Lue keskustelun säännöt.
Eroaisitko puolisostasi/seurustelukumppanistasi jos hän tulisi uskoon?
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kai. Mutta hän ei välttämättä enää hyväksyisi ateismiani.
En ellei hän olisi niin hurmoksessa, että yrittää käännyttää muita.
Kyllä, sillä me molemmat olemme ateisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään eroaisi mutta kyllä varmaan keskusteltaisiin pitkään ja hartaasti. En tarkoita että pitäisi uskoaan jotenkin minulle selitellä saati puolustella, mutta kiinnostaisi kovasti mikä sai aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti. Psykoosin voi saada vielä lääkkeillä ja hoidolla kuntoon, muttei tuollaista jossa muut avopotilaat vielä villitsevät potilasta. Sitä henkilöä, johon rakastuisin ei varmaan olisi enää olemassa.
En tiedä. Olen uskonnoton agnostikko, joten riippuu ihan siitä millaiseksi puoliso käytökseltään muuttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu miten se näkyisi hänessä. Uskonnon tyrkyttäminen on minusta vastenmielistä enkä haluaisi osallistua mihinkään palvontamenoihin tms, joten tämä voisi muodostua ongelmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, sillä me molemmat olemme ateisteja.
Miten ateismi liittyy mihinkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu siitä miten tapahtuma näkyisi hänen elämässään ja olisiko se hänelle hänen oma projektinsa johon ei minua halua mukaan.
Jos suhteemme pysyisi samanlaisena "uskoontuleminen" ei välttämättä vaikuttaisi meihin. Olen itsekin kiinnostunut erilaisista ideologioista ja opiskelen mielelläni uusia asioita. Jos taas minut suljettaisiin sen elämänalueen ulkopuolelle ja/tai minun oletettaisiin/vaadittaisiin muuttavan omaa käyttäytymistäni, se olisi ongelma suhteellemme.
Kyllä eroaisin. Olisi aivan liian iso näkemysero siitä, että mikä on faktaa ja totta, kun toinen alkaisi vain sokeasti uskomaan mihinlie. Ensin ottaisimme varmaankin kyllä yhteyttä psykiatriin. Niin oudolta se minusta vaikuttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään. Olisi vielä enemmän yhteistä. Itse olen uskossa ja saa siitä turvaa mutta en ole tuputtanut uskoani ateisti miehelleni.
En todellakaan. Se olisi positiivinen asia.
Mies kuuluu kirkkoon, minä en. Mies haluaa käydä perheensä kanssa joulukirkossa, minä en. Mies haluaa papin kastavan lapsen, mulle on aivan sama. Molemmat hyväksytään toistemme mielipiteet eikä niistä koskaan ole syntnyt riitoja tai kinastelua. Siinäpä käy kirkossa jos niin tahtoo, mutta minä jään mielummin kotiin kuin kuuntelisin jotain höpöhöpö puhetta jeesuksesta.
Riippuu hieman siitä, että mihin tai miten tuo uskoon tuleminen näkyisi tai kuuluisi ja tai yleisemmin vaikuttaisi hänen elämäänsä. - Yhtä lailla voisi olla rasittavaa olla kumppanin kanssa, joka äänekkäästi luopuisi uskostaan ja ryhtyisi melskaamaan ja vaahtomaan ateismin ilosanomaa; kuinka kaikki uskonnot pitäisi hävittää ja kadottaa.
Eroaisin. Olemme molemmat uskonnottomia ja enemmän tieteeseen kallella olevia ihmisiä, joten hän ei olisi enää sama ihminen. Eikä arvomme olisi samanlaiset.
Hyvän ystäväni puolisolle kävi noin, että tuli voimakkaasti uskoon. Ystävä yritti perheen takia rinnakkaiseloa, mutta uskoon tullut oli niin ehdoton uskossaan, että se kävi todella vaikeaksi. Käännytti vaimoa, sukulaisia ja meitä ystäviä kaiken aikaa. Joka kahvilla käynti ajautui julistukseen. Lopulta erosivat, ja uskova löysi pian seurakunnasta uuden puolison.
En tietenkään.