Miten reagoisitte, jos omasta lapsestanne tulisi teiniäiti tai -isä?

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minä auttaisin. Esikoinen on ainakin maailman empaattisin henkilö, hänestä tulee varmasti parempi vanhempi kuin mitä itse olen ikinä ollut. Mutta auttaisin järkevissä asioissa, kuten tukisin kouluttautumisessa vauvan kanssa. Toki joskus pitäisi olla omia menoja mutta ei pikkulasten vanhemmat baarissa juokse, se aika on ohi joksikin aikaa. Paljon kuitenkin riippuu siitäkin, kenen kanssa se lapsi on tehty ja millaiseen tilanteeseen syntyy. Esim 13-14v peruskoulua käymätön teiniäiti on aika eri kuin 18-19v ammattiin valmistunut tai yliopistoon hakeva. Ja eri asia ovatko nuoret rakastuneet riparilla ja olleet yhdessä 3v kun vauva syntyy, tai tuleeko vauva lyhyemmästä jutusta. Tai kuinka päihdehakuinen nuori on, millaisissa porukoissa liikkuu.

Ot, mutta enpä tiedä, onko empatia sellainen asia joka tekee ihmisestä hyvän vanhemman.

Vierailija kirjoitti:

Ap sitten kannattais varmaan katsoa peiliin ja miettiä mikä siinä sukupuolivalistuksessa meni pieleen. Mulla tuota ongelmaa ei ole koska lapset ovat jo aikuisia  - ja lapsettomia.

On vissiin päässyt unohtumaan murrosiän kuohut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi entinen kaverini sai lapsen alaikäisen pojan kanssa, itse oli pari vuotta vanhempi. Lapsi oli jatkuvasti hoidossa joko pojan vanhemmilla tai pojalla itsellään ja kaverini juoksi baareissa.

Ennen tuota vaihtoi miestä kuin sukkia, joka baarireissulla oli eri mies kainalossa ja juoksi baareissa melkein joka päivä. Kertoi minulle ennen raskauttaan, että pelkäsi olevansa raskaalle eräälle miehelle, vaikka oli seurustellut jo useamman kuukauden toisen kanssa. Petti myös siis aina miehiään, jos alkoi seurustella. Nämä suhteet kestivät 1 viikosta muutamiin kuukausiin.

Tuon teini-ikäisen pojan kanssa oli aika pitkään, erosivat kun lapsi täytti 5kk vai 6kk. Sen jälkeen lapsi oli viikko-viikko systeemillä, poika kyllä hoitaa lasta hyvin, eikä lykkää vanhemmilleen. Entinen kaverini sen sijaan omilla viikoillaan on pari päivää lapsen kanssa, sitten lykkää pojan vanhemmille tai omille vanhemmilleen, kun tarvitsee omaa aikaa. Tätä nykyä on toinen lapsi eri miehelle, erosivat tosin hekin, jo ennen lapsen syntymää. Nyt on aivan helisemässä, kun tämä "mies" ei suostunutkaan viikko-viikko systeemiin, eikä näekään lasta. 

Säälittää lapset.

Lapsi oli hoidossa omalla isällään?

Tarkoitin tuolla sitä, että kaveri lykkäsi lapsen nimenomaan lapsen isälle, että itse pääsi juoksemaan ympäri kyliä. Kyllähän sen niinkin voi sanoa.

Voi, mutta kuulosti siltä kuin olisit tarkoittanut että kaverin olisi pitänyt alkaa vastuulliseksi yh:ksi ja antaa teini-isän rauhassa elää nuoruutensa, kun kerran kaveri oli sentään täysi-ikäinen.

Tätä en tarkoittanut, vaan sitä, että olisi ollut perheensä kanssa, eikä juossut niissä baareissa. Hän ei tuntunut käsittävän, että hänellä oli perhe. Vietti päivästä muutamia tunteja lapsen kanssa, kun jo tarvitsi omaa aikaa, milloin baarissa, milloin nähdä kavereita, milloin istui yksin kaupungilla, ettei kotiin tarvinnut mennä.

Vierailija kirjoitti:

Ap sitten kannattais varmaan katsoa peiliin ja miettiä mikä siinä sukupuolivalistuksessa meni pieleen. Mulla tuota ongelmaa ei ole koska lapset ovat jo aikuisia  - ja lapsettomia.

