Voi että ärsyttää anopin vaivihkainen jokapaikan nuuskiminen
Anoppi hiippailee koko ajan ympäriinsä ja tutkii "auttelun" ja "järjestelyn" varjolla paikkoja. Nyt viimeksi aamulla huomasin, että illan jälkeen lääkekaappiin oli ilmestynyt keittiössä ollut yskänlääkkeen mittakorkki. Samalla kaikki lääkekaapin jutut oli kronattu läpi. Tai posti "käydään läpi" eli kirjeet, laskut, palkkakuitit jne. avataan kuoristaan ja arvatenkin lukaistaan läpi. Jopa pyykkikori nuohotaan, ja sokeri pohjalla - roskikset "tyhjennetään" siten, että otetaan tyhjä roskakassi siihen viereen ja nostellaan roskat varsinaisesta roskiksesta (jossa olisi siis pussi ihan vaan poisnostettavaksi, niin kuin normaalia on) siihen toiseen.
Samalla perusteellisuudella hän seuraa kuin varjo perässä, seuraa kaiken mitä tehdään, eikä mikään pääse tapahtumaan ilman että hän havaitsee.
Anoppi on juuri sellainen ihminen, joka voisi huomauttaa lounaspöydässä, että teillä näyttää olevan kortsut yhtä vaille loppuun, muistatteko hakea itse vai haenko minä koiraa pissattaessa? Tai että mielenterveyspillerit on menneet vanhaksi, tai että onneksi teillä on se vararahastotili, kun hajosi tuo pyykkikone ja tiskikone samaan aikaan, sen sisältö riittää hyvin.
Olen sanonut anopille, ja myös mies on sanonut anopille, ettemme halua hänen alkavan "autella" meillä ollessaan, mutta ei se ole ikinä auttanut.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jo moneen kertaan ihmetelty , ihmettelen silti.
Miten nämä ihmiset pääsevät kotiinne? Asutteko jossain suomifilmi idyllissä , jossa luuta poikittain toimittaa lukittua ovea.
Jos anoppi on kutsuttu kylään niin kuinka suuri kämppä teillä on vaeltelee ympäriinsä ?Vieras , mukaan lukien anoppi, liikkuu rajatulla alueella oh,k,kh
Jos menee muualla niin komennat pois.
Entinen asunto 4h+k+wc+ph+s
On siinä tutkittavaa.
Nykyinen asunto on sitten 120neliöinen. (4h+k+2wc+s+khh+ph)
Ihmetyttää miten ihminen jolla ei ole oma koti kunnossa ja siisti voi arvioida toisten asuntojen kuntoa ja siisteysastetta? Eikö se ole jotenkin sairasta. t: kokemusta löytyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelman ratkaisee yksi lukollinen kaappi. Sinne laskut, tiliotteet ja lääkkeet. Ja kaikki muu mitä et halua pengottavan.
Sehän se vasta anoppia lietsoisi.
Uskoisi heti, että siellä on miniän "kaikki laittomat asiat".
Mitä väliä mitä anoppi uskoo? Pienempi paha kuin yksityisyyden menetys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelman ratkaisee yksi lukollinen kaappi. Sinne laskut, tiliotteet ja lääkkeet. Ja kaikki muu mitä et halua pengottavan.
Sehän se vasta anoppia lietsoisi.
Uskoisi heti, että siellä on miniän "kaikki laittomat asiat".Mitä väliä mitä anoppi uskoo? Pienempi paha kuin yksityisyyden menetys.
Niinhän se on. Anopille riitti melatoniini tabletit na*kkariksi syyttelyyn
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelman ratkaisee yksi lukollinen kaappi. Sinne laskut, tiliotteet ja lääkkeet. Ja kaikki muu mitä et halua pengottavan.
Sehän se vasta anoppia lietsoisi.
Uskoisi heti, että siellä on miniän "kaikki laittomat asiat".Mitä väliä mitä anoppi uskoo? Pienempi paha kuin yksityisyyden menetys.
Anoppi varmaa räjäyttäisi lukollisen kaapin.
Antasin vasemman käden, jos mun anoppi osais alkaa käyttäytymään oikein kylässä ja lopettaisi penkomiset ja minun turhan vihaamisen.
Luulee, että vien hänen poikansa häneltä (sitä en todellakaan aio tehdä), mutta anoppi nyt kyllä työntää poikaansa kokoajan välirikkoa päin kaikella ero painostuksella.
Meillä anoppi kävi tonkimassa aina silloin kun ei itse oltu kotona. Mun vanhemmat asuu kauempana ja ollaan heillä viikonloppu ainakin kerran kuukaudessa. Lähtöaamun aamupala-astiat jätettiin aina altaaseen huuhdeltuina ja anoppi kävi nämä hyvää hyvyyttään tiskaamassa. Ikinä ei pyydetty, sen sijaan sanottiin että EI TARVITSE. Mun mielestä oli tosi inhaa, että anoppi käy huseeraamassa meidän kotona kun ei itse olla paikalla. Mitään kukkienkastelu tai postinhaku tarvetta kun ei parissa päivässä ollut. Jotenkin tulin niin hysteeriseksi tästä, että kotiin tullessa aloin tarkkailla penkomisen jälkiä. En ole kauhean ahkera pölyjen pyyhkiä ja aika pian huomasinkin kirjahyllyssä ja muilla tasoilla jälkiä kun on pyyhkäisty sormella. Kerran jätin tarkoituksella pölyt pyyhkimättä ennen reissua ja niinhän vaan ne jäljet ilmestyi. Mies piti minua harhaluuloisena, mutta loppui siltäkin mukinat kun näki nuo jäljet. 😄 Laitoin myös pieniä teipinpalasia oviin ja laatikoihin, jotka paljasti että niitä on auottu. Tämän jälkeen meidän vara-avain "hävisi" ja loppui anopin hiippailut. Marmatti kyllä, että miksi ei teetetä uutta - ihan vain meidän parasta ajatellen - kun lukkofirman käynti on niin kallista, mutta ei koskaan "muistettu". Vara-avain oli kyllä löytänyt uuden anopinkestävän paikan...
Vierailija kirjoitti:
Niin, me kaikkihan saamme palkkakuitit kotiin kirjeissä. Samoin tiliote tulee paperiversiona.
Millä vuosiluvulla ap elelee, olisiko 1992?
Samaa aattelin.Eipä taida paljon palkkakuitteja kotiin postissa tulla.Vähän vois nähdä vaivaa ja päätänsä käyttää kun näitä provoja tehtailee(anopilla tai ilman)
Tee kuten meillä, hanki lukittava lipas, sitten hän avaa sen väkisin ja se onkin tyhjä.
prinsessajorma kirjoitti:
Tuttu tunne! Meilläkin aina kun anoppi on käymässä, alkaa hän haistella jokaista nurkkaa ja pikku kolosta. En tiedä mistä tämä johtuu, eikä hän lopeta vaikka olenkin monta kertaa pyytänyt. Kerrankin hän löytyi kaapistani haistelemasta alusvaatteitani. Pitäisikö tästä huolestua? Vaikuttaa olevan hänelle pakkomielle...
Onko joku kokenut vastaavaa?
Kyllä olen kokenut.Vastaavia provoja ilmestyy melko usein tälle palstalle.Varmaan anoppias kiinnostaa sun housujes kukkaistuoksuja nuuskia..Yrittäkää nyt keksiä parempia..
Ainakin tuosta kirjeiden availusta sanoisin heti. Se on ilmiselvä asia ja siitä on oikeus sanoa!
Toteaisin vain ykskantaan, että tietäähän anoppi, jotta toisten kirjeiden aukominen on laitonta..?
Kaikesta muustakin tonkimisesta kyllä mainitsisin... Jos ei auttaisi, niin lopulta harventaisin anopin kyläilyjä rankasti, vaikka sitten tekosyiden varjolla. Ehkä hän pian osaisi yhdistää nämä kaksi asiaa: oman nuuskimisensa ja miniän haluttomuuden ottaa anoppia kovin usein kylään...
Hirvitys kirjoitti:
Ainakin tuosta kirjeiden availusta sanoisin heti. Se on ilmiselvä asia ja siitä on oikeus sanoa!
Toteaisin vain ykskantaan, että tietäähän anoppi, jotta toisten kirjeiden aukominen on laitonta..?
Lähetät itsellesi virallisen oloisen kirjeen jossa vastataan huoleesi anopin mielenterveydestä. Vastauksessa kerrotaan että esimerkiksi kotiin piilotetuilla kameroilla voi hankkia riittävät todisteet hoitoon ohjauksesta. Sen jälkeen ei anoppi uskalla tehdä mitään.
Et pyytänyt vinkkejä, mutta itse laitan aina omat henkilökohtaiset kirjeet, lääkkeet ym piiloon yökyläilyjen ajaksi. Olen myös hommannut lukollisen kaapin, jonka avain kulkee mukanani. Suosittelen! En usko, että anoppi alkaa tiirikoimaan. Toisaalta, sinun anoppisi kuulostaa hieman salapoliisilta, joten ottaisi tämän varmasti vain positiivisena haasteena itselleen. Mutta tsemppiä!
Minua ärsyttää anopissa se kun hän tunkee keittiöön "auttamaan". Kun kokkaan, tai teen mitä hyvänsä, haluan keskittyä siihen ilman että joku hönkii niskaan ja seuraa jokaisen asian, minkä teen. En halua hyviä ideoita. En halua, että joku tiskaa käsin astioita ja levittelee niitä ympäriinsä "kuivumaan", kun meillä on tiskikonekin. En halua myöskään seurustella samaan aikaan. Keittiössä "auttaminen" tarkoittaa myös sitä, että on toisen tiellä. En halua myöskään "auttamista" pyykkien kanssa. Ne ainoat kerrat kun pyykkiin on tullut värjäytymiä on tullut silloin, kun joku muu on "lajitellut" niitä. En halua, että joku muu viikkaa sen kummemmin lakanoitani kuin alushousujani. Enkä halua, että anoppi imuroikaan, koska se käy niin ju-ma-lat-to-man hitaasti.
Vierailija kirjoitti:
joka paikka ei ole yhdyssana :(
Tuota virhettä itsekin ihmettelin.
Anoppi tekee ihan oikein, sillä monet, varsinkin nuoremmat naiset ovat niin epähygieenisiä, että jättävät strategiset paikat pyyhkimättä/siivoamatta ja saattavat koko perheen sairastumisriskin alaiseks.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, me kaikkihan saamme palkkakuitit kotiin kirjeissä. Samoin tiliote tulee paperiversiona.
Millä vuosiluvulla ap elelee, olisiko 1992?
Samaa aattelin.Eipä taida paljon palkkakuitteja kotiin postissa tulla.Vähän vois nähdä vaivaa ja päätänsä käyttää kun näitä provoja tehtailee(anopilla tai ilman)
Lue kommentteja ennen kuin kommentoit. Ihan alussa jo muutama sanoo saavansa palkkakuitin paperisena kotiin, minä myös saan.
Jos ei anopille mitään voi sanoa, kodin tietoturvaa täytyy parantaa teknisesti. Meillä töissäkin joillekin tulee palkkakuitti kotiin, kun eivät ole käyneet hyväksymässä sitä sähköisenä. Tiliotteet saa ainakin sähköisinä.
Lukot vaihtoon jos anopilla on avain tai jos käyttää jotain vara-avaintanne, se katoaa mystisesti. Roskat koko talosta viedään ennen kyläilyä, kriittisiin kaappeihin tehdään ansoja ja tärkeät paperit skannataan ja silputaan.
Tuttu tunne! Meilläkin aina kun anoppi on käymässä, alkaa hän haistella jokaista nurkkaa ja pikku kolosta. En tiedä mistä tämä johtuu, eikä hän lopeta vaikka olenkin monta kertaa pyytänyt. Kerrankin hän löytyi kaapistani haistelemasta alusvaatteitani. Pitäisikö tästä huolestua? Vaikuttaa olevan hänelle pakkomielle...
Onko joku kokenut vastaavaa?