Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu etten ole olemassa, jos olen yksin kotona
04.11.2018 |
Minusta on ihanaa olla yksin, ja haaveilen aina saavani paljon juttuja tehtyä kun olen yksin kotona. Totuus on kuitenkin se, että kun olen yksin, minusta tuntuu siltä etten oikeasti ole edes olemassa. Sitten vaan haahuilen ja pyörin netissä tmv. ja kaikki aika kuluu siihen. Muita?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvaiset ja ekstrovertit on rasittavia. Koita kehittää sisäistä maailmaasi esim lukemalla.
Myös vuorovaikutustaitoja voi opetella. Sairainta on jos äiti tai puoliso omalla holhoavuudellaan estää, että yksin jäätyä ei ole muita tuttavia.
Ei tämä tuntemukseni liity ollenkaan siihen, etteikö minulla olisi perheen lisäksi muita ihmissuhteita, mistä niin päättelitte? Minulla on ystäviä ja kavereita, joita tapaan säännöllisesti.
Tarkoitin vain, että kun olen yksin kotona ja minulla olisi aikaa tehdä kaikenlaisia asioita, vaivoin helposti eräänlaiseen horrokseen, jossa en saa mitään aikaan. Minun on helpompi tehdä juttuja, jos kotona on lisäkseni muitakin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa pahalta. Minä yksin kotona ollessani jatkan usein siitä, mitä olen tehnyt, kun muuta perhettä oli paikalla. Katson tv:tä, teen ruokaa, leivon, pesen pyykkiä, imuroin, luen kirjaa, lähden kaupungille, luen lehteä, lähden kävelylle, kuntoilemaan, ystävän kanssa kahville, syömään ulos tai vaan olen.
Olitko lapsena joskus yksin kotona? Oletko koskaan asunut yksin? Haluaisitko opetella olemaan yksin?
Tunnen yhden nelikymppisen naisen, joka tarvitsee joka paikkaan mukaansa perheen ja jollei se ole mahdollista esim. Pikkujoulut, niin puoliso ainakin mukaan. Ahdistavaa kuulla tällaisesta käytöksestä. Hänellä ei ole ystäviä tai kavereita. Äiti, anoppi, oma perhe - ei muuta.
Eikös tuossa nyt ole jo riittävästi porukkaa.
No, kyllä minä koen elämäni rikkaammaksi, kun minulla on omia harrastuksia, omia ystäviä, omia kiinnostukseksen kohteita ja oma elämä perhe-elämän ja anopin ohella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvaiset ja ekstrovertit on rasittavia. Koita kehittää sisäistä maailmaasi esim lukemalla.
Myös vuorovaikutustaitoja voi opetella. Sairainta on jos äiti tai puoliso omalla holhoavuudellaan estää, että yksin jäätyä ei ole muita tuttavia.Ei tämä tuntemukseni liity ollenkaan siihen, etteikö minulla olisi perheen lisäksi muita ihmissuhteita, mistä niin päättelitte? Minulla on ystäviä ja kavereita, joita tapaan säännöllisesti.
Tarkoitin vain, että kun olen yksin kotona ja minulla olisi aikaa tehdä kaikenlaisia asioita, vaivoin helposti eräänlaiseen horrokseen, jossa en saa mitään aikaan. Minun on helpompi tehdä juttuja, jos kotona on lisäkseni muitakin.
Ap
Minulla on aivan sama juttu. Ei yksin oleminen ole mitenkään epämukavaa enkä ikävöi muita ihmisiä ollessani yksin. Vaivun vain johonkin kummalliseen horrokseen, en saa mitään aikaan, aivot ovat sumussa enkä jotenkin "pääse päästäni ulos." Toisinaan en edes kysyttäessä muista mitä olen vapaapäivänä tehnyt kun olen ollut niin usvassa. Pidän silti itsekseni oleskelusta.
Tyypillinen ekstroverttien ongelma. Itse introverttinä en tunne olevani olemassa juhlissa, kokouksissa ja muissa tapahtumissa, joissa on vasten tahtoaan.
Vierailija kirjoitti:
OT, mutta tästä aiheesta tuli mieleen lukemani lehtijuttu suurperheen äidistä, hän kertoi että on ihanaa kun on paljon lapsia niin ei tarvitse koskaan olla yksin kotona. Vaikka ihmisten seurallisuudessa on tietysti paljon vaihtelua, niin minusta kuulosti vähän kummalliselta ja ehkä jopa huolestuttavalta jos aikuinen ei siedä yhtään yksinoloa.
Ei tarvi olla edes suurperhettä. Yksikin lapsi riittää, jota voi käyttää itsensä hoidattamiseen. (Palstalla on esimerkkejä anopeista ym).
Ainakin ennen moni muutti suoraan lapsuudenkodista naimisiin, jos välissä oli vähän opiskelua, niin siinä oli kämppiksiä ja lapset tuli nuorena.
On ihmisiä jotka pystyy tosi pitkään siirtämään yksinjäämistä. On hyytävää, että lapsia, läheisiä, sukulaisia ja tuttavia käytetään, jotta ei tarvi kohdata omaa tyhjyyttään. Niistä vaan ei ole siihen. Samat tyypit pelkää kuolemaa hysteerisesti.
OT, mutta tästä aiheesta tuli mieleen lukemani lehtijuttu suurperheen äidistä, hän kertoi että on ihanaa kun on paljon lapsia niin ei tarvitse koskaan olla yksin kotona. Vaikka ihmisten seurallisuudessa on tietysti paljon vaihtelua, niin minusta kuulosti vähän kummalliselta ja ehkä jopa huolestuttavalta jos aikuinen ei siedä yhtään yksinoloa.