Halusin vain herättää keskustelua aiheesta ja erilaisia mielipiteitä, enkä todellakaan usko, että kauhean monessa tapauksessa se on vahempien "syy". Joissakin perheissä tietysti teinivanhemmuuteen jopa kannustetaan, hiljaisesti tai ei niin hiljaisesti. Silti loppupeleissä nuori aina itse tekee päätöksen harrastaa seksiä ja tulee tietoisesti raskaaksi tai vahingossa.

17-vuotiaalla on kierukka, mutta ainahan raskaus on mahdollinen ja se pitää tiedostaa. Jos näin kävisi, olen ihan varma että hän pitäisi lapsen. Uskoisin ettei poikaystäväkään tuon takia juoksisi karkuun. Auttaisin kaikin mahdollisin tavoin, että vauva saisi hyvän alun elämälleen ja haluaisin tukea nuoria kuitenkin opiskelemaan kuten olivat ajatelleetkin.

Me auttaisimme niin paljon kuin pystyisimme. Ja kyllä ottaisimme lasta meille viikonloppuna, että lapsi pääsee menemään. Emme koko viikonlopuksi, mutta minusta ei ole mitään syytä yrittää kovan kautta opettaa maailman realiteetteja lapselle, maailma o riittävän kova muutenkin.

Omalta lapselta tietysti edellyttäisimme, että hoitaa lapsen ja ennen kaikkea rakastaa sitä ja hoivaa, mutta kyllä se tytär uuden parisuhteen ansaitsisi lapsesta huolimatta ja eihä sellaista löydä, jos ei koskaan pääse minnekään.

Yrittäisimme myös parhaamme auttaa niissä pulmakohdissa, mitä vauvan kanssa väistämättä tulee.

Minusta se lapsen saaminen ei olisi niinkään ongelma vaan se muu elämänhallinta, joka saattaa siinä tilanteessa olla hakusessa. Koulukin pitäisi saada loppuun ja se vaatii isovanhemmilta isoa panostusta, eihän siitä muuten mitään tule.

Lähtökohtaisesti meidän vanhempien rakkaus on pyyteetöntä ja apua saa kaikkiin niihin asioihin, mihin pystymme niin kauan kuin apu ei ole haitaksi, eikä minusta toisen lapsen hoitamisen apu ole haitaksi. Toki omaa lasta pitää kannustaa ottamaan vastuuta, mutta vaikeaahan se on oletettavasti yksinhuoltajana joka tapauksessa.

Meillä jo ohi tuo vaihe, molemmat hieman yli 20 v. Mutta tytölle haettiin jälkiehkäisyä kerran kun poikakaverinsa kanssa töpeksivät. Hyvä niin. En todellakaan olisi ollut iloinen teiniraskaudesta. Jos tutkimuksia katsoo, niin yksi syrjäytymistä eniten ennustava asia on äidin nuori ikä (alle 20 v). Jää koulutukset monilla hyvin lyhyeen, leikitään kotia kun itsekin ollaan vielä lapsia, no kehnostihan siinä monille käy. Muutaman hetken olen vilkaissut tuota sosiaaliporno-ohjelmaa (erilaiset teiniäidit), eiköhän tuossa ole enemmänkin esillä ne stereotyyppiset teiniäidit, pidemmälle itseään kouluttavat loistavat poissaolollaan, korkeintaan se lähihoitajatutkinto saadaan raavittua kasaan lapsien teon ohessa. Omat perheolot on repaleiset, miten ihmeessä sellaisilla eväillä (henkisillä ja taloudellisilla) lapsia tasapainoisiksi ja itsensä elättämään pystyviksi kasvatetaan? Eikä kasvatetakaan, ainakin kun katsoo keskimääräistä ennustetta tutkimuksista. 

Totta kai olisin aluksi pettynyt, mutta auttaisin niin hyvin kuin voisin. Poikien äitinä ymmärrän, että tuossa tilanteessa minulla ei olisi mitään sananvaltaa, mutta silti tuntuu varsin kipeältä etenkin ajatus, että elämä veisi täysin erilleen lapsenlapsesta.

Järkyttyisin. Olen itse ollut teiniäiti. Sain 15 vuotiaana kaksostytöt, ovat nyt samanikäisiä kuin minä silloin. Ehkäisystä olen puhunut, paasannut ja saarnannut vuositolkulla. Olen myös rehellisesti kertonut että vaikka rakastan tyttöjäni enemmän kuin mitään, en koskaan tahtoisi heidän joutuvan käymään samaa läpi.

Mutta täytyyhän teidän ymmärtää, ettei mikään ehkäisy ole 100 prosenttia varma.

Jos ehkäisystä huolimatta tulee olla raskaaksi, ei varmasti tarvitse syytöksiä lisäksi.