Lue keskustelun säännöt.
Mietittekö koskaan töissä että olette täysin kykenemättömiä?
07.11.2018 |
Itse ihmettelen kokoajan miten tällainen typerys on niinkin vaikutusvaltaisessa asemassa työelämässä. Tuntuu kuin olisin joku feikkaaja lapsi aikuisten vaatteissa
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Pystyisin tekemään enemmänkin, mutta en oikeastaan halua. En halua vastuuta, stressiä tai mainetta ja kunniaa työstäni. Työ on vain mukavia numeroita tilillä. Oikeat intohimoni ovat muualla.
Tämä kuulostaa järkevältä. Yritän itsekin asennoitua työntekoon näin. Miinus ne muut intohimot, niitä mulla ei oikeastaan ole. Tai no, mies, nukkuminen ja syöminen on kyllä mahtavia juttuja.
En kaipaa mitään haasteita elämääni.Tuooo kuullostaaa hienooltaa mutta valiitettavaastii ihmiisen aivot on selllaineen etttä se kompeensoooi passsiivisuuuutta taii demeentoiiituuu.
Teen käsitöitä pitääkseni dementian loitolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Muuten, mä parannuin huijarisyndroomasta kun luin lehdestä, että yksisarvishoitaja veloittaa hoidostaan 95€/ tunti.
Ja mä kun mietin, kehtaanko laskuttaa 50€ tunnin asiantuntijatyöstä.
Tuon jälkeen ei ole kylmännyt yhtään. Jos jengi maksaa tuon summan yksisarvishoitajalle, niin kyllä ne jumalauta saa maksaa mullekin.
Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Minä yleensä katson asiakkaan olemuksesta, paljonko kehtaan pyytää. Joskus teen palveluksia ilmaiseksi ihan sillä, että toiselle tulee hyvä mieli.
Tämä ei ole kovin ammattimaista, tiedetään. En jaksa välittää siitä.
Vierailija kirjoitti:
Etenkin silloin kun ylemmältä taholta hehkutetaan minua. Minä vain koitan selvitä jotenkin työstä. En halua tietää mitä saappaita muut työntekijät meillä ovat jos minä olen huippu.
Mutta kun se ylempi taso on omassa tehtävässään ihan yhtä osaamatonta, sen lisäksi että he eivät tajua sinun tehtävästäsi mitään. Ja ilmiö tuntuu kertautuvan joka tasolla. Pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, päivittäin. Aina sellainen olo, että missähän kohtaa joku huomaa etten osaakaan yhtään mitään. Aivan kuin vain leikkisin ammattilaista päivästä toiseen.
Ihanaa, mä en ole yksin! Mä oon muutaman vuoden ollut valmistumisen jälkeen ollut asiantuntija tehtävissä, mutta tuntuu, että esitän vaan. Ala on jatkuvasti muuttuva ja vaikea. Pelkään milloin paljastun muillekin, etten osaa mitään. Siihen asti puku päälle ja leikkimään ammattilaista:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Pystyisin tekemään enemmänkin, mutta en oikeastaan halua. En halua vastuuta, stressiä tai mainetta ja kunniaa työstäni. Työ on vain mukavia numeroita tilillä. Oikeat intohimoni ovat muualla.
Tämä kuulostaa järkevältä. Yritän itsekin asennoitua työntekoon näin. Miinus ne muut intohimot, niitä mulla ei oikeastaan ole. Tai no, mies, nukkuminen ja syöminen on kyllä mahtavia juttuja.
En kaipaa mitään haasteita elämääni.Tuooo kuullostaaa hienooltaa mutta valiitettavaastii ihmiisen aivot on selllaineen etttä se kompeensoooi passsiivisuuuutta taii demeentoiiituuu.
Teen käsitöitä pitääkseni dementian loitolla.
Abbstraktii maaailmaa surkaastutttaa ihhmisen aivoot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Olen nykyisin jo todella pätevä, ja lähinnä on vaikea päästä alallani naisena riittävän vastuullisiin ja kehityshakuisiin tehtäviin, että ne tuntuisivat mielekkäiltä ja mielenkiintoisilta, ja että voisin käyttää kaikkea osaamistani. Pakko sanoa, että miehet otetaan helpommin jo nuorempana ja kokemattomampana ns. kasvamaan tehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu koko ajan työssäni kaupan kassalla hirveältä ja siltä, etten kykene siihen. En muista sanoa kaikkia sopivia fraaseja, en opettelusta huolimatta osaa viikata vaatteita, otan stressiä siitä että muistan kysyä kaikki olennaiset, en koskaan pysy perillä kampanjoista tai tuotteista, en osaa höpötellä esim vanhusten kanssa luontevasti ja vastavuoroisesti vaan myötäilen vain jotain "niin, juu, niinhän se on".
Opiskelen oikeustiedettä kolmatta vuotta ja siellä pärjään hyvin. Ei mene kuitenkaan viikkoakaan, ettenkö stressaisi, että pärjäänkö muka oman alan töissä ja onko minulla mitään tulevaisuutta, kun en pärjää työssäni kaupan kassalla (jonka pitäisi kumminkin olla helppoa). Meillä useimmat kesätyöläisetkin vetävät paremmin, ja olen saanut töissäkin naureskelua kömpelyydestäni ja maalaisjärjen puutteesta. Olen niin käytännöstä irtaantunut ihminen kuin vain voi olla, minulla on hyvä muisti ja hahmotuskyky, mutten tiedä, jäänkö silti väliinputoajaksi, koska aika käytännönläheistä soveltamista oikistyökin on.
Me käytännössä tumpelot pärjäämme kyllä useimmiten ihan hyvin akateemisilla aloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Pystyisin tekemään enemmänkin, mutta en oikeastaan halua. En halua vastuuta, stressiä tai mainetta ja kunniaa työstäni. Työ on vain mukavia numeroita tilillä. Oikeat intohimoni ovat muualla.
Tämä kuulostaa järkevältä. Yritän itsekin asennoitua työntekoon näin. Miinus ne muut intohimot, niitä mulla ei oikeastaan ole. Tai no, mies, nukkuminen ja syöminen on kyllä mahtavia juttuja.
En kaipaa mitään haasteita elämääni.Tuooo kuullostaaa hienooltaa mutta valiitettavaastii ihmiisen aivot on selllaineen etttä se kompeensoooi passsiivisuuuutta taii demeentoiiituuu.
Teen käsitöitä pitääkseni dementian loitolla.
Abbstraktii maaailmaa surkaastutttaa ihhmisen aivoot.
No sun aivot ainakin näyttää surkastuneen, kun et osaa kirjoittaa eikä sun jutuissa ole mitään sisältöä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
En. Olen nykyisin jo todella pätevä, ja lähinnä on vaikea päästä alallani naisena riittävän vastuullisiin ja kehityshakuisiin tehtäviin, että ne tuntuisivat mielekkäiltä ja mielenkiintoisilta, ja että voisin käyttää kaikkea osaamistani. Pakko sanoa, että miehet otetaan helpommin jo nuorempana ja kokemattomampana ns. kasvamaan tehtäviin.
Totta. Lukekaa nyt tätäkin ketjua. Kirjoittaisiko yksikään mies näin vähättelevästi itsestään? Hell no.
Miksi me naiset ei luoteta omaan osaamisemme?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen graafikko, mutta tunnen ettei luovuuteni ole päässyt kasvamaan, teknisesti osaan kyllä asiani erittäin hyvin ja tältä osalta minulta on kysytty neuvoakin.
Viimeksi tänään. Olen ollut 2kk tässä työssä ja saanut huonon perehdytyksen. Olen täysin tollo asiakkaiden edessä ja hävettää. Pomolta ja työkavereilta tulee jatkuvasti kommentteja virheistäni joista kokoajan pyrinkin ottamaan opiksi. Työsoppari on tämän kuun loppuun ja toivoin ettei jatkettaisi, mut kuulemma jatketaan koska on työvoimapula. En ole koskaan aiemmin ollut tällä alalla ja rehellisesti siitä kerroinkin haastattelussa. Olis kiva tietää minkälaisia hakijoita ne muut on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etenkin silloin kun ylemmältä taholta hehkutetaan minua. Minä vain koitan selvitä jotenkin työstä. En halua tietää mitä saappaita muut työntekijät meillä ovat jos minä olen huippu.
Meillä myös niin, että lähikollegojeni täydelliseen aloite- ja oppimiskyvyttömyyteen ja hoksottimien puutteeseen verrattuna minun keskinkertaisuuteni vaikuttaa lähes neroudelta...
Kuvailit tekstissäsi minut. Nyt on vain niin, että minun on monesti vaikea oppia perusasioita, mutta ne opittuani osaan nerokkaalla tavalla yhdistellä asioita. Ehkä tulet huomaamaan sen. Ehkä en näytä sitä sinulle, koska sitä helpompi minun on olla työkaverisi, mitä tyhmempänä sinä pidät minua.
Voi kuule, hyvä, että olet oppinut edes jossain vaiheessa ne perusasiat ja pystyt soveltamaan. Et selvästikään ole kollegani, koska tässä nyt jonkin aikaa vierestä seurattuani olen joutunut toteamaan, että sellaiset perustehtävät, jotka jokainen harjoittelija meillä osaa viimeistään kuukauden kuluttua, eivät näillä ole uponneet. Ei auta kurssitukset, ei useamman henkilön toimesta asian perehdyttämiset. Todella turhauttavaa yrittää tehdä yhteistyötä. Mutta ehkä he ovatkin niitä neroja ja työnantaja ja me muut idiootteja. Ehkä he vain teeskentelevät tyhmää, jotta kukaan ei vaivaudu edes vaatimaan heiltä sen kolmen tonnin palkan eteen mitään oikeaa työtä. Riittää, että tulee toimistolle ja lähtee kotiin oikeaan aikaan.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Olen nykyisin jo todella pätevä, ja lähinnä on vaikea päästä alallani naisena riittävän vastuullisiin ja kehityshakuisiin tehtäviin, että ne tuntuisivat mielekkäiltä ja mielenkiintoisilta, ja että voisin käyttää kaikkea osaamistani. Pakko sanoa, että miehet otetaan helpommin jo nuorempana ja kokemattomampana ns. kasvamaan tehtäviin.
Totta. Lukekaa nyt tätäkin ketjua. Kirjoittaisilo yksikään mies näin vähättelevästi itsestään? Hell no.
Miksi me naiset ei luoteta omaan osaamisemme?
Olemme rehellisiä ja realisteja, toisin kuin monet miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, päivittäin. Aina sellainen olo, että missähän kohtaa joku huomaa etten osaakaan yhtään mitään. Aivan kuin vain leikkisin ammattilaista päivästä toiseen.
Ihanaa, mä en ole yksin! Mä oon muutaman vuoden ollut valmistumisen jälkeen ollut asiantuntija tehtävissä, mutta tuntuu, että esitän vaan. Ala on jatkuvasti muuttuva ja vaikea. Pelkään milloin paljastun muillekin, etten osaa mitään. Siihen asti puku päälle ja leikkimään ammattilaista:D
No ei ole ihme, että projektit Suomessa tökkii. Lähimpänä esimerkkinä länsimetro ongelmineen, lastensuojelu, sote... Ja kyllä, tämä on pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, päivittäin. Aina sellainen olo, että missähän kohtaa joku huomaa etten osaakaan yhtään mitään. Aivan kuin vain leikkisin ammattilaista päivästä toiseen.
Ihanaa, mä en ole yksin! Mä oon muutaman vuoden ollut valmistumisen jälkeen ollut asiantuntija tehtävissä, mutta tuntuu, että esitän vaan. Ala on jatkuvasti muuttuva ja vaikea. Pelkään milloin paljastun muillekin, etten osaa mitään. Siihen asti puku päälle ja leikkimään ammattilaista:D
No ei ole ihme, että projektit Suomessa tökkii. Lähimpänä esimerkkinä länsimetro ongelmineen, lastensuojelu, sote... Ja kyllä, tämä on pelottavaa.
Joka paikkaan ei vain riitä niitä huippuasiantuntijoita, vaan me tavikset joudumme päättämään nopeasti asioista, joista emme tiedä tarpeeksi, kun kukaan muu ei ole sitä tekemässä. Niin maailma toimii tai ei toimi.
En!!
Mutta sen sijaan mietin, miten kykenemättömiä mun työtoverit ovat. Ja miten kykenemättömiä vaikutusvaltaisissa asemissa olevat työtoverini ovat. Että miksi heille maksetaan palkkaa... Tuntuu, että koko ajan pitäisi vahtia, etteivät he tee virheitä, etten joutuisi selvittämään niitä. Tai kun en ole ehtinyt vahtimaan, niin sitten selvittelen niitä. Oon myös miettinyt, että onkohan mulla burn out, vai onko todellakin niin että lähes kaikki muut ovat kykenemättömiä ja yksinkertaisia?
Minusta taas tuntuu siltä että työpaikoilla on paljon ihmisiä joiden työt minä tekisin paremmin ja tehokkaammin, ja silti minä olen se joka olen ollut taas työttömänä vuoden.
Edellinen työpaikka oli sellainen että menin sinne tietämättä mitään mistään ja sain olemattoman perhedytyksen (lähiesimies oli ihan urpo) kun olin kolme vuotta ollut siellä töissä minua kehuttiin todella paljon ja pahoiteltiin ettei mun sopimusta voitu jatkaa. Toivon että siihenkin lafkaan tulee yyteet ja pääsevät eroon huonoista vakituisista työntekijöistä, muuten kaatuu koko paikka, taloudellinen tilanne on vaan pahentunut sen jälkeen kun minä sieltä lähdin, sieltä lähtee vakituisiakin pois jos saavat vaan muualta paikan.
Kaikenmaailman ääliöillä on hyvä tuuri ja pääsevät vakipaikkaan ja onnistuvat olemaan töissä tekemättä suurempia virheitä ja hyvät työntekijät paikkaavat että homma toimii. Vähän se vetää mielen katkeraksi kun oma potentiaali menee hukkaan. Ja minä olen nyt ihan rehellinen en vaan kateellinen niille jotka saa olla töissä. Minä en monissa töissä pärjäisi ja monet ihmiset on monissa asioissa parempia kuin minä, mutta se työ missä minä olen hyvä ja mistä nautin, sitä haluaisin päästä tekemään ja tienaamaan rahaa.
Päinvastoin. Mietin että minusta saisi paljon enemmän irti.
Just tänään meinasin aloittaa aiheen tästä!
Edellinen työpaikka oli huonekaluliike, jossa toimin myyjänä. Olin siellä vuoden ja ihan koko ajan oli epävarma olo. Tuntui etten tuntenut tarpeeksi hyvin tuotteitamme, ei vaan pysyneet kaikkien peittojen/tyynyjen ominaisuudet mielessä. Sänkyasiakkaat kuumotti. Huonekalujen materiaaleja ja niiden ominaisuuksia piti jatkuvasti tarkistaa. Oli mulla muutamia bravuurituotteita, joita osasin kunnolla myydä hyvällä itseluottamuksella.
Olin myös epävarma kassalla, jos yhtään tuli jotain erikoisempaa. Pelkäsin sekoittavani kassan ja kuitit niissä tilanteissa. Varastosta tavaraa antaessani tarkistin useita kertoja, että onhan kaikki kollit ja oikeista tuotteista.
Reklamaatiotilanteet ahdisti, kun niissä oli välillä sumplimista ihan tosissaan. Pelkäsin saavani tilanteen vielä enemmän solmuun.
Mulla oli jatkuvasti sellainen hälytystila päällä, että milloinkohan teen virheen ja tuleekohan palautetta, kun tänään menen työvuoroon. Pelkäsin myös olevani muiden silmissä ihan idiootti, kun epävarmuuttani kyselin aika usein kollegoilta.
Lopetin kun halusin keskittyä opintoihini, mutta myymäläpäällikkö olisi halunnut minun jatkavan (kysyi vielä uudelleen, että enkö sittenkin jäisi), eli kai jotain tein oikein vaikka ei siltä itsestä tuntunut...
Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Minä yleensä katson asiakkaan olemuksesta, paljonko kehtaan pyytää. Joskus teen palveluksia ilmaiseksi ihan sillä, että toiselle tulee hyvä mieli.