Miksi entisinä aikoina oli ihmisten helpompi löytää kumppani?

Vierailija kirjoitti:

kumppani oli pakkokin olla

Tässäpä se oleellinen ja tärkein. Entisaikoina ei sinkkuiltu.

Kaikki kelpas ja kaikkeen tyydyttiin, kun ei paremmasta tiedetty.

Niin. Nykyään ihmisillä on liikaa "mahdollisuuksia" ja liian vähän luottoa. En mä halua seurustella jonkun kanssa joka ..kkaa instatytöille jotka varmasti on paremmassa tikissä muhun verrattuna ja siksi ei voi kiihottua oikeasta naisesta. Tunnen itseni arvottomaksi. Mistä löydän sitten yksilön, joka ei kuluta Po rnoa, kun en ole uskovainen?

Noissa elämänmittaisissa liitoissa oli paljon pettämistä ja syrjähyppyjä.

Silloin oli kaikilla samat arvot ja tavat. Ei alkanut pässiä tapettaessa naapurin Elli huutamaan, että liha on murhaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Nykyään ihmisillä on liikaa "mahdollisuuksia" ja liian vähän luottoa. En mä halua seurustella jonkun kanssa joka ..kkaa instatytöille jotka varmasti on paremmassa tikissä muhun verrattuna ja siksi ei voi kiihottua oikeasta naisesta. Tunnen itseni arvottomaksi. Mistä löydän sitten yksilön, joka ei kuluta Po rnoa, kun en ole uskovainen?

Jatkoa: ei ole kauhean kiva että "kelpaa" sen sijaan, että olisi oikeasti haluttu suhteessa.

Mä aion karsia nirsouttani huomattavasti vähemmäksi. Haluan elää suhteessa enkä päädy sellaiseen jos jään odottelemaan jotain suuria kipinöintejä. Joku peruskiva tyyppi on ihan ok.

Vaatimustaso oli maltillisempi. Toisaalta usein naimisiin mentiin ns. pakosta ja kynnys eroamiseen oli korkeampi. Eivät ne elämänmittaiset liitot välttämättä kovin onnellisia olleet.

En tiedä oliko erityisen paljon helpompaa. - Mutta se, että mm.  oma taloudellinen toimeentulo ja kanssa ihmisten  arvostus oli huomattavasti enemmän riippuvainen siitä, että elikö parisuhteessa vai yksin, jota rangaistiin vielä erikseen omalla erityisellä verolla sai monet hakeutumaan parisuhteeseen vähemmillä vaatimuksilla ja odotuksilla siitä, mitä kumppanin tuli olla. Myös eroaminen oli vaikeampaa, koska mm. avioero hakemus tuli perustella. 

En nyt ehkä ole yhtä kaukana historiassa kuin ap, mutta ennen ihmisiä tavattiin mm. tanssilavoilla. Tähän mennessä on ravintola bisnestä rankaistu niin kovalla kädellä ettei monikaan pikkupaikka enää menesty, Ja kylän raitit ovat autioituneet sekä Ihmiset siirtyneet nettiin.

Kyllä tietty vaatimattomuus tekee ihmisen onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kelpas ja kaikkeen tyydyttiin, kun ei paremmasta tiedetty.

Nykyään ei kelpaa kukaan, kun pitää aina vaan etsiä josko se täydellinen match löytyis.

Ihmiset ovat nykyisin täyttä paskaa, milleniaalit etunenässä.

Elämä oli yksinkertaisempaa, vähemmän mahdollisuuksia.

Ehkäisyn puuttuminen. Jos meinasi harrastaa seksiä, oli oltava aviossa tai ainakin mielellään menossa avioon.

Yhteisön paine pariutumiseen kovempi.

Ihmiset ei ollut niin pinnallisia kuin nykyään. Kaiken näköiset saivat suhteen ja suhteissa oltiin koska ”niin vaan kuului tehdä”. Tässä nykymaailmassa kun vain kauneudella on väliä, ei rumilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kelpas ja kaikkeen tyydyttiin, kun ei paremmasta tiedetty.

Nykyään ei kelpaa kukaan, kun pitää aina vaan etsiä josko se täydellinen match löytyis.

Näin se taitaa olla. Ja sitten erotaan ja haetaan taas uutta onnea.

Naisille avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi oli ennenvanhaan katastrofi, ja kun sitä seksiä kumminkin harrastettiin niin aika paljon mentiin naimisiin, koska lapsi oli jo tulossa. Vanhanapoikana tai vanhanapiikana eläminen ei ollut yleisesti hyväksyttyä eikä tapana, joten naimisiin mentiin sitten joka tapauksessa, vaikka se elämän suurin rakkaus ei olisi osunutkaan kohdalle. Lisäksi puoliso piti löytää niistä ihmisistä joihin pystyi livenä tutustumaan, joten „valinnanvaraa“ oli vähemmän... Syitä on vaikka kuinka paljon. Eikä ennenvanhaan erottu vaikka olisi ollut miten kauhea puoliso tahansa.

Aikuiselämä alkoi oikeastaan vasta siitä kun löysi puolison. Silloin muutettiin maaseudulla vasta kotoa pois.

Eli piti ensin löytää joku joka huoli sinut. Yleensä otettiin se ensimmäinen.

Myöhemmin kun jo asuttiin kaupungeissa ja työläistaustaisena pienissä asunnoissa, toi naimisissa olo paremman statuksen kuin yksin eläminen. Yksin elämistä pidettiin poikkeavana ja kaikkien piti pyrkiä avioitumaan. Puolisoa etsittiin vaikka lehti-ilmoituksella ja rakastuttiin kirjeenvaihdon perusteella.

Plus ennen ihmiset hengaili ihan kasvotusten huomattavasti enemmän kuin nykyään. Suhteita muodostui ihan luonnostaan kun ihmiset hengailivat muualla kuin kotonaan ja muutenkin viettivät aikaa ihmisten ilmoilla esim lavatansseissa tai missä vaan.

Nykyelämä on pinnallista suorittamista vailla ihmiskontakteja (kuin korkeintaan muodollisia) muualla kuin internetissä/somen välityksellä. Liidetään töistä harrastuksiin ja sitten päivitellään muutamat pakolliset kuvat somen välityksellä "kavereille", aitoja ihmissuhteita on huomattavan vähän.

Nykyajan nuorena aikuisena oma näkemys asiasta on myös se, että meidän sukupolvi on kasvatettukin ajatellen nimenomaan vain ja ainoastaan omaa napaa (ei yhteisöä, johon kuuluu) ja tämä on katastrofaalinen ajatus ajatellen pariutumista ja syntyvyyslukuja, koska ihmiset eivät enää jaksa panostaa parisuhteisiinkaan koska oma napa on tärkeämpi kuin yhteinen suhde ja aina löytyy nurkan takaa joku parempi.

Se johtui kulttuurista.  Eivät kaikki olleet alemmuudentuntoisia," jos huolitaan," todellista romanttista rakkautta on ollut.  Käytännön asiat pitivät yhdessä kun huuma haihtui.

Tätini puhui paljon luonnottomista ihmisistä tarkoittaen kai heitä jotka pyrkivät laskemaan kaiken, puhuvat silti kuin elämä olisi yhtä seikkailua.

Opittu arvomaailma oli monille taakka, josta piti vapautua hinnalla millä hyvänsä.  Leipä ja uraputki merkitsivät itsetuntoa, jota arvostettiin lopulta enemmän kuin perhettä.