskus semmoista ihan kaipaa tässä ristiriitaisten käskyjen ja neuvojen sekavassa maailmassa..
Minusta se ei olisi yhtään kivaa, saati että sellaista kaipaisin.
Kun aikuisia on näin monenlaisia, niin varmaan voidaan todeta etteivät lapsetkaan ole mikään homogeeninen ryhmä, johon tepsisi parhaiten kasvatusmenetelmä x.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla laillahan se usein menee isommissa perheissä. Kun kaikkien on pakko tehdä osansa eikä yhden jorinoita voida paljon kuunnella, lapset kasvavat sopeutuviksi.
Mutta onko se sitten onnellisuuden ja hyvän elämän tae? Se varmasti riippuu persoonasta. Jollekulle sopii mainiosti olla se neljäs kuudesta, omalla paikallaan keskellä laumaa. Joku toinen taas kaipaisi yksilöllistä aikaa ja huomiota.
Itse olen ollut yhden, kahden ja kolmen lapsen äiti. Tietyssä mielessä koen, että kasvattaminen muuttuu koko ajan helpommaksi, kun lapset ottavat mallia isommistaan. Tietyssä mielessä minulla on vähemmän vaikutusmahdollisuuksia, kun kahdenkeskistä aikaa yksittäisen lapsen kanssa on vähemmän, ja isosisaruksien asema mielipidevaikuttajina on vahva. Eli minun teesini kasvattajana on, että esikoinen kannattaa kasvattaa hyvin, koska siinä samalla kasvavat pienemmätkin.
Ei se ole perheen koosta kiinni. Itseasiassa usein se on ainut lapsi joka saa neuvotella ja pyörittää vanhempiaan miten haluaa. Meillä on tätä suvussa ja osui kyllä niin nappiin tuo kirjoitus. Joiltakin vain puuttuu se vanhemman auktoriteetti.
Olen muuten huomannut että monet näistä lapsista aikuisina ottaa itseään huomattavasti vanhemman puolison joka tekee päätökset molempien puolesta. Tai narsistin.
Kyllä se on siinä mielessä perheen koosta kiinni, että jos lapsia on useampia, ei neuvottelutaktiikalla välttämättä pääse aamulla ovesta ulos. Eli pakko välillä johtaa armeijatyyliin.
Mutta edelleen: lopulta on persoonista kiinni, mikä sopii kenellekin. Sukulaisen on helppoa katsoa sivusta, että ai ai kun noilla on pallo hukassa, mutta lopulta vasta tulevat vuosikymmenet näyttävät, onko kasvatus mennyt pieleen vai ei. Aika moni autoritäärisenkin kasvatuksen saanut päätyy narsistin uhriksi, sanoisin että nimenomaan he.
Yleensä on hyvä asia, että kasvattaja pystyy seisomaan tekojensa takana ja toisaalta katselemaan itseään kriittisesti. Teemme kaikki virheitä koko ajan, mutta parempi tehdä virheitä kuin olla tekemättä mitään.
-11.
Ei tuo alun kasvatus vielä kovin autoritääriseltä kuulostanut. Asioista kumminkin selvittiin puhumalla. Mulla oli kotona niin kova kuri, että tuli turpiin, jos mussutti vastaan. Ja todellakin eka avomieheni oli narsisti.
Tuo Lehtinen on kyllä jotenkin kuuma näin kolmekymppisen naisen näkökulmasta
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole enää lapsi . Itse vihasin lapsena ulkoilua ja onneksi vanhemmat eivät pakottaneet. Olisi ollut kurja lapsuus olla väkisin pihalla kuin joku kulkukoira.
Voi ei. Meillä 1v kiskoo kenkiä jalkaan tai rymistelee ulko-oven kahvaa, kun haluaisi ulos. Ja nämä vielä ulkoilun päälle tai aamulla klo 7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sekin on tosi outoa että alle kouluikäiseltä mukulalta kysytään ja neuvotellaan kaupan einestiskillä että mitä tänään syödään? Aamulla hoitoon lähtiessä jos täytyy jälkikasvun kanssa neuvotella mitä tänään puettais päälle jne..
Aijaa. Kyllä mä kyselen eskarilaiseltani (kyselin jo hänen ollessaan pienempi), että mitäs syötäisiin, mitä ruokaa toivoisit että tehdään. Eihän se tarkoita, että jos lapsi toivoo ruoaksi tyyliin karkkia, että sitten syötäisiin karkkia. Mulla on omat ruoanlaittoideat usein aivan nollassa, joten miksi en kyselisi lapsen toiveita? Jos lapsi toivoo muusia ja uunilohta niin mitäs kamalaa siinä on, jos sitä sitten tehdään? Lapsikin on ihminen, jonka ajatuksilla on merkitystä.
Lapselle tulee turvaton olo, jos hänen piää olla perheen aikuinen.
Alue: Aihe vapaa
Minusta sekin on tosi outoa että alle kouluikäiseltä mukulalta kysytään ja neuvotellaan kaupan einestiskillä että mitä tänään syödään? Aamulla hoitoon lähtiessä jos täytyy jälkikasvun kanssa neuvotella mitä tänään puettais päälle jne..