Jos puolisosi saisi vakavan aivovamman niin jatkaisitko parisuhdetta?

Varmaan jatkaisin. Todennäköisesti ei yhteinen elämä siitä ainakaan huonommaksi muuttuisi. Ja parempi vaan jos ei opettelisi uudestaan sitä puhumista, kun ei ikinä tee muuta kuin valittaa ja kaikki on paskaa.

Kyllä koska rakastan, en jätä koskaan.

Tunnen työn puolesta paljon aivovammaisia mutta olisi vaikeaa kuvitella samaa ajatuksenjuoksua vielä kotona kestettäväksi. Selkäydinvamma on eri asia pyörätuoleineen.

En fyysisten asioiden takia, mutta jos persoonallisuus muuttuu täysin, niin harkitsisin eroa. Ohimenevien ahdistuksen ja masennuksen takia en.

Kyllähän sitä voisi saman katon alla asustella, pitäisi vain hankkia sivusuhde jonka esittelisi sitten kodinhoitajattarena.

Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Eräs tuttavani rakastui kumppaniin joka sai parin kuukauden seurustelun jälkeen aivokasvaindiagnoosin. He päättivät että on viisainta erota ja että sairastunut viettää viimeiset kuukautensa vanhempiensa kanssa. Sydäntäsärkevä tarina.

Louis Theroux'n aivovammajaksossa hän haastatteli ratsastusonnettomuudessa vammautunutta naista. Kun mies ja lapset olivat muualla, tämä nainen sanoi itse jotain tyyliin "tiedän kyllä että en ole se nainen jonka kanssa hän meni naimisiin".

Vastaus ap:n kysymykseen: en oikeasti tiedä. Se riippuisi tilanteesta.

Ei ole parisuhdetta, mutta sen verran katkeroituneita aivoinfarktin saaneita hoitaneena, sitten kun se rakas ei enää jaksa ja tarvitsee lepoa, en ainakaan syyllistä niitä, jotka lähtevät, rakkaudesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole parisuhdetta, mutta sen verran katkeroituneita aivoinfarktin saaneita hoitaneena, sitten kun se rakas ei enää jaksa ja tarvitsee lepoa, en ainakaan syyllistä niitä, jotka lähtevät, rakkaudesta huolimatta.

Piti vielä lisätä, jos noin kävisi, pelkään, että jäisin.

Jos hän kykenee seksiin niin en jätä

Puolisoni sai aivoverenvuodon. Vietti sairaalassa kaksi vuotta, mutta kuntoutui odotuksia paremmin. Hän pystyy kävelemään ja puhumaan, tuntee kaikki yms. Mutta hänen persoonallisuutensa muuttui. Hänellä on "sairaan persoonallisuus". Näin ollen hän ei voi tehdä, mitään, koska on omien sanojensa mukaan invalidi. Totta, että fyysisiä rajoitteita on, mutta hän ei tee mitään, ei edes kuntohoitajan määräämiä jumppaliikkeitä. Mihinkään kodin asioihin hän ei enää osallistu. Tavallaan on kolmas lapsi tässä ja minä en jaksanut. Siitä todisteena se, että päädyin itse psykiatriselle.

Mies on nyt asunut hoitokodissa. Tunnen siitä huonoa omaatuntoa, mutta en voi uhrata omaa mielenterveyttä toisen takia.

Helppo on kuvitella hoitavansa sairastuneen puolison, mutta mitä olen näitä tilanteita seurannut, niin moni eroaa. Niistä ei vain huudella.

Tietenkin, puolisoni on elämäni rakkaus. Tukevasti keski-iässä ollaan jo molemmat ja pitkässä hyvässä avioliitossa. En edes osaa kuvitella vaihtoehtoa mitä muuta tekisin tällaisessa tilanteessa.

Nuha riittää hylkäämiseen!

Vierailija kirjoitti:

Pitkän avioliiton jälkeen kyllä, jos itselläkään loppu ei olisi kauhean kaukana. Nuorena en jäisi missään tapauksessa.

Miksi ihmeessä et jäisi nuorena? Sairaan itsekästä.

Hoitamaan en osaisi ryhtyä, mutta avustaisin ja olisin tukena.

JuuJuuEi kirjoitti:

Puolisoni sai aivoverenvuodon. Vietti sairaalassa kaksi vuotta, mutta kuntoutui odotuksia paremmin. Hän pystyy kävelemään ja puhumaan, tuntee kaikki yms. Mutta hänen persoonallisuutensa muuttui. Hänellä on "sairaan persoonallisuus". Näin ollen hän ei voi tehdä, mitään, koska on omien sanojensa mukaan invalidi. Totta, että fyysisiä rajoitteita on, mutta hän ei tee mitään, ei edes kuntohoitajan määräämiä jumppaliikkeitä. Mihinkään kodin asioihin hän ei enää osallistu. Tavallaan on kolmas lapsi tässä ja minä en jaksanut. Siitä todisteena se, että päädyin itse psykiatriselle.

Mies on nyt asunut hoitokodissa. Tunnen siitä huonoa omaatuntoa, mutta en voi uhrata omaa mielenterveyttä toisen takia.

Helppo on kuvitella hoitavansa sairastuneen puolison, mutta mitä olen näitä tilanteita seurannut, niin moni eroaa. Niistä ei vain huudella.

Toivon sinulle voimaa terveeseen itsekkyyteen. Kumppanisi on kohdannut harvinaisen ikävän kohtalon, ja toivon että pohdit mitä voit parhaimmillaankin voittaa sitoutumalla hänen hoitamiseensa, kun sinulla on kuitenkin kokonainen oma elämä käytettävissäsi. Onko kumppanisi enää se ihminen jonka kanssa haluat viettää elämäsi?

Kyllä.

Aivovamma voi vaikuttaa ihmiseen niin monella eri tavalla ja samantasoisestakin vammasta voidaan kuntoutua eri tavoin.  Olen seurustellut aivovammaisen miehen kanssa. Hän oli vammautunut vuosia ennen tapaamistamme. Vamma vaikutti myös siihen, että suhde päättyi (minun aloitteestani). 

Vammautumisensa aikana mies oli pitkäaikaisessa avioliitossa. Vamma oli vakava ja mies joutui opettelemaan kaiken uudestaan. Hän kuntoutui niin hyvin,  että vammaa ei moni hänestä osaisi nähdä. Kuitenkin sen seurauksena esim. miehen arvomaailma muuttui. Hänestä tuli ratkaisevasti erilainen. Lisäksi ne yleiset seuraukset: tunteiden latistuminen ja vaikeus käsitellä tunteita, kuten aggressiota, fatiikki ja heikko stressinsietokyky, aistien ylikuormitus - tavalliset asiat, kuten valot, äänet, väenpaljous kaupassa, ruuhka yms väsyttävät ja stressaavat tavallista enemmän, perseveraatio jne. Nämä voivat tehdä yhdessä olemisesta joskus haastavaa, vaikka ihminen vaikuttaisi päällisinpuolin normaalilta. Avioero siitä seurasi.

Vierailija kirjoitti:

Aivovamma muuttaa ihmisen persoonaa. Vakavan aivovamman saanut ei ole enää samanlainen kuin ennen. En jatkaisi enää puolisoni kanssa saman katon alla. Tuettua asumistahan hän tarvitsisi.

Tämä on totta. Ei sitä voi uskoakaan miten rasittava ihmisestä voi tulla kun saa aivovaurion. Hän saattaa väittää joka asiassa vastaan, välttää peseytymistä, jättää hampaat hoitamatta, syödä valtavasti herkkuja, lihoa jatkuvasti. Kieltäytyä lääkityksestä, muuttua vahingoniloiseksi, ilkeileväksi ja tunteettomaksi. Hän saattaa tarvita jatkuvaa muistuttelua arkiasioissa, ei osaa enää edes kananmunia keittää jne jne..

Koska ihmisen aivot toimii terveenä mahdollisimman hyvin niin aivovauriosta seuraa pelkkää pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli tyyliin joutuu olemana pyörätuolissa loppuikänsä ja opettelemaan kaiken uudelleen. Jopa puheenkin. Tarvitsee apua perusasioissakin.

Ihan riippuis sen käytöksestä.Jos alkais ilkeäksi jättäisin taatusti.

Vierailija kirjoitti:

Minuun mummmo oli filoosofiian maaisterii ja eliii vuoosikymmmeniä reumasssa ja pohjaabmaalta kootoiisin oleva arkkkitehti ukkkini eli häääben riinballaan koko ikääänsä.

Korjaa se näppis ja lakkaa kirjoittelemasta tänne kännissä, jookos?

Vierailija kirjoitti:

Eli tyyliin joutuu olemana pyörätuolissa loppuikänsä ja opettelemaan kaiken uudelleen. Jopa puheenkin. Tarvitsee apua perusasioissakin.

Ehdottomasti kyllä jättäisin. Olen lopettanut suhteen paljon pienemmistäkin asioista. Mä olen suhteessa vain jos siitä on mulle iloa, huonot jutut on ehdoton nou nou